Onko kauppojen kassapäätyjen ilmaispussit poistettu?
Vai onko tämä vaan joku Sellon Citymarketin juttu? Melko epäkätevää kun ostaa vain muutaman asian jotka ei kuitenkaan mahdu laukkuun, en tosiaan osta jättimäistä muovipussia parille rahkalle ja patongille. Olin toki pakannut mukanani pienen Sokoksen muovipussin jonka ajattelin riittävän, valitettavasti apteekkiostokset täytttivät sen. Kuinka hemmetin monta muovipussia täällä täytyy jatkossa kantaa mukana?!
Kommentit (65)
Ainakin Sodankylässä oli eilen pikkupussirulla kassalinjan päällä, kuten ennenkin.
Lemmikkieläinten omistajille ihan tiedoksi, eläintarvikeliikkeissä myydään koirankakkapusseja, ei voi olla noin vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Paikallisessa S-marketissa pari päivää sitten: edelläni ollut asiakas kysyi pikkupussia suojaamaan ostamiaan sukkia tms. Kassahenkilö joutui nousemaan tuoliltaan, siirtämään sen syrjään, avaamaan työpisteensä kulkuoven, että mahtui kumartumaan ja kurkottamaan tiskin alta pussirullan, selitti kuinka ne eivät saa enää olla näkyvillä.
Ei ainakaan sujuvoita kassan työskentelyä tuo. Kiitos vaan EU.
No tuohan on palvelus sille kassahenkilölle, istuminen nimittäin on hengenvaarallista. Hyvää tekee kassalle nousta silloin tällöin tuolistaan. Minäkin teen istumatyötä (toimistossa) ja käytän hyväkseni jokaisen mahdollisuuden nousta tuolistani. En esimerkiksi hae tulostimesta tulosteita ja keittiöstä kahvia samalla reissulla, vaan noudan ne erikseen, jotta tulee noustua useammin tuolista.
Itse en kyllä uskaltaisi laittaa siihen pikkupussiin kissanhiekkaa, koska oma kokemus niistä on se että ne menevät tosi helposti rikki.
Vierailija kirjoitti:
Itse en kyllä uskaltaisi laittaa siihen pikkupussiin kissanhiekkaa, koska oma kokemus niistä on se että ne menevät tosi helposti rikki.
Näin on. Nämä nykyiset, mitä nyt sai vielä viime aikoina, ovat ohentuneet vuosi vuodelta. Kaikki olen kyllä käyttänyt uudelleen milloin mihinkin tarkoitukseen, mutta riittivät esim. yhden hengen taloudessa sekajätepussiksi. Lopulta päätyivät kuitenkin poltettaviin jätteisiin. Silloin kun minulla vielä oli kissa, ostin 100 kpl:n rullan ohuita pakastuspusseja kissanhiekalle (Eskimo, Iisi jne.). Ne ovat halpoja ja vähän kestävämpiä kuin hedelmäpussit ja helppo vetää tiukkaan solmuun. On kai olemassa ihan erityisiä koirankakkapussejakin, mutta pieni pakastuspussi ajoi mielestäni saman asian.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä et kanna kangaskassia mukana? Ilmaispussit on kielletty ja hyvä niin, muoviroskaa ei kaivata lisää meriin.[/P]
Täällä meillä päin saa niitä pikkukasseja ihan vapaasti. Kyseessä ovat S-marketit jaO Prismat. K-kaupoista ja Cittarista niitä ei saa. Myös hedelmäpusseiksi niitä saa vapaasti. Paperipusseja on kyllä saatavilla, mutta en ole kenenkään nähnyt niitä ottavan. Muovipussiin mahtuu enemmän.
Harmittas, kun pikkupusseja ei enää saa kuin pyytämällä. Olen pakannut pikkupussiin kananmunat ja lihat ja broilerit. Samoin pakasteet.
Nuo ihan hygieniasyistä, sillä kananmuna saattaa olla (alta, pääktä tarkastan) rikki ja olen huomannut lihojen pakkausten olevan likaisia. esim broilerin marinadia myös ulkopuolella aika usein. Samoin lihapakkauksissa on lihat selvästi koskettaneet myös ulkopuolta.
PYYTÄKÄÄ SE PIRUN HEVIPUSSI SILTÄ KASSATYÖNTEKIJÄLTÄ, JOS TARVITTE PIENEN PUSSIN! Ei voi puhuminen olla niin haasteellista!
Miksette te voi maksaa niistä pusseista? Myydäänhän siellä kaupassa ties minkä kokoisia pusseja.
Vierailija kirjoitti:
Miten pystyykään elämään niin, ettei koskaan ota kassalta sitä pussukkaa?
En osaa sanoa, vaikka en kuuna päivän kullan valkeana ole ottanut. Pikkuostokset laukkuun tai taskuun, isompia varten kauppakassi tai sitten se paperi- tai muovikassi jo ennen kassaa.
Mihin niitä on tarvittu paitsi siihen ärsyttävää pakaste-lässytykseen. On se ihme, että 90-luvulla pakasteet menivät kotiin ilmankin. Sitten tämä kummallinen välivaihe ja nyt taas varmaan mennään ilman.
Kaikki tuhlaus on pahasta. Tämä sääntö ehkäisee sitä.
Oletko ottanut keskoon yhteyttä ja pyytänyt heitä lopettamaan kolmena päivänä ruokamainosten lähettämisen ihmisten kotiin?
Sen paperin voisi käyttää paperipusseihin, mutta ei kauppaa kiinnosta, koska ovat laskeneet pikkupussit tuotteiden hintaan mukaan, eli säästävät näin. Luonnonsuojelun tekosyyllä.
Mun mielestä on huonoa palvelua olla tarjoamatta pikkuostoksille (esim. lounas) pussia- voisihan ne olla sitten paperisiakin? Jotenkin arvasin, että vaihtoehtojen sijaan Suomessa siirrytään heti siihen äärilaitaan ettei palvella asiakasta tämän vertaa.
Vierailija kirjoitti:
Miksette te voi maksaa niistä pusseista? Myydäänhän siellä kaupassa ties minkä kokoisia pusseja.
Eivät ne mitään ilmaislahjoja ole, kyllä niidenkin hinta on leivottu mukaan kaupan maksuihin.
Euroopassa ei myydä isoja kunnollisia muovikasseja asiakkaille vaan kaikki pakataan kymmeneen pieneen heppoiseen muovipusiin. Sitä jätemäärää EU kauhistui ja kielsi sen takia ns. ilmaispussit. Jälleen yksi direktiivi, joka ei soveltunut Suomeen ja täkäläiseen kulttuuriin.
Niitä pikkupusseja kyllä on vieläkin, niitä saa pyytämällä. Ja jos ostaa sekä vaatteita että ruokaa, ne vaatteet pakataan edelleen automaattisesti muovipussiin.
Vierailija kirjoitti:
Vai onko tämä vaan joku Sellon Citymarketin juttu? Melko epäkätevää kun ostaa vain muutaman asian jotka ei kuitenkaan mahdu laukkuun, en tosiaan osta jättimäistä muovipussia parille rahkalle ja patongille. Olin toki pakannut mukanani pienen Sokoksen muovipussin jonka ajattelin riittävän, valitettavasti apteekkiostokset täytttivät sen. Kuinka hemmetin monta muovipussia täällä täytyy jatkossa kantaa mukana?!
Ettekö te tollot koskaan opi? Sä voit ostaa ostoskorin, kylmälaukun, kumikassin .. vaihtoehtoja on miljoona, jonka voi sitten pesaista hanan alla, jos vahinko kerran vuodessa käy.
Lopettakaa tuo poraaminen ja tehkää asioille jotain!
Sinkkumies
Tosiaan hedelmäosastolta saa otettua pusseja. Jos ajattelen sellaista tarvitsevani, niin otan sieltä pussin taskuun ja pakkaan itsepalvelukassalla siihen ne tuotteet, joita tarvitsee sellaiseen pakata. Yleisesti ottaen en kuitenkaan pakkaa mitään noihin, koska ylimääräistä vaivaa, eikä minulla ole ollu rikkoontumisongelmaa muistaakseni kuin kerran tai kahdesti ja olen käynyt kuitenkin kaupassa itse jo kymmenen vuotta.
Yleisesti ottaen en oikein ymmärrä miksi ihmiset ottavat kaupasta aina sen kalliin muovikassin, kun kangaskassi on helppo ottaa mukaan kauppaan lähtiessä, siihen mahtuu enemmän tavaraa, eikä tarvitse pelätä rikkoontumista.
Tämä on taas yksi niistä jutuista, joista kerääntyy pitkässä juoksussa isoja rahasummia kun sen yhdistää muihin vastaaviin tilanteisiin. Siksi minä pärjään niin vähällä rahalla, että monet sitä hämmästelevät. Tyhmyydestä joutuu maksamaan.
S-Marketteihin on tullut kassalle biohajoavia pusseja. Musta hyvä kompromissi, että on jotain tarjolla jos tarvitsee, mutta ekologista.
Nyt kun täällä näkyy taas olevan paikalla runsain mitoin näitä pikkupussien paheksujia, niin joku varmaan tietää tai osaa ehdottaa, mitä laitetaan vessan roskikseen, johon tyhjennetään kissanhiekkalaatikosta pissapaakut ja kakat? Kauppojen pienet muovipussit on ihan loistavia tähän tarkoitukseen, juuri sopivan kokoisia, eivätkä heti hajoa.
Roskis ilman pussia alkaa haista todella nopeasti, koska ulosteiden haju imeytyy muoviseen sisäkoriin. Lisäksi myös typerä lisätyö, jos joutuu pesemään sisäkorin parin päivän välein ja parhaassa tapauksessa hiekkakököt leviää ympäri lattioita, kun tyhjentää roskista isompaan roskapussiin.
Kertokaa nyt ihmeessä hyvät vinkkinne, meitä saman ongelman kanssa painivia on varmasti useita. Missään marketissa en ole nähnyt myytävänä sopivan kokoisia pusseja. Roskapussit ovat liian isoja ja rullatavarana myytävät ns. leipäpussit liian pieniä. Ihan hirveästi ei noista pusseista myöskään viitsi maksaa, kun parin päivän välein pitää vaihtaa.

Niin, oisihan se nyt ihan hirveää että eläimen ottanut ihminen joutuisi peräti maksamaan eläimen tuottamista lisätarpeista.... huuuui.
Itse olen ratkaissut ongelman ihan sillä että kerään jätteet suorana siihen keittiön sekajätepussukkaan muitten jätteitten sekaan ja kuljetan roskapussin ulkoroskikseen jokatoinen pävä. Eipä ehi haisemaan ja aivan näppärästi hoituu näin. Joskus tulee vajaita muovikasseja mutta ei se haittaa.
Minulla on aina laukun sivutaskussa kaksi isoa muovikassia. Katsos kun samaa muovikassia voi käyttää montakin kertaa. Näin en joudu koskaan pulaan. Onkohan älykkyysosamääräni korkeahko? :)
Ei tarvitse kantaa ainuttakaan muovipussia. Hanki partiokaupasta oman pussinsa sisään tungettava laskuvarjokankaasta tehty kestokassi, saa myös avaimenperämallina.