Rakastan kirjakielellä kommunikointia jopa somessa - olenko ainut?

Nyt täällä takerruttiin kyllä epäolennaisuuksiin ja ketju lähti omille teilleen. Minunkin oikeinkirjoitukseni on kouluvuosien jäädessä kauas taakse voinut alkaa jo hiljaksiin ontua, mutta mielestäni aloituksessa ei ollut kyse siitä.

Mutta tosiaan, täällä yksi! Jo yläasteella sain kuulla erään kaverin kummastelleen, miksi kirjoitan tekstiviestitkin kirjakielellä, olin kuulemma outo. Tuntuu vain yksinkertaisesti nautinnolliselta kirjoittaa kauniin soljuvia ajatuksia, nautiskella sijamuodoista ja joskus korukielisyydestäkin. Olen kai monen Facebook-ystäväni mielestä tylsä ja kaavamainen ihminen, joka kuvittelee olevansa jotakin erikoista, mutta minulle ei ole luonnollista käyttää puhekieltä, slangia tai turhia lyhenteitä ilmaistessani ajatuksiani. Se vain ei ole lainkaan minua. Jollekulle toiselle taas paljon vapaampi ilmaisu sopii.

Kaverini kirjoittaa (huonoa) kirjakieltä ja moni pitää häntä sen takia vähän outona.

Vierailija kirjoitti:

Kaverini kirjoittaa (huonoa) kirjakieltä ja moni pitää häntä sen takia vähän outona.

Ehkä minullakin on sitten sama vika. :-)

ap

Yksinäinen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertoo jotain älykkyydestä tietyllä osa-alueella jos ei pysty kommunikoimaan kuin yhdellä tavalla ahdistumatta, yhdellä "kielellä", murteethan on käytännössä kuin toinen kieli. Onko ap muuten hyvä kielissä, ahdistaako jos pitää esim. kommunikoida englanniksi?

Englanti tai muut kielet eivät ahdistuta, kunhan niissäkään ei käytetä slangisanoja. Ehkä peilaan noiden slangisanojen käyttöä nuoruuteen, jolloin olin koulukiusattu ja minulle ei annettu "puhua vapaasti" muiden kanssa. Tästä syystä kommunikointityylini jäi kankeaksi ja rupesin myöhemmin jopa karsastamaan rentoa puhekieltä, mitä kiusaajani aikoinaan puhuivat.

ap

Kiitos tästä pohdinnasta! Itse kun en ole koskaan tullut syvemmin ajatelleeksi, mistä melko tiukka kirjakielisyys ja slangi-ilmaisujen karttaminen ovat minulle iskostuneet. "Iskä", "välkkä" (välitunti), "leffa" ja muut päivittäisten asioiden lempinimet ovat tuntuneet ikäviltä jo kouluaikoina. Niitä miettiessäni tavoitan melko vahvan häpeän tunteen, enkä siis puhu myötähäpeästä niiden käyttäjiä kohtaan, vaan tietynlainen nolous ajatellessani, että itse päästäisin moisen ilmauksen suustani. Kuin noiden sanojen käyttäminen olisi jotenkin häpeällistä juuri minulle.

Olen itsekin ollut koulukiusattu ja lapsuuteeni mahtuu monenmoista, joten voisiko tämä häpeä ja ehkä sen mukanaan tuoma kaavamaisuus olla peräisin jostakin sieltä? Mene ja tiedä. Kiitos, kun laitoit minutkin ajattelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Kuin noiden sanojen käyttäminen olisi jotenkin häpeällistä juuri minulle.

Olen itsekin ollut koulukiusattu ja lapsuuteeni mahtuu monenmoista, joten voisiko tämä häpeä ja ehkä sen mukanaan tuoma kaavamaisuus olla peräisin jostakin sieltä?

Häpeällisiä ne ovat minullekin. Mietin tässä juuri, että kun sanon "leffa" tai "välkkäri", menen ikäänkuin samalle aaltopituudelle kiusaajieni kanssa ja se luo tämän häpeän/varovaisuuden tunteen. Siten on helpompi kommunikoida neutraalilla kielellä ja olla muutenkin mahdollisimman kaavamainen.

Mukavaa, että tässä ketjussa löytyy samankaltaisia kuin minä! :-)

ap