1v2kk vaipat vuotaa joka yö
Otsikossa ongelma, johon otan vinkkejä vastaan. Meillä on nukuttu läpi yön jo hyvän aikaa, joskus heräilee, mutta jatkaa uniaan kuitenkin parin minuutin päästä. Nukkuu hiukan reilun 12h, sitten saa hiukan maitoa ja jatkaa uniaan vielä puolen tuntia-tunnin verran. Illalla saa myös maidon ennen kuin menee nukkumaan, mutta sitä on koko ajan vähennetty, eikä tunnu auttavan.
Käytössä on ollut Liberon Comfort sekä housuvaipat, Muumeista sama, Pampersit eivät sovi meille ja nyt ollut pari yötä Lidlin Toujours vaipat. Mikään imukyky ei tunnu riittävän. Vaikka maitoa on vähennetty, niin pissa määrä tuntuu pysyvän samana. Mielestäni ongelma on nimenomaan se imukyky, yhden kerran tuli ohivuoto Liberon Comfortista, kun lapsi oli saanut toisen teipin auki.
En enää jaksa joka päivä vaihtaa noita kaikkia petivaatteita, joten heittäkää ehdotuksia! Ja se on tietysti jo kokeiltu, että annettaisiin se maito jonkun aikaa ennen sänkyyn menoa, mutta sitten ei tule uni kuin vasta useamman tunnin päästä.
Kommentit (38)
Osta nimenomaan yövaippoja (en tarkoita baby dry yms, vaan ihan oikeita night oants tms, ne on sellaisia paksuja "kalsarimallisia") tai laita kaksi vaippaa päällekkäin. Meillä toimi!
21: Miten saat vaipan vaihdettua niin, ettei lapsi herää? Meillä poika herää samantien, jos hänet nostan pois sängystä ja pimeässä vaipanvaihto pinnasängyn reunan ollessa tiellä voi olla aika hankalaa.
Ap
Pitää katsoa kaupasta noita yövaippoja, eihän tuo ole tullut mieleenkään, kun on jotenkin vaan mieltänyt ne samoiksi vaipoiksi jos niitä silmiin on sattunut tai sitten oli 7v ikäisille.
Ap
Sun on pakko vaihtaa se vaippa yöllä, kun on jo nukkunut esim. 4-5h. Meillä oli sama ongelma, ainakaan Suomesta ei löytynyt vaippaa mikä olisi tämän ongelman ratkaissut.
Vierailija kirjoitti:
21: Miten saat vaipan vaihdettua niin, ettei lapsi herää? Meillä poika herää samantien, jos hänet nostan pois sängystä ja pimeässä vaipanvaihto pinnasängyn reunan ollessa tiellä voi olla aika hankalaa.
Ap
Annat olla sängyssä, vaippa pois ja kiskaiset uuden housuvaipan päälle. Miksi se olisi hankalaa?
Itse kyllä jättäisin iltamaidon pois. Iltapala, potta+muut iltajutut, unille. Rauhoitteluksi iltasatu hämärässä ja silittely.
Mikä on iltapala? Paljonko juo maitoa?
Vierailija kirjoitti:
Juotan siksi vielä maitoa kun herää, koska sitten lapsi on pirun kiukkuinen jos noustaan tuohon aikaan. Olen kyllä kokeillut useamman kerran, mutta koko päivä on yhtä raivoamista ja kiukkua.
Ap
Ja sänky on siis silloin jo märkä? Jätät sinne pissoihinsa nukkumaan?
Nuo raivoamiset jäisi varmaankin pois kun pysyisit uudessa tavassa useamman päivän putkeen. Tehkää joku mukava juttu heti aamulla, vaikkapa kylpy tai suihku. Sitten aamupala ja ulkoilu, aikaiset päikkärit.
Kyllä poika herää tuohonkin vaipanvaihtoon, herää aika herkästi jos koskee. Mutta kai se pitää kokeilla. Olen yrittänyt jo tuon iltamaidon pois jättämistä ja vähentämistä, mutta kuten sanoin, sitten nukahtaminen venyy usealla tunnilla. Ja olen yrittänyt pidempään kuin yhden illan. Iltapalaksi saa puuroa, maitoa juo tällä hetkellä iltaisin hiukan reilun 100ml.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juotan siksi vielä maitoa kun herää, koska sitten lapsi on pirun kiukkuinen jos noustaan tuohon aikaan. Olen kyllä kokeillut useamman kerran, mutta koko päivä on yhtä raivoamista ja kiukkua.
Ap
Ja sänky on siis silloin jo märkä? Jätät sinne pissoihinsa nukkumaan?
Nuo raivoamiset jäisi varmaankin pois kun pysyisit uudessa tavassa useamman päivän putkeen. Tehkää joku mukava juttu heti aamulla, vaikkapa kylpy tai suihku. Sitten aamupala ja ulkoilu, aikaiset päikkärit.
Kun annan maitoa aamulla, kokeilen sängyn eikä tunnu silloin märältä, joinakin aamuina on ollut ja tietysti vaihdan silloin. Kun olen kokeillut uusia tapoja, ei puhuta päivistä vaan ihan vähintään yli viikosta, joten ei ole nyt kyllä siitä kiinni. Ja olisikin helppoa, kun lapsi ottaisi aikaiset päikkärit, mutta kun ei ota. Ei auta vaikka kuinka kauan nukuttaisi ja miten päin ja missä. Jos noustaan jo silloin ekalla heräämisellä, jolloin saisi maitoa, ei nuku ainoitakaan päikkäreitä koko päivänä vaikka mitä tekisi.
Ap
No meillä oli hoikka poika, jolla tuli paljon huti vaipasta. Oli kai niin kapeat reidet.
Ongelma helpotti, kun puettiin vaipan päälle vielä pikkuhousut. Pitivät kai vaippaa paremmin paikallaan.
Vierailija kirjoitti:
21: Miten saat vaipan vaihdettua niin, ettei lapsi herää? Meillä poika herää samantien, jos hänet nostan pois sängystä ja pimeässä vaipanvaihto pinnasängyn reunan ollessa tiellä voi olla aika hankalaa.
Ap
No meil oo koskaan herännyt vaipanvaihtoon tai siirtelemään sen jälkeen ku on nukahtanut, välillä kun meinaa herätä ni alan hyräilemään hiljaa, silitän päätä ja sanon ei mitään hätää, sit hän vaan jatkaa nukkumista. (Tuttiaki välillä heilutellaan)Meillä kokotaulukkoa isompi vaippa käytössä öisin,laitetaan se vaan vähän alempaa kiinni
Vierailija kirjoitti:
Tuo kestovaippa ei tullut mieleen lainkaan, sitä pitääkin kokeilla. Ja tuosta Pampersista tulee pojalle ihottumaa, olen kokeillut viimeksi vajaa kuukausi sitten, ollut ihan vauvasta sama juttu.
Ihan 100% varma en ole, milloin sänky kastuu mutta heräilen öisin aika paljon ja kyllä pitkin yötä kuulen, kun pissii sinne vaippaan. Ehkä enemmän kuitenkin aamuyöllä. Tuota pottailua voisi myös vielä kokeilla, mutta se varmaan sitten tarkoittaa sitä, ettei rauhoitu enää nukkumaan.
Mitenkäs sitten nuo kestovaipat toimii? Mitä sinne oikein laitetaan imemään jne?
Ap
Miten voi yöllä kuulla, kun lapsi pissaa vaippaan?
Meillä 3v:n vaipat vuotaa melkein joka yö, kokeiltu puolentusinaa eri merkkiä, istuvampaa ja reilumpaa kokoa, housua ja teippiä, imutonta kestovaippaa päällä "napakoittamassa". Missään kavereiden tarjoamissa kestovaippaviritelmissä ei ole riittänyt teho sen paremmin (itse en ole riittävän pro edes kokeilemaan koota sopiva setti). Pamperseistä on molemmat lapset saaneet sellaiset ihottumat aikanaan testatessa että sitä myrkkypakettia en enää lapsilleni pue. Mutta vähän on keinot vähissä... ja lapsi ei kuitenkaan ole vielä valmis yökuivauksi. Illalla käy pissalla, ei juo reilusti, kyse ei ole niinkään määrästä vaan jostain tulee ohi tms. Pippeli katsotaan illalla oikeaan suuntaan ja vaippa on sekä illalla että aamulla paikoillaan, mutta sitähän ei toki voi tietää mitä tuo vaipan alla yöllä askartelee.
Huokaus.
Ainakin voi lohduttautua sillä, vaikka ei ratkaisua löytyisikään, että joskus sekin vielä loppuu. Kokeilen nyt vielä noita kestovaippoja ainakin ja yövaippoja ja sitten mietin jotakin muuta. Jos mikään ei auta niin sitten ei voi mitään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juotan siksi vielä maitoa kun herää, koska sitten lapsi on pirun kiukkuinen jos noustaan tuohon aikaan. Olen kyllä kokeillut useamman kerran, mutta koko päivä on yhtä raivoamista ja kiukkua.
Ap
Ja sänky on siis silloin jo märkä? Jätät sinne pissoihinsa nukkumaan?
Nuo raivoamiset jäisi varmaankin pois kun pysyisit uudessa tavassa useamman päivän putkeen. Tehkää joku mukava juttu heti aamulla, vaikkapa kylpy tai suihku. Sitten aamupala ja ulkoilu, aikaiset päikkärit.
Kun annan maitoa aamulla, kokeilen sängyn eikä tunnu silloin märältä, joinakin aamuina on ollut ja tietysti vaihdan silloin. Kun olen kokeillut uusia tapoja, ei puhuta päivistä vaan ihan vähintään yli viikosta, joten ei ole nyt kyllä siitä kiinni. Ja olisikin helppoa, kun lapsi ottaisi aikaiset päikkärit, mutta kun ei ota. Ei auta vaikka kuinka kauan nukuttaisi ja miten päin ja missä. Jos noustaan jo silloin ekalla heräämisellä, jolloin saisi maitoa, ei nuku ainoitakaan päikkäreitä koko päivänä vaikka mitä tekisi.
Ap
Miksi sä sitten et silloin vaihda vaippaa kun juo sitä aamumaitoaan?
AP, kokeile ihmeessä sitä ensimmäisen heräämisen yhteydessä potalle siirtämistä. Totta kai lapsi protestoi kun "saavutetuista etuuksista" eli mukavasta aamumaidon juomisesta sängyssä ja torkkumisesta joutuu luopumaan. Lapsi kuitenkin kasvaa koko ajan ja se mahdollinen kiukkuisuus ja ärtyisyyskin menee ohi kun tottuu uusiin rutiineihin. Iltoihin voi kehittää jotain muuta mieluisaa rutiinia (sylittely, silittely, iltalaulu, -satu tms.) samalla, kun pienentää sitä iltamaitoannosta.
Meillä poika ei huolinut tuttia enää 8kk jälkeen, mutta "vaati" nukahtaakseen tuttipullon imemistä. Kyse ei ollut nälästä (vaihdettiin maito veteen ja nukkui ihan yhtä hyvin), vaan se oli se imeminen. No, tietysti sitten pissaakin tuli ihan kiitettävästi, joten vaihdoin aina keskellä yötä yövaipan samalla reissulla kun heräsin itsekin vessaan. Lisäksi se muovitettu froteelakana oli todella tarpeen. Näin jälkeenpäin ajatellen olisi vain pitänyt olla itse vähän topakampi ja opettaa lapsi nukahtamaan ilman sitä nestetankkausta. Hyvin sekin sitten lopulta sujui. Mutta vanhemmuus on opettelua ;)
Jos muuten pinnasänky on hankala vaipanvaihdon kannalta, niin tuon ikäinen voi jo hyvin nukkua laidallisessa lastensängyssä, jolloin vältyt kumartelulta.
Tsemppiä!
Meillä samoja ongelmia. Meillä poika nukkuu koko yön vatsallaan jolloin pissa kertyy vain vaipan etuosaan. Vaipan alaosa ja takaosa ovat aivan kuivat mutta edestä täyttyy ja siten vuotaa yli. Jos lapsen kääntää selälleen välillä, ei mene kauaakaan kun kierähtää jo vatsalleen. Vaippamerkkejä kokeiltu useita, mikään ei ole täysin pitävä ja isommassa koossa tulee ohivuotoja.
Turhauttaa ihan kamalasti, joskus vaihdan vaipan kun menen itse nukkumaan mutta aina sekään ei riitä. Ei tuo edes herää märkiin housuihin ja sänkyyn mutta ahdistaa kun tiedän että on nukkunut märissä kamppeissa jo ties kuinka kauan.
Kestovaippaa voisin kokeilla, en ollut edes ajatellut sitä vaihtoehtona!
Meillä saman ikäinen ja ongelmat on ihan täsmälleen sama, meillä mennään nukkumaan puhtaalla vaipalla (libero comfort7) noin klo 20.00. Maitoa juo kans ennen nukkumaan menoa joten olen vaihtanut vaipan n.23.00 uudestaan, ei ole lakanat kastunut ku alettiin näin tekemään. Poikamme nukkuu myös koko yöt eikä herää kun vaipan vaihtaa hänen nukkuessaan. Ennen heräsin aina ku lakanat kastu