Lue keskustelun säännöt.
Vauva syntyy kohta ja omat fiilikset muuttuneet ristiriitaisiksi :(
29.03.2017 |
Olen viikolla 34 raskaana, esikoinen tulossa. Yhtäkkiä en koekkaan iloa kun ajattelen vauvan syntymää, mietin vaan sitä paskarallia mikä alkaa, yöheräämiset ym. Jos näen telkkarissa vauvan niin ei herätä mitään tunteita, en pidä mitenkään söpönä tms. Synnytyksestä tai imetyksestä en halua kuulla sanaakaan, kummatkin ällöttävät. En jaksaisi jauhaa lapsista tai vauvoista mitään meidän "äitiryhmässä" whatsapissa. Näin juuri telkkarista imetystä ja mua ihan oikeasti kuvotti.
Minulle tehdään sektio 4 viikon päästä, miten saan itseni taas innostuneeksi? Miksi suhtaudun niin negatiivisesti tähän kaikkeen? :( Neuvolassa en halua tästä puhua.
Kommentit (25)
Ehkä niitä tunteita ei kannata ainakaan yrittää kieltää tai pelätä. Siinä vaiheessa, jos tuntuu että et saa kiintymyssuhdetta vauvaan muodostettua, niin hae apua. Vauva-arki voi olla väsyttävää eikä siihen vauvaan automaattisesti rakastu. Anna itsellesi aikaa tutustua vauvaan. Hormonit voivat teettää äidin mielelle outoja juttuja, toiset itkee koio ajan - toisilla taas tällaista. Tunteet on vaan tunteita, ne kannattaa antaa tulla, niin ne yleensä siitä laimenee. Tunteiden tukahduttaminen väkisin aiheuttaa ongelmat. Terv. 2 lapsen äiti, 36 v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on käsittääkseni aivan normaalia. Mulle itselle iski n. kk ennen ihan hirveä paniikki. Mietin että mitä mä olen mennyt tekemään, miten me jotain lasta kasvatetaan, mullahan menee koko elämä pilalle. Lapsen sitten syntyessä rakastin häntä heti. Kyllä se on ihan normaalia että vähän "jänistää".
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet ylipäänsä raskaana jos saa kysyä..?
No voi jumalauta mikä kommentti. Ap, just tällästen junttien takia sinun ei kannattaisi kirjoittaa tälle palstalle asiasta. Täällä on satavarmasti 85% kommenteista törkypaskaa.
Nuo tunteet ovat normaaleja juuri nyt, usko minua.
Kiitos ymmärtävistä/kannustavista kommenteista. Haluan kyllä kovasti uskoa että rakastun vauvaani heti hänen syntyessään.
Vastaaja nro 1, olen raskaana koska haluamme lapsen. Taitaa olla yleinen syy.
Kaikille ei synny rakkautta vauvaa kohtaan edes hänen synnyttyään. Puhu asiasta neuvolassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos ymmärtävistä/kannustavista kommenteista. Haluan kyllä kovasti uskoa että rakastun vauvaani heti hänen syntyessään.
Vastaaja nro 1, olen raskaana koska haluamme lapsen. Taitaa olla yleinen syy.
Ota myös huomioon, ettei kaikille tule heti se instant-rakastuminen siihen vauvaan kun sen ensimmäistä kertaa näkee. Itselläni oli vaikea synnytys ja siitä toipuminen, ja vaikka lapseni hyvinvointi oli 100% prioriteettini hänen synnyttyään, vei syvän kiintymyksen ja rakkauden tunteiden kehittymiseen kuitenkin useita viikkoja. Nykyisin olen erittäin onnellinen lapseni olemassaolosta ja se hoitoteoimenpiteisiin kuluva aika vähenee sitä mukaa, mitä isommaksi lapsi kasvaa, eli yllättävän nopeasti.
Eli on ihan normaalia eikä sinun tarvitse tuntea mahdollista syyllisyyttä, jos se äidinrakkaus ei pamahda tajuntaan sillä hetkellä kun lapsi on syntynyt. Tsemppiä, AP, kyllä kaikki järjestyy! Hae rohkeasti vaikka neuvolan kautta apua, jos sinulla tulee synnytyksen jälkeisen masennuksen oireita, kuten ahdistusta, ilottomuutta ja unettomuutta. Itse kärvistelin aikoinaan liian kauan omillani, ennen kuin älysin hakea tilanteeseeni tukea.
Miksi sektio? Oletko ajatellut, että se voi jotenkin vaikuttaa asennoitumiseesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No onhan se tosi iso juttu, lapsen syntymä, ei ihmekään että jännittää ja tekee ehkä mieli peruuttaa koko juttu viimetipassa. Mutta kyllä se hyväksi muuttuu! Ehkä parempi kun et nyt seuraile Wa-ryhmää, jos ahdistaa, ja mietit vielä ihan muita juttuja, jotain mistä tykkäät ja nautit, ennenkuin vauva syntyy. Kun on hyvä mieli muuten, niin ei tule pyöriteltyä asioita niin päässä. Sä olet nyt kuitenkin tulossa pian äidiksi, anna asioitten edetä omalla painollaan äläkä väkisin tuputa mitään tuntemuksia päähäsi, kyllä ne useimmiten tulee ne tunteet itsekseen, kun vauvakin syntyy. Eikä se nyt välttis ole mitään paskarallia ja kamalaa tai ällöttävää, se on vaan mielikuva, mitä osa äideistä kylvää. Itsestä ainakin on ollut mukava hoitaa vauvaa ja imetyskin on ollut alun epämuuden jälkeen ihan tosi jees, esikosta odottaessa pelotti, miten jaksaa jos vauva valvottaa, mutta sehän nukkuikin suht hyvin ja itse olinkin yllättäin hyvä heräämään öisin vauvaa syöttämään, että en oikeastaan ollut väsynyt kuin ihan muutamia harvoja kertoja. Kuopus kyllä on valvottanut sitten senkin edestä, mutta se vauva-aika on lopulta älyttömän lyhyt, kyllä ne huonommatkin ajat suttaantuu, ja jos tökkii, niin silloin pyydetään läheisiltä tai perhetyöstä apua. Eli ei se todellakaan ole läheskään aina mitään kamalaa, älä ota liikaa paineita. Tsemppiä!
Mun vauva on nyt 2 kk. Raskaus oli todella vaikea ja päättyi mullakin suunniteltuun sektioon.
Vauva oli toivottu. Koin raskauden lopussa samoja tunteita kuin sinä ja vaikka rakastan lastani ihan hulluna, vieläkin koen välillä epätoivoa siitä, että olen menettänyt vapauteni jne.
Mielestäni kielteiset tunteet ovat merkki siitä, että olet tietoinen tulevasta elämänmuutoksesta ja siitä, että äitiys ei ole unelmahöttöä, joten ajattelusi on fiksua ja realistista!
Muista, että jokainen toteuttaa äitiyttä omalla tavallaan. Äitiryhmät eikä edes imetys ei ole pakollista!
Sektioon ei tarvitse juuri valmistautua, mitä nyt varmistat että joku auttaa sinua nostojen ja vauvan hoidon kanssa kun toivut siitä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse tiesin jo lasta odottaessani, etten tule kokemaan mitään salamarakkautta lapseeni. Olin hänen syntyessään iloinen, onnellinen ja helpottunut sekä tosi innostunut tutustumaan poikaan. Hän näytti ruttuisena aivan appiukoltani ja sen taisin sanoa heti ensimmäisenä :) Suojelin poikaa ajattelin hänen etuaan ensisijaisesti mutta rakkauden kehittymiseen meno useita viikkoja. Onnellinen ja energinen olin silti heti.
Tunteet ovat vain tunteita, ne eivät vahingoita ketään, ne voivat olla tänään yhtä ja huomenna toista. Teoilla hyvä vanhemmuus tehdään, ja teoista rakkauskin syntyy.
Itse olen toivotusti raskaana viikolla 8 tai 9. Lähinnä vaan ketuttaa olla taas vuosi ilman punkkua ja homejuustoa. On jo koettu ihan riittävän hyvin pöntön halailut ja liitoskivut. Mutta sisimmässäni tiedän, että siitä kuopuksesta tulee yhtä äärettömän rakas kuin nuo kaksi isompaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mikään tunne ole väärä. Ota tunteet tunteina ja tosiasiat tosiasioina.
Teille tulee vauva, mutta just nyt olet vielä vaan raskaana. Itse en uskonut koko vauvan olemassaoloon koko raskausaikana, ja olen ollut raskaana pariin otteeseen. Koko ajatus ihan kokonaisesta ihmisestä on vaan ihan käsittämätön.
Ehkä parkuvan mukulan kanssa tuntuu aikanaan hyvältä idealta laittaa se vähäksi aikaa jääkaapiin - mutta niin kauan kun tiedät että oikeasti se on huono ajatus niin olet ihan normaali.
Hyvä äiti sinusta tulee. Itse mielsin itseni äidiksi vasta kun vauvasta tuli taapero. Sitä ennen olin tyttönen vauvan kanssa, en äiti... No ehkä sä tajuut.
Hyvin se menee.
Itsellä oli vähän samanlainen fiilis.Mies halusi lasta enemmän kuin minä,ja lapsen synnyttyä,oli onni kaukana.Mieskin oli pettynyt,kun ei saanutkaan poikaa,ja ilkeili siitä minulle eikä suostunut hoitamaan vauvaa.Päätin kuitenkin että tapahtui mitä tahansa,aion hoitaa lapseni niin hyvin kuin mahdollista.En tuntenut mitään syvää rakkautta synnytyssalissa,vaan lähinnä kauhua ja ajattelin että elämä on nyt pilalla.Muutaman kuukauden kuluessa kuitenkin,opin lastani rakastamaan ja enkä voisi edes kuvitella elämää ilman häntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakko sanoa että olette ihania! Mä ihan itken täällä liikutuksesta koska oletin että mut vaan haukutaan lyttyyn, mutta sen sijaan olettekin osanneet valita juuri oikeat sanat siihen että mulla ihan oikeasti on nyt varmempi olo, kaikki meneekin ihan hyvin. Kiitos kun olette jakaneet omia kokemuksianne. Ihania ja auttavaisia naisia olette :) <3 -AP
Vierailija kirjoitti:
Olen viikolla 34 raskaana, esikoinen tulossa. Yhtäkkiä en koekkaan iloa kun ajattelen vauvan syntymää, mietin vaan sitä paskarallia mikä alkaa, yöheräämiset ym. Jos näen telkkarissa vauvan niin ei herätä mitään tunteita, en pidä mitenkään söpönä tms. Synnytyksestä tai imetyksestä en halua kuulla sanaakaan, kummatkin ällöttävät. En jaksaisi jauhaa lapsista tai vauvoista mitään meidän "äitiryhmässä" whatsapissa. Näin juuri telkkarista imetystä ja mua ihan oikeasti kuvotti.
Minulle tehdään sektio 4 viikon päästä, miten saan itseni taas innostuneeksi? Miksi suhtaudun niin negatiivisesti tähän kaikkeen? :( Neuvolassa en halua tästä puhua.
Tjaa. Olet pakkoraossa. Paluuta entiseen ei ole. Jos haluat mököttää seuraavat 18 vuotta sitä, että "en mä tätä halunnutkaan" - aivan vapaasti. Se on kuitenkin turhaa ajanhaaskausta. Ensimmäiset kaksi vuotta tulee olemaan melkoista haipakkaa ja sitten lapsellasi alkaa uhmaikä. Mutta kypsyt, kasvat ja opit itsestäsi uutta tuon lapsen myötä. Ei se tapahdu yhdessä yössä. Huomaat myös että tunnelmat ja mielialat vaihtelee ja sen että se tavallaan kuuluu asiaan. Hanki kunnon ehkäisy sitten kun lapsi on syntynyt, ettet pääse heti uusintakierrokselle.
Monissa neuvoloissa on myös perhetyöntekijä, ns. Matalan kynnyksen palveluna, jonka kanssa voi käydä juttelemassa, jos haluat purkaa ehkä negatiivisiakin tuntemuksia ihan luottamuksella. Itse koin sen ihan hyväksi, vaikka olinkin tosi iloinen kun pitkän lapsettomuuden jälkeen saatiin vauva, mutta se kun oli yhtäkkiä niin valtava vastuu ja se vauva siinä, otti se ensin lujille, ennenkuin alkoi luottamaan, että kyllä me osataan tätä hoitaa ja pärjätään. Vauva oli tosi pieni ja väsynyt alussa, pelotti että saako tämän edes pidettyä hengissä. Nyt se vauva on jo kohta nelivuotias, ja hyvissä voimissa on, älyttömän hauska tyyppi, jota on helppo rakastaa (karseasta uhmaiästä huolimatta!), kyllä kaikki järjestyy!
Anna adoptioon.
Ei jaksa teitä paskamutseja,
T: neuvolan terveydenhoitaja
Vierailija kirjoitti:
Anna adoptioon.
Ei jaksa teitä paskamutseja,
T: neuvolan terveydenhoitaja
Joo ja minä olen Suomen presidentti.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos ymmärtävistä/kannustavista kommenteista. Haluan kyllä kovasti uskoa että rakastun vauvaani heti hänen syntyessään.
Vastaaja nro 1, olen raskaana koska haluamme lapsen. Taitaa olla yleinen syy.
Onnittelut sektiosta, ei varmaan tule synnytystraumaa, toi hermoilu tossa vaiheessa on normaalia
Miksi olet ylipäänsä raskaana jos saa kysyä..?