Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia, että 17-vuotias poika itkee kissan kuolemaa toista viikkoa?
13.04.2017 |
Kissa kuoli 19-vuotiaana ja se on mielestäni aivan luonnollista. Poika kuitenkin itkee päivittäin kissansa perään. Tätä on jatkunut nyt jo melkein kaksi viikkoa.
Kommentit (51)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No voi voi, oli kuitenkin toisen lemmikki koko ikänsä. Nolo olet!
Tottakai on normaalia. Poikaasi on kohdannut iso menetys ja sureminen on sallittu. Älä vähättele hänen tunteitaan.
No ei todellakaan oo normaalia. Ton ikäsen miehenalun ei enää kuulu itkeä. Itkeminen on naisille ja lapsille. Salaa korkeintaan voi mies vieräyttää yhden kyyneleen, mutta siitä EI IKINÄ kerrota kenellekään. Ehkä poikasi kannattaisi puhua jonkun ammattilaisen kanssa tästä, että ei ole kehittynyt normaaliin tahtiin?
T: Psykiatri
Oletpa kylmä vanhempi! Pojalla on ollut lemmikki koko elämänsä ajan, tottakai suree sen kuolemaa. Juuri oli tehty tutkimuskin, että lapset kiintyvät enemmän lemmikkeihinsä kuin sisaruksiinsa, koska lemmikin kanssa ei ole samanlaista kilpailu- ja tappeluasetelmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole. Läheisen ihmisen kuoltua tuon ymmärtäisi jotenkin, mutta ei nyt kissan kohdalla.
Onnea vaan elämään. Tulee kyllä rankat oltavat, kun tajuaa miten maailma toimii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä huomaa ketkä täällä eivät ole lemmikinomistajia tai ovat kissojen vihaajia.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä huomaa ketkä täällä eivät ole lemmikinomistajia tai ovat kissojen vihaajia.
No niinpä. Itse kävin juuri facetime-keskustelun kissani kanssa täältä töistä käsin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No on normaalia, mutta sinä ap vaikutat itse tunteettomalta ihmiseltä.
Meidän koiramme kuoli 10v sitten ja vieläkin usein kun koirasta tulee puhetta, alkaa minua itkettämään.
Itse olen itkenyt lemmikkini kuolemaa nut kaksi kuukautta. En enää joka päivä, mutta ajoittain. Tänäänkin. Oli kuin lapsi minulle ja poismeno kävi yllättäen.
Tuntuu todi pahalta yhä, vaikka olikin "vain" eläin, niin minulle niin kovin rakas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut teistä on niin kylmiä. Oletteko saaneet itse pyyteetöntä rakkautta, tuskin. Poika on elänyt kissan kanssa AINA, ja nyt kissaa ei enää olekaan. Tottakai se on raskasta.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä huomaa ketkä täällä eivät ole lemmikinomistajia tai ovat kissojen vihaajia.
Niin, tai sitten näkee kenellä ei ole ihan kaikki muumit laaksossa. Meillä oli useita vuosia kissa. Mutta en minä nyt paria viikkoa vollottanut kun se kuoli. Toki oli surullinen, mutta ei tuo kahden viikon pillittäminen nyt ihan terveeltä kuullosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietenkin on normaalia, koska kissa on ollut lapsen elämässä aina. Joillekin suhde lemmikkiin on verrattavissa sisarussuhteeseen. Joidenkin voi olla sitä vaikea ymmärtää, mutta niin se vain menee. Minun kissa, joka oli minulla pienestä saakka, kuoli kun olin 22-vuotias. Ikävöin kissaa todella kauan ja kaipaan vieläkin paljon. Olihan se ollut elämässäni aina ja siitä oli tullut minulle yhtä tärkeä kuin muistakin perheenjäsenistäni. Rakkaan lemmikin kuolema voi olla ihmiselle yhtä iso kriisi kuin läheisen ihmisen kuolema.
Noin empatiakyvyttömän vanhemman takia ei oo mikään ihme jos oman rakkaan lemmikin menetys satuttaa ja itkettää. Varmasti kissasta on ollut enemmän lohtua pojalle kuin ap:sta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä huomaa ketkä täällä eivät ole lemmikinomistajia tai ovat kissojen vihaajia.
Niin, tai sitten näkee kenellä ei ole ihan kaikki muumit laaksossa. Meillä oli useita vuosia kissa. Mutta en minä nyt paria viikkoa vollottanut kun se kuoli. Toki oli surullinen, mutta ei tuo kahden viikon pillittäminen nyt ihan terveeltä kuullosta.
Etkö ymmärrä, että ihmiset kiintyvät eri tavalla eri asioihin? Se, että sinä et ikävöinyt kissaasi pitkään, ei tarkoita, että joku muu ei voisi ikävöidä omaansa. Varsinkin lapselle lemmikistä tulee todella tärkeä, jos se kulkee lapsen kanssa vauvasta teiniksi. Jotenkin inhottava asenne, tuollainen "ei ole kaikki muumit laaksossa", jos ikävöi jotain itselle tärkeää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä huomaa ketkä täällä eivät ole lemmikinomistajia tai ovat kissojen vihaajia.
Niin, tai sitten näkee kenellä ei ole ihan kaikki muumit laaksossa. Meillä oli useita vuosia kissa. Mutta en minä nyt paria viikkoa vollottanut kun se kuoli. Toki oli surullinen, mutta ei tuo kahden viikon pillittäminen nyt ihan terveeltä kuullosta.
Etkö ymmärrä, että ihmiset kiintyvät eri tavalla eri asioihin? Se, että sinä et ikävöinyt kissaasi pitkään, ei tarkoita, että joku muu ei voisi ikävöidä omaansa. Varsinkin lapselle lemmikistä tulee todella tärkeä, jos se kulkee lapsen kanssa vauvasta teiniksi. Jotenkin inhottava asenne, tuollainen "ei ole kaikki muumit laaksossa", jos ikävöi jotain itselle tärkeää.
Ymmärrän toki, mutta oli se sitten mikä tahansa örkki tai muu, niin tuo kahden viikon vollottaminen ei ole normaalia. Henkisesti on jotain kyllä pielessä.
Vierailija kirjoitti:
Noin empatiakyvyttömän vanhemman takia ei oo mikään ihme jos oman rakkaan lemmikin menetys satuttaa ja itkettää. Varmasti kissasta on ollut enemmän lohtua pojalle kuin ap:sta.
Tämä!
Selvästi nuoren elämä on aika yksinäistä, hän kaipaa hellyyttä ja läheisyyttä, jota kissalta sai.
Vierailija kirjoitti:
No ei todellakaan oo normaalia. Ton ikäsen miehenalun ei enää kuulu itkeä. Itkeminen on naisille ja lapsille. Salaa korkeintaan voi mies vieräyttää yhden kyyneleen, mutta siitä EI IKINÄ kerrota kenellekään. Ehkä poikasi kannattaisi puhua jonkun ammattilaisen kanssa tästä, että ei ole kehittynyt normaaliin tahtiin?
T: Psykiatri
Vai että"psykiatri"! Salli mun nauraa!
Lemmikkeihin kiintyy ja niistä luopuminen on raskasta.
Onko pojalla kavereita. Sekin voi vaikuttaa. Tuethan surevaa lasta. Surua ei saa vähätellä.
Jotkut meistä ovat tunteellisempia kuin toiset.
Minäkin olen itkenyt porukoiden kissan perään. Oli valtavan symppis 🐺
Ottakaa uusi kissa ♡
Tsemppiä :)