Lue keskustelun säännöt.
Vanhempani ovat kai vain tyhmiä? Miten yli viiskynppiset voivat elää noin?
08.04.2017 |
Huono omatunto jo otsikosta. En halusisi tuomita ihan näin kärkkäästi mutta oikeasti..
Minä olen viisastunut parikymppisenä vaikka nämä kaikki ongelmat olen kohdannut ja elänyt itse niin olen ottanut aina vastuun itsestäni ja tekemisistäni. En luovuttanut vaikka lähtökohdat olivat melko ihmeelliset. Täysin epätasapainoinen lapsuus.
Käyttävät molemmaat runsaasti alkoholia. Juoneet jo reippaasti koko minun ikäni aikani.
Äiti on myös peliriippuvainen ja aina nykyään vääränlaisia suhteita.
Siis väkivaltaisia tms.
On jotenkin luovuttanut koko elämän suhteen ja ei tee askeltakaan muuttakseen mitään. Kyynisenä ja vihaisena soittelee kännipuheluita. Syyttelee kaikkia paskasta elämästään ja juo kunnes sammuu.
Tätäkin on harrastanut vaikka kuinka kauan. Siis haastaa riitaa aina kännissä ja haukkuu kaikki. Pilannut ihmissuhteista työpaikkoihin asioita sillä.
Jätti kauheat traumat meille lapsille.
Käy töissä kuitenkin viimeisillä voimillaan ja kotiin päästyä tölkki sihahtaa auki jälleen.
Isä käy töissä ja kehuu itseään Suomen parhaimmaksi ammattilaiseksi tällä alalla.
No osittain voikin olla totta tai sitten on hyvin valehdellut koko ikäni. En oikein koe tuntevani vanhempiani oikeasti.
Elää renttuna, rikkinäiset vaatteet, polttaa sätkiä parin minuutin välein. Puhuu panemisesta aina naisista puhuttaessa ja usein naiset ovat horoja tai ämmiä tms.
Käy kuulemma välillä tuuppaamassa pubiruusuja mutta ei mitään vakavaa suhdetta.
Elää halvassa vuokraykiössä, ei juuri huonekaluja sängyn ja pöydän lisäksi. Ei ole ottanut mitään vastuuta juuri mistään tai hoitanut asiat hälläväliä otteella.
Ulosotto painaa päälle.
Sama tilanne ollut koko ikäni.
Molempia yhdistää rankka elämä ja masentuneisuus.
Minä olen kokenut myös alkoholismin, peloriippuvuuden, ulosoton ja masennuksen. Lisäksi väkivaltaisen suhteen, syömishäiriön ja kaiken mille huonossa elämäntilanteessa ihminen voi alistua.
Lisäksi mitään mallia tai henkistä yhteyttä tai sellaista kunnon kasvastusta en ole vanhemmistani oikein saanut.
Lopulta itsemurha yritys laittoi elämälleni uuden suunnan.
Olen hyvässä työssä, käyn terapiassa ja olen hoitanut kaikkia ongelmiani. Tietenkin arpia on jäänyt ja käsittelen paljon asioita vieläkin mutta mietin välillä, että miten ihmiset voivat jäädä tuohon tilanteeseen.
Vaikka periaatteessa ymmärrän kun ei voimat ja kiinnostus lopulta enää riitä.
Ahdistaa välillä kun mietin koko yhtälöä. Mietin usein miksi juuri minun piti syntyä tähän perheeseen.
Toisaalta silloin en olisi minä. Tunnen kyllä syyllisytttä kun puhun vanhemmistani näin mutta en vain käsitä.
Kommentit (50)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla on todella ollut huonot lähtökohdat elämälle :( Olen pahoillani.
Lisäksi sinuun ilmeisesti sopii se fraasi "huono-osaisuus periytyy". Hurjimman kautta olet onneksi saanut uuden suunnan elämällesi. Ole aivan ilman huonoa omaatuntoa iloinen ja onnellinen siitä.
Sun velvollisuus ei ole auttaa sun vanhempia. Ilmeisesti he eivät juuri apua edes ole halukkaita vastaanottamaan ja miten voisitkaan heitä auttaa, koska molemmat ilmeisesti haluavat elää noin?
Ei sulla ole mitään syytä tuntea huonoa omaatuntoa kirjoittaessasi vanhemmistasi noin. Onnea,että olet päässyt uuteen suuntaan!
Samaa ihmettelen itsekin kun samanlaisia elämänkohtaloita olen nähnyt. Hienoa että sinä sait itsesi nostettua pohjalta ja voitit ongelmat.
Voisin melkein kirjoittaa kokemuksistani kirjan.
Ainakin vain itselleni.
Elämä on ollut 22 vuoden aikana niin tapahtumarikas, että kirjoittamalla saisin varmasti käsiteltyäkin asioita paremmin.
Kiitos vastauksista :) lämmittää mieltä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet kyllä fiksu ihminen kun olet tuolta noin nuorena päässyt ylös.
Moni kun jää sille tielle loppuelämäkseen.
Tsemppiä myös jatkoon!
Vierailija kirjoitti:
Huono omatunto jo otsikosta. En halusisi tuomita ihan näin kärkkäästi mutta oikeasti..
Minä olen viisastunut parikymppisenä vaikka nämä kaikki ongelmat olen kohdannut ja elänyt itse niin olen ottanut aina vastuun itsestäni ja tekemisistäni. En luovuttanut vaikka lähtökohdat olivat melko ihmeelliset. Täysin epätasapainoinen lapsuus.
Käyttävät molemmaat runsaasti alkoholia. Juoneet jo reippaasti koko minun ikäni aikani.
Äiti on myös peliriippuvainen ja aina nykyään vääränlaisia suhteita.
Siis väkivaltaisia tms.
On jotenkin luovuttanut koko elämän suhteen ja ei tee askeltakaan muuttakseen mitään. Kyynisenä ja vihaisena soittelee kännipuheluita. Syyttelee kaikkia paskasta elämästään ja juo kunnes sammuu.
Tätäkin on harrastanut vaikka kuinka kauan. Siis haastaa riitaa aina kännissä ja haukkuu kaikki. Pilannut ihmissuhteista työpaikkoihin asioita sillä.
Jätti kauheat traumat meille lapsille.
Käy töissä kuitenkin viimeisillä voimillaan ja kotiin päästyä tölkki sihahtaa auki jälleen.Isä käy töissä ja kehuu itseään Suomen parhaimmaksi ammattilaiseksi tällä alalla.
No osittain voikin olla totta tai sitten on hyvin valehdellut koko ikäni. En oikein koe tuntevani vanhempiani oikeasti.
Elää renttuna, rikkinäiset vaatteet, polttaa sätkiä parin minuutin välein. Puhuu panemisesta aina naisista puhuttaessa ja usein naiset ovat horoja tai ämmiä tms.
Käy kuulemma välillä tuuppaamassa pubiruusuja mutta ei mitään vakavaa suhdetta.
Elää halvassa vuokraykiössä, ei juuri huonekaluja sängyn ja pöydän lisäksi. Ei ole ottanut mitään vastuuta juuri mistään tai hoitanut asiat hälläväliä otteella.
Ulosotto painaa päälle.
Sama tilanne ollut koko ikäni.Molempia yhdistää rankka elämä ja masentuneisuus.
Minä olen kokenut myös alkoholismin, peloriippuvuuden, ulosoton ja masennuksen. Lisäksi väkivaltaisen suhteen, syömishäiriön ja kaiken mille huonossa elämäntilanteessa ihminen voi alistua.
Lisäksi mitään mallia tai henkistä yhteyttä tai sellaista kunnon kasvastusta en ole vanhemmistani oikein saanut.
Lopulta itsemurha yritys laittoi elämälleni uuden suunnan.Olen hyvässä työssä, käyn terapiassa ja olen hoitanut kaikkia ongelmiani. Tietenkin arpia on jäänyt ja käsittelen paljon asioita vieläkin mutta mietin välillä, että miten ihmiset voivat jäädä tuohon tilanteeseen.
Vaikka periaatteessa ymmärrän kun ei voimat ja kiinnostus lopulta enää riitä.Ahdistaa välillä kun mietin koko yhtälöä. Mietin usein miksi juuri minun piti syntyä tähän perheeseen.
Toisaalta silloin en olisi minä. Tunnen kyllä syyllisytttä kun puhun vanhemmistani näin mutta en vain käsitä.
Miksi sinä kirjoitat suomea päin alvettia? Viiskymppiset-sanaan ei tule n-kirjainta. Mikset ole kysynyt vanhemmiltasi heidän ratkaisuidensa syistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
22-vuotias on niin nuori, että mitä tahansa voi vielä tapahtua. Kumpaankin suuntaan.
Hyvin harvalla on vielä noin nuorena ollut noin pahoja riippuvuuksia.
Odota 30 vuotta ja katsotaan tilanne silloin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On se suuri ja valtava pienen lapsen rakkaus. Ap älä turhaan tunne syyllisyyttä tai kanna vastuuta asiasta, jonka voit antaa olla. Niin vain kävi. Sinä synnyit heille ja olet onnistunut rakentamaan elämäsi eri tavalla. Kova lapsuus ei kuitenkaan ole syönyt empaattisuutasi ja herkkyyttäsi. Ne aiheuttavat sinulle näitä tunteita. Sinä yhä välität ja rakastat, vaikka moni sanoisi ettei kannata. Se on hieno piirre. Arvosta sitä, että kykenet yhä tuntemaan.
Itse olen myös vähän vastaavista oloista ja selvinnyt,joskin aikampisten kipuilujen jälkeen. Se on oikeasti vahvuus jossain kohtaa elämää.
Halusin vain sanoa,ettei kyse ole TYHMYYDESTÄ vaan sairaudesta ja monenlaisista elämänhallinnan ongelmista. Ei tuo elämä ole vapaan tahdon mukainen valinta,kaikilla ihmisillä ei vain ole mahdollisuuksia,voimavaroja,tarvitravaa tukea tai terveyttä elää niin kuin tpivoisi. Riippuvuudet ovat myös todella invalidisoivia sairauksia,ja ne ovat hoitamattomina kroonisia,koko elämää haittaavia asioita. Joille kukaan ulkopuolinen ei mitään voi.
Ole armollinen itsellesi mutts myös vanhemmillesi
Pidä heihin riittävä etäisyys mikäli tilanne sinua kuormittaa,sinä olet omasta itsestäsi vastuussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huono-osaisuus ei todellakaan periydy yksiselitteisesti. Muista vain ettei kaikkea kannata kuunnella kun elämä on vielä edessä, ainakaan leimaavia puheita.
Suosittelen kirjoittamista vaikka ihan pöytälaatikkoon - sillä tavalla saat ehkä vielä paremmin jäsenneltyä kokemaasi ja tuntemuksiasi ihan sitä terapiaakin varten.
Onnea matkaan! Kyllä sinä selviät, kun olet päässyt jo näin pitkälle. :)
Ja muista: vanhempiesi ongelmat eivät ole sinun syytäsi yhtään millään tavalla. Huolehdi ensin itsestäsi, sitten vasta jaksat huolehtia muista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paljon nähty ihmisiä köyhissä oloissa, samanlaisista lähtökohdista, kaikki seisottiin soskun luukulla, aina on silti joku eriarvoistamassa. Kukaan ei sinuun usko jos et itseäsi kunnioita. Kaikki rähinä tekee kipeää, tee valinnat kuten itsesi kannalta parempi.
Alkoholismi tyhmentää. Turhaan mietit vanhempiasi ja miksi tekevät tai sanovat mitä milloinkin. Ei tuossa kunnossa oleva ihminen käyttäydy mitenkään loogisesti tai järkevästi. Ja voit jättää tuon kaiken taaksesi. Sen ei mitenkään tarvitse määritellä sinua tai sinun elämääsi. Olen nähnyt monia alkoholistien lapsia, jotka nostaa oman elämänsä kuntoon kun pääsevät eroon vanhemmistaan.
Käsittele sitä asiaa vielä terapiassa... et ole ainakaan vielä päässyt yli. Minulla koko sukuni enimmäkseen alkoholisteja ja mielenterveysongelmaisia. En kuitenkaan pidä heitä tyhminä tai arvostele heidän "valintojaan". En usko että kukaan valitsee olla esim. masentunut. Olen päässyt pitkälle jo hyvin nuorena sillä, että keskityn omiin valintoihini(joihin voin vaikuttaa) ja pyrin rakentamaan mieleiseni tulevaisuuden. menneessä eläminen ja katkeruus kuluttaa ihmistä.
Vierailija kirjoitti:
Käsittele sitä asiaa vielä terapiassa... et ole ainakaan vielä päässyt yli. Minulla koko sukuni enimmäkseen alkoholisteja ja mielenterveysongelmaisia. En kuitenkaan pidä heitä tyhminä tai arvostele heidän "valintojaan". En usko että kukaan valitsee olla esim. masentunut. Olen päässyt pitkälle jo hyvin nuorena sillä, että keskityn omiin valintoihini(joihin voin vaikuttaa) ja pyrin rakentamaan mieleiseni tulevaisuuden. menneessä eläminen ja katkeruus kuluttaa ihmistä.
Niin tiedän, että minun täytyy vielä käsitellä asiaa.
En haluaisi ajatella, että vanhempani ovat tyhmiä. Enkä tiedä oikeastaan pidänkö heitä tyhminä.
Olen loppuen lopuksi vain pettynyt, että ovat luovuttaneet.
Haluaisin saada heidät vielä onnellisiksi ja yritän jollain tavalla saada heiltä hyväksyntää ja ylpeyden aihetta. Lisäksi puhun asioista ja yritän kertoa, että ymmärrän heitä.
Ymmärrän heitä oikeasti monella tapaa mutta kuitenkin..
Olen surullinen. Tiedän, myös että on niin korkea kynnys lähteä hakemaan apua jos ensinnäkin se on ollut heidän nuoruudessaan heikkouden merkki ja toiseksi on jo luovuttanut eikä usko itseensä. Tai saatika edes myönnä asiaa tai kestä tuntea enempää häpeää ja niitä negatiivisia tunteita, jotka joutuu kokemaan jos haluaa asioista päästä yli ja kohdata.
Jotenkin ahdistaa kun näen heidän niin syvällä sokkeloissa, josta on miltein mahdoton enää päästä vapauteen. Löytää oikealla suunnalle.
Kun ovat kymmeniä vuosia samaa sokkeloa käyneet läpi.
Harmittaa kun asiat menivät aina vain huonompaan pisteeseen.
Mietin usein miten voisin auttaa.
Mutta itseäni auttamalla olen päässyt pitkälle. Olen paljon kärsinyt js joutunut tutkimaan itseäni. Joutunut kohtaamaan tosiasiat ja vain puskemaan eteenpäin päästäkseni oikealle polulle.
Olen loppuen lopuksi todella kiitollinen kaikesta.
Toisinaan myös vihainen mutta kuitenkin nöyrä ja annan anteeksi kyllä.
Myös se, ettei ennen ollut tietoa niin paljon asioista niinkuin nyt on niin varmasti vaikuttaa. Siis kuinka masennuksessa pitäisi toimia jne.
Ylipäätään kaikki mikä painaa mieltä niin löytyy ratkaisu kovin helposti nykyään jos haluaa.
Tuntuu, että ennen ei edes kehdattu kysyä saatika uskallettu puhua ongelmista.
Saan olla siis onnellinen. Mutta en liian ylpeä itsestäni.
Ap
Oho otsikkoni meni mönkään :D
Viisikymppiset*
Ap