Lapsiperhe pienessä asunnossa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylpyhuone -saa oven lukkoon.

Vierailija kirjoitti:

Miten seksiasiat teillä jotka nukutte olkkarissa? meillä mies ei halua kun lapsi kotona ja tosi ohut seinä. Seksielämä kärsinyt kovasti.

Meillä sauna yhdistettynä suihkulla alakerrassa ja se ei oikein onnistu. wc tosi pieni sinne mahtuu vain yksi ihminen.

Lapset saunoo ensin ja vanhemmat viimeiseksi, siellä voi harrastaa seksiä.

Asumisasiat on aina kiinnostavia. 

Meillä 5-henkinen perhe ja n. 100 neliötä kerrostalossa kaupungissa. Kun lapset muuttavat kotoa pois, vaihdamme varmasti miehen kanssa pienempään, mutta haluamme pysyä näillä kulmilla, tässä kaupunginosassa.  

Kun mainostetaan Laurin talot -ohjelmaa, niin siinä sanotaan, että Ylönen suunnittelee "meidän jengille" 350 neliön talon. Hänen jenginsä on hän, hänen nykyinen kumppaninsa ja Laurin poika ed. liitosta, joka varmaan asuu osan aikaa äitinsä luona. Talo tulee Suomeen. Ylönen, hänen lapsensa äiti ja lapsi ovat asuneet vakituisesti Yhdysvalloissa jo vuosia. Herää periaattellisia kysymyksiä:

Mitä kolme ihmistä tekee 350 neliöllä? Millaiset ympäristövaikutukset, millainen hiilijalanjälki tuollaisella asumisella on? Talo tulee kauas palveluista, edellyttää 1-2 auton käyttöä. Talon ylläpito tosin työllistää pari ihmistä, mikä on hyvä asia. Jos varsinainen koti on USAssa, miksi kakkoskodin pitää olla noin iso? Kuinka pitkiä aikoja siellä yhteen menoon vietetään? 

Olen kaupunkilainen enkä ole koskaan ymmärtänyt monen suomalaisen rakkautta siihen, että asutaan omakotilaossa mahdollisimman kaukana muista ihmisistä ja palveluista. Neliöitä voi olla paljon, mutta muutenhan elämän on pakko olla aika ahdasta, koska kaikkeen tarvitaan autoa. Ihmiset, palvelut ja kulttuuritarjonta ovat kaukana, joten kotoa ei lähdetä mihinkään kun sinne on töiden jälkeen päästy. Eikö se ole tylsää?

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin on täysin tavallista että on kaksi lasta ja asutaan kolmiossa. Sitten aika isojakin perheitä asuu neliöissä, esim. kaverilla 4 lasta ja 100 neliön rivari. Yhdet tuttavat osti 150 neliön talon, josta ajateltiin että aika iso, mutta niinpä olikin jo viides lapsi tulossa.:-)

Mutta faktahan on se, että meidän ikäisten lapsiperheet elää usein paljon vaatimattomammin kuin meidän omien vanhempien.

Sinun ja 29 yläpeukuttajan mielikuva ei ole fakta.

Tässä on fakta: Asuntojen pinta-ala per henkilö on kasvanut. 1960 se oli 14 neliötä ja 2015 se oli 40 neliötä. Keskimäärin.

http://tilastokeskus.fi/tup/suoluk/suoluk_asuminen.html

http://tilastokeskus.fi/tup/suoluk/suoluk_asuminen.html

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin on täysin tavallista että on kaksi lasta ja asutaan kolmiossa. Sitten aika isojakin perheitä asuu neliöissä, esim. kaverilla 4 lasta ja 100 neliön rivari. Yhdet tuttavat osti 150 neliön talon, josta ajateltiin että aika iso, mutta niinpä olikin jo viides lapsi tulossa.:-)

Mutta faktahan on se, että meidän ikäisten lapsiperheet elää usein paljon vaatimattomammin kuin meidän omien vanhempien.

Mistä olet moisen faktan keksinyt?

Itse asuin 70-luvun alussa 25 neliön yksiössä miehen ja lapsen kanssa ja samnmoisissa oloissa asuivat lähes kaikki ystävämme.

Omat, miehen ja ystäviemme vanhemmat olivat juuri meidän lapsina ollessa rakentaneet sen rintamamiestalon tai olivat vanhaa kaupunkilaissukua, joilla oli hulppea asunto kaupungin keskustassa.

Se omaisuus ei sitten kyllä siirtynyt mihinkään jälkipolville, vaan tuli tuhalttua aikaisemmin.

Käyttäjä2079 kirjoitti:

Asumisasiat on aina kiinnostavia. 

Meillä 5-henkinen perhe ja n. 100 neliötä kerrostalossa kaupungissa. Kun lapset muuttavat kotoa pois, vaihdamme varmasti miehen kanssa pienempään, mutta haluamme pysyä näillä kulmilla, tässä kaupunginosassa.  

Kun mainostetaan Laurin talot -ohjelmaa, niin siinä sanotaan, että Ylönen suunnittelee "meidän jengille" 350 neliön talon. Hänen jenginsä on hän, hänen nykyinen kumppaninsa ja Laurin poika ed. liitosta, joka varmaan asuu osan aikaa äitinsä luona. Talo tulee Suomeen. Ylönen, hänen lapsensa äiti ja lapsi ovat asuneet vakituisesti Yhdysvalloissa jo vuosia. Herää periaattellisia kysymyksiä:

Mitä kolme ihmistä tekee 350 neliöllä? Millaiset ympäristövaikutukset, millainen hiilijalanjälki tuollaisella asumisella on? Talo tulee kauas palveluista, edellyttää 1-2 auton käyttöä. Talon ylläpito tosin työllistää pari ihmistä, mikä on hyvä asia. Jos varsinainen koti on USAssa, miksi kakkoskodin pitää olla noin iso? Kuinka pitkiä aikoja siellä yhteen menoon vietetään? 

Olen kaupunkilainen enkä ole koskaan ymmärtänyt monen suomalaisen rakkautta siihen, että asutaan omakotilaossa mahdollisimman kaukana muista ihmisistä ja palveluista. Neliöitä voi olla paljon, mutta muutenhan elämän on pakko olla aika ahdasta, koska kaikkeen tarvitaan autoa. Ihmiset, palvelut ja kulttuuritarjonta ovat kaukana, joten kotoa ei lähdetä mihinkään kun sinne on töiden jälkeen päästy. Eikö se ole tylsää?

Miksi aina kuvitellaan, että okt pitää olla jossain kaukana kaikesta. Esim. eteläsuomalaisissa keskisuurisssa kaupungeissa omakotitalot voivat olla ihan keskusten tuntumassa tai max 2 km päässä keskustan palveluista.

Myöskin bussit ja mahd. junat kulkevat.

Elämä ei ole ahdasa vaan päin vastoin. Palvelut pelaavat, kun ei ole sadan metrin jonoa joka paikkaan ja kulttuuripalvelutkin ovat tuossa max 500m päässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin on täysin tavallista että on kaksi lasta ja asutaan kolmiossa. Sitten aika isojakin perheitä asuu neliöissä, esim. kaverilla 4 lasta ja 100 neliön rivari. Yhdet tuttavat osti 150 neliön talon, josta ajateltiin että aika iso, mutta niinpä olikin jo viides lapsi tulossa.:-)

Mutta faktahan on se, että meidän ikäisten lapsiperheet elää usein paljon vaatimattomammin kuin meidän omien vanhempien.

Mistä olet moisen faktan keksinyt?

Itse asuin 70-luvun alussa 25 neliön yksiössä miehen ja lapsen kanssa ja samnmoisissa oloissa asuivat lähes kaikki ystävämme.

Omat, miehen ja ystäviemme vanhemmat olivat juuri meidän lapsina ollessa rakentaneet sen rintamamiestalon tai olivat vanhaa kaupunkilaissukua, joilla oli hulppea asunto kaupungin keskustassa.

Se omaisuus ei sitten kyllä siirtynyt mihinkään jälkipolville, vaan tuli tuhalttua aikaisemmin.

Voi tätä "faktojen" määrää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin on täysin tavallista että on kaksi lasta ja asutaan kolmiossa. Sitten aika isojakin perheitä asuu neliöissä, esim. kaverilla 4 lasta ja 100 neliön rivari. Yhdet tuttavat osti 150 neliön talon, josta ajateltiin että aika iso, mutta niinpä olikin jo viides lapsi tulossa.:-)

Mutta faktahan on se, että meidän ikäisten lapsiperheet elää usein paljon vaatimattomammin kuin meidän omien vanhempien.

Mistä olet moisen faktan keksinyt?

Itse asuin 70-luvun alussa 25 neliön yksiössä miehen ja lapsen kanssa ja samnmoisissa oloissa asuivat lähes kaikki ystävämme.

Omat, miehen ja ystäviemme vanhemmat olivat juuri meidän lapsina ollessa rakentaneet sen rintamamiestalon tai olivat vanhaa kaupunkilaissukua, joilla oli hulppea asunto kaupungin keskustassa.

Se omaisuus ei sitten kyllä siirtynyt mihinkään jälkipolville, vaan tuli tuhalttua aikaisemmin.

Tilastokeskuksen mukaan 1960 asuntojen keskimääräinen koko per henkilö oli 14, 1970 se oli 19 ja 1980 se oli 26 neliötä.

Haluatko että etsin sinulle myös tietoa elintason kehittymisestä (tiedät varmaan että se on noussut?) ja keskimääräisistä perinnöistä?

Milloin olet syntynyt? Entä vanhemmat?

3 hlöä, 80 neliötä. Lapsilla oma huone, itse nukun olohuoneessa.

Kaikki tarpeeton poissa, tilaa aivan älyttömästi.

Kun erosimme, myin lähinnä rahantarpeeseen ylimääräiset pois kotoa. Mutta vuosien varrella raivaaminen on mennyt hienosääntöisempään suuntaan.

Koti on jaettu 6 osaan ja käyn yhden osion läpi per kk.

Lasten huoneista tulee aina järkyttävästi poisheitettävää, itse saa päättää mitä laitetaan, mutta aina tulee muualtakin.

Myös ikuinen to do lista hallitsee mutta se tyhjenee hyvin nopeasti.

Eron jälkeen en halunnut että lapset olisivat joutuneet luopumaan kodistaan, sen verran kova muutos isän poismuuttaminen oli ja koska ovat eri sukupuolta ja kummallakin käy paljon vieraita, en halua laittaa heitä samaan huoneeseen, kun eron myötä saivat omat huoneet.

Niin kauan kun lapset asuvat kotona, toivottavasti hyvin pitkään, teen kaikkeni että voimme pitää tämän kotimme. Ehkä voisin yksin muuttaa kaksioon, mutta sinne on pitkä aika vielä.

Me ollaan asuttu tässä 250 neliön talossa lähes 17 vuotta. Aluksi pienen vauvan kanssa, myöhemmin tuli toinen lapsi. Lisäksi on iso autotalli, mahtuu tekemään projekteja

Olisi vaikeaa asua pienemmässä

Kaupungin keskustassa on usein kivoja puistoja, rantoja, ulkoilureittejä, leikkikenttiä, kahviloita, kulttuuritarjontaa....

Eli ei kantakaupungissa asuminen tarkoita vain ahtaita neliöitä, ankeita sisäpihan parkkipaikkoja ja puikkelehtimista liikenteen seassa koulumatkoilla. Lapsetkin voivat viihtyä ja koulumatkatkin usein lyhyitä.

Pienemmät neliöt, parempi sijainti valittu ainakin meillä, 2+1 kolmiossa lemmikkeineen. 

Meillä on rivarineliö, 115 neliöitä. Lapsia on kolme  vastan esikoinen on koulussa. Meillä tilantuntua tuo yläkerran korkeat huoneet ja kesällä lisänä katettu terassi. Meillä on tarkoitus kyllä rakentaa jossain vaiheessa, mutta ei tässä mitenkään tila kesken lopu. Ainoa mikä olisi plussaa, olisi lämmin varasto. Mutta kyllä tuonne kylmäänkiin saa aika paljon ainakin pihaleluja ja urheiluvälineitä. 

Olen itse kovasti ihmetellyt, ettei suomalaisissa omakotitaloissakaan ole kuin korkeintaan se neljä makuuhuonetta. Jos on enemmän, puhutaan jo sen hintaluokan lukaalista ettei meillä ole siihen varaa paitsi rakentamalla. 

Onhan tämä todella kamalaa välillä. Pahinta tällä hetkellä toimimaton keittiö, jota ei edes varaa remontoida. Yksi vessa. Harrastusvehkeille ei mitään tilaa.

Nyt vielä menee kun lapset pieniä, mutta myöhemmin pitää keksiä jotain.

Kyllä mä mielummin olisin sika rikas ja asuisin 300 neliöisessä talossa.

T.4+2 100 neliötä

80 neliötä ja kaksi lasta. Juuri sopiva minusta! Kompakti ja helppo siivota. Omaa pihaa ei tarvita, kun puistoja on vieressä. Asutaan Helsingissä, ei ihan keskustassa, tästä 25 min keskustaan.

Vierailija kirjoitti:

Minä, mies ja pieni lapsi, 82neliötä, ahdasta on :(

Meillä on 79neliötä. Mies, melkein 4-vuotias lapsi ja minä. Tilaa on juuri sopivasti. On mukavan väljää. Lapsella on oma huone, jossa lelut pääsääntöisesti ovat. Ja niitä leluja on enemmän kuin tarpeeksi. Saunaa meillä ei ole, mutta eipä sitä kukaan meistä kaipaakaan. En ymmärrä miten teillä voi olla ahdasta. Onko teillä vauva, jolle on ostettu jokainen härpätin, jota markkinoilla kaupataan?

Itse asuin lapsuudessa ahtaasti eikä ollut omaa huonetta ikinä, se oli kamalaa varsinkin kun kavereita ei kehdannut kutsua kylään kun tiesi että aina huoneessa oli se sisarruskin. Yksityisyyttä ei ollut. Nyt aikuisena olen sen takia hyvinkin tarkka yksityisyydestäni enkä esim päivitä somea ikinä tai oikein vieläkään osaa kutsua kavereita kylään

N28

Me muutimme juuri keskustaan. 2 aikuista ja 2 lasta 75 m2 kolmioon. Ihanaa! Kaikki palvelut lähellä, myös puistot ja ranta. Koulut ja työpaikat ihan vieressä, samoin kuin kauppa ja lähiravintola. Asuntolainaa ei senttiäkään, tilalla kohtuullinen vuokra. Rahaa jää elämiseenkin - kituutusvuosien jälkeen tämä tuntuu luksukselta! Eikä ole huolta sähkölaskuista, lämmityskuluista, asuntojen arvon kehityksestä, maailmanpolitiikan epävakaudesta ja sen vaikutuksesta asuntojen arvoihin, eikä siitä suuresta asuntolainasta tietenkään. Emme asu Helsingin keskustassa, joten asuntojen arvojen nouseminen tai edes säilyminen ei ole mitenkään takuuvarma asia -> asuntojen hinnat ovat laskeneet. Nyt on jotenkin helppo hengittää! Liian pitkään sitä tuli asuttua siten, että teki niinkuin lapsiperheiden "pitää" tehdä. 

Suosittelen!

Me ei haluttu edes kolmiota kun etsittiin raskausaikana kämppää, koska haluttiin kerralla sellainen missä voi asua pidempään. Eka lapsi tuolloin tulossa ja 2-3 haaveissa. Voihan se pienten lasten kanssa vielä kaksiossa mennä, mutta viimeistään teininä haluavat omat huoneet, jos on eri sukupuolta niin todennäköisesti aiemmin. Ja minä en missään nimessä haluaisi nukkua (ja harrastaa seksiä) olohuoneessa silloin kun lapset voivat milloin tahansa pölähtää paikalle. Mutta elämä on valintoja.

Kaksi aikuista ja teini ja käytössä on 95 m2. Viikonlopuksi vapaa-ajan asunnolle kahdestaan niin on väljempää.

Vierailija kirjoitti:

3 hlöä, 80 neliötä. Lapsilla oma huone, itse nukun olohuoneessa.

Kaikki tarpeeton poissa, tilaa aivan älyttömästi.

Kun erosimme, myin lähinnä rahantarpeeseen ylimääräiset pois kotoa. Mutta vuosien varrella raivaaminen on mennyt hienosääntöisempään suuntaan.

Koti on jaettu 6 osaan ja käyn yhden osion läpi per kk.

Lasten huoneista tulee aina järkyttävästi poisheitettävää, itse saa päättää mitä laitetaan, mutta aina tulee muualtakin.

Myös ikuinen to do lista hallitsee mutta se tyhjenee hyvin nopeasti.

Eron jälkeen en halunnut että lapset olisivat joutuneet luopumaan kodistaan, sen verran kova muutos isän poismuuttaminen oli ja koska ovat eri sukupuolta ja kummallakin käy paljon vieraita, en halua laittaa heitä samaan huoneeseen, kun eron myötä saivat omat huoneet.

Niin kauan kun lapset asuvat kotona, toivottavasti hyvin pitkään, teen kaikkeni että voimme pitää tämän kotimme. Ehkä voisin yksin muuttaa kaksioon, mutta sinne on pitkä aika vielä.

Minkä ikäiset lapset?