Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia jännittäessä olla puhumaton?
31.03.2017 |
Onko muillakin ihmisillä sellaista, että jossain jännittäväksi koetussa tilanteessa, kun siis huomaa että itseään jännittää, ei osaa oikein keskustella normaalisti? Myöhemmin aina harmittaa, kun ei ole saanut mitään järkevää tai hauskaa sanottua, lähinnä korkeintaan kolmen sanan mittaisia lauseita ja niitäkik yleensä vain vastauksina kysymyksiin.
Joistain ihmisistä tulee hermostuneina tosi puheliaita, mutta onko täällä muita, joilla on tämä vastakohtainen ilmiö? Todella ärsyttävää. En ole normaalisti tutummissa tilanteissa ihan nin tuppisuu, mutta heti kun olen jännittynyt, muutun sosiaalisesti todella pasiiviseksi. Sen täytyy olla raskasta muille vuorovaikutustilanteissa. Onkohan tämä kuitenkin ihan normaali ongelma ja pitäisi vaan päästä yli harmituksen tunteista itseään kohtaan ja hyväksyä itsensä ja toimintatapansa armollisemin? Kohtalotovereita? Antautukaa ilmi! :D
Kommentit (8)
Täällä kans toinen. Yks mitä oon ittessäni huomannu, nii alan monesti miettii ja pyörittellee mennyttä tilannetta päässäni, ja jossittelemaa, että voi vitsit ku ois pitäny sannoo sittenki sillain ja tälläin, ja jännittyneenä monesti sanon jottai hölömön kuulosta, mitä myös alan puimaa kauheasti tilanteen jäläkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan normaalia. Yhtä normaalia on sekin, että alkaa jännittäessä höpöttää maanisesti. Jokainen tavallaan.
Suosittelen armollisuuta ja hyväksyntää MUTTA myös opettelua ja itsensä altistamista, koska olet oikeassa siinä, että se ON muille tilanteessa olijoille raskasta ja Heitäkin saattaa jännittää. Ja koska jännityksen hallinta ja tietty small talk on opeteltavisa oleva taito.
Kuten muutkin on sanoneet, normaalia on. Itsellä tilanteesta riippuen joko älytön höpötys tai vaikeneminen...
Ihanaa! Samaan todellakin sorrun, tilanteiden mentyä ohi jään vatvomaan ja vatvomaan itseäni niissä ja sitten tulee mieleen kaikkea, mitä olisi pitänyt sanoa tai miten olisi voinut paremmin sanoa jonkun asian.
Pahinta on myös se, että mun pää alkaa väkisin aina käymään läpi niitä jännittäviä tilanteita jo etukäteen. Samalla luon hirveät paineet itselleni, että miten toimin niissä tilanteissa. Sitten kun olenkin ennakkoon kuvitellut liikaa jotain tilannetta, se on tietysti ihan erilainen sitten todellisuudessa ja menen ihan lukkoon ja unohdan tai en vaan pysty sanomaan mitään, mitä olim tarkastikin suunnitellut alunperin sanovani. Ja sitten tosiaan tämä itsensä soimaamisessa piehtaroiminen tilanteiden jälkeen. Pöljää!
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Pahinta on myös se, että mun pää alkaa väkisin aina käymään läpi niitä jännittäviä tilanteita jo etukäteen. Samalla luon hirveät paineet itselleni, että miten toimin niissä tilanteissa. Sitten kun olenkin ennakkoon kuvitellut liikaa jotain tilannetta, se on tietysti ihan erilainen sitten todellisuudessa ja menen ihan lukkoon ja unohdan tai en vaan pysty sanomaan mitään, mitä olim tarkastikin suunnitellut alunperin sanovani.
Niin tuttua! Jos tilannetta on päässään kuivaharjoitellut paljon, niin on aina pettynyt ja häpeissään, kun tositilanne ei menekään käsikirjoituksen mukaan, vaikka lähtökohdat olisi oikeasti paljon paremmat kuin kuvitelmissa. :D Liika suunnitteleminen pilaa kaiken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla noin tai ihan päinvastoin puhua pälpätän. Riippuu täysin fiiliksistä ja siitä olenko nukkunut vai en. Väsyneenä en saa sanottua mihinkään mitään.
Tätä tapahtuu... Viimeksi kun kotonani kävi erään firman nuori miespuolinen henkilö tekemässä hieman hommia ja vaikutti kiinnostuneelta... En todellakaan luule jokaista katsetta ja elettä kiinnostukseksi, mutta kyllä sen aistii... No esim. tällaisissa tilanteissa menen aivan lukkoon enkä puhu ellei minulle puhuta. Ja silloinkin vain muutamalla sanalla. Tämä oli vain yksi esimerkki. Nuorempana perhejuhlissa katosin heti hyvän tilaisuuden tullen omaan huoneeseeni ja toivoin, ettei kukaan löydä minua sieltä. :-)
No on ihan täysin normaalia. Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet.