Lue keskustelun säännöt.
Vauva syntyy kohta ja omat fiilikset muuttuneet ristiriitaisiksi :(
29.03.2017 |
Olen viikolla 34 raskaana, esikoinen tulossa. Yhtäkkiä en koekkaan iloa kun ajattelen vauvan syntymää, mietin vaan sitä paskarallia mikä alkaa, yöheräämiset ym. Jos näen telkkarissa vauvan niin ei herätä mitään tunteita, en pidä mitenkään söpönä tms. Synnytyksestä tai imetyksestä en halua kuulla sanaakaan, kummatkin ällöttävät. En jaksaisi jauhaa lapsista tai vauvoista mitään meidän "äitiryhmässä" whatsapissa. Näin juuri telkkarista imetystä ja mua ihan oikeasti kuvotti.
Minulle tehdään sektio 4 viikon päästä, miten saan itseni taas innostuneeksi? Miksi suhtaudun niin negatiivisesti tähän kaikkeen? :( Neuvolassa en halua tästä puhua.
Kommentit (25)
Vierailija kirjoitti:
Pakko sanoa että olette ihania! Mä ihan itken täällä liikutuksesta koska oletin että mut vaan haukutaan lyttyyn, mutta sen sijaan olettekin osanneet valita juuri oikeat sanat siihen että mulla ihan oikeasti on nyt varmempi olo, kaikki meneekin ihan hyvin. Kiitos kun olette jakaneet omia kokemuksianne. Ihania ja auttavaisia naisia olette :) <3 -AP
Nauti näistä viimeisistä lapsettomuuden päivistä! Ota nyt ilo irti siitä, ettei vielä tarvitse miettiä imetystä yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osannut rakastaa vauvaa kun syntyi. Tiesin, että mulla on velvollisuudet sitä pientä ihmistä kohtaan.. Nyt poika on 5v ja äärettömän rakas. En edes muista, koska lasta rupesin rakastamaan koska vauvavuosi oli rankka..
Ole itsellesi armollinen 💗 hyvin menee 😊
Ihan ymmärrettävää. Itse suhtauduin esikoisen odotukseen ei tunteellisesti. Siirsin siis tunteet taka-alalle, pelkäsin että jotain ikävää sattuu ja en oikein uskaltanut olla raskaana. Sitten se oli rakkautta ensisilmäyksellä esikoisen synnyttyä. Kaksi ensimmäistä vuotta ajattelin, että sisarusta en voi esikoiselle harkita, koska rakastin esikoista niin paljon. Tunteiden ja hormonien vuoristorataa.
Ei kannata missään nimessää kertoa tällaisista negatiivisista tuntemuksista neuvolassa!! Mene vaikka psykologille juttelemaan. Oma vauva pian 11 kuukautta ja menin möläyttämään neuvolassa masennuksestani (josta olen kärsinyt koko ikäni) ja lääkityksestäni sillä seuraamuksella, että neuvolan täti päätti tehdä lastensuojeluilmoituksen! Vaikken ole koskaan lastani laiminlyönyt ja aina hoidan tenavan, vaikken itse jaksaisi joinakin päivinä tehdä itselleni ruokaa tai käydä suihkussa. Hänellä kuulemma heräsi niin kova huoli jaksamisestani. No nyt täällä sitten ravaa jos jonkin näköistä terveydenhoitajaa ja sosiaalityöntekijää. En koe enää elämääni yksityiseksi ja masennus/ahdistus on pahentunut.
Sanoisin että olet liikaa lukenut ja kuunnellut juttuja miten rankkaa ja kamalaa sen vauvan ja lasten kanssa ylipäätään on. Nykyään on muotia valittaa kaikesta, varsinkin perheestä. Toinen ääripää on myös äänessä, eli se jolle kaikki on niin "lässyn lässyn masuasukki". Jostain syystä järkevät, asiaan realistisesti suhtautuvat ihmiset eivät kommentoi. Ehkä se johtuu siitä, että heidät aina laitetaan hiljaisiksi kertomalla miten kamalaa kaikki kuitenkin on. Lopeta ap kaikenlaisissa äitiryhmissä roikkuminen ja sellaiset ajatukset että sinun pitäisi tuntea jotakin mitä et tunne. Ei pidä. Saat tuntea just sellaisia tuntemuksia kun tunnet. Vauva-aika on yleensä ihan mukavaa, eikä ollenkaan niin kamalaa kuin usein annetaan ymmärtää. Rankkaakin se toki voi joskus olla, mutta hyvin harvoin mitään ylitsepääsemätöntä. Ja jos siltä tuntuu, niin sitten haetaan apua. Turha murehtia etukäteen.