Lue keskustelun säännöt.
Kasarin ja ysärin lapset, oliko teillä kotona halailua, sylittelyä, suukottelua ja rakkaudentunnustuksia?
29.03.2017 |
Tuntuu tosi oudolta lukea näitä nykyäitien kuvauksia perhe-elämästä, jossa lapset sanovat äidilleen, että rakastavat tätä, ja tarhan jälkeen sylitellään puoli tuntia. En muista omasta lapsuudestani mitään tällaista, vaikka olen mielestäni elänyt normaalin lapsuuden. En ollut sylissä viihtyvä lapsi, enkä kyllä ole koskaan sanonut kummallekaan vanhemmalleni että rakastaisin heitä (enkä kyllä sanoisi nytkään). Iltasadut kyllä luettiin aina, ja saunan jälkeen syötiin porukalla sipsejä, mutta tuollainen fyysinen ja verbaalinen rakkauden osoittaminen tuntuu vieraalta.
Kommentit (67)
Minustakin on ollut vaikeaa osoittaa hellyyttä ja kertoa rakastavansa, kun siihen ei ole mallia. Olen silti kaikin tavoin pyrkinyt oppimaan tuota koska ajattelen että se on lapsille hyväksi. Jotenkin lohduttavaa kuulla ettei se ole kaikille muillekkaan niin helppoa, en tunne itseäni ihan niin vialliseksi tämän ketjun jälkeen. Minusta teidän muidenkin kannattaa kokeilla. Uskon että lapset siitä tykkää, vaikka muutenkin tietäisivät että heistä välitetään. Omani ainakin selvästi.
1980
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen syntynyt vuonna -87. En muista erityistä kosketusta tai sylittelyä, mutta toisaalta en muista lapsuudestani muutenkaan juuri mitään. Minulla on sellainen käsitys ettei meillä koskaan puhuttu ääneen ja suoraan mistään tärkeästä tai kipeästä tai merkittävästä asiasta, kaikesta vaiettiin kevyesti. Kai se välittäminen ja rakastaminenkin oli jotenkin niin hiljaisen itsestäänselvää ettei sitä sitten selkeästi osoitettu. En tiedä mitä tapahtui enkä voi enää kysyä.
Edelleen mulle on tosi epäluontevaa ja vaikeaa kertoa tai osoittaa välittämistä suorin keinoin. Ollessani aikuinen isäni alkoi sanoa rakastavansa mua ja kesti pitkään ennen kuin sain itseni vastaamaan takaisin, se tuntuu niin omituiselta. Mieheni on ainoa jota osaan halata.
Ei ollut mitään sylittelyjä tai muitakaan hellyyden osoituksia. Ainut "yhteinen"aika mitä vanhempien kanssa vietettiin oli silloin kun vanhemmat huusivat meille tai piiskasivat tai käyttivät jotain muuta fyysistä rangaistusta/väkivaltaa. Myös henkinen väkivalta oli suosittua "kasvatuksessa" ja jossain vaiheessa oikeasti pelkäsin äitini tappavan minut. Olisi päässyt niin paljon helpommalla, jos meidät olisi vaan otettu huostaan, mutta eihän sillä pienellä maalaiskylällä mitään sossutätejä ollut tai jos oli, niin heitä ei kiinnostanut.
Tässä on tullut jokusen psykologi juttusilla käytyä vuosien aikana ja seuraavaksi onkin vuorossa psykoterapia. Toivottavasti siitä on jotain iloa.
Muistaakohan monikaan oikein lapsuuttaan?! Oon tätä miettinyt sen jälkeen kun meidän 90-luvulla syntynyt lapsi käy terapiassa sen vuoksi kun lapsena ei huomioitu ja rakastettu...
Meidän ainoa lapsi, jota rakastettiin, halittiin, syliteltiin ja suukoteltiin kilpaa. Ja lapsi ei muista mitään tuollaista tapahtuneen koskaan! Ainoastaan isovanhempansa muistaa tuota tehneen. Mihin ne muistot meidän (vanhempien) välittämisestä katosivat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei todellakaan, järkytyin kun äitini halasi minua viime vuonna :D
vm. 95
Tää on hyvä aihe! Omassa lapsuudessa en ainakaan koskaan kuullut rakkaudentunnustuksia/halailuja yms. Hellyyttä. Silti oli ihan normaali, turvallinen ja onnellinen lapsuus ja koin, että isä ja äiti välittää. Mutta nyt kun olen saanut oman lapsen, on jotenkin hankala sylitellä ja lässyttää yms. Ei tunnu luontevalta, kun sitä mallia ei tavallaan ole kotoa tullut. Kasvatuskulttuuri ollut varmaan erilainen ennen? Hyvä silti kuulla, että vaikkei lapsuudessa tällaista läheisyyttä ole ollutkaan, niin lapsista on kuitenkin tullut kelvollisia aikuisia, sillä olen ollut äärimmäisen huolissani siitä, osoitanko lapselleni tarpeeksi rakkautta. Itselle se toki on selviö, mutta en aina muista asiaa sanoa ja tuoda julki. Olen myös monesti miettinyt, pitääköhän jotkut kaverit/kanssaihmiset minua tunnekylmänä lastani kohtaan, kun en jokaiseen kiukutteluun ja mielenosoittamiseen heti reagoi, vaan annan kiukutella, jos lohdutus ei auta. Lisäksi tenava on melko vaativa ja temperamenttinen, eikä pahemmin edes pyydä syliä.