Lue keskustelun säännöt.
Mä en kohta enää jaksa yrittää, en yksinkertaisesti osaa olla ihmisten kanssa :(
01.04.2017 |
Olen entinen koulukiusattu ja olen sairastanut masennusta on/off tyylillä 12-vuotiaasta saakka (ikää nyt 24 vuotta)
Olen kovin sosiaalinen, kaipaan ystäviä ja ihmisseuraa, mutta olen huomannut etteivät ihmiset yksinkertaisesti pidä minusta.
Koulukavereista olen käynyt kahvilla ja illanvietossa erään ihmisen kanssa. Aina kun on paikalla vaikuttaa siltä että hänellä on ihan kivaa ja on mielissään kun on lähtenyt.
Ei kuitenkaan halua olla minun seurassani koulussa, katsoo minua vaivaantuneena jos koitan ottaa kontaktia esim. ryhmäprojekteissa ryhmien muodostamisessa.
Häntä on myös vaikea saada minnekään, jos kysyn niin 90% kerroista kieltäytyy jonkun tekosyyn varjolla (esim. väsyttää/kouluhommia/kiire/kipeänä) mutta samana iltana on kuitenkin ollut jossain kissanristijäisissä muiden koulukavereidemme kanssa (joista ei muka tykkää, ainakin minulle väittää aina näin)
En enää kehtaa pyytää häntä minnekään, olen nyt saanut niin sellaisen kuvan ettei voisi vähempää kiinnostaa.
Harrastusporukoista sain toisen ihan lupaavalta vaikuttavan ystävän. Meillä on paljon yhteistä ja aina kivaa yhdessä, hän kehui minua usein miten hieno ihminen ja mukavaa seuraa olen.
Tässäkin vain sama kuvio, minä olen aina se joka ehdottaa tekemistä ja tapaamisia, jos en ota yhteyttä, hän ei koskaan kysy kuulumisia tai ehdota mitään. Joka ikinen asia tapahtuu minun aloitteestani.
Nyt vaikuttaa siltä että on alkanut ärsyyntymään minuun. Otan yhteyttä ehkä kaksi kertaa kuussa, en mitenkään ylettömän usein. Nyt ei enää vastannut viimeisimpään viestiini, jossa kysyin haluaisiko nähdä (ehdotti itse että pitäisi nähdä useammin kun viimeksi näimme n. kuukausi sitten. ) On lukenut viestin, mutta ei mitään vastausta.
En jaksaisi olla koko elämääni SE kaveri, jonka täytyy suurinpiirtein roikkua muissa kynsin hampain etten unohdu pois porukasta. Minulla ei ole koskaan ollut ystävää joka olisi oma-aloitteisesti halunnut olla seurassani, kysellyt kuulumisia tai muutakaan.
Olenko oikeasti näin hirveä? Aina minua kehutaan että olen niin ihana ja avoin ja seurassani on helppo olla, no ei näköjään pidä paikkaansa. Vai olenkohan minä sellainen kuuluista roskakori tai terapiasessio? Minulle aina avaudutaan murheista ja huolista, jaksan kuunnella ja lohduttaa.
Kommentit (51)
Jotkut ihmiset ovat vaan huonoja ottamaan itse yhteyttä. "Vika" voi olla ihan yhtä hyvin näissä ystävistäsi kuin sinussakun. Huom! Vika heitto merkeissä, sillä luonne ei ole vika. Olen itse hyvin sosiaalinen ja omaan laajan ystävä/kaveripiirin. Osa ihmisistä järjestää, pitää tiukasti yhteyttä jne. Osa silloin tällöin ja osa odottaa että muut järjestävät ja pitävät yhteyttä. Näitä persoonien eroja. 😊 Se toki on outoa, jos ystävät/kaverit karttavat jossain tilanteessa. Tällöin juttelisin ihmisen kanssa, toivooko hän meidän vielä pitävän yhteyttä. Hienoa, että olet rohkaistunut kiusaamisesta huolimatta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vai että piilonarsisti. :D Only in AV!
Kuka hullu täällä taas vastailee mitä sattuu?
Älä ap välitä noista. Mä uskon että sä olisit varmasti mukavaa seuraa ja hyvä ystävä. Toivon todella että löydät vielä arvoisiasi ystäviä. Tsemppiä!
Jos ihmiseläimen laumakäyttäytymistä suraa tarkemmin huomaa seuraavaa:
Ihmiset hyötyvät ystävistä jotenkin.
Hyöty voi olla se, että " ystävän" seurassa saa hetken paeta tylsyyttä. Siksi sellaiset juhlia ja muita järjestävät keräävät ihmisiä. Jonkun ihmisen kautta haetaan toisia kiinnostavia ihmisiä. Läheistä " ystävää" haetaan juuri kuuntelemaan huolia.
Sinusta ei ole ehkä hyötyä viihtymisen puolella.
Hyötymis systeemi naamioidaan niin hyvin, että sitä ei lauman jäsenet itsekkään huomaa.
Mutta kun joku sairastuu niin melkeinpä aina kuulee tarinoita siitä kuinka " ystävät" kaikkosivat.
Kaipaat illuusiota.
Sinulla on mies, toivottavasti mukava.
Kannattaa minusta etsiä itsesi kaltaisia ihmisiä joilla ei kavereita,jotka tarvitsevat samaa kuin sinä eli seuraa tekemiseen.
Ihmisten haalija ihmisillä on usein niin paljon ympärillä ihmisiä( jotka etsivät säpinää), että heillä ei ole aikaa. Nämä helposti sitten tulevat murheita sinulle kertomaan, mutta eivät muuten.
Toivoo: Pentuna laumassa telminyt.
Vierailija kirjoitti:
Älä enää viestittele kenellekään, nämä tuttavuudet ottavat yhteyttä jos haluavat olla seurassasi. Jos eivät ota, niin move on ja jätä heidät rauhaan.
Tuo koulukaveri selvästi pitää sinusta, mutta hänen kaverinsa eivät niinkään. Hän ei halua olla seurassasi etteivät muut katso kieroon. Sori.
Ompas mätä ihminen tuo koulukaveri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää nyt oli vaan tällainen purkaus AP:lta, muutama kymmenen riviä hänen omia ajatuksiaan. Aivan naurettavaa vetää jotain narsistidiagnooseja tai minäminää tähän. Mäkin olen joskus kirjoittanut tällaisia turhautuneita avunpyyntöjä ja saanut vastaukseksi täysin paikkaansa pitämättömiä analyysejä. En mä osaa sua AP vielä auttaa, muuten kuin ymmärtää. Alat olla siinä iässä kun huomaat lapsuuden huonojen kokemusten jättämät syvemmät jäljet. Se on paljon karumpaa kuin musta silmä tai vuotava nenä. Ihmissuhdetaidot eivät ole kehittyneet samanlaisiksi kuin onnellisia ja positiivisia kokemuksia keränneillä "normaaleilla" ihmisillä. Ongelmalliset piirteet ovat kenties melko hienovaraisia, mutta kuitenkin aiheuttavat merkittäviä ongelmia kanssakäynnissä. Sosiaalisesti erilaiselle ei heru ymmärrystä edes tässä nyyhkytarinoiden nykyajassa. Mä olen pari vuotta vanhempi ja tullut siihen pisteeseen, että voin olla erinomaista kaljaseuraa, turha ylimääräinen seinäruusu tai rasittavan kohtelias ja muodollinen. Ja mä en hittovie osaa vieläkään kunnolla säädellä, mitä missäkin olen. Imen koko ajan kaikenlaisia viboja ja aavistuksia ja kohtaan traumojani. Vaikka olen suht menestynyt monella osa-alueella.
Eikö joku muka tajua et ne joilla on paljon kavereita ja joille järkkäävät ilmasia bileitä et ne kaverit häviää samantien ku lakkaat järkkäämästä bileitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinun pitäisi löytää ihminen, joka kykenee ymmärtämään sinun sosiaalista kyvyttömyyttäsi ja hyväksyy sinut sellaisena kuin olet.
Sosiaalisuutta ei voi opetella aikuisena, se on asia, joka muotoutuu lapsuudessa ja nuoruudessa. Vähän niinkuin pentuina kaltoinkohdellut tai huonosti sosiaalistetut koiratkin ovat hankalia ja ongelmakoiria, jotka eivät enää koskaan opi koirien sääntöjä.
Mielenkiintoista. Joku heitti ilmaan, että ap on sosiaalisesti kyvytön ja nyt tämä koko ketju pitää sitä jonain lukkoonlyötynä diagnoosina ap:n tilanteeseen.
Minusta ap kuulostaa ihan ok ihmiseltä, pohdiskelevalta ja toiset huomioon ottavalta. Hän on aloitteellinen, vaikka mielestään saa huonosti vastakaikua näiltä kavereiltaan.
Ihmiset ovat pinnallisia ja laumasieluisia. Monelle naiselle tärkeintä on nimenomaan suosittuna oleminen porukassa. Ei mitään rajaa siinä perseennuolemisessa, jos kuvitellaan että joku suosittu tyyppi antaa minulle lisäarvoa kun olen hänen kaverinsa. Moni tyyppi ihan oikeasti inventoi uuden tuttavuuden saman tien: mitä lisäarvoa, hyötyä minulle on tuosta ihmisestä? Se on kuin jotain alkeellista laumakäyttäytymistä. Jos olet hyvännäköinen, hyvä ammatti ja asema voit olla varma että mielistelijöitä piisaa joka sormelle. Siinä mielessä ylläsiteeratun koira-analogia on varsin osuva. Sosiaalisissa tilanteissa käydään se sama hierarkiageimi/ nokkimisjärjestysskaba kuin susilaumassakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinun pitäisi löytää ihminen, joka kykenee ymmärtämään sinun sosiaalista kyvyttömyyttäsi ja hyväksyy sinut sellaisena kuin olet.
Sosiaalisuutta ei voi opetella aikuisena, se on asia, joka muotoutuu lapsuudessa ja nuoruudessa. Vähän niinkuin pentuina kaltoinkohdellut tai huonosti sosiaalistetut koiratkin ovat hankalia ja ongelmakoiria, jotka eivät enää koskaan opi koirien sääntöjä.
Mielenkiintoista. Joku heitti ilmaan, että ap on sosiaalisesti kyvytön ja nyt tämä koko ketju pitää sitä jonain lukkoonlyötynä diagnoosina ap:n tilanteeseen.
Minusta ap kuulostaa ihan ok ihmiseltä, pohdiskelevalta ja toiset huomioon ottavalta. Hän on aloitteellinen, vaikka mielestään saa huonosti vastakaikua näiltä kavereiltaan.
Ihmiset ovat pinnallisia ja laumasieluisia. Monelle naiselle tärkeintä on nimenomaan suosittuna oleminen porukassa. Ei mitään rajaa siinä perseennuolemisessa, jos kuvitellaan että joku suosittu tyyppi antaa minulle lisäarvoa kun olen hänen kaverinsa. Moni tyyppi ihan oikeasti inventoi uuden tuttavuuden saman tien: mitä lisäarvoa, hyötyä minulle on tuosta ihmisestä? Se on kuin jotain alkeellista laumakäyttäytymistä. Jos olet hyvännäköinen, hyvä ammatti ja asema voit olla varma että mielistelijöitä piisaa joka sormelle. Siinä mielessä ylläsiteeratun koira-analogia on varsin osuva. Sosiaalisissa tilanteissa käydään se sama hierarkiageimi/ nokkimisjärjestysskaba kuin susilaumassakin.
Kuka edes haluaa olla tuo mielistelty. Itse näen heti ihmisen tarkoitusperät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ihan sama ongelma, aina ollut. En yksinkertaisesti osaa olla ihmisten kanssa. Välillä näyttää että onnistuu, sitten taas ihmiset alkaa ottaa etäisyyttä ja huomaan ettei minusta pidetä. Töissä tämä on ihan tavallista, työporukka on sivistynyt eikä kiusaamista ole, mutta tiedän toki ettei kukaan pidä minusta. Minussa ei ole mitään ilkeää tai pahansuopaa, joten porukka sentään koittaa olla ystävällisiä.
Joku palikka minulta selkeästi puuttuu, kun en edes tajua missä menee pieleen. Esim yhtäkkiä huomaan että ihminen muuttuu loukkaantuneeksi ja vihamieliseksi, jolloin tajuan että kommentoin jotain asiaa omasta mielestäni hauskasti, mutta muu porukka katsoo minua silmät levällään. Taijuttelen jostakin mistä mielestäni muutkin juttelevat, ja se käsitetään jotekin väärin.
Olen matemaattisesti lahjakas ja "älykkö" joten keskityin uran luomiseen ja luovuin tarpeesta "kuulua joukkoon". Nyt olen johtajana vaativalla alalla, ja työnkuvakin edellyttää itsenäisyyttä eikä ryhmäytymistä. Riittää, että ohjaan muita ja ratkaisen ongelmat, teen päätöksiä ja otan vastuun kaikesta. Ihmisten kanssa kanssakäyminen on helppoa kun olen se keneltä pyydetään ratkaisua/apua/päätöstä/ohjausta eikä minun tarvitse miettiä miten ottaa kontaktia.
Ensimmäistä kertaa nyt olen löytänyt paikkani. Perheen olen perustanut ja mies on sellaista supersosiaalista typpiä, joten annan hänen hoitaa lastenkasvatuksessa kaikki sellaiset alueet mitkä liittyy käytökseen tai kaverisuhteissin :)
Heippa!
Jos haluat, voisimme vaikkapa kirjoitella s-postia tms. Olisi mukava vaihtaa ajatuksia kanssasi :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö joku muka tajua et ne joilla on paljon kavereita ja joille järkkäävät ilmasia bileitä et ne kaverit häviää samantien ku lakkaat järkkäämästä bileitä.
Tämä! Niin pitää paikkansa. Niin kauan kun olet hauskaa seuraa, jaksat järjestää, jaksat huvittaa muita olet "suosittu", mutta sitten kun omassa elämässäsi sattuu jotain, niin eipä ole enää ketään näistä "ystävistä" jäljellä. Ne ketkä jäävät, jauhavat vaikeuksistasi paskaa selän takana.
Mutta aidosti hyviäkin tyyppejä on. Ehkä tärkeintä on vain hyväksyä itsensä 100% sellaisena kuin on traumoineen kaikkineen ja rakastaa itseään. Täyttää se tyhjiö asioilla, jotka tekee onnelliseksi. Harva meistä kuitenkaan on niin onnekas, että syntymästä hautaan pääsee ilman, että mitään ikävää sattuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalisesti kömpelöiden seurassa on todella raskasta olla. Vaikka kuinka koittaisit piilottaa sosiaalisen kömpelyytesi, ihmiset huomaavat sen. Olen pahoillani. Paras vaihtoehto olisi varmaan etsiä samankaltaisten seuraa, tosin voin kokemuksesta sanoa että nekin ihmissuhteet harvoin toimivat.
Eli mitä vaihtoehtoja minulle jää? Olenko koko loppuelämäni yksin? :( Haluaisin harjoitella sosiaalisuutta...
AP
"Yksinäinen on vahvin" Henrik Ibsen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisten käytös on lopulta aika ennalta arvattavaa. Ohis
Hankala tilanne. Minusta pari kertaa kuussa tapaamien toisaalta on aika usein. Etenkin, jos molemmat olette parisuhteessa. Itse ehdin nähdä samaa ihmistä korkeintaan muutaman kerran vuodessa. Monilla aikuisilla on paljon kavereita, joiden kanssa ei olla läheisiä vaan tavataan joskus harvoin kahvilla tms. Monesti pelkät velvollisuusmenot työkavereiden, ja omien ja puolison sukulaisten kanssa vievät suuren osan ajasta.
Voi myös olla niin, että sinua helposti käytetään vain ongelmien kuuntelijana. Ihmiset ovat usein taitavia aistimaan sen, että kaipaat epätoivoisesti seuraa. Sellainen epätoivo vetää puoleensa itsekkäitä hyväksikäyttäjiä. Toivottavasti löydät vielä aidon ystävän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalisesti kömpelöiden seurassa on todella raskasta olla. Vaikka kuinka koittaisit piilottaa sosiaalisen kömpelyytesi, ihmiset huomaavat sen. Olen pahoillani. Paras vaihtoehto olisi varmaan etsiä samankaltaisten seuraa, tosin voin kokemuksesta sanoa että nekin ihmissuhteet harvoin toimivat.
Eli mitä vaihtoehtoja minulle jää? Olenko koko loppuelämäni yksin? :( Haluaisin harjoitella sosiaalisuutta...
AP
"Yksinäinen on vahvin" Henrik Ibsen
"Vahva on voimakkain yksinään" - Roope Ankka
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö joku muka tajua et ne joilla on paljon kavereita ja joille järkkäävät ilmasia bileitä et ne kaverit häviää samantien ku lakkaat järkkäämästä bileitä.
Tämä! Niin pitää paikkansa. Niin kauan kun olet hauskaa seuraa, jaksat järjestää, jaksat huvittaa muita olet "suosittu", mutta sitten kun omassa elämässäsi sattuu jotain, niin eipä ole enää ketään näistä "ystävistä" jäljellä. Ne ketkä jäävät, jauhavat vaikeuksistasi paskaa selän takana.
Mutta aidosti hyviäkin tyyppejä on. Ehkä tärkeintä on vain hyväksyä itsensä 100% sellaisena kuin on traumoineen kaikkineen ja rakastaa itseään. Täyttää se tyhjiö asioilla, jotka tekee onnelliseksi. Harva meistä kuitenkaan on niin onnekas, että syntymästä hautaan pääsee ilman, että mitään ikävää sattuu.
Eli on narri?
Ehkä kannattaisi lopettaa se "yrittäminen", ystävyys syntyy luonnostaan tai sitten ei synny ollenkaan. En usko ollenkaan, että olisit jotenkin toivoton tapaus, et ole vaan löytänyt sitä oikeaa henkilöä vielä.
Vierailija kirjoitti:
Millainen olet ihmisten seurassa? Oletko koko ajan hermostunut ja stressaantunut? Takelteletko puhuessasi?
Itsevarman ja karismaattisen ihmisen seurassa on miellyttävä olla, huonoitsetuntoisen stressipeikon kanssa ei.
Tuskin tuo on valinnu olla stressipeikko? Jos sitä on vaikka haukuttu syyttä koko tuohon astinen ikä.
Voit koittaa opetella ns. feikkisosiaaliseksi. Oikeaa sosiaalisuutta et enää opi, jos et ole sitä harjoitellut nuoruudessa.
Feikkisosiaalisuudella voit saada kavereita, jotka lähtevät silloin tällöin kaljalle, mutta et tosiystäviä. Mutta niitä et tekstistäsi päätellen kaipaakaan.