Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi uusperheissä yritetään väkisin olla "vanhempia" puolison lapsille?
10.04.2017 |
Olen seurannut lähipiirissä paria uusperhettä, samoin paria uusperheblogia. Tilanne on sikäli ajankohtainen, että olen eronnut ja ehkä itsekin jossain vaiheessa uusperheellinen.
Yhtä asiaa vain ihmettelen. Miksi näissä uusperheissä erityisesti naiset yrittävät niin kovasti olla "uusia äitejä" puolisonsa lapsille? Siis oikein hampaat irvessä. Ja sitä sitten itketään, kun ei ne lapset puhukaan surujaan mulle vaan biologiselle äidilleen tai isälleen. Tai jos lapsi loukkaa itsensä tai on sairas, niin itkee isää/äitiä, eikä äitipuoli kelpaakaan lohduttamaan. Että kun ei ne lapset samalla tavalla halaile ja pusuttele kuin omia vanhempiaan.Eikä ilmaise, että on samalla tavalla ollut ikävä. Ja jo nyt kannetaan murhetta siitä, että mahtaakohan niiltä bonuslapsilta tänäkään vuonna tulla äitienpäiväkorttia...
Olen yrittänyt ystäviltäni, jotka tuossa tilanteessa on, kysyä, että miksi he suhtautuu näin. Asettavat ihan hirveitä paineita sille, että sen uusperheen pitäisi olla kuin ydinperhe ja eri vanhemmista syntyneiden lasten pitäisi pitää toisiaan sisaruksina ja heitä vanhempinaan. Vastaukseksi olen saanut vaan, että kun uusperhe on uusi ydinperhe ja onhan he nyt hyvänen aika myös vanhempia näille puolisonkin lapsille.
Miksi tästä otetaan niin kovia paineita? Koska selvää on, että se uusperhe ei ole näiden aiemmista liitoista syntyneiden lasten ydinperhe. Heillä ei sitä ydinperhettä enää ole. Ja se äidin/isän kumppani ei ole lasten uusi vanhempi. Hänestä voi hyvässä tilanteessa, jos henkilökemiat osuu yhteen ja kaikki sujuu muutenkin kitkattomasti, tulla tärkeitä aikuisia puolisonkin lapsille. Mutta biologista isää/äitiä he eivät voi korvata. Eikä tarvitsekaan. Ja jos läheistä suhdetta ei synny, sitä ei sitten vaan synny. Hampaat irvessä sitä ei saa aikaiseksi.
Tuntuu, että varsinkin lapsille sälytetään hurja paine tuollaisessa tilanteessa. Heidän pitäisi yhtäkkiä alkaa halailla ja pusutella ja tykätä ja kaivata aikuista, jota he eivät ole saaneet itse elämäänsä valita. Jotenkin ihan kummallista.
Miksei voida vaan hyväksyä, että se uusperhe on uusperhe. Että se on erilainen kuin ydinperhe. Ja se voi silti olla ihan hyvä kokoonpano. Että lasten suhde vanhempansa uuteen kumppaniin ei ole sama, kuin suhde vanhempiin. Miksei näistä suhteista anneta muodostua sellaisia, kuin niistä muodostuu? Näinhän käy esim. ystävyyssuhteissa - joistakin ihmisistä tulee sydänystäviä, joidenkin kanssa ollaan vaan kavereita tai tuttuja.
Tunnen monia eroperheitä. Vaikka lasten suhde vanhempansa uuteen kumppaniin olisi ihan hyvä (aina ei ole), ei silti missään ole sellaista tilannetta, jossa se uusi kumppani olisi ihan vastaava kuin oma äiti/isä.
Voitaisiin myös lanseerata uusperheiden päivä. Tai tärkeän aikuisen päivä. Silloin voitaisiin kouluissa ja päiväkodeissa askarrella kortteja näille uusperheen uusille aikuisille tai muille elämässä tärkeille ihmisille, kummeille, tädeille, sedille, naapureille, harrastusten valmentajille, jne. Poistuisi ne paineet saada se äitien/isänpäiväkortti.
Kommentit (70)
Koska ei lapsi halua elää ihmisen kanssa, joka tuntuu vieraalta ja etäiseltä. Ihan niinkuin ei aikuinenkaan.
Kaikkien etu on aito välittäminen ja että aikuiset tekevät yhteistyötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP tosiaan: miten paljon pistäisit uuden naisesi hoitamaan ja huoltamaan lapsia? Tästä se varmaan tulee. (Naisilla taas ehkä oletetaan miehen pitävän mm. kuria, ehkä olevan se taloudellinen turvakin.)
Minun mielestäni lapsia hoitavat ja huoltavat lähtökohtaisesti heidän vanhempansa. Hyvä, jos se uusi puoliso voi joskus auttaa - katsoa lapsia joskus yhden illan, jos näiden vanhemmalle tulee työmeno, tms. Mutta minusta perusperiaate on se, että lasten vanhemmat kokkaa näille ruoan, huoltaa vaatteet, vie hoitoon/harrastuksiin, päättää lapsiin liittyvistä asioista, jne. Ja on ihan ok, jos se uusi puoliso ilmoittaa, että mulla onkin sinä iltana harrastus, en voi katsoa lapsiasi silloin. Siinä tilanteessa kysytään lasten toista biologista vanhempaa, isovanhempaa, tms apuun.
ap
Tämähän nyt olisi ihan sulaa hulluutta.
Tottakai sitä yritetään olla perhe, vastuineen ja velvollisuuksineen ja oikeuksineen. Ei se lapsillekaan ole kiva, jos kotona on joku "isän vaimo" tai "äidin mies", johon ei voi luottaa. Lapsien etu on välittävät, turvalliset aikuiset, siten he saavat turvallisen ja tasapainoisen kodin.
Ehkä vähän ihanteellista, mutta ei nyt ihan hukassa. Eikä se, että ei olisi uusi isä/äiti, tarkoita, että lapsi ei voisi luottaa. Luotetaanhan sitä setään ja tätiinkin, joka ehkä olisi parempi vertauskohta? Suhteet riippuu todella paljon myös lasten iästä. Onko lapsi 3 vai 15 vee, kun uusi isä/äitipuoli tulee kuvioon. Itselläni on ollut 17-vuotiaasta "äidin mies" (jota en ikinä isäksi tai isäpuoleksi kutsuisi; kutsun etunimellä). Alkuun oli hankausta, mutta en voi väittää, että en olisi voinut olla luottamatta häneen. Kyllä häneltä sai esim. aina tarvittaessa autokyydin (äidillä ei ajokorttia). Kerran soitin yölläkin 3, kun jäin kaverien kyydistä, enkä saanut edes luentoa. Mutta kyllä äiti silti oli se vanhempi. Uusi mies ehkä vähän kuin setä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se nyt vaan tuntuisi jotenkin aika typerältä olla laittamatta ruokaa, kun miehen lapsi on täällä. Tai laittaa vaan itselleen. Tai pestä vain omat pyykit. Tai olla kuskaamatta lasta harrastukseen (minulla auto ja kortti, miehellä ei) vaan laittaa nuo kulkemaan bussilla. Tai olla auttamatta lasta läksyissä, kun kuitenkin olen enemmän täällä kotona kuin mies. Tai kun käy kaupassa, olla ostamatta lapselle mitään mitä hän tarvitsee. Tai olla auttamatta lasta, jos hän apua tarvitsee. Tai jos mies menee kavereiden kanssa ulos, laittaa lapsi mummolle tms.
En kuvittele olevani äiti, mutta herranen aika miten typerää olisi olla vain joku random aikuinen omassa kodissaan silloin kun miehen lapsi on täällä. Tottakai teen hänen eteensä samanlaisia asioita kuin omienkin lasteni eteen. Ja koska niitä teen, saan myös komentaa, vaikuttaa kasvatukseen täällä meillä, kysellä ja asettaa rajoja.
Voithan sinä noita asioita tehdä, jos siltä tuntuu. Mutta ei sinun mielestäni ole pakko.
Kasvatuksen ja rajat hoitaa mielestäni lapsen vanhempi, ei joku aikuinen, joka sattuu asumaan lapsen vanhemman kanssa samassa taloudessa. Toki, jos lapsi nyt vaikka on vaaratilanteessa, niin silloin voi komentaa, järkeä saa käyttää. Mutta muuten sen kasvatuksen hoitaa vanhempi.
ap
Et kyllä oikeasti tajua. Jos me olemme mieheni kanssa päättäneet olla perhe, ei siinä olisi mitään järkeä ettei toista auteta ja asioita tehdä yhdessä. Vaikka sitten niitä ruokaostoksia.
Toki, loppuviimeeksi minulla on oikeus sanoa, etten tee ruokaa kuin itselleni ja omalle lapselleni. Veikkaanpa, että miehenikin toteaisi siihen, että ei tarvitse enää koskaan tehdä. Tai itse olisin hyvin kummissani, jos hän ei vuorollaan tekisi myös minun lapselleni, oli oikeus tai ei.
Niin, aikuiset ovat päättäneet, että me ollaan nyt perhe. Aika harvassa tapauksessa niiltä lapsilta kysytään, haluatko, että tämä aikuinen tulee sulle nyt perheenjäseneksi ja lisävanhemmaksi.
Mulla on lähipiirissä kaksikin perhettä, joissa uusperhe muodostettu, kun kummankin lapset olivat vielä aika pieniä. Kaikki lapset ovat nyt täysi-ikäisiä. Oli se jonkinlaista rinnakkais- ja yhteiseloa, mutta ei ne välit ei-biologisten lasten ja aikuisten välillä sellaisiksi muodostuneet kuin biologisten lasten ja heidän vanhempiensa välit. Aikuisiksi kasvettuaan ketkään näistä lapsista eivät ole halunneet enää esim. yöpyä isänsä tai äitinsä kotona. Vierailevat toki, mutta kokevat itsensä sen verran ulkopuolisiksi, että yöksi eivät jää.
Eiks sen voi jokainen sopia mieleisekseen, et minkälaista roolia haluaa pitää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se nyt vaan tuntuisi jotenkin aika typerältä olla laittamatta ruokaa, kun miehen lapsi on täällä. Tai laittaa vaan itselleen. Tai pestä vain omat pyykit. Tai olla kuskaamatta lasta harrastukseen (minulla auto ja kortti, miehellä ei) vaan laittaa nuo kulkemaan bussilla. Tai olla auttamatta lasta läksyissä, kun kuitenkin olen enemmän täällä kotona kuin mies. Tai kun käy kaupassa, olla ostamatta lapselle mitään mitä hän tarvitsee. Tai olla auttamatta lasta, jos hän apua tarvitsee. Tai jos mies menee kavereiden kanssa ulos, laittaa lapsi mummolle tms.
En kuvittele olevani äiti, mutta herranen aika miten typerää olisi olla vain joku random aikuinen omassa kodissaan silloin kun miehen lapsi on täällä. Tottakai teen hänen eteensä samanlaisia asioita kuin omienkin lasteni eteen. Ja koska niitä teen, saan myös komentaa, vaikuttaa kasvatukseen täällä meillä, kysellä ja asettaa rajoja.
Voithan sinä noita asioita tehdä, jos siltä tuntuu. Mutta ei sinun mielestäni ole pakko.
Kasvatuksen ja rajat hoitaa mielestäni lapsen vanhempi, ei joku aikuinen, joka sattuu asumaan lapsen vanhemman kanssa samassa taloudessa. Toki, jos lapsi nyt vaikka on vaaratilanteessa, niin silloin voi komentaa, järkeä saa käyttää. Mutta muuten sen kasvatuksen hoitaa vanhempi.
ap
Lasta kasvatetaan ihan joka paikassa. Vanhempien lisäksi lasta kasvatetaan kasvattamalla päivähoidossa ja koulussa. Harrastuksissa kasvatetaan. Jos lähetät alakouluikäisen yksin kauppaan niin saattaa se kaupan kassakin opettaa miten siinä käyttäydytään ja se voi ilmetä esim korostuneella hymyllä tai ystävällisyydellä kun lapsi on maksanut. Samankaltaisia kasvatukselliseksi katsomiani tilanteita on myös kirjastossa, jäätelökioskilla ja uimahallissa. Isovanhemmat kasvattavat, ehkä muutkin sukulaiset, kavereiden vanhemmat, joskus vanhemmat sisaruksetkin. Kaikki ei ole yhtä selvää ja johdonmukaista kasvatusta kuin se minkä sinä miellät kasvatukseksi, mutta kasvatusta todellakin tapahtuu lähes kaikkialla missä lapsi menee ja on.
Olisi erittäin kummallista jos kotona asuva aikuinen ei saisi tähän millään lailla osallistua. Ja myös se täydellinen osallistumattomuus kasvattaa johonkin suuntaan. Mietihän tätä.
(Olen muuten ydinperheessä kasvanut, lapseton ihminen mutta työssäni kasvatan joka päivä.)
En nyt tarkoittanut mitään täydellistä osallistumattomuutta. Mutta jos tulee esim ristiriitaa siinä, miten jossain asiassa lapsen suhteen menetellään, siitä päättävät lapsen isä ja äiti. Eivät jotkin bonusaikuiset.
ap
No eikö tämä ole ihan itsestään selvää kaikille? Tai ainakin niin että isäpuoli ei sanele miten lapsi toimii isän ja äitipuolen luona, vaan siellä saa asioista päättää joko isä tai isä yhdessä äitipuolen kanssa. En tiedä mitä sinä ap hait aluksi, mutta aika paljon tähän keskusteluun on tullut myös kannatusta isä/äitipuolen täydelliseen kasvattamattomuuteen joka ei todellakaan ole hyväksi lapselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP tosiaan: miten paljon pistäisit uuden naisesi hoitamaan ja huoltamaan lapsia? Tästä se varmaan tulee. (Naisilla taas ehkä oletetaan miehen pitävän mm. kuria, ehkä olevan se taloudellinen turvakin.)
Minun mielestäni lapsia hoitavat ja huoltavat lähtökohtaisesti heidän vanhempansa. Hyvä, jos se uusi puoliso voi joskus auttaa - katsoa lapsia joskus yhden illan, jos näiden vanhemmalle tulee työmeno, tms. Mutta minusta perusperiaate on se, että lasten vanhemmat kokkaa näille ruoan, huoltaa vaatteet, vie hoitoon/harrastuksiin, päättää lapsiin liittyvistä asioista, jne. Ja on ihan ok, jos se uusi puoliso ilmoittaa, että mulla onkin sinä iltana harrastus, en voi katsoa lapsiasi silloin. Siinä tilanteessa kysytään lasten toista biologista vanhempaa, isovanhempaa, tms apuun.
ap
Tämähän nyt olisi ihan sulaa hulluutta.
Tottakai sitä yritetään olla perhe, vastuineen ja velvollisuuksineen ja oikeuksineen. Ei se lapsillekaan ole kiva, jos kotona on joku "isän vaimo" tai "äidin mies", johon ei voi luottaa. Lapsien etu on välittävät, turvalliset aikuiset, siten he saavat turvallisen ja tasapainoisen kodin.
Ehkä vähän ihanteellista, mutta ei nyt ihan hukassa. Eikä se, että ei olisi uusi isä/äiti, tarkoita, että lapsi ei voisi luottaa. Luotetaanhan sitä setään ja tätiinkin, joka ehkä olisi parempi vertauskohta? Suhteet riippuu todella paljon myös lasten iästä. Onko lapsi 3 vai 15 vee, kun uusi isä/äitipuoli tulee kuvioon. Itselläni on ollut 17-vuotiaasta "äidin mies" (jota en ikinä isäksi tai isäpuoleksi kutsuisi; kutsun etunimellä). Alkuun oli hankausta, mutta en voi väittää, että en olisi voinut olla luottamatta häneen. Kyllä häneltä sai esim. aina tarvittaessa autokyydin (äidillä ei ajokorttia). Kerran soitin yölläkin 3, kun jäin kaverien kyydistä, enkä saanut edes luentoa. Mutta kyllä äiti silti oli se vanhempi. Uusi mies ehkä vähän kuin setä.
Juuri jotain tällaista. Täti, setä, opettaja, kummi voi kasvattaa lasta ja olla turvallinen ja läheinenkin aikuinen. Tätä voi olla olematta hampaat irvessä yksi lisävanhempi lapselle.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP tosiaan: miten paljon pistäisit uuden naisesi hoitamaan ja huoltamaan lapsia? Tästä se varmaan tulee. (Naisilla taas ehkä oletetaan miehen pitävän mm. kuria, ehkä olevan se taloudellinen turvakin.)
Minun mielestäni lapsia hoitavat ja huoltavat lähtökohtaisesti heidän vanhempansa. Hyvä, jos se uusi puoliso voi joskus auttaa - katsoa lapsia joskus yhden illan, jos näiden vanhemmalle tulee työmeno, tms. Mutta minusta perusperiaate on se, että lasten vanhemmat kokkaa näille ruoan, huoltaa vaatteet, vie hoitoon/harrastuksiin, päättää lapsiin liittyvistä asioista, jne. Ja on ihan ok, jos se uusi puoliso ilmoittaa, että mulla onkin sinä iltana harrastus, en voi katsoa lapsiasi silloin. Siinä tilanteessa kysytään lasten toista biologista vanhempaa, isovanhempaa, tms apuun.
ap
Tämähän nyt olisi ihan sulaa hulluutta.
Tottakai sitä yritetään olla perhe, vastuineen ja velvollisuuksineen ja oikeuksineen. Ei se lapsillekaan ole kiva, jos kotona on joku "isän vaimo" tai "äidin mies", johon ei voi luottaa. Lapsien etu on välittävät, turvalliset aikuiset, siten he saavat turvallisen ja tasapainoisen kodin.
Turvalliset aikuiset joo, muttei äidin tai isän korvike jos sellaiset jo lapsella on. Aikuiset vääntävät lapsiaan uusiin kotileikkeihin turhan nopeasti. Itse eronneena en ole tuonut lapsilleni isäpuolta seurustelukumppanista vaan meillä välillä käyvän aikuisen johon lapsilla OK välit, enempää ei tarvitsekaan olla. En myöskään tunge kiinni miehen jo aikuisten lasten elämään yhtään enempää kuin mitä haluavat itse kanssani olla. Ydinperhe oli ja rikkoutui, nyt lapsilla kaksi kotia joissa molemmissa tärkein yhteys on omaan vanhempaan.
Juuri tätä hain! Kun lapsi on paikalla, tärkeintä on se yhteys siihen omaan vanhempaan. Ei se aika ole tarkoitettu siihen, että lapsen pitäisi väenväkisin luoda suhdetta siihen vanhemman uuteen kumppaniin. Se muodostuu ajan kanssa, jos on muodostuakseen.
Ei se muodostu, jos ei sitä aktiivisesti yritä muodostaa.
Muodostuuhan lasten ja vanhempienkin välit pikkuhiljaa, kun sitä arkea yhdessä eletään. Miksei sitten myös siihen vanhemman uuteen kumppaniin ne välit vähitellen muodostuisi sen arjen myötä, jos on muodostuakseen?
Koska hyvin, hyvin harvat biologiset vanhemmat antavat aidosti lapselle sitä signaalia, että exän uusi kumppani olisi jotenkin hyvä asia. Vaikkei kummoisia riitoja olisikaan, se biologinen vanhempi on aina vähintään alitajuisesti sitä vastaan, että lapsella on äiti/isäpuoli. Ja lapsi tajuaa tämän ja on lojaali vanhemmalleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koska ei lapsi halua elää ihmisen kanssa, joka tuntuu vieraalta ja etäiseltä. Ihan niinkuin ei aikuinenkaan.
Kaikkien etu on aito välittäminen ja että aikuiset tekevät yhteistyötä.
Uusperhe muodostuu yleensä siinä tilanteessa, kun vanhemmat eronneet. Ne eronneiden välit on harvoin kovin hyvät. Aika harvoin siinä onnistutaan sitten tekemään yhteistyötä vielä joidenkin expuolisoiden uusien kumppaneiden kanssa, jotka saattavat vielä vaihtua muutaman kuukauden tai vuoden välein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP tosiaan: miten paljon pistäisit uuden naisesi hoitamaan ja huoltamaan lapsia? Tästä se varmaan tulee. (Naisilla taas ehkä oletetaan miehen pitävän mm. kuria, ehkä olevan se taloudellinen turvakin.)
Minun mielestäni lapsia hoitavat ja huoltavat lähtökohtaisesti heidän vanhempansa. Hyvä, jos se uusi puoliso voi joskus auttaa - katsoa lapsia joskus yhden illan, jos näiden vanhemmalle tulee työmeno, tms. Mutta minusta perusperiaate on se, että lasten vanhemmat kokkaa näille ruoan, huoltaa vaatteet, vie hoitoon/harrastuksiin, päättää lapsiin liittyvistä asioista, jne. Ja on ihan ok, jos se uusi puoliso ilmoittaa, että mulla onkin sinä iltana harrastus, en voi katsoa lapsiasi silloin. Siinä tilanteessa kysytään lasten toista biologista vanhempaa, isovanhempaa, tms apuun.
ap
Tämähän nyt olisi ihan sulaa hulluutta.
Tottakai sitä yritetään olla perhe, vastuineen ja velvollisuuksineen ja oikeuksineen. Ei se lapsillekaan ole kiva, jos kotona on joku "isän vaimo" tai "äidin mies", johon ei voi luottaa. Lapsien etu on välittävät, turvalliset aikuiset, siten he saavat turvallisen ja tasapainoisen kodin.
Turvalliset aikuiset joo, muttei äidin tai isän korvike jos sellaiset jo lapsella on. Aikuiset vääntävät lapsiaan uusiin kotileikkeihin turhan nopeasti. Itse eronneena en ole tuonut lapsilleni isäpuolta seurustelukumppanista vaan meillä välillä käyvän aikuisen johon lapsilla OK välit, enempää ei tarvitsekaan olla. En myöskään tunge kiinni miehen jo aikuisten lasten elämään yhtään enempää kuin mitä haluavat itse kanssani olla. Ydinperhe oli ja rikkoutui, nyt lapsilla kaksi kotia joissa molemmissa tärkein yhteys on omaan vanhempaan.
Juuri tätä hain! Kun lapsi on paikalla, tärkeintä on se yhteys siihen omaan vanhempaan. Ei se aika ole tarkoitettu siihen, että lapsen pitäisi väenväkisin luoda suhdetta siihen vanhemman uuteen kumppaniin. Se muodostuu ajan kanssa, jos on muodostuakseen.
Ei se muodostu, jos ei sitä aktiivisesti yritä muodostaa.
Muodostuuhan lasten ja vanhempienkin välit pikkuhiljaa, kun sitä arkea yhdessä eletään. Miksei sitten myös siihen vanhemman uuteen kumppaniin ne välit vähitellen muodostuisi sen arjen myötä, jos on muodostuakseen?
Koska hyvin, hyvin harvat biologiset vanhemmat antavat aidosti lapselle sitä signaalia, että exän uusi kumppani olisi jotenkin hyvä asia. Vaikkei kummoisia riitoja olisikaan, se biologinen vanhempi on aina vähintään alitajuisesti sitä vastaan, että lapsella on äiti/isäpuoli. Ja lapsi tajuaa tämän ja on lojaali vanhemmalleen.
Ainakin lähipiirissäni on tilanne, että lapsen vanhemmat ei yleensä tunne sitä exänsä uutta kumppania mitenkään. Ehkä ohimennen joskus nähnyt ja nimen tietää. Ja voiko vaatia, että ne exät ja nyxät nyt alkaisi kovin kaveeraamaan ja tutustumaan toisiinsa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se nyt vaan tuntuisi jotenkin aika typerältä olla laittamatta ruokaa, kun miehen lapsi on täällä. Tai laittaa vaan itselleen. Tai pestä vain omat pyykit. Tai olla kuskaamatta lasta harrastukseen (minulla auto ja kortti, miehellä ei) vaan laittaa nuo kulkemaan bussilla. Tai olla auttamatta lasta läksyissä, kun kuitenkin olen enemmän täällä kotona kuin mies. Tai kun käy kaupassa, olla ostamatta lapselle mitään mitä hän tarvitsee. Tai olla auttamatta lasta, jos hän apua tarvitsee. Tai jos mies menee kavereiden kanssa ulos, laittaa lapsi mummolle tms.
En kuvittele olevani äiti, mutta herranen aika miten typerää olisi olla vain joku random aikuinen omassa kodissaan silloin kun miehen lapsi on täällä. Tottakai teen hänen eteensä samanlaisia asioita kuin omienkin lasteni eteen. Ja koska niitä teen, saan myös komentaa, vaikuttaa kasvatukseen täällä meillä, kysellä ja asettaa rajoja.
Voithan sinä noita asioita tehdä, jos siltä tuntuu. Mutta ei sinun mielestäni ole pakko.
Kasvatuksen ja rajat hoitaa mielestäni lapsen vanhempi, ei joku aikuinen, joka sattuu asumaan lapsen vanhemman kanssa samassa taloudessa. Toki, jos lapsi nyt vaikka on vaaratilanteessa, niin silloin voi komentaa, järkeä saa käyttää. Mutta muuten sen kasvatuksen hoitaa vanhempi.
ap
Lasta kasvatetaan ihan joka paikassa. Vanhempien lisäksi lasta kasvatetaan kasvattamalla päivähoidossa ja koulussa. Harrastuksissa kasvatetaan. Jos lähetät alakouluikäisen yksin kauppaan niin saattaa se kaupan kassakin opettaa miten siinä käyttäydytään ja se voi ilmetä esim korostuneella hymyllä tai ystävällisyydellä kun lapsi on maksanut. Samankaltaisia kasvatukselliseksi katsomiani tilanteita on myös kirjastossa, jäätelökioskilla ja uimahallissa. Isovanhemmat kasvattavat, ehkä muutkin sukulaiset, kavereiden vanhemmat, joskus vanhemmat sisaruksetkin. Kaikki ei ole yhtä selvää ja johdonmukaista kasvatusta kuin se minkä sinä miellät kasvatukseksi, mutta kasvatusta todellakin tapahtuu lähes kaikkialla missä lapsi menee ja on.
Olisi erittäin kummallista jos kotona asuva aikuinen ei saisi tähän millään lailla osallistua. Ja myös se täydellinen osallistumattomuus kasvattaa johonkin suuntaan. Mietihän tätä.
(Olen muuten ydinperheessä kasvanut, lapseton ihminen mutta työssäni kasvatan joka päivä.)
En nyt tarkoittanut mitään täydellistä osallistumattomuutta. Mutta jos tulee esim ristiriitaa siinä, miten jossain asiassa lapsen suhteen menetellään, siitä päättävät lapsen isä ja äiti. Eivät jotkin bonusaikuiset.
ap
No eikö tämä ole ihan itsestään selvää kaikille? Tai ainakin niin että isäpuoli ei sanele miten lapsi toimii isän ja äitipuolen luona, vaan siellä saa asioista päättää joko isä tai isä yhdessä äitipuolen kanssa. En tiedä mitä sinä ap hait aluksi, mutta aika paljon tähän keskusteluun on tullut myös kannatusta isä/äitipuolen täydelliseen kasvattamattomuuteen joka ei todellakaan ole hyväksi lapselle.
No eipä ole kaikille selvää. Tuttavapiirissäni on esim. yksi tilanne, jossa lasten isän uusi puoliso yrittää kovasti vaikuttaa miehensä lasten koulunkäyntiin ja kotitöiden tekoon myös näiden ollessa äitinsä luona, Yrittää kontrolloida sitä koulunkäyntiä silloinkin, kun lapset ovat äitinsä luona (eivät asu edes vuoroviikoin siellä isänsä kotona).
Vierailija kirjoitti:
Eiks sen voi jokainen sopia mieleisekseen, et minkälaista roolia haluaa pitää?
Niin. Ristiriitoja tulee vaan siinä, jos muut toimijat siinä tilanteessa ei ole halukkaita toimimaan siten, että ylläpitävät sen yhden ihmisen roolia siinä kuviossa, Yleensä ne on ne lapset, jotka vaikka toteavat, että et sä ole mun isä/äiti ja sitten loukkaannutaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP tosiaan: miten paljon pistäisit uuden naisesi hoitamaan ja huoltamaan lapsia? Tästä se varmaan tulee. (Naisilla taas ehkä oletetaan miehen pitävän mm. kuria, ehkä olevan se taloudellinen turvakin.)
Minun mielestäni lapsia hoitavat ja huoltavat lähtökohtaisesti heidän vanhempansa. Hyvä, jos se uusi puoliso voi joskus auttaa - katsoa lapsia joskus yhden illan, jos näiden vanhemmalle tulee työmeno, tms. Mutta minusta perusperiaate on se, että lasten vanhemmat kokkaa näille ruoan, huoltaa vaatteet, vie hoitoon/harrastuksiin, päättää lapsiin liittyvistä asioista, jne. Ja on ihan ok, jos se uusi puoliso ilmoittaa, että mulla onkin sinä iltana harrastus, en voi katsoa lapsiasi silloin. Siinä tilanteessa kysytään lasten toista biologista vanhempaa, isovanhempaa, tms apuun.
ap
Tämähän nyt olisi ihan sulaa hulluutta.
Tottakai sitä yritetään olla perhe, vastuineen ja velvollisuuksineen ja oikeuksineen. Ei se lapsillekaan ole kiva, jos kotona on joku "isän vaimo" tai "äidin mies", johon ei voi luottaa. Lapsien etu on välittävät, turvalliset aikuiset, siten he saavat turvallisen ja tasapainoisen kodin.
Turvalliset aikuiset joo, muttei äidin tai isän korvike jos sellaiset jo lapsella on. Aikuiset vääntävät lapsiaan uusiin kotileikkeihin turhan nopeasti. Itse eronneena en ole tuonut lapsilleni isäpuolta seurustelukumppanista vaan meillä välillä käyvän aikuisen johon lapsilla OK välit, enempää ei tarvitsekaan olla. En myöskään tunge kiinni miehen jo aikuisten lasten elämään yhtään enempää kuin mitä haluavat itse kanssani olla. Ydinperhe oli ja rikkoutui, nyt lapsilla kaksi kotia joissa molemmissa tärkein yhteys on omaan vanhempaan.
Juuri tätä hain! Kun lapsi on paikalla, tärkeintä on se yhteys siihen omaan vanhempaan. Ei se aika ole tarkoitettu siihen, että lapsen pitäisi väenväkisin luoda suhdetta siihen vanhemman uuteen kumppaniin. Se muodostuu ajan kanssa, jos on muodostuakseen.
Ei se muodostu, jos ei sitä aktiivisesti yritä muodostaa.
Muodostuuhan lasten ja vanhempienkin välit pikkuhiljaa, kun sitä arkea yhdessä eletään. Miksei sitten myös siihen vanhemman uuteen kumppaniin ne välit vähitellen muodostuisi sen arjen myötä, jos on muodostuakseen?
Koska hyvin, hyvin harvat biologiset vanhemmat antavat aidosti lapselle sitä signaalia, että exän uusi kumppani olisi jotenkin hyvä asia. Vaikkei kummoisia riitoja olisikaan, se biologinen vanhempi on aina vähintään alitajuisesti sitä vastaan, että lapsella on äiti/isäpuoli. Ja lapsi tajuaa tämän ja on lojaali vanhemmalleen.
Ainakin lähipiirissäni on tilanne, että lapsen vanhemmat ei yleensä tunne sitä exänsä uutta kumppania mitenkään. Ehkä ohimennen joskus nähnyt ja nimen tietää. Ja voiko vaatia, että ne exät ja nyxät nyt alkaisi kovin kaveeraamaan ja tutustumaan toisiinsa?
No ei se olekaan se pointti, että kaveerataan. Vaan että lapselle puhutaan ihan aidon kunnioittavasti niistä äiti tai isäpuolista. Ei väheksytä, kyseenalaisteta, kritisoida. Jos aihetta kritiikkiin on, puhutaan sille exälle sitten.
Minä olen uusperheellinen ja olen ap:n kanssa täysin samaa mieltä.
Meillä ei ole mitään tyypillisiä uusperheongelmia. Meillä molemmilla on siis lapsia, mutta ei yhteisiä. Molempien yksi teini asuu kokoaikaisesti meidän kanssamme. Muut ovat vaihtelevasti.
Tällä kokemuksella neuvoisin kaikkia uusperhettä perustavia seuraavasti:
1. Asunnon pitää olla niin iso, että kaikilla on oma kolo
2. Kenenkään olosuhteet eivät saa huonontua uusperhettä perustettaessa
3. Nainen älköön ikinä, ei koskaan ottako vastuuta miehen lapsista - koska mies sen vastuun tyrkkää, jos antaa mahdollisuuden, ja sitten tulee ongelmat (puhun naisista, koska yleensä olen huomannut tämän kuvion menevän näin päin). Molemmat hoitakoon ja viihdyttäköön omat lapsensa.
4. Älkää puuttuko puolison lasten asioihin muilta osin kuin oman kotisi osalta. Eli saat määrätä siivouksesta, mutta et läksyistä.
Ja mitä ihmissuhteiden muodostumiseen tulee, niin ne muodostuvat ajallaan. Mitä enemmän olet puolison lapsille kaveri, sitä parempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meille muutti minun ja lasten kotiin mies 5 vuoden etäsuhteen jälkeen. Kyllähän hän meillä vietti aikaa jo aika paljon muutekin ennen virallista osoitteenmuutosta.
No ei hän tosiaankaan ole isäksi lapsille ryhtynyt, niillä on oma isä. Mutta kotimme on nyt myös hänen koti. Ja hän on toinen aikuinen talossa joten hänellä on toisen aikuisen oikeudet ja velvollisuudet.
Hän laittaa ruokaa ja kuskailee harrastuskuskaukset kun minä oon iltavuorossa töissä. Auttaa läksyissä ja huoltaa polkupyörät, mopon, scuutin. Kasvattaa kun on kasvattamisen paikka -viimeksi tänään kun kymppivuotias hermostui ja paiskasi kirjansa lattialle, hän oli paikalla (minä lenkillä) ja hän hoiti tilanteen.
Eipä tästä yhdessäolosta mitään tulisi jos hänellä ei olisi aikuisen roolia talossa. Ei hän isä ole, mutta hän on tasavertainen kasvattaja. Ei hän myöskään ole huoltaja, mutta on oikeutettu ja velvoitettu huolehtimaan kun sen aika on. Hän ei koskaan ole väkisin yrittänyt olla kaveria lapsille, mutta niin nuo vaan ihan yhtä lailla hänen lähelle tulee kuin minunkin. No ei nyt varmaan ihan niin halittele ja kiehnää sylissä, mutta olen huomannut että poika etenkin haastaa kaikkiin härnäysleikkeihin joissa molemmilla on kivaa (kutittelut, "vangitsemiset" jne mitä nyt 10-v poika keksiikään) ja tyttökin kyllä saattaa hipaista mennessään tai jopa halata. Luonnollista. Lasten ehdoilla.
Ei tää ole vaikeaa jos ei tästä vaikeaa tee...
Perheessä on aikuisen roolit ja lapsen roolit ja aikuisen rooli käytännössä on paljolti sama kuin vanhemman rooli. Olen itse äitipuoli ja äiti, lapsipuoleni ovat jo aikuisia ja yhteiset lapsemme kouluikäisiä. Totta kai olen syvemmin kiintynyt omiin lapsiini, mutta käytännössä en todellakaan ole ikinä jaotellut erikseen lasten pyykkejä tai tehnyt ruokaa vain omille lapsilleni. Käytännössä se äiti/isäpuolen rooli on hyvin samankaltainen kuin äidin ja isän rooli. Mitään tällaista "sun on nyt pakko halia mua"-soopaa en ole harrastanut omien lastenikaan kanssa, ei toisen tunteita voi pakottaa. Mutta sitä yrittämistä ja paneutumista vaaditaan myös äiti/isäpuolen roolissa, ei se ole mitään äidin/isän vähättelyä ja tämän asemaan pyrkimistä, että yrittää olla lapsille hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Jos miehelläni olisi lapsia aiemmasta suhteestaan, tekisin kyllä selväksi etten ole mikään äiti.
Voit olla varma että lasten oikea äiti ei haluaisikaan sinun olevan edes äitipuoli. "Isän uusi horo, ei se kauaa kestä."
Itse elän tilanteessa jonka koen raskaaksi enkä tiedä mitä pitäisi tehdä. Olemme tuore uusperhe. Omat lapseni aikuistuvat jo, yksi nuori asuu vielä kanssamme. Miehen lapset ovat nuorempia ja ovat luonamme joka toisen viikonlopun.
Murhetta aiheuttaa lasten äidin suhtautuminen kaikenkaikkiaan. Ex-miestään syyttelee jatkuvasti asioista eikä tunnu pääsevän vaiheeseen jossa ero on käsitelty ja on aika jatkaa elämää. Minua pitää hirveänä noita-akkana ja puhuu todella rumaan sävyyn haukkuen sekä exälleen, minulle että kylillä. Emme tunne toisiamme tämän naisen kanssa.
Olen herkkä ihminen enkä pidä konflikteista joten miehen exän suhtautuminen ja hyökkäävä käytös aiheuttaa paljon pahaa mieltä ja ongelmia uusperheen suhteiden muodostamisessa. Tein niin tai näin niin aina saa pelätä mitä negatiivista tulee seuraavaksi. Yritän pysyä "poissa jaloista" siis, neutraalin ystävällisenä mutta jo liiankin etäisenä sillä tuntuu että tilanne ei muuta salli. En halua ärsyttää lasten äitiä enkä halua tuppautua väkisin lasten elämään nopeammalla tahdilla kuin mihin vaikuttavat olevan valmiita. Toisaalta mies ei tykkää nykytilanteesta vaan haluaisi että olisimme luontevasti perhe. Loukkaantuu välillä jos minä olen töissä tai omilla menoillani lapsiviikonloppuina tai en ehdi/jaksa/halua osallistua hänen ehdottamiin yhteisiin ajanvietteisiin.
Hän ei tunnu ymmärtävän että tutustuminen voi muutenkin olla muille hitaampaa kuin hänen toivomansa tahti. Hän on kuitenkin ennestään tuttu kaikkien osapuolten kanssa ja hän on aikuinen eikä kukaan kritisoi ja hyökkää häntä kohtaan henkilönä. Varmasti hänen riitaisat välit exänsä kanssa vaikuttavat häneenkin, mutta hän ei tunnu ymmärtävän kuinka hankala tilanne on minulle.
Tuntuu että itse en paljoa pysty tilanteeseen vaikuttamaan kun taustalla on tuo lasten äidin voimakas negatiivinen suhtautuminen. Miehen kanssa olen asiasta yrittänyt puhua mutta en tiedä ymmärtääkö hän kuitenkaan mitä koen vaikeaksi ja mitä häneltä toivon.
Aivan järjetöntä yhdistää kahta pethettä. Eikö voi odottaa kunnes lapset kasvavat?
Olisi todella ahdistavaa jos meille muuttaisi joku jota minun pitäisi pitää siskonani tau veljenäni, kun en edes tunne. Olisin kotona aina kuin muualla.
Ydinperhe on ydinperhe ja piste. Jos ero tulee voi vanhempi asua yksin lastensa kanssa ja seurustella muualla asuvan miehen kanssa.
Yhteinen koti miehelle ja naiselle + molempien lapset...huhhuh en ikinä voisi laittaa lastani sellaiseen tilanteeseen. En koskaan muuttaisi tuntemattomien kanssa samaan asuntoon jakaen vessat ja teennäiset päivälliset heidän kanssaan.
Sekin on eri jos toinen on lapseton ja toiswlla lapsia, jotka muuttavat mukana. Yhteiset lapset ovat edes osittain sisaruksia näille.
Mutta sitten kun on sun, mun ja meidän lapset....se vaan on liikaa.
Antakaa niiden lasten muuttaa isälleen, jos ette itse ole kykeneviä asumaan erillään uusista kumppaneista.
Mä oon"äitipuoli" mun miehen lapsille. Alkuun en tyrkyttänyt seuraani mitenkään. Leikin kun lapset pyysivät mua leikkimään, lähdin mukaan puistoon kun pyydettiin, tein lapsille ruokaa ja välipalaa, pesin heidän pyykkinsä, pyyhin pyllyt ja olin muutenkin normaalisti läsnä, mitä olen edelleen.
En minä yritä olla äiti. Yritän olla heille turvallinen aikuinen jonka seurassa on hyvä olla. Tottakai mua aluksi jännitti, että tykkääköhän lapset musta yhtään. Tottakai halusin että tykkäisivät, koska rakastan heidän isäänsä. Rakastan tietyllä tavalla nykyään lapsiakin. Annamme haleja ja pusuja, mutta en kuvittele että olisin jotenkin äidin tai isän veroinen, minä olen minä, ja lapset tykkäävät minusta. Teen täysin samoja asioita kun äiti, mutta en kuvittele että olisin äiti, eikä mun ole tarkoitus yrittää edes astua kenenkään varpaille. Mutta sitä pidän itsestäänselvänä, että haluan olla rakastamani miehen lasten kanssa tekemisissä ja läheisissä väleissä. En väkisin, vaan näin kun se on omalla painollaan mennytkin.
Alue: Aihe vapaa
Eikä muodostu välttämättä yrityksistä huolimatta. Kukaan ei voi sanella lapselle, miten lapsen pitää tuntea vaikka äitipuoli niin haluaisi.