Vanhempani ovat kai vain tyhmiä? Miten yli viiskynppiset voivat elää noin?
Huono omatunto jo otsikosta. En halusisi tuomita ihan näin kärkkäästi mutta oikeasti..
Minä olen viisastunut parikymppisenä vaikka nämä kaikki ongelmat olen kohdannut ja elänyt itse niin olen ottanut aina vastuun itsestäni ja tekemisistäni. En luovuttanut vaikka lähtökohdat olivat melko ihmeelliset. Täysin epätasapainoinen lapsuus.
Käyttävät molemmaat runsaasti alkoholia. Juoneet jo reippaasti koko minun ikäni aikani.
Äiti on myös peliriippuvainen ja aina nykyään vääränlaisia suhteita.
Siis väkivaltaisia tms.
On jotenkin luovuttanut koko elämän suhteen ja ei tee askeltakaan muuttakseen mitään. Kyynisenä ja vihaisena soittelee kännipuheluita. Syyttelee kaikkia paskasta elämästään ja juo kunnes sammuu.
Tätäkin on harrastanut vaikka kuinka kauan. Siis haastaa riitaa aina kännissä ja haukkuu kaikki. Pilannut ihmissuhteista työpaikkoihin asioita sillä.
Jätti kauheat traumat meille lapsille.
Käy töissä kuitenkin viimeisillä voimillaan ja kotiin päästyä tölkki sihahtaa auki jälleen.
Isä käy töissä ja kehuu itseään Suomen parhaimmaksi ammattilaiseksi tällä alalla.
No osittain voikin olla totta tai sitten on hyvin valehdellut koko ikäni. En oikein koe tuntevani vanhempiani oikeasti.
Elää renttuna, rikkinäiset vaatteet, polttaa sätkiä parin minuutin välein. Puhuu panemisesta aina naisista puhuttaessa ja usein naiset ovat horoja tai ämmiä tms.
Käy kuulemma välillä tuuppaamassa pubiruusuja mutta ei mitään vakavaa suhdetta.
Elää halvassa vuokraykiössä, ei juuri huonekaluja sängyn ja pöydän lisäksi. Ei ole ottanut mitään vastuuta juuri mistään tai hoitanut asiat hälläväliä otteella.
Ulosotto painaa päälle.
Sama tilanne ollut koko ikäni.
Molempia yhdistää rankka elämä ja masentuneisuus.
Minä olen kokenut myös alkoholismin, peloriippuvuuden, ulosoton ja masennuksen. Lisäksi väkivaltaisen suhteen, syömishäiriön ja kaiken mille huonossa elämäntilanteessa ihminen voi alistua.
Lisäksi mitään mallia tai henkistä yhteyttä tai sellaista kunnon kasvastusta en ole vanhemmistani oikein saanut.
Lopulta itsemurha yritys laittoi elämälleni uuden suunnan.
Olen hyvässä työssä, käyn terapiassa ja olen hoitanut kaikkia ongelmiani. Tietenkin arpia on jäänyt ja käsittelen paljon asioita vieläkin mutta mietin välillä, että miten ihmiset voivat jäädä tuohon tilanteeseen.
Vaikka periaatteessa ymmärrän kun ei voimat ja kiinnostus lopulta enää riitä.
Ahdistaa välillä kun mietin koko yhtälöä. Mietin usein miksi juuri minun piti syntyä tähän perheeseen.
Toisaalta silloin en olisi minä. Tunnen kyllä syyllisytttä kun puhun vanhemmistani näin mutta en vain käsitä.
Kommentit (50)
Olet lasteni ikäinen mutta tunnut hyvin kypsältä ikäiseksesi. Keskity vaan itseesi, omaan hyvään oloon ja henkiseen vahvistumiseen. Vanhempasi tekevät omia ratkaisujaan, sinä omiasi, et sinä voi heitä pelastaa etkä kauheasti auttaakaan.
Ole vain ap ylpeä itsestäsi. Minäkin olen ylpeä sinusta. Hienoa, että meillä on kaltaisiasi hienoja nuoria! Ihanaa kevättä ja kesää sinulle, toivottavasti elämässäsi on myös ystäviä, joille voit puhua ja joiden kanssa voit iloita onnistumisistasi.
Hienoa kun olet saanut pitää herkkyytesi ja empatiakykysi, ilman katkeruutta tai pahansuopaisuutta. Siitä on helppo rakentaa pala palalta elämä ehjäksi. Tsemppiä.
Olet tavattoman vahva kun olet tuosta kaikesta selvinnyt! Pidä huolta itsestäsi ja tarvittaessa pidä eteäisyyttä vanhempiisi, jotta jaksat itse. Kaikkea hyvää elämääsi!
Eivät vanhempasi kaiketi alkujaan ole tyhmiä olleet, kun viina tullut kuvioihin mukaan, eivät ole päässeet siitä irti ja jos juoneen reilut 30 vuotta, on siinä tuhoutunut jo niin paljon aivosoluja, että pidän ihmeenä, jos kyvenevät vielä työeämään.
Tsemppiä Sinulle.
Älä tunne häpeää ja syyllisyyttä asioista jotka on vanhempiesi ihan itse aikaansaamia.
Voit myös yhtaikaa rakastaa heitä ja silti nähdä, ettei heillä juuri ole elämänhallintaa. Otsikkosi oli vain totta. Älä peittele itseltäsi totuutta, niin jaksat paremmin.
Hienoa että olet selvinnyt tuosta taustasta huolimatta!
Mun äiti juo. Olen päätellyt, että se on vain hyvin heikko ihminen.
Kuka on enää 2017 noin käsittämättömän tyhmä, ettei ymmärrä alkoholismin olevan (riippuvuus)SAIRAUS. Tämän on yleisessä tiedossa.
Siis sairaus missä syöpäkin tms.
Sairauksissa ei ole kysymys tyhmyydestä, korkeintaan aloittajan ja yms. tyhmyydestä!
Alkoholismisairauden ymmärtämättömyys osoita kyllä suurta sivistymättömyyttä.
Ei muuta.
Ohis
Tässä tyhmille ei-alkoholisteille tiedoksi
"Alkoholismi on krooninen sairaus, jossa mieli ja elimistö tulee riippuvaiseksi alkoholin saamisesta. Alkoholiriippuvuudelle (alkoholismille) on ominaista alkoholin jatkuva, usein toistuva tai pakonomainen käyttö riippumatta käytön aiheuttamista sosiaalisista tai terveydellisistä haitoista."
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00…
Ps. Onko teillä tapana haukkua esim. syöpäpotilaitakin tyhmiksi?!
"Pakonomainen, jatkuva, addktiivinen tai humalahakuinen alkoholin käyttö on vakava sairaustila."
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00…
Tsemppiä sinulle <3
Ehkä tuossa on osittain kyse siitä sanonnasta, että vanha koira ei opi uusia temppuja. Mitä nuorempana elämänsä suunnan saa käännettyä kohti hyvää ja otettua vastuuta siitä omiin käsiinsä, sitä parempi. Monet vanhempien sukupolvien ihmisistä helposti lössähtävät ainakin vanhoilla päivillään sellaiseen katkeraan syyttelevyyteen. Se kun on tavallaan helpompaa kuin vastuun ottaminen. Mutta tosiaankin vaan tavallaan. Onneksi sinä olet tajunnut paremmin!
Hieno aloitus ap kiitos siitä että jaoit tarinasi meille rehellisesti. Olet aito ja se on jo paljon. Vältit feikkiyden ansan. Tuolle pohjalle voi rakentaa koko elämän. Muistutit minuakin ettei kaikille ole itsestäänselviä alkuja ja autinko ei paista ellei hieman laita itse tuulemaan ensin. Hali ja kerro milloin vain lisää meille. Olet aivan ihana ihminen! Voi kunpa minulla olisi kaltaisesi ystävä!
Niin ehkä vanhemmillesi tuli traumoja liian huonosta tai liian hyvästä tai liian tavallisesta lapsuudesta. Miten elivät isovanhempasi?
up