90kg nainen on hoikka - miksi käsitykset koosta ovat omituisia?
Onko nykyisen ylipainon yleisyyden aikakaudella ihmisten käsitykset muuttuneet aivan virheellisiksi vai onko lihava alkanut näyttää normaalilta ja tukeva hoikalta kun ylipainoa on enemmistöllä? Työkaveri kertoi jostakin tuttavanaisestaan, joka oli hänestä ensinnäkin "tosi pitkä" (170cm, onpa pitkä......) ja sitä hän ihmetteli, miksi niin hoikka ihminen on ryhtynyt pudottamaan painoaan ja liikkumaan, kun hän on 90kg "ja eihän tuollainen paino ole noin pitkällä mitään, hoikka on kuin mikä". Ja siis vasta nyt liikuntaa alkanyt harrastaa, joten oletettavasti kyseessä ei ole kehonrakentaja.
Onhan tuo nyt selkeästi ylipainon puolella ja vaikka olisi kuinka rotevarakenteinen, hoikalta ei näytä sitten millään. Ja kukin olkoon minkä kokoinen haluaa, siitä ei ole kyse, mutta tosissaan alkaa tuntua että ns. normaali paino/normaalikokoinen keho alkaa olla jotakin, mitä ei enää tunnisteta. Osa ihailee vain kuivaa kuntosalitreenattua silareilla "normaalina" ja muut ovat "löysiä läskejä" ja osalle selkeästi ylipainoinen on "hoikka" ja oikeasti hoikka tai treenattu onkin "anorektikko".
Onko kaikesta ns. tavallisesta ja normaalista tullut nykyään epätoivottua vai vievätkö ääripäät kaiken huomion niin että tavallista ja normaalia ei enää huomata?
Kommentit (173)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onhan 90kg nainen hoikka, jos on 190cm pitkä! Mutta 170cm tuossa on 20kg liikaa.
Eikä ole hoikka, vaan ylipainon rajalla, bmi 24.9.
Pitäisi olla vähintään 210cm, että 90kg voisi kutsua hoikaksi, bmi 20.4.
Höpöhöpö. Kilojen yksioikoinen tuijottaminen on idioottien hommaa. Jokainen täyspäinen ymmärtää, että pelkät kilot eivät kerro vielä yhtään mitään. Sehän riippuu pitkälti siitä, mitä ne kilot sisältää. Lihas painaa enemmän kuin rasva.
Jos on vähänkään treenannut kroppaansa, niin kyllähän 190 senttinen 90 kiloinen on hoikka, oli sitten kyseessä mies tai nainen. BMI ei siis kerro kehostasi vielä yhtään mitään ja sen voi heittää romukoppaan välittömästi, kun astuu ensimmäisen kerran punttisalin ovesta sisään.
Tässä sinulle 190 senttinen 90 kiloin "plösö": https://www.youtube.com/watch?v=8C1ydfZE0UA
.
Vierailija kirjoitti:
BMI ei siis kerro kehostasi vielä yhtään mitään ja sen voi heittää romukoppaan välittömästi, kun astuu ensimmäisen kerran punttisalin ovesta sisään.
Oikeasti, kuinka helvetin helpolla te luulette sitä lihasta tulevan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja lihava ei nykyään ole enää lihava, vaan kurvikas.... Sellainen 150kg kurvikas keijukainen.
No lihavat ovat lähes poikkeuksetta myös kurvikkaita, ruikuilta niitä muotoja harvemmin lyötyy ellei ala leikellä itseään.
Hah, itse olen "ruikku" 52kg ja mitat on 87-61-94, lihastakin on jonkin verran. Sixpackiä ei ole mutta kyllä vatsalihakset siltä vähän paistaa ja käsivarsissani on myös lihasta niinkuin myös perseessä, eli muotoja löytyy. Toisaalta tissit on ehkä vähän pienet, mutta onneksi nyt on pyllyjen aikakausi.
Kurvikkuudessa nimenomaan lantion ja vyötärön suhteella on olennainen merkitys. Eli mitä enemmän eroa, sen kurvikkaampi. Tietenkin se ero pitää olla niin, että vyötärö on se kapeampi. Usein nämä salilla ramppaavat fitnesspimut on kokolailla lanteettomia ja omaavat melko pikkupoikamaisen kropan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
90kg ja 170cm on tosi läski, ei voi mitään. Ei hoikka. Painoindeksimittarillakin mitattuna huolestuttavan ylipainoinen.
Terveisin 170cm 73kg nainen joka yrittää laihduttaa
Ite taas omaan terveen rasvaprosentin vaikka olen 170cm ja 78kg. Ei tarvetta laihduttaa.
Yritätkö tappaa meidät nauruun?
Joo, onpas tosi naurettavaa. Tai sitten ihmisillä on vaan erilaisia ruuminrakenteita eikä kaikki todellakaan ole lihavia tuolla painolla ja pituudella. Toki 170cm/90kg kuulostaa jo aika paljolta ja vaikea uskoa, että olisi oikeasti tuolloin hoikka, mutta ei välttämättä kuitenkaan valtava.
Itse olen 163cm/69kg, käytän yleensä kokoa 38-40/M ja olen ihan normaalipainoisen näköinen. Kun painoin 77kg, olin pullea, mutta en lihava. 63-kiloisena olin hoikka, kokoa 36, paitsi leveiden hartioiden takia yläosista joskus 38. Enkä varmasti ahda itseäni liian pieniin vaatteisiin, joskus jopa liian isoihin, jotka oli sopivia 5 kiloa painavampana.
Kiesus mitä itsepetosta. Olet lihava, 90kg hoikkaa naista ei ole olemassa, oli sitten kuinka pitkä tahansa.
Minä en siis paina 90kg ja sanoin, ettei 90kg painava nainen varmasti ole hoikka. Mutta en minä 163cm/69kg mitoilla kyllä lihava ole :D Korkeintaan vähän pullea, tosin omasta mielestäni en sitäkään enää. 75-kiloisena kyllä olin. Ei minua haittaisi laihtua vielä n. 5kg, mutta en välttämättä näe sille tarvetta. Liikuntaa olisi varmasti hyvä vielä lisätä ja syödä terveellisemmin.
Tyttöystäväni on 168/49 näin vertailukohtana.
Minkälainen ruumiinrakenne tyttöystävälläsi on? Koska itse olen 165/50 mutta silti olen laiha. Minulla on tiimalasi vartalo, ja kireiden paitojen pitäisi olla koka xxs että vyötärön kohdalla ei olisi löysä. Myös tuntemattomat ihmiset ovat kommentoineet minulle että pitäisi lihottaa. En sitten tiedä että onko minulla paino tisseissä ja perseessä, kun ne ovat siihen katsottuna kuinka laiha olen niin "isommat" vaikka eihän ne isot ole :D Housujen taas pitäisi olla kokoa s/36 että mahtuvat perseestä, mutta jäävät sitten jaloista löysäksi. Korkea vyötäröiset housut ovat vieläkin vaikeampia. Hankalaa on välillä löytää sopivia vaatteita.
Jotain tällaista luokkaa: http://img-cdn.herbeauty.co/wp-content/uploads/2016/06/lovely-petite-dr…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
BMI ei siis kerro kehostasi vielä yhtään mitään ja sen voi heittää romukoppaan välittömästi, kun astuu ensimmäisen kerran punttisalin ovesta sisään.
Oikeasti, kuinka helvetin helpolla te luulette sitä lihasta tulevan?
Etkö ymmärtänyt, vai halunnut ymmärtää jutun pointtia?
Tietenkään en tarkoittanut, että yksi kerta punttisalilla vaikuttaa yhtään mitään, vaan että kun alat muokkaamaan vartaloasi lihastreenillä, niin sen jälkeen BMI taulukoilla ei ole enää mitään merkitystä.

Kyllä sillä kuule vaan on, koska ihan helvetin harvassa ovat ihmiset, jotka ovat lihaksen takia BMI:n mukaan edes lievästi ylipainoisia. Se kymmenen kiloa lihasta ei ihan helpolla tule, kuten tietenkin saliharrastajana tiedät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mahtavaa keskustelua. Kuinka vaikea on ymmärtää, että ihmisiä on erikokoisia ja samanpituiset ja samanpainoisetkin voivat näyttää ihan erilaisilta riippuen siitä, millainen ryhti on, miten paljon on lihasta, minkä muotoinen vartalo on jne. 170 cm / 90 kg ei tosiaaan ole hoikka kilojen tai painoindeksin perusteella, ja tuskin erityisen hoikka ulkonäöltäkään, mutta jos on aina harrastanut esim. liikuntaa, käyttää imartelevia vaatteita, on ryhdikäs jne. voi hyvinkin näyttää paljon "hoikemmalta" mitä on. Paljon riippuu siitäkin minne kilot kertyy.
Tässä muutama 170 cm pitkä ja 90 kg painava nainen Mybodygallerysta:
http://www.mybodygallery.com/photos-52703-body-shape.htm?StartAt=19#.WN…
http://www.mybodygallery.com/photos-48557-body-shape.htm?StartAt=6#.WN-…
http://www.mybodygallery.com/photos-30883-body-shape.htm?StartAt=72#.WN…
Oikeanlaisella pukeutumisella voivat varmasti näyttää hyvinkin hoikilta, toisaalta taas huonolla tuurilla tuollaisilla mitoilla voi näyttää todella isolta myös.
Yksikään noista ei näytä hoikalta, ei edes sinnepäin! Ei ole varmaan näyttänyt hoikalta kymmeneen vuoteen. Pelkkä vilkaisu riittää toteamaan lihaviksi. Sinä olet todellisuudesta vieraantunut, eikä sinulla ole käsitystäkään mitä hoikka tarkoittaa.
Lol, ei ole näyttänyt hoikalta kymmeneen vuoteen? Mistä sinä tiedät minkä ikäisiä ovat, ovatko aina olleet tuon kokoisia vai koska ovat lihonneet? Logiikkaa saa av-palstalta etsiä.
Minusta noiden naisten vartalonmallit ovat kuitenkin sellaisia, että imartelevilla vaatteilla voivat hyvinkin pystyä esittämään hoikkaa. Hoikka on tyystin eri asia kuin laiha. En väitä että he olisivat hoikkia, mutta heillä on sellaiset vartalot (pitkät raajat, joku osa hoikahko; yhdellä jalat, toisella kädet, kilot ovat suht tasaisesti), että hyväpäiväntuttu joka näkee heidät kaikki vaatteet päällä, voisi ajatella heidän olevan hoikkia.

Voisi ajatella heidän olevan hoikkia vain tällaisessa ylipainon normalisoineessa yhteiskunnassa.
Nainen lähes 100 kiloinen on terveysriski jos pituutta on 174. Siinä menee polvet, rasvamaksa, sydänkohtaus lähellä jne, hmm yhteiskunta maksaa viulut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
BMI ei siis kerro kehostasi vielä yhtään mitään ja sen voi heittää romukoppaan välittömästi, kun astuu ensimmäisen kerran punttisalin ovesta sisään.
Oikeasti, kuinka helvetin helpolla te luulette sitä lihasta tulevan?
Mua on siunattu sen suhteen hyvillä geeneillä, joten aika helposti. Tai sitten meillä on eri käsitys siitä, mitä on kovaa treenaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
BMI ei siis kerro kehostasi vielä yhtään mitään ja sen voi heittää romukoppaan välittömästi, kun astuu ensimmäisen kerran punttisalin ovesta sisään.
Oikeasti, kuinka helvetin helpolla te luulette sitä lihasta tulevan?
Etkö ymmärtänyt, vai halunnut ymmärtää jutun pointtia?
Tietenkään en tarkoittanut, että yksi kerta punttisalilla vaikuttaa yhtään mitään, vaan että kun alat muokkaamaan vartaloasi lihastreenillä, niin sen jälkeen BMI taulukoilla ei ole enää mitään merkitystä.
Kyllä sillä kuule vaan on, koska ihan helvetin harvassa ovat ihmiset, jotka ovat lihaksen takia BMI:n mukaan edes lievästi ylipainoisia. Se kymmenen kiloa lihasta ei ihan helpolla tule, kuten tietenkin saliharrastajana tiedät.
Jos rasvaprosentti on normaali, bmi:llä ei ole mitään merkitystä. Nimittäin liika (tai liian vähäinen) rasva kehossa aiheuttaa terveysriskejä, ei liika massa sinänsä. Vaikka olisit normaalipainoinen, liian suuri rasvaprosentti on ihan yhtälailla terveysriski, mitä se on selvästi ylipainoisilla.

Ei siitä liiasta lihasmassastakaan ole kuin haittaa. Nivelet rasittuvat, energiankulutus on valtavaa ja puuskutus alkaa hyvin nopeasti.

Yleensä olen kysynyt niiltä, jotka sanovat olevansa BMI:n mukaan ylipainoisia lihasten takia ihan valokuvaa tietääkseni, millainen massamonsteri siellä kirjoittelee, mutta ne ovat aina olleet haluttomia sellaista näyttämään. Vaikka pään voisi peittää. Luulisi, että sellaista kehoa jo haluaisi esitelläkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
BMI ei siis kerro kehostasi vielä yhtään mitään ja sen voi heittää romukoppaan välittömästi, kun astuu ensimmäisen kerran punttisalin ovesta sisään.
Oikeasti, kuinka helvetin helpolla te luulette sitä lihasta tulevan?
Etkö ymmärtänyt, vai halunnut ymmärtää jutun pointtia?
Tietenkään en tarkoittanut, että yksi kerta punttisalilla vaikuttaa yhtään mitään, vaan että kun alat muokkaamaan vartaloasi lihastreenillä, niin sen jälkeen BMI taulukoilla ei ole enää mitään merkitystä.
Kyllä sillä kuule vaan on, koska ihan helvetin harvassa ovat ihmiset, jotka ovat lihaksen takia BMI:n mukaan edes lievästi ylipainoisia. Se kymmenen kiloa lihasta ei ihan helpolla tule, kuten tietenkin saliharrastajana tiedät.
Jos rasvaprosentti on normaali, bmi:llä ei ole mitään merkitystä. Nimittäin liika (tai liian vähäinen) rasva kehossa aiheuttaa terveysriskejä, ei liika massa sinänsä. Vaikka olisit normaalipainoinen, liian suuri rasvaprosentti on ihan yhtälailla terveysriski, mitä se on selvästi ylipainoisilla.
Ei siitä liiasta lihasmassastakaan ole kuin haittaa. Nivelet rasittuvat, energiankulutus on valtavaa ja puuskutus alkaa hyvin nopeasti.
Itse asiassa luustoa ympäröivät lihakset juuri suojaavat niveliä ja tasapainoiseen treeniin nyt kuuluu muutenkin aerobinen, jollei nyt täyttä kehonrakennus- tai voimanostajapolkua halua kulkea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
BMI ei siis kerro kehostasi vielä yhtään mitään ja sen voi heittää romukoppaan välittömästi, kun astuu ensimmäisen kerran punttisalin ovesta sisään.
Oikeasti, kuinka helvetin helpolla te luulette sitä lihasta tulevan?
Etkö ymmärtänyt, vai halunnut ymmärtää jutun pointtia?
Tietenkään en tarkoittanut, että yksi kerta punttisalilla vaikuttaa yhtään mitään, vaan että kun alat muokkaamaan vartaloasi lihastreenillä, niin sen jälkeen BMI taulukoilla ei ole enää mitään merkitystä.
Kyllä sillä kuule vaan on, koska ihan helvetin harvassa ovat ihmiset, jotka ovat lihaksen takia BMI:n mukaan edes lievästi ylipainoisia. Se kymmenen kiloa lihasta ei ihan helpolla tule, kuten tietenkin saliharrastajana tiedät.
Jos rasvaprosentti on normaali, bmi:llä ei ole mitään merkitystä. Nimittäin liika (tai liian vähäinen) rasva kehossa aiheuttaa terveysriskejä, ei liika massa sinänsä. Vaikka olisit normaalipainoinen, liian suuri rasvaprosentti on ihan yhtälailla terveysriski, mitä se on selvästi ylipainoisilla.
BMI tosin korreloi aika vahvasti rasvaprosentin kanssa.
Hah hah! 90 kg nainen ei todellakaan ole hoikka, ellei pituutta sitten ole reilusti yli 2 metriä. Naisen painon ei pidä alkaa edes seiskalla, kuin vasta vähintään 185 cm pitkillä naisilla. Ollakseen hoikka, on 180 cm pitkällä naisellakin painon alettava vielä kuutosella. T: Mies.
Edelleenkin riippuu pituudesta ja siita kuinka paljon on lihaksia. Salilla kay sen kokoisia ja ei ole kylla grammaakaan laskia. Ihminen voi olla myos isokokoinen ilman etta on lihava! Jotenkin vaan kumma et tuppaa unohtumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mahtavaa keskustelua. Kuinka vaikea on ymmärtää, että ihmisiä on erikokoisia ja samanpituiset ja samanpainoisetkin voivat näyttää ihan erilaisilta riippuen siitä, millainen ryhti on, miten paljon on lihasta, minkä muotoinen vartalo on jne. 170 cm / 90 kg ei tosiaaan ole hoikka kilojen tai painoindeksin perusteella, ja tuskin erityisen hoikka ulkonäöltäkään, mutta jos on aina harrastanut esim. liikuntaa, käyttää imartelevia vaatteita, on ryhdikäs jne. voi hyvinkin näyttää paljon "hoikemmalta" mitä on. Paljon riippuu siitäkin minne kilot kertyy.
Tässä muutama 170 cm pitkä ja 90 kg painava nainen Mybodygallerysta:
http://www.mybodygallery.com/photos-52703-body-shape.htm?StartAt=19#.WN…
http://www.mybodygallery.com/photos-48557-body-shape.htm?StartAt=6#.WN-…
http://www.mybodygallery.com/photos-30883-body-shape.htm?StartAt=72#.WN…
Oikeanlaisella pukeutumisella voivat varmasti näyttää hyvinkin hoikilta, toisaalta taas huonolla tuurilla tuollaisilla mitoilla voi näyttää todella isolta myös.
Yksikään noista ei näytä hoikalta, ei edes sinnepäin! Ei ole varmaan näyttänyt hoikalta kymmeneen vuoteen. Pelkkä vilkaisu riittää toteamaan lihaviksi. Sinä olet todellisuudesta vieraantunut, eikä sinulla ole käsitystäkään mitä hoikka tarkoittaa.
Jaa, minun mittani ovat 160/45 enkä pitänyt ketään noista esimerkeistä kuvan perusteella todella lihavina.
ohis
Mama87 kirjoitti:
Edelleenkin riippuu pituudesta ja siita kuinka paljon on lihaksia. Salilla kay sen kokoisia ja ei ole kylla grammaakaan laskia. Ihminen voi olla myos isokokoinen ilman etta on lihava! Jotenkin vaan kumma et tuppaa unohtumaan.
Mistä tiedät salilla käyvien painot? Toisekseen hoikkuus ei ole synonyymi kiinteydelle. Hoikkuuteen yhdistyy myös tietty kropan sirous. 90kg painava ja kiinteä nainen on ehdottomasti esimerkiksi roteva. Tosin tuon painoinen kiinteä nainen on jo todella massiivinen. Ei todellakaan perus salityttö tuollaiseen lihasmassaan pääse, vaikka ikänsä kävisi salilla.
Ahneus tekee ihmisestä läskin, joten ei sinänsä ole ihmeellistä, että yrittävät viedä nämä nimityksetkin itselleen. Läskien propagandaa pukkaa nykyään joka tuutista, millainen ihrakasa vain voi heidän kinuskimaailmassaan olla kaunis ja muodokas, muut ovat vain kateellisia :)