Miten nykyään on niin paljon adhd,asperger,add lapsia?

Vai olisko vastaus sittenkin niin yksinkertainen, että nykyään niitä diagnosoidaan paremmin. Eihän ennen edes tiedetty moisista kun tarpeeksi kauas katsotaan.

Tosin toimivampi provo olisi jos olisit syyttänyt raskausajan sijasta somea ja sitä ettei mammat kasvata lapsiaan vaan roikkuvat vaan av:lla.

Nykyään on olemassa tieteellisen tietoon perustuvat tutkimukset ja diagnoosit "vähän erilaisille" lapsille ja aikuisille.

Ei mene mikään. Noi ovat neurobiologisia sairauksia. Asioista puhutaan nykyään enemmän js tutkimus on edistynyt. Lisäksi nykyään nähdään esim lapsien erityislahjakkuudet voimavarana.

Jospa pistettäisiin kaikki odottavat äidit sähköttömään mökkiin Lapin korpeen syömään pelkkiä oman pellon, pihan ja metsän antimia, niin loppuisivat kaikki oireilut. Helpommin siis sanottu kuin tehty. Länsimainen yhteiskunta on mitä todennäköisemmin aiheuttanut suuren osan käytöshäiriöistä ympäristösaasteiden, tehotuotannon ja lääkkeiden liiallisen käytön seurauksena. (Spekulaatiota)

100v sitten ei ollu yhtään! On tää maailma vaan menossa huonompaan suuntaan :(

ADHD oli ennenWanhaan kovan työniehen maineessa. Yhteiskunta on muuttunut radikaalisti 40-50 vuodessa eli älkääpä hättäilkö tä'llä "sairaudella!

Kyllä ap on sitten tyhmä ja tietämätön 😂

Terveisin erittäin hyvin kasvatetun erityisen äiti.

Pst raskausaikana ei mennyt mikään vikaan ja meillä on täysin päihteetön koti. Meillä ei saa edes vieras tupakoida tai käyttää alkoholia lasten aikana

Maria Nordin olisi varmasti sitä mieltä, että kaikki johtuu homeesta ja ehkä vähän myös gluteenista.

Itse olen sitä mieltä, että johtunee myös ylidiagnosoinnista ja ehkä vähän sokerista ja lisäaineista.

Nykyään tiedetään enemmän ja osataan enemmän joten diagnooseja tulee enemmän. Myös nykyään on kuitenkin se haitta että saattaa osa tapauksista olla yli diagnosoituja

Ei niitä ennen diagnosoitu, osa laitettiin apukouluun ja loput sai olla miten oli. Minutkin olisivat laittaneet johonkin, mutta keskiarvo oli 9, niin ei voinut laittaa mihinkään.

Se on tämä hektinen elämänmeno. Päiväkotiin isoon ryhmään kaksivuotiaana, koulussa jatkuu se sirkus, vanhemmat työstressissä, lapsella kolme eri harrastusta viikossa. Kaikilla pinna kireenä.

Meidän luokalla 80 -luvulla oli monta lasta, jotka nykyään aivan varmasti saisivat diagnoosin. Silloin ei vielä osattu, eikä tiedetty samalla lailla. Joskus mietinkin, että mitähän niistäkin lapsista sitten tuli. 

Tarkkikselle pääsi, jos oli tarpeeksi käytöshäiriöinen, mutta esim. nykyiset add -lapset jäivät oman onnensa nojaan.

Kasvatuksen puutetta.. ei mitään muuta

Täällä jotain pohdintaa aiheesta:

http://m.huffpost.com/us/entry/10107214?utm_hp_ref=education&ir=Educati…

Koivuvitsan käytön laiminlyönti lisää noita käytöshäiriöitä

"Kanadassa tutkittiin vuonna 2001 lähes miljoonan 6–12-vuotiaan koululaisen lääketieteellisiä diagnooseja. Tutkijoita kiinnosti, miksi niin monilla oli todettu ADHD. Tutkimuksessa selvisi, että lapsen syntymäkuukausi näytti vaikuttavan merkittävästi ADHD-diagnoosin saamiseen. Joulukuussa syntyneillä tytöillä diagnosoitiin ADHD peräti 70 prosenttia todennäköisemmin kuin tammikuussa syntyneillä.

Jokainen pienen lapsen vanhempi tietää, kuinka valtavasti lapsi kehittyy vuoden aikana. Koululuokassa tammikuussa syntyneet ovat kehityksellisesti 11 kuukautta edellä joulukuussa syntyneitä tovereitaan. Kanadalaistutkimuksessa selvisi, että luokan nuorimmat lapset saivat ADHD-diagnoosin todennäköisemmin, koska heidän kypsymättömyytensä tulkittiin psykiatriseksi poikkeavuudeksi ja sitä pidettiin erheellisesti ADHD:n oireina. Vastaavaan tulokseen päätyneitä tutkimuksia on tehty myös muualla, esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Ruotsissa."

http://m.iltalehti.fi/mieli/2015051719710238_md.shtml

Nykyään osataan diagnosoida, ennen ei. Suomessa kaikki nuo kategoriat ovat edelleen alidiagnosoituja, varsinkin tyttöjen kohdalla, varsinkin lievemmät muodot ja rajatapaukset.

Yhdysvalloissa diagnosoidaan enemmän, tämä on jo ihan valtavirtaa siellä. Lääketiede on siellä muutenkin edistyneempi noin yleisellä tasolla.

Medikalisaatio on sitten asia erikseen. Tarvitseeko ylipäätään juuri mitään diagnosoida. Riittäkö "jalka poikki", "lihava", "näivettynyt", "höperöitynyt", "kuoli pistoksiin", "hengitysvaikeus" tms. kuten ennen vanhaan?

Missä kohtaa se menee liiallisuuksiin tai voiko se mennä liiallisuuksiin?

D-vitamiinin puutosta: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/28217829

Suoliston mikrobisto on päin mäntyä: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/28222761

Eipä olisi erityisen kallistakaan estää näitä kurjia ongelmia, mutta eipä näytä ihmisiä kiinnostavan, vaikka tietoa olisi tarjolla.

Hyvä jos nykyään diagnosoidaan nykyään herkemmin. Olisin hyötynyt oikeasta diagnoosista huomattavasti. Sen sijaan sain seurakseni mt-ongelmat,surkean itsetunnon ja elämänhallintaongelmat. Vasta aikuisena sain sitä kuntoutusta ja tukea,jota olisin jo lapsena tarvinnut.

Diagnoosit on vaan tarkentuneet ja lapsia tutkitaan enemmän, kuin ennen. Ei ennen näitä asioita edes epäilty, ne oli luonteenpiirteitä. Nyt on neuvolat, puheterapeutit, koulupsykologit ja tarhasta saakka lapset tarkkailun alla, ja suurin osa lapsista menee nykyisin tarhaan, missä on koulutettuja lastentarhanopettajia. Minä menin itse tarhaan vasta 6 vuotiaana, sitä ennen kiertelin eri hoitajilla ja appiukko kasvoi ikänsä maatilalla.

Moni diagnosoimaton toisaalta sai ennen ajan kasvatustavan mukaan koivuniemen herraa ja remmiä, kun häntä pidettiin vain laiskana ja kurittomana. Moni alkoholisoitui. Tiesitkö että vankiloissa on paljon diagnosoimattomia ADHD-ihmisiä?

70 v. appiukkoni on mielestäni diagnosoimaton Asperger, jokseenkin kaikki oirekuvaston piirteet täyttyvät (huonot sosiaaliset taidot, vaikeuksia ymmärtää toisten tunteita,  surkea kyky ymmärtää vitsejä, erinomaisen ihmeellinen numeromuisti, pakkomielteinen mielenkiinto erääseen asiaan, puhuu kirjakieltä, tarkat rutiinit, ym. ym....).

Vanhin poikani on ADD, diagnosoitu, kolme muuta lasta ns. terveitä. Ei se "diagnoosi" sairaus mielestäni ole, vaan enemmänkin ohjausta ja keskittymisapua vaativa neurologinen häiriö. Sairauden minä ymmärrän ihan toisella lailla. Vammainen voi olla ihan terve, jos tajuatte, mitä tarkoitan.

Ehkä ennen oli jopa armollisempaa tavallaan, sanottiin "se nyt on vaan semmoinen", nykymaailma yrittää pussittaa kaikki ihmiset samaan muottiin tehokoneiksi, laumasieluiksi. Sitten tarvitaan se diagnoosi, kun joku on erilainen. Hyvä että saa apua, mutta kritisoin sitä, että meidän kaikkien pitäisi olla kuin yhdestä muotista ja erilaisuudesta on tullut vanhempia syyllistävä kirosana. Meitä vanhempia syyllistetään muiden ihmisten toimesta aina vaan enemmän, kun me yritämme saada apua lapsillemme, että olemme jotenkin aiheuttaneet tämän tilanteen olemalla joko huonoja kasvattajia tai syöneet jotain väärin tai pariutuneet väärien geenien kanssa..- Jos emme yritä, vaan nostamme kädet pystyyn, silloin vasta olemmekin huonoja kasvattajia. Aika epäreilua ja suorastaan natsimaista meininkiä syytellä vanhempia asiasta, jolle he eivät mitään voi ja avun hakemisesta. 

Meidän vanhimmalla menee ihan ok. Hän urheilee ja voitti hiljan SM-mitalin. Lukumiestä pulpettiin hänestä ei tule, mutta amiksen linjalla viihtyy ja tekee sitä mistä tykkää. Olemme mielestämme onnistuneet hänen kanssaan, vaikka se on vaatinut kyllä sisua ja sitkeyttä olla tiukkismutsi ja faija kotiintuloaikoineen, jotka edelleen pätee. Jos on rakkauttakin annettu. Ei koivuniemen herraa.

Rakkautta on hakea apua lapselleen, kun se nykyään on mahdollista. Mutta diagnoosista ei saa syyllistää vanhempia.