Kasarin ja ysärin lapset, oliko teillä kotona halailua, sylittelyä, suukottelua ja rakkaudentunnustuksia?

Meillä ei kyllä iltasatujakaan luettu lapsena. Eikä halattu eikä suukoteltu. Olen syntynyt -78.

Ja jos sinulla on omia lapsia, onko teillä kotona noita nyt?

Ei meillä ollut. Jotenkin ei olisi ollut ollenkaan luonteva tuollainen tapa osoittaa välittämistä, koko perhe kun oltiin juroja perus-suomalaisia :D Ja siis oli hyvä perhe, me lapset tiesimme että meitä rakastetaan, mutta ihan pikkulapsiajan jälkeen koskettelu, sylittely jne ei ollut tapana. Vierastinkin sellaista, jos esim. kipeänä ollessa joskus äiti tai isä yritti esim. halata. Se oli minusta epämiellyttävää.

Jo 70-luvulla Jörn ja Ida halailivat ja suukottelivat!

No ei ollut. Ihan sama meininki kun sulla, ap.

Sylissä pidettiin paljon, mutta ei noita muita. Omiani pussailen ja sanon rakastavani ja he minua ja isäänsä myös.

Olen '91 ja ei mitään tuollaista. Halauksen sai syntymäpäivänä ja jouluna, sekä jos itki painajaisia yöllä tai kaatui pyörällä ja tuli parkuen kotiin.

Hyvän ja turvallisen lapsuuden olen elänyt ja edelleen hyvät välit vamhempieni kanssa. Aina on ollut itsestäänselvyys että rakastavat. Jos menisin käymään, halaisin ja sanoisin että rakastan heitä niin säikähtäisivät varmaan että olen sairastunut kuolemanvakavasti.

Olen 70-luvun lapsi ja todellakin halailtiin ja suukoteltiin.

Eipä juuri. Isäni sylitteli välillä mutta äidiltä en muista tuollaista laisinkaan.

Omat lapseni ovat sellaisia sylissä nyhjääjiä ja oman lapsuuteni takia on kauhean hankala päästää heitä liki. Parhaani yritän koska heille se on tärkeää.

-1985-

Onko tarpeeksi "ysärin lapsi", jos on syntynyt 90-luvun alkupuolella? Ensimmäisen viestin -78 pisti miettimään.

Vierailija kirjoitti:

Sylissä pidettiin paljon, mutta ei noita muita. Omiani pussailen ja sanon rakastavani ja he minua ja isäänsä myös.

Joo, kyllä minuakin olisi pidetty, jos en olisi vikuroinut pois. :D

Onko sinulla sellainen tuntuma, että tätä lähesyyttä ja rakkauspuhetta on ihan tarkoituksella lisätty, kun meidän sukupolvemme on saanut omia lapsia?

Syntynyt -92. Kai meillä jonkin verran oli, mutta enpä oo koskaan tainnu sanoa vanhemmille rakastavani heitä :O

Sylissä olin joskus mutta ei muuta. Vanhemmat eivät ole koskaan sanoneet rakastavansa minua. Tiesin sen kyllä sanomattakin. Hyvä ja turvallinen lapsuus minulla oli.

vm -87

Olen -82 syntynyt, vanhempani halasivat meitä lapsia usein, pitivät sylissä jos halusi, äidin vieressä sai levätä päivisin, äiti suukotteli, molemmat sanoivat että on äidin/isän rakas (2 lasta perheessä).

Itse vietin lapsuutta 80-luvulla, ja kyllä halailtiin ja suukoteltiin. Mitään "sylittelyä" ei silloin kyllä ollut keksittykään. 

Sanallisia rakkaudentunnustuksia ei sanottu, en kuullut kenenkään perheessä käytettävän. Tuntuisi nytkin todella oudolta sanoa ystävälle tai perheenjäsenelle. "Rakastan sua" on omassa kielenkäytössäni varattu vain puolisolle.

Olisi hölmöä, jos rakkaudentunnustuksesta tulisi samanlainen merkityksetön heippa-fraasi kuten vaikka jenkeillä "I love you".

Olen syntynyt vuonna 1979, äitini halasi ja suukotti minua, isä taas joi viinaa ja hakkasi.

Olen syntynyt 1996, toivottavasti tarpeeksi ysärilapsi tähän ketjuun :D Mutta siis, isä minua on halaillut ja joskus pussannutkin poskelle. Luki aina iltasadut, katsoi lastenohjelmia kanssani, leikki, pesi hampaat jne. Äiti paljon jurompi, enkä muista hänen juurikaan minua halailleen. Kuulemma kantanut minua vauvana tyynyn päällä kun ei uskaltanut sylissään pitää etten putoaisi. Edellisen kerran koitti halata minua llakkiaispäivänäni, vetäydyin pois kun tuntui niin oudolta. Sitä edeltävää halauskertaa en muista.

Ihan pienenä muistan, että äiti leikki kanssani hiiri keittää puuroa ja mitattiin jalkani kokoa äitin kämmentä vasten. Samoin muistan ehkä ihhahhaa -leikin ja körökörö kirkkoon joita sylissä leikittiin. Äiti teki myös lettejä hiuksiini ja siinäkin tuli läheisyyttä. Samoin hän pyöritti itsensä ympäri minua.

Sen sijaan hän ei koskaan sanonut rakastavansa, ei kannustanut harrastuksessa eikä oikein koulussakaan. Hoidin koko koulun yksin ekasta luokasta alkaen ja olin päivät yksin kotona. Harrastukseeni kuljin pyörällä, noin viisi kilometriä suunta ja olin 7-14v. Vain talvella kuljetettiin ja silloinkin hirveä huuto miten inhottavaa kuljettaminen on. 9-vuotiaana aloin pyöräilemään joka toinen viikonloppu isälleni. Pyöräilin perjantaina isälle, 15km ja sunnuntaina takaisin kotiin samat 15km. Mukana repullinen vaatteita. Pyörätietä ei ollut vaan maantien reunassa menin. Ei ollut edes puhelinta silloin mukana.

Kerran olin ollut luokkaretkellä Helsingissä ja tulimme alkuillasta kotiin. Olin ihan puhki ja kysyin voisiko äiti viedä minut isälle koska oli isäviikonloppu. Ei voinut, pyörä alle ja menoksi. Itkin puolet matkasta silkasta väsymyksestä ja ehti tulla pimeää ja kylmä kun pyöräilin.

Äitini saadessa vauvan ollessani 5-luokalla hän lopetti oikeastaan aika lailla kaiken kontaktin minuun. Vauva oli pääasia ja olin selvästi ulkopuolinen.

80-luvulla syntynyt.

Omat vanhemmat oli etäisiä. Olen halannut vanhempiani rippijuhlissani ja häissäni, silloinkin omasta aloitteestani. Mummo halaili ja isommat sisarukset sylitteli.

Omia lapsia halailen joka päivä ja sanon että tykkään ja rakastan. Aluksi tuo rakkaus sanan käyttäminen tuntui ihan luonnottomalta, mutta halusin oppia sen sanomaan.

Mullakin on ollut hyvä ja turvallinen lapsuus, mutta aikuisena sain itse opetella koskettamaan ja kertomaan, että välitän.

Muistan, että isä on halannut mua kerran, kun lemmikkikanini kuoli. Sisaruksiakaan en ole ikinä halannut, lapsuuden halailuja lukuunottamatta. Ainoat, joiden halaaminen ei tunnu "inhottavalta", on mies ja omat lapseni.

Mä kyllä omiani halailen paljon, ja kerron rakastavani. Haluan, että se on heille tulevaisuudessa luonnollista ja helppoa.

'87