Voiko nepsy-diagnoosin (Asperger, AD(H)D, Tourette) saada, vaikkeivat piirteet aiheuttaisi haittaa tai tuen tarvetta millään elämän osa-alueella?

Miksi hakisit? Diagnoosista ei ole mitään hyötyä, jollet tarvitse jotain kuntoutusta tai lääkitystä tai b-lausuntoa.

Mitä hyötyä siitä diagnoosista on, jos kerran ei ole tuen tarvetta?

Mietipä ihan ite mitä teet sillä diagnoosilla? Meinaatko tatuoida sen habaan tai kaiverruttaa hautakiveen?

Ei. Peruspsykiatrilta ei neurokirjon diagnoosia saa lainkaan, vaan hän korkeintaan kirjoittaa tutkimuslähetteen jos näkee sen tarpeelliseksi. Jos oireet ovat lievät, tuskin näkee. Neuropsykiatrian tutkimukset ovat pitkät ja kalliit ja koska asiantuntijoita on niin vähän, jonot tutkimuksiin ovat pitkät. Ei sinne ihmisiä laiteta vaan siksi että joku keksii haluta tutkiskella itseään. Neuropsykiatrian klinikkakin voi kieltäytyä hyväksymästä psykiatrin tekemää lähetettä mm. siksi etteivät oireet vaikuta niin hankalilta että diagnoosia tarvittaisiin tukitoimien suunnittelua varten.

Neuropsykiatrian diagnoosia ei siis tuosta vain "lähdetä hakemaan" vain siksi että mielessä on epäilys että jotain pientä häikkää voisi kenties olla.  Jos ajattelet että sinulla voisi ehkä mahdollisesti olla jotain, sinulla ei tosiaankaan ole sen tason vaikeuksia minkä perusteella lähetteen voi saada. Myös neurotyypillisillä voi olla jotain neurokirjomaisia piirteitä, mutta niin kauan kun niistä ei ole haittaa arkielämässä, ne ovat vain osa persoonallisuutta ja sinut lasketaan yhä neurotyypilliseksi.

-palsta-asperger-

575 kirjoitti:

Ei. Peruspsykiatrilta ei neurokirjon diagnoosia saa lainkaan, vaan hän korkeintaan kirjoittaa tutkimuslähetteen jos näkee sen tarpeelliseksi. Jos oireet ovat lievät, tuskin näkee. Neuropsykiatrian tutkimukset ovat pitkät ja kalliit ja koska asiantuntijoita on niin vähän, jonot tutkimuksiin ovat pitkät. Ei sinne ihmisiä laiteta vaan siksi että joku keksii haluta tutkiskella itseään. Neuropsykiatrian klinikkakin voi kieltäytyä hyväksymästä psykiatrin tekemää lähetettä mm. siksi etteivät oireet vaikuta niin hankalilta että diagnoosia tarvittaisiin tukitoimien suunnittelua varten.

Neuropsykiatrian diagnoosia ei siis tuosta vain "lähdetä hakemaan" vain siksi että mielessä on epäilys että jotain pientä häikkää voisi kenties olla.  Jos ajattelet että sinulla voisi ehkä mahdollisesti olla jotain, sinulla ei tosiaankaan ole sen tason vaikeuksia minkä perusteella lähetteen voi saada. Myös neurotyypillisillä voi olla jotain neurokirjomaisia piirteitä, mutta niin kauan kun niistä ei ole haittaa arkielämässä, ne ovat vain osa persoonallisuutta ja sinut lasketaan yhä neurotyypilliseksi.

-palsta-asperger-

Ja mihin perustuu tietosi?

Kyllä minä sain add diagnoosin ihan mt-toimistossa psykologin tekemänä. Eikä ne tutkimukset kovin kauaa kestäneet. Suljettiin vaan kaksisuuntainen ym jutut pois.

Ja pärjään myös normaalissa elämässä ilman lääkitystä tai kuntoutusta. Eli ei omat oireet kovin pahoja ole.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaako diagnoosia edes hakea siinä tapauksessa?

Voi saada ainakin yksityiseltä. T. Aiheesta erään tuttunsa kanssa kuukausikaupalla jaaritellut

Jos oireita on kuitenkin riittävästi diagnoosin saamiseksi niin vaikea kuvitella etteivät ne oikeasti millään tavalla haittaisi millään osa-alueella. Yleensähän tutkimuksiin päädytään juuri sen vuoksi että oireet haittaavat. Jos eivät haittaa itseä eikä ketään muutakaan niin miten tulee edes ajatelleeksi että olisi jotain vialla?

Mä ainakin haluan tietää, "yltääkö" lapsemme diagnoosiin, vai olimmeko me vain yhden kohdalla huonompia vanhempia, kuin toisen. Esikoisella alkamassa tutkimukset, että mikä on. Paljon tyypillisiä nepsypiirteitä ja oireitakin, vaikka en keksi millaista tukea olisimme oikeutettuja saamaan. Onhan se lapsen itsensäkin kivempi tietää, miksei pärjää samoin kuin muut, vaikka älyssä ei ole vikaa.

Vierailija kirjoitti:

575 kirjoitti:

Ei. Peruspsykiatrilta ei neurokirjon diagnoosia saa lainkaan, vaan hän korkeintaan kirjoittaa tutkimuslähetteen jos näkee sen tarpeelliseksi. Jos oireet ovat lievät, tuskin näkee. Neuropsykiatrian tutkimukset ovat pitkät ja kalliit ja koska asiantuntijoita on niin vähän, jonot tutkimuksiin ovat pitkät. Ei sinne ihmisiä laiteta vaan siksi että joku keksii haluta tutkiskella itseään. Neuropsykiatrian klinikkakin voi kieltäytyä hyväksymästä psykiatrin tekemää lähetettä mm. siksi etteivät oireet vaikuta niin hankalilta että diagnoosia tarvittaisiin tukitoimien suunnittelua varten.

Neuropsykiatrian diagnoosia ei siis tuosta vain "lähdetä hakemaan" vain siksi että mielessä on epäilys että jotain pientä häikkää voisi kenties olla.  Jos ajattelet että sinulla voisi ehkä mahdollisesti olla jotain, sinulla ei tosiaankaan ole sen tason vaikeuksia minkä perusteella lähetteen voi saada. Myös neurotyypillisillä voi olla jotain neurokirjomaisia piirteitä, mutta niin kauan kun niistä ei ole haittaa arkielämässä, ne ovat vain osa persoonallisuutta ja sinut lasketaan yhä neurotyypilliseksi.

-palsta-asperger-

Ja mihin perustuu tietosi?

Kyllä minä sain add diagnoosin ihan mt-toimistossa psykologin tekemänä. Eikä ne tutkimukset kovin kauaa kestäneet. Suljettiin vaan kaksisuuntainen ym jutut pois.

Ja pärjään myös normaalissa elämässä ilman lääkitystä tai kuntoutusta. Eli ei omat oireet kovin pahoja ole.

Psykologit eivät tee diagnooseja, vain lääkärit (toki mm. psykologin tutkimusten ja lausuntojen perusteella). Tässä tarkoitettiin enemmän varmasti autisminkirjon diagnosointia kuin pelkkää tarkkaavuushäiriötä.

Vierailija kirjoitti:

Mä ainakin haluan tietää, "yltääkö" lapsemme diagnoosiin, vai olimmeko me vain yhden kohdalla huonompia vanhempia, kuin toisen. Esikoisella alkamassa tutkimukset, että mikä on. Paljon tyypillisiä nepsypiirteitä ja oireitakin, vaikka en keksi millaista tukea olisimme oikeutettuja saamaan. Onhan se lapsen itsensäkin kivempi tietää, miksei pärjää samoin kuin muut, vaikka älyssä ei ole vikaa.

Ok. Ymmärrän että haluatte selvittää asiaa, mutta onhan silloin selkeästi oireista haittaa jos ei pärjää samoin kuin muut.

Miten sinne tutkimuksiin pääsee??? Omalääkäri totesi että kyllähän tuossa aihetta tuntuu olevan ja kirjoitti psykan polille lähetteen. Siellä sattui kohdalle psykiatri johon ei saa oikein mitään kontaktia. Kun koetin kuvailla oireita ja mainitsin että voiko tämä olla jokin ADD, hän naurahti että "ei kannata lukea niitä lääkärikirjoja".

Jokapäiväistä elämää haittaa todella paljon kun ajantaju on olematon, olen aina myöhässä joka paikasta. Kuntouttava työtoiminta meni aivan penkin alle just tuon takia. Viimeksi tässä tein viisi päivää hyvin aktiivisesti toimeentulotukihakemusta, monta päivää haeskelin niitä liitteitä -ja löysin aina itseni hakemasta tai "järjestelemästä" jotain ihan muuta. Olisi pitänyt saada vietyä hakemus Kelan toimistoon jotta sen olisi saanut käsittelyyn kiireellisenä, mutta sieltähän minä tietysti myöhästyin monena päivänä. 

Koko elämä alkaa olla niin kaoottista säätämistä että pelottaa onko mulla jokin varhaisiän alzheimer!

Mä kävin yksityisellä testeissä mutta ei todettu add:tä. Itse veikkaan, että piirteitä mulla siitä on, mutta olen oppinut kompensoimaan niitä, koska minun nuoruudessani tällaista ei tunnettu ja lisäksi kotonani suhtauduttiin piirteisiini tuomitsevasti joten oli pakko yrittää olla jotain muuta kuin oma itsensä.

Lisäksi kun kyselylomakkeessa tulee itse arvioida omien toimiensa häiritsevyyttä tai voimakkuutta (verrattuna ettei olisi add), niin aika vaikea pitää piirteitään epänormaaleina jolloin saisi pisteitäkin, kun mulle mun elämä on "normaalia". En tiedä millaista olisi, jos kaikki kulkisi kuin rasvattu tai eri lailla.

Tai sitten mä vain en ole add. Mutta mun add-piirteet esiintyvät perheenäitinä paljon pahempina, kuin ne olivat yksin sinkkuna, eli niitä voisi selittää myös lisääntynyt stressi, mutta toisaalta en tiedä tulisiko stressiä jos organisointi ym. sujuisi paremmin. Itseni vielä handlaan, mutta en muita hnkilöitä :(

Ja kun toi lapsikin on menossa nepsytutkimuksiin, yleensähän nää vähän kulkee suvuittain.

Meillä ainakin neurologi sanoi ettei diagnoosia lähdetä hakemaan kun lapsi pärjää elämässä ihan hyvin, koulumenestys kiitettävää, toki ne oireet jossain näkyy muttei ne elämää rajoita, toimintaterapiassa kävi reilun vuoden verran pienempänä.

Silloin diagnoosi toki tarpeen jos kouluun tarvitsee tukitoimia ja oireet on elämään vaikuttavia ja rajoittavia.

Mut sekin et onko kaikki erilaisuus ja persoonallisuus diagnosoitava vai voisko vaan ajatella et meitä on monenlaisia eikä kukaan ole täydellinen. Kuka lopulta on ns.normaali.