Olen raskaana ja ero taitaa tulla

Tuo mies pitäisi saada lääkäriin ja sen masennus hoidettavaksi.

Et jaksa masentunutta mieslastasi sitten kun vauva syntyy.

Mun mielestä nyt kannattaa unohtaa se yhteisen asunnon hankinta ja yrittää vaan hyväksyä se, että mies ei välttämättä ole lapsen tullessa elämässäsi ja teidän parisuhde hajoaa. Mielestäni sun nyt vaan kannattaa keskittyä siihen jo ihan kohta tulevaan vauvaan, rakenna teille kahdelle pesä sun kotiisi ja anna sen miehen olla. Älä tee mitään suunnitelmia sen varaan että mies on paikalla osana iloista ydinperhettä kun lapsi syntyy.

Oon pahoillani että olet noin kurjassa tilanteessa, eikä se ole sun vika, mutta tilanne on nyt vaan sellainen ja se tärkein asia tällä hetkellä on teidän vauva.

 

Onhan tämä nyt varsin hankala tilanne ja erittäin epäreilua sinua kohtaan. Ansaitsisit ja tarvitsisit paljon tukea ja välittämistä, kun olet raskaana.

Jaksamista sinulle <3

Kyllä tuossa on mies ehdottomasti ap se jota syyttää, mutta pakkohan se on todeta, että ette ole tehneet parhaalla mahdollisella pohjalla lasta. Siis ihan jo tulevaisuutesi kannalta sinun pitää ottaa tuosta opiksi. Tuo aina toisen asunnossa oleminen ei ole sama asia kuin yhdessä asuminen. Yhdessä asuessa ei ole mahdollisuutta ottaa omaa tilaa lähtemällä omaan asuntoon, laskut eivät ole yhteisiä eikä koko taloudenpitokaan. Jälkiviisaana voidaan todeta, että kyllä teidän olisi pitänyt ensin mielellään jopa useampi vuosi asua yhdessä.

Lapsen saaminen on aina kriisi parisuhteelle, siinä on se lähtökohta kaikelle. Minulle ja miehellenikin se oli, jotka olimme seurustelleen 10v ja asuneet yhdessä 7v. Kaikki muuttuu lapsen myötä, ja toisaalta mikään oma tarve ei katoa. Talousasiat riidanaiheena nousevat äitiyslomalla ja hoitovapaalla ihan uusiin sfääreihin, kun mukana on pieni lapsi. Oman tilan tarve kasvaa, koska vuorovaikutus on pienen lapsen kanssa intensiivistä, mutta käytännössä oma tila pienenee ja oma aika vähenee hyvin radikaalisti. Siinä ollaan pian taistelemassa siitä, kuinka kauan toisella on oikeus nauttia rentouttavasta suihkusta. Ei siinä mielellään ala vielä löytämään toisen taloudenpidosta ja oman ajan tarpeesta mitään yllätyksiä, joita väkisinkin tulee kun virallisesti asutaan saman katon alla.

Et sinä silti tuota ole ansainnut, eihän se mies mikään pikkulapsi ole, joka ei osaa tehdä omia päätöksiään. Ota tästä opiksi ja suuntaa mielesi eteenpäin. Sinuna nyt lähtisin siitä liikkeelle, että ette ainakaan muuta yhteen. On paljon raskaampaa erota pienen vauvan kanssa kuin raskaana. Sinun pitäisi nyt keskittyä muutenkin oman turvaverkon luomiseen, käy mammakerhoissa, pidä ystävyydestä huolta ja pidä yhteyttä sukulaisiin. Tarvitset apua muilta, kun pahimmassa tilanteessa et kivuilta pysty edes lasta kantelemaan pitkiä aikoja. Sinun muutenkin kannattaa nyt varautua synnytyksen jälkeen palautumiseen ihan eri tavalla, koska sinulla ei todennäköistä ole puolisoa ja lapsen isää apuna silloin. Vauvaakaan ei heti voi viedä pitkäksi aikaa ulos esim. kauppreissulle ja autolla ajaminen voi olla vaikeaa jos sinulle on tehty esim. eppari. 

Haluan vain kaikella lämmöllä herätellä sua nyt siihen, että sinun pitää varautua siihen miten kaikki asiat järjestyy jos jäätkin yksin vastasynnyttäneenä vastasyntyneen kanssa. Selviät kyllä, mutta se vaatii että tiedostat tilanteen.

Kiitos vastanneille. Lohdullista, että sain kannustavia ja ymmärtäväisiä kommentteja enkä mollausta (se kun toisinaan on vähän tämän palstan henki)...

Se on totta, että parhaalla mahdollisella pohjalla ei lasta tehty, sen jälkiviisaana voin itsekin myöntää. Olisi voinut olla jo se yhteinen koti. Olisi toisaalta voinut olla enemmän rahaakin ja aika monikin asia olisi voinut olla paremmin, mutta hölmönä ajattelin että rakkaus ja yhteinen HALU lasta ja yhdessäeloa kohtaan ovat tarpeeksi vahvoja tekijöitä asioiden onnistumiseen. En olisi koskaan voinut uskoa asioiden kääntyvän näin. Luotin tosi paljon mieheen ja itseeni, että asiat toimisi ja mahdolliset hankalat asiat saataisiin toimimaan. Nyt jäänkin kaiken kanssa yksin.

Lasta en kuitenkaan kadu, olen jo täysin kiintynyt vauvaan enkä hetkeäkään kadu vauvan olemassaoloa. Kaduttaa vain millaisen miehen kanssa olen sen tehnyt ja miten surkeaan tilanteeseen olen joutunut. Ja mokoma aikuinen mies (= iso lapsi) luikkii karkuun ilman vastuuta mistään...

Pahin pelkoni on myös se, että ero tulisi kun vauva olisi jo syntynyt ja olisi se yhteinen koti. Se olisi vielä pahempaa kuin tämä, niinkuin pari vastaajaakin sanoi. Sitä en tosiaan tahdo. Joku osa minussa vaan niin uskoo (tai ainakin haluaisi uskoa) että mies herää ja ryhdistäytyy kun vauva konkretisoituu eli syntyy. Siksi tuntuu myös niin vaikealta luovuttaa nyt. Mutta parempi nyt kuin jo sanottu, sitten vauvan aikana.

Yritän nyt sitten kerätä voimia, vaikka raskaus on ollut minulle jo ilman tätäkin asiaa hankalaa aikaa. Onneksi on yksi hyvä ystävä josta tulee lapsen kummi. Ilman tukiverkkoa tämä tuntuisi kyllä ihan mahdottomuudelta kestää...

Ap

Teet ihan oikein. Miestä et voi muuttaa, ja olet jo parhaasi yrittänyt. Onneksi tämä ilmeni nyt eikä vauvavuoden aikana, kun olisitte jo muuttaneet yhteen ja olisit täysin hänen "armoillaan" ja lähtö olisi vaikeampaa.

Otit riskin tekemällä lapsen vakiintumattomaan suhteeseen (= ei asuta yhdessä), ja nyt se riski realisoitui.

Nyt muutat takaisin omaan kotiisi (joka sinulla onneksi vielä on), annat miehet märehtiä itsekseen ja käännyt muiden tukiverkkojen puoleen. Muista, että hän menettää enemmän kuin sinä!!

Lämpimiä ajatuksia ja tsemppiä!! :)

Googlaa pienperheyhdistys. Sieltä löytyy saman läpikäyneitä.

Kai mies käy jossain hoidossa, jos on noin ahdistunut. Jotenkin tuli siis se kuva, että miehellä on mt-ongelmia, ei vain vastuun pakenemista, vaan tarvetta olla yksin, koska ahdistaa. Siinä tapauksessa hoito olisi suositeltavaa, eikä vauvan syntymä kyllä välttämättä asioita helpota...