Oletteko huomanneet miten naiset nykyään puhuvat sellaisella heliumääntä muistuttavalla tyylillä?

Vanhoissa suomifilmeissä on myös melkoista kiekumista kovaa ja korkealta.

Pissikset Joo..

Opeteltua lässytystä kuin jostain animaatiosta se kimitys. Ällöä.

Jotkut sössöttävät/lässyttävät/sanovat ässät ihmeellisesti. Nuoret naiset, ja ne keitä omasta tuttavapiiristä tiedän niin keskiluokkaiset jopa hyväosaiset, ehkä? :D Bacheloria en ole niin katsonut. Kuulostaa teennäiseltä.

Enpä oikeastaan.

Amerikkalaisista hömppä sarjoista opittua kimitystä.Ässävikaa taas aiheuttaa kuoret hampaissa.Muutama sikari ja viskipaukku sillontällön niin kyllä se siitä!

Bachelor muuten valitsi neideistä tyhmimmät ja rumimmat.Jos hän käyttää työmatkoilla laadukkaita naisia ja haluu kotiin mamman.

Vierailija kirjoitti:

Pissikset Joo..

Pissismäisyys ei vaan valitettavasti katso ikää nykyään :X

Se kuulostaa kiihottavalta miesten mielestä.

Tuo kysymysmäisesti nouseva intonaatio on niin uskomattoman ärsyttävän kuuloinen? Jokainen lause kuulostaa kysymykseltä? Jenkkipissiksiltä lainattua roskaa, jota siellä päin kutsutaan nimellä "uptalk"? Vähän niinku tälleen? : https://www.youtube.com/watch?v=tqNhEzrWQpY

Vierailija kirjoitti:

Jotkut sössöttävät/lässyttävät/sanovat ässät ihmeellisesti. Nuoret naiset, ja ne keitä omasta tuttavapiiristä tiedän niin keskiluokkaiset jopa hyväosaiset, ehkä? :D Bacheloria en ole niin katsonut. Kuulostaa teennäiseltä.

Usein se johtuu hammaslaminaateista, kun hampaan päälle laitetaan kuori, puhuminen vaikeutuu.

Samaan ilmiöön olen törmännyt myös miehillä eli ei ole sukupuolisidonnainen, eikä iästä riippuvainen, mutta naiset käyttävät hammaskuoria enemmän.

Tein tuota itse nuorena, kuvittelin kuulostavani ihanan tyttömäiseltä ja söpöltä. Nyt jälkeenpäin kolmikymppisenä nolottaa ihan hemmetisti.

Vierailija kirjoitti:

Usein se johtuu hammaslaminaateista, kun hampaan päälle laitetaan kuori, puhuminen vaikeutuu.

No eikä johdu. Kun hampaiden pinnalle laitetaan laminaatit, omaa kudosta hiotaan sen verran, että lopputulos muodoltaan muistuttaa entistä. Sitä paitsi laminaatit yleensä laitetaan vain ulkopinnalle, jolla ei ole mitään ratkaisevaa merkitystä äänteenmuodustuksessa.

Silkasta muoti-ilmiöstä on kysymys. Minun mielestäni nuoret naiset nykyään tosin narisevat, eivät niinkään puhu heliumäänellä.

Tai mun naapurin nainen, ällöttävä nasaali  monotoninen puheääni. tekis mieli lyädä kirves seinään kun kuulen käytävällä sen nenä-äänen

Ensimmäinen kirjallinen maininta loppunoususta suomen kielessä on vuodelta 1968, eli ihan niinkin uudesta muodista on kyse:

Vakiintuneen käsityksen mukaan suomenkielessä vallitsee laskeva intonaatio. Lausuman sävelkulku yleensä laskee asteittain, vaikka painolliset ja painottomat tavut aiheuttavatkin siihen vaihtelua. (Iivonen et al. 1987: 239) Lukupuhunnassa lauseen lopun nousevaa intonaatiota ei juuri- kaan esiinny (Routarinne 2003: 171). Spontaanissa puheessa sen sijaan sävelkulut vaihtelevat vapaammin ja lausumat voivat päättyä myös loppunousuun (Iivonen 1978: 51). Vieraiden kielten vaikutuksesta Helsingissä ilmenevistä loppunousuista on raportoitu jo 1960-luvulla (Kallioinen 1968). Loppunousut yleistyivät ja levisivät 1990-luvulla Helsingissä (Routarinne 2003: 300) ja myöhemmin ilmiöön kiinnitettiin huomiota myös mediassa: pääkaupunkiseudun puhetapaa tutkinut Johanna Vaattovaara kertoo haastattelussa (2.1.2013), että loppunousuilla yhdistettynä narinaan saatetaan tavoitella pehmeyttä ja naisellista identiteettiä. Hänen mukaansa loppunousuilla on stereotyyppinen maine ja ne yhdistetään helsinkiläiseen puhetapaan. Loppunousuja pidetään tyttöjen ja nuorten naisten puheen ilmiönä, mutta niitä esiintyy muillakin, myös aikuisilla miehillä (Routarinne 2003: 302). On väitetty, että tytöt ovat epävarmoja, koska käyttävät ky- symysintonaatiota esittäessään väitteitä. Tulkinta on kuitenkin perusteeton ja pohjautuu analogiaan suhteessa muiden kielten nousevaan intonaatioon kysymyslauseissa. (Routarinne 2003: 302.) Sävelkulun nousu ei suinkaan ole distinktiivinen piirre, jonka merkitys olisi sama erilaisissa tilan- teissa (Routarinne 2003: 173).

Routarinteen tutkimuksen (2003) 14 – 15 –vuotiaat tytöt käyttivät keskinäisissä keskuste- luissaan lauseiden loppujen nousevia sävelkulkuja erilaisiin viestinnällisiin tarkoituksiin, kuten ennakoimaan jatkoa, esittelemään kerronnan ratkaisevia elementtejä, herättämään odotuksia jatkon suhteen ja ohjailemaan kerrontaa. Vastaanottajat käsittelivät loppunousuun päättyneitä ilmauksia rakenteiden yhteenliittymäkohtina, joiden kohdalla ei ollut sopivaa ottaa puheenvuoroa itselleen, mikä osoittaa, että he oivalsivat loppunousujen merkityksen ja odottivat kerronnan jatkuvan. (Routarinne 2003: 11.) Routarinteen tutkimissa tapauksissa lausumien sävelkulku on yleislin- jaltaan laskeva mutta päättyy nousuun (Routarinne 2003: 173). Jatkuvuutta voidaan ilmaista lop- punousuilla myös luetteloissa merkkinä siitä, että listaa ei ole vielä saatettu loppuun (Routarinne 2003: 177). Tällaista loppunousua on kutsuttu luettelointonaatioksi (Lyytikäinen 1995: 54–55) 

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen kirjallinen maininta loppunoususta suomen kielessä on vuodelta 1968, eli ihan niinkin uudesta muodista on kyse:

Vakiintuneen käsityksen mukaan suomenkielessä vallitsee laskeva intonaatio. Lausuman sävelkulku yleensä laskee asteittain, vaikka painolliset ja painottomat tavut aiheuttavatkin siihen vaihtelua. (Iivonen et al. 1987: 239) Lukupuhunnassa lauseen lopun nousevaa intonaatiota ei juurikaan esiinny (Routarinne 2003: 171). Spontaanissa puheessa sen sijaan sävelkulut vaihtelevat vapaammin ja lausumat voivat päättyä myös loppunousuun (Iivonen 1978: 51). Vieraiden kielten vaikutuksesta Helsingissä ilmenevistä loppunousuista on raportoitu jo 1960-luvulla (Kallioinen 1968). Loppunousut yleistyivät ja levisivät 1990-luvulla Helsingissä (Routarinne 2003: 300) ja myöhemmin ilmiöön kiinnitettiin huomiota myös mediassa: pääkaupunkiseudun puhetapaa tutkinut Johanna Vaattovaara kertoo haastattelussa (2.1.2013), että loppunousuilla yhdistettynä narinaan saatetaan tavoitella pehmeyttä ja naisellista identiteettiä. Hänen mukaansa loppunousuilla on stereotyyppinen maine ja ne yhdistetään helsinkiläiseen puhetapaan. Loppunousuja pidetään tyttöjen ja nuorten naisten puheen ilmiönä, mutta niitä esiintyy muillakin, myös aikuisilla miehillä (Routarinne 2003: 302).

kuten Jari Sarasvuolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen kirjallinen maininta loppunoususta suomen kielessä on vuodelta 1968, eli ihan niinkin uudesta muodista on kyse:

Vakiintuneen käsityksen mukaan suomenkielessä vallitsee laskeva intonaatio. Lausuman sävelkulku yleensä laskee asteittain, vaikka painolliset ja painottomat tavut aiheuttavatkin siihen vaihtelua. (Iivonen et al. 1987: 239) Lukupuhunnassa lauseen lopun nousevaa intonaatiota ei juurikaan esiinny (Routarinne 2003: 171). Spontaanissa puheessa sen sijaan sävelkulut vaihtelevat vapaammin ja lausumat voivat päättyä myös loppunousuun (Iivonen 1978: 51). Vieraiden kielten vaikutuksesta Helsingissä ilmenevistä loppunousuista on raportoitu jo 1960-luvulla (Kallioinen 1968). Loppunousut yleistyivät ja levisivät 1990-luvulla Helsingissä (Routarinne 2003: 300) ja myöhemmin ilmiöön kiinnitettiin huomiota myös mediassa: pääkaupunkiseudun puhetapaa tutkinut Johanna Vaattovaara kertoo haastattelussa (2.1.2013), että loppunousuilla yhdistettynä narinaan saatetaan tavoitella pehmeyttä ja naisellista identiteettiä. Hänen mukaansa loppunousuilla on stereotyyppinen maine ja ne yhdistetään helsinkiläiseen puhetapaan. Loppunousuja pidetään tyttöjen ja nuorten naisten puheen ilmiönä, mutta niitä esiintyy muillakin, myös aikuisilla miehillä (Routarinne 2003: 302).

kuten Jari Sarasvuolla.

Jarilla ei taida olla poikaa, joten hän on kotona oppinut tuon puhetavan.

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen kirjallinen maininta loppunoususta suomen kielessä on vuodelta 1968, eli ihan niinkin uudesta muodista on kyse:

Vakiintuneen käsityksen mukaan suomenkielessä vallitsee laskeva intonaatio. Lausuman sävelkulku yleensä laskee asteittain, vaikka painolliset ja painottomat tavut aiheuttavatkin siihen vaihtelua. (Iivonen et al. 1987: 239) Lukupuhunnassa lauseen lopun nousevaa intonaatiota ei juurikaan esiinny (Routarinne 2003: 171). Spontaanissa puheessa sen sijaan sävelkulut vaihtelevat vapaammin ja lausumat voivat päättyä myös loppunousuun (Iivonen 1978: 51). Vieraiden kielten vaikutuksesta Helsingissä ilmenevistä loppunousuista on raportoitu jo 1960-luvulla (Kallioinen 1968). Loppunousut yleistyivät ja levisivät 1990-luvulla Helsingissä (Routarinne 2003: 300) ja myöhemmin ilmiöön kiinnitettiin huomiota myös mediassa: pääkaupunkiseudun puhetapaa tutkinut Johanna Vaattovaara kertoo haastattelussa (2.1.2013), että loppunousuilla yhdistettynä narinaan saatetaan tavoitella pehmeyttä ja naisellista identiteettiä. Hänen mukaansa loppunousuilla on stereotyyppinen maine ja ne yhdistetään helsinkiläiseen puhetapaan. Loppunousuja pidetään tyttöjen ja nuorten naisten puheen ilmiönä, mutta niitä esiintyy muillakin, myös aikuisilla miehillä (Routarinne 2003: 302). On väitetty, että tytöt ovat epävarmoja, koska käyttävät kysymysintonaatiota esittäessään väitteitä. Tulkinta on kuitenkin perusteeton ja pohjautuu analogiaan suhteessa muiden kielten nousevaan intonaatioon kysymyslauseissa. (Routarinne 2003: 302.) Sävelkulun nousu ei suinkaan ole distinktiivinen piirre, jonka merkitys olisi sama erilaisissa tilanteissa (Routarinne 2003: 173).

Routarinteen tutkimuksen (2003) 14 – 15 –vuotiaat tytöt käyttivät keskinäisissä keskusteluissaan lauseiden loppujen nousevia sävelkulkuja erilaisiin viestinnällisiin tarkoituksiin, kuten ennakoimaan jatkoa, esittelemään kerronnan ratkaisevia elementtejä, herättämään odotuksia jatkon suhteen ja ohjailemaan kerrontaa. Vastaanottajat käsittelivät loppunousuun päättyneitä ilmauksia rakenteiden yhteenliittymäkohtina, joiden kohdalla ei ollut sopivaa ottaa puheenvuoroa itselleen, mikä osoittaa, että he oivalsivat loppunousujen merkityksen ja odottivat kerronnan jatkuvan. (Routarinne 2003: 11.) Routarinteen tutkimissa tapauksissa lausumien sävelkulku on yleislin- jaltaan laskeva mutta päättyy nousuun (Routarinne 2003: 173). Jatkuvuutta voidaan ilmaista lop- punousuilla myös luetteloissa merkkinä siitä, että listaa ei ole vielä saatettu loppuun (Routarinne 2003: 177). Tällaista loppunousua on kutsuttu luettelointonaatioksi (Lyytikäinen 1995: 54–55) 

Ei näin. Mammat ja ylisjonnet ei tykkää, kun asiaa käsitellään tieteellisesti. Pitää käsitellä bäshhäten ja sheimaten. Nyt syntyy vaikutelma, ikään kuin ihmiset saisivat puhua niin kuin haluavat, eivätkä nuoret tytöt olisikaan huonoja ihmisiä.

Tarkoitatko Kardashian/tositv hunajaispuhetta ja ns. narisevaa vocal fry -ilmiötä?

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitatko Kardashian/tositv hunajaispuhetta ja ns. narisevaa vocal fry -ilmiötä?

Nousevaa intonaatiota lauseen lopussa on tutkittu Helsingissä 12 vuotta ennen kuin Kim Kardashian syntyi.

No tälleen nuorena naisena ja ikätovereitani havannoineena voin sanoa että tosi moni puhuu kyllä aika möreällä äänellä. Tuota lopun nousevaa intonaatiota käyttää vain joko a) kirjakieltä puhuvat hikarit b) osa pissiksistä. Suhu-s kuuluu nykynuorten stadin slangiin (tai ainakin tosi moni sihisee ässän), jollakin pirulla on varmaan ollut joskus s-vika ja nyt se on tarttunut meille muillekin murteen tavoin :D

Morgan Freeman-ääni kyllä nousee tosi monella tytöllä tollaseksi kimittäväksi jos on joku uusi tuttavuus seurassa tai mikä parempaa, joku uuh ihku mies.