Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En ymmärrä mitä mies näkee minussa. Hän on itse hyvin menestynyt ja uskomaton. Itse en ole mitään häneen verrattuna. Kertokaa epäluuloiselle.
25.03.2017 |
Hän on hyvin tasapainoinen ihminen ja johdonmukainen. Fiksuin ihminen keneen olen päässyt koskaan tutustumaan.
Olin tätä mieltä jo tavatessamme ja ennen kun pääsin häneen tutustumaan syvemmin. Olimme hyviä tuttavia puolisen vuotta ennen kuin meille alkoi muodostumaan suhde.
Hän on todella menestynyt ja kiinnostunut elämästä. Hänellä on suuri sydän ja auttaa paljon ihmisiä. Etäältä katsottuani häntä kunnioittaa monet ihmiset ja ihailevat hänen tietoa ja taitoa.
Minä sitten...
En oikeasti ole mitään vaikka kunnianhimoa on. Tosin olen urani alkutaipaleella vasta. Jotain hän minussa näkee ja sanoo, että minusta voi tulla myös menestynyt ja olen jo hyvä siinä mitä teen. Hän kehuu minua paljon ja tukee kaikissa asioissa.
Olen epävakaa ihminen. Mielentilani muuttuu nopeasti. Saatan myös olla todella epäluuloinen ja epäilen ihmisten tarkoitusperiä tutustuessaan minuun paremmin.
Olen huono itsetuntoinen, arka ja pelokas mutta silti todella kova kuoressani enkä mielelläni kuuntele kehuja tai usko niihin. Olen haastanut hänen kanssaan riitaa kun en ole luottanut.
Hän on ollut todella hämmästynyt ja kärsivällinen kanssani vaikka saatan olla todella inhottava suustani. Mutta riidat ovat oikeastaan vain vahvistanut tunnetta, että hän oikeasti välittää minusta.
Olen kaikessa epävakaa, taloudessa ja toisinaan alkoholin kanssa.
Minulla sattuu olemaan todella vaikea menneisyys ja hän kuuntelee. Ja tukee ja oli onnellinen sekä ylpeä kun kerroin aloittavani terapian.
Hän rakastaa minua. Kertoo sen usein ja muistuttaa kuinka kaunis olen. Kuinka ikävöi ja haluaa olla lähelläni. Laittaa viestiä monta kertaa päivässä, heti herättyään ja suunnittelee kanssani matkoja ja muuta yhteistä tekemistä.
Olemme aivan eri maailmoista. Hän hyvin sivistynyt ja minä jotain muuta.
Emme harrasta seksiä vaikka haluaisimme mutta siksi juuri kun en luota ja hän sanoo, ettei ole vielä oikea hetki. Pelkää varmaan, että haastan riitaa siitä että haluaa vain seksiä jos seksiä olisi. Olen joskus siitä hänen kanssaan tapellutkin että kuitenkin on kuin muut ja seksin puutteessa lässyttää kauneuksia.
No olen rakastunut ja hän minuun. En vain ymmärrä miksi. Tuon vain sotkua hänen elämään mutta kaiken jälkeen hän vieläkin haluaa minut vaikka on ollut tosi lähellä että juttu on ohi minun sekoilujeni takia.
Ikäeroa on aika paljon emmekä ole parisuhteessa toistaiseksi.
En vain osaa nähdä itseäni minään jos yritän katsoa hänen silmillään ja vertailen meitä. Olemme oikeasti kuin yö ja päivä. Hän parempi puolisko.
Kommentit (66)
Ehkä hänellä on joitain sisäisiä haavoja? Ihmiset, siis sinäkin ap, tulkitsevat aivan älyttömistä asioista, että joku on tasapainoinen, vaikkei se olisi koko totuus. Enkä nyt siis tarkoita, että hän olisi joku salattu hullu, vaan että hänelläkin on ehkä haavansa, joissa sinä voit auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No on sulla ongelmat. Vaikutat kyllä tosi itsekeskeiseltä, ei tuo tule kestämään, jollet korjaa asennetta.
Minä minä minä. Minä minä minä.
No miehet nyt haluavat nuoren, kauniin ja avuttoman naisen koska eivät pärjää tasa-arvoisten naisten kanssa. Ehkä olet sellainen lapsinainen.
unohdin vastata, olen 19 ja mies 49. Ikäeroa on, mutta mies eronnut ja siis vapaa, en ole ns. toinen nainen. Ap
Vierailija kirjoitti:
unohdin vastata, olen 19 ja mies 49. Ikäeroa on, mutta mies eronnut ja siis vapaa, en ole ns. toinen nainen. Ap
No tämä ei todellakaan ole Ap.
- Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olette aivan eri tasoisia. Suhde ei tule toimimaan. Mieskin huomaa sen jossain vaiheessa. Parempi laittaa se poikki heti alkuunsa. Etsi itsellesi alampitasoinen mies.
En ymmärrä tätä nykyaikaa. Ihanko oikeasti joku miettii parisuhdekumppanin valinnassa jotain "tasoja"? Miten ihmisiä voi edes luokitella tason mukaan, emmehän ole esineitä tai autoja? Miten nämä tasot edes määritellään? Harvoin kukaan on täydellinen, joten mikä ominaisuus tätä tasoa laskee paljon ja mikä vähän?
Ymmärrän, että ap:ta huolestuttaa, kauanko mies jaksaa tasapainottomuuttaan, mutta en ymmärrä, miten ap luokittelee itsensä "matalampitasoiseksi"?
Luulen, että näet miehen menestyneenpänä kuin hän todellisuudessa on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liian pitkä aloitus, en jaksanut lukea. Mutta. Miehille riittää että naama miellyttää ja luonnetta voi sietää. Ei se mitään rakettitiedettä ole.
Vierailija kirjoitti:
Liian pitkä aloitus, en jaksanut lukea. Mutta. Miehille riittää että naama miellyttää ja luonnetta voi sietää. Ei se mitään rakettitiedettä ole.
Jos kyseessä on perusjamppa.
Tasokkailla(hyväluonteinen, komea, urheilullinen, hyvin toimeentuleva) on niin paljon valinnanvaraa ja toisaalta jo luonnetta, että naisessa pitää olla muutakin kuin kiva naama ja ihan kiva, hajuton luonne erottuakseen tarjokkaista. Uraohjus ei välttämättä tarvitse olla, mutta särmä ja tietynlainen sisu on kovia sanoja. Yksinkertainen bimbo prinsessa ei ainakaan komeita ja menestyviä kaveripiirini sinkkumiehiä säväytä.
T.N31parisuhteessa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No miehet nyt haluavat nuoren, kauniin ja avuttoman naisen koska eivät pärjää tasa-arvoisten naisten kanssa. Ehkä olet sellainen lapsinainen.
Olin jo miehenä vastaamassa AP:n kysymykseen ihan ajan kanssa, kunnes luin taas kerran täysin todellisuudesta irrallaan olevan kirjoituksen. Tasa-arvoinen nainen ei ole miehelle totaalinen turn-off sen takia, että hän olisi vahva tai osaisi vaihtaa renkaat tai olisi uhka miehen osaamiselle. "Tasa-arvoinen" moderni nainen on totaalinen turn-off miehelle sen takia, koska nämä naiset ovat lähes aina täysin pihalla maailmasta ja todellisuudesta. Lisäksi nämä tasa-arvoiset naiset eivät usein osaa oikeasti mitään perinteisiä naisten asioita, jotka ovat miehelle todella tärkeitä. Siihen riittää ruoanlaitto (eikä mitään vegaanipaskaa), neulominen ja kodin kunnossa pitäminen. Lisäplussaa on toki joku muu taito. Tasa-arvoiset naiset ovat äärimmäisen ärsyttäviä, he ovat usein täysin menettäneet naiseutensa. En usko, että yksikään nainen todellisuudessa tykkää niistä feminiineistä miehistä, naiset vaan sattuvat olemaan näiden kanssa koska a, ovat sellaisen saaneet ja b, koska sellaisia on helpompi kontrolloida ja kastroida. Samaan aikaan he unelmoivat todellisesta miehestä. Miksi? Koska se on kirjoitettu luonnon dna:han eikä sitä muuta mikään 30 vuotta nuori humanismisosiologia...
Mies tykkää kauniista naisista, koska ne vetoavat miehiin. Tottakai on myös miehiä, jotka haluavat avuttoman naiset jotta voivat itse kokea ylemmyydentunnetta. Tämä on säälittävää miehen kohdalla ja onneksi ei kovin yleistä. Sitä, miksi miehet haluavat nuoren naisen on minulle täysi mysteeri, koska nuoret naiset usein ovat vielä tyhmempiä ja antavat itsestään nolon kuvan.
Lisäksi en tiedä yhtäkään 'tasa-arvoista' naista, joka olisi hyvännäköinen. Upeat pitkät hiukset, pukeutuisi tyylikkäästi tai edes vähän, osaisi tehdä käytännön asioita ja ennen kaikkea olisi ylpeä naiseudestaan. Tasa-arvoiset naiset eivät myöskään tajua, että missään muualla ei ole sellaista tasa-arvoa kuin suomessa ja ruotsissa...ehkä jossain belgiassa. Tasa-arvoiset naiset kilpailevat miehisillä aloilla eivätkä pärjää siellä, ei mies halua että nainen kilpailee hänen kanssaan, mies haluaa haluta naista. Ja eniten mies haluaa naisellista naista.
Opettele ap tiivistämään ja lyhentämään otsikkoa niin susta saa fiksumman vaikutelman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet jännänainen. Hah. Ikävä termi, mutta vaikutat naiselta, jossa on "haastetta". Vittumainen, epävakaa, mutta kenties huomiohakuinen ja jollain tasolla hyvännäköinen (isotissinenkin tai -pyllyinenkin riittää tai vastaava naisellinen piirre) ja tämän vuoksi miehet jäävät tai ainakin tuo on jäänyt nalkkiin.
Todennäköisesti miehellä on jonkunasteista ongelmaa myös ja se voi olla kuten mainittua sitä, että ongelmatapaus tuntuu jotenkin kotoisalta.
En usko, että suhteenne tulee kestämään tai toivoisin niin. Jos on kovasti ongelmatapaus, toinen ihminenhän siinä kärsii eniten.
Hei! Joillakin ihmisillä on ollut turvallinen lapsuus, ja ne on ihmisinä eheitä, luottavaisia, itsenäisiä ja lämpimiä. Miehesi voi olla juuri sellainen, kuulostaa ainakin siltä. Hän on ponnistanut elämään rakkaudellisista lähtökohdista, toisin kuin ilmeisesti sinä. Minulla on sama juttu oman aviomiehen kanssa, hän on niin tasainen, lämmin ja "kriisitön". Minulla on ollut turvaton lapsuus, jota olen terapiassa pitkään käsitellyt. Aviomieheni vakaa rakkaus on hoitanut minua ja saanut vihdoin uskomaan, että olen arvokas ja erityinen ihminen. Meillä on kiihkeä, vastavuoroinen ja rakastava suhde, eli kyseessä ei ole minään ns. hoitosuhde (jos joku niin ajatteli).
Olen ihmetellyt sitä, että aina sanotaan, että ihmisen pitää ensin rakastaa itseään ennen kuin voi rakastaa muita. Että pitää pärjätä omillaan, olla itsenäinen ja vahva. Minä koen sen ennemminkin niin, että minua rakastaneet ihmiset ovat auttaneet minua näkemään oman arvoni. Olen tarvinnut muiden ihmisten välittämistä ja hellyyttä, jonka kautta olen oppinut rakastamaan itseäni. Vauva tarvitsee äidin ehdotonta rakkautta ja huolenpitoa, minkä kautta hän kokee oman arvonsa, ihmeellisyytensä ja ainutkertaisuutensa. Eihän vauvalle sanota, että rakasta ensin itseäsi, sen jälkeen opit rakastamaan muita. Vauva oppii rakastamaan vanhempien rakkauden koettuaan.
Tämän keittiöpsykologiaa sisältävän ja omakohtaiseen kokemuksen perustuvan kirjoituksen tarkoituksena on sanoa, että mielestäni on sallittua antaa toisen rakastaa itseään. Vaikka olisi rikki, hajalla ja kokisi olevansa vaikea ihminen. Toivotan sinulle voimia käsitellä elämäsi kipukohtia, kuulostat rohkealta naiselta. Ja jos pystyt, niin anna itsellesi lupa nauttia rakastumisesta mieheesi (edes vähän) ja anna aikaa asioille kehittyä rauhassa. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hei! Joillakin ihmisillä on ollut turvallinen lapsuus, ja ne on ihmisinä eheitä, luottavaisia, itsenäisiä ja lämpimiä. Miehesi voi olla juuri sellainen, kuulostaa ainakin siltä. Hän on ponnistanut elämään rakkaudellisista lähtökohdista, toisin kuin ilmeisesti sinä. Minulla on sama juttu oman aviomiehen kanssa, hän on niin tasainen, lämmin ja "kriisitön". Minulla on ollut turvaton lapsuus, jota olen terapiassa pitkään käsitellyt. Aviomieheni vakaa rakkaus on hoitanut minua ja saanut vihdoin uskomaan, että olen arvokas ja erityinen ihminen. Meillä on kiihkeä, vastavuoroinen ja rakastava suhde, eli kyseessä ei ole minään ns. hoitosuhde (jos joku niin ajatteli).
Olen ihmetellyt sitä, että aina sanotaan, että ihmisen pitää ensin rakastaa itseään ennen kuin voi rakastaa muita. Että pitää pärjätä omillaan, olla itsenäinen ja vahva. Minä koen sen ennemminkin niin, että minua rakastaneet ihmiset ovat auttaneet minua näkemään oman arvoni. Olen tarvinnut muiden ihmisten välittämistä ja hellyyttä, jonka kautta olen oppinut rakastamaan itseäni. Vauva tarvitsee äidin ehdotonta rakkautta ja huolenpitoa, minkä kautta hän kokee oman arvonsa, ihmeellisyytensä ja ainutkertaisuutensa. Eihän vauvalle sanota, että rakasta ensin itseäsi, sen jälkeen opit rakastamaan muita. Vauva oppii rakastamaan vanhempien rakkauden koettuaan.
Tämän keittiöpsykologiaa sisältävän ja omakohtaiseen kokemuksen perustuvan kirjoituksen tarkoituksena on sanoa, että mielestäni on sallittua antaa toisen rakastaa itseään. Vaikka olisi rikki, hajalla ja kokisi olevansa vaikea ihminen. Toivotan sinulle voimia käsitellä elämäsi kipukohtia, kuulostat rohkealta naiselta. Ja jos pystyt, niin anna itsellesi lupa nauttia rakastumisesta mieheesi (edes vähän) ja anna aikaa asioille kehittyä rauhassa. Tsemppiä!
Kiitos vastauksesta. Osasin samaistua moniin asioihin tekstissäsi.
En itsekkään ole koskaan ymmärtänyt tuota sanontaa että ensin täytyy oppia rakastamaan itseään. Entä jos tosiaan ei ole sitä rakkautta koskaan saanut. Tai minun tapauksessani kyllä olen saanut tuntea olevani rakastettu mutta myös todella viallinen. Alkoholisti vanhemmilla kun oli aina jotain sanottavaa sitten kehostani, luonteestani tai ylipäätään siitä miksi heidän piti koskaan lapsia hankkia kuin vituiksi sekin meni. Eivätkä koskaan läsnä henkisesti. Mutta silti yrittäneet rahalla ja ruualla korvata.
Aivan sairaita juttuja sitä on tullut nähtyä. Hakkaamista, hyväksikäyttöä ja muuta.
Mutta tosiaan olen kiltti enkä itsekeskeinen mutta jokin puolustusmekanismi tulee väliin kun rakastun ja olen itsekäs sekä vihainen ajoittain. En vain luota.
Mutta ehkä tämä tästä terapiassa sitten..
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei! Joillakin ihmisillä on ollut turvallinen lapsuus, ja ne on ihmisinä eheitä, luottavaisia, itsenäisiä ja lämpimiä. Miehesi voi olla juuri sellainen, kuulostaa ainakin siltä. Hän on ponnistanut elämään rakkaudellisista lähtökohdista, toisin kuin ilmeisesti sinä. Minulla on sama juttu oman aviomiehen kanssa, hän on niin tasainen, lämmin ja "kriisitön". Minulla on ollut turvaton lapsuus, jota olen terapiassa pitkään käsitellyt. Aviomieheni vakaa rakkaus on hoitanut minua ja saanut vihdoin uskomaan, että olen arvokas ja erityinen ihminen. Meillä on kiihkeä, vastavuoroinen ja rakastava suhde, eli kyseessä ei ole minään ns. hoitosuhde (jos joku niin ajatteli).
Olen ihmetellyt sitä, että aina sanotaan, että ihmisen pitää ensin rakastaa itseään ennen kuin voi rakastaa muita. Että pitää pärjätä omillaan, olla itsenäinen ja vahva. Minä koen sen ennemminkin niin, että minua rakastaneet ihmiset ovat auttaneet minua näkemään oman arvoni. Olen tarvinnut muiden ihmisten välittämistä ja hellyyttä, jonka kautta olen oppinut rakastamaan itseäni. Vauva tarvitsee äidin ehdotonta rakkautta ja huolenpitoa, minkä kautta hän kokee oman arvonsa, ihmeellisyytensä ja ainutkertaisuutensa. Eihän vauvalle sanota, että rakasta ensin itseäsi, sen jälkeen opit rakastamaan muita. Vauva oppii rakastamaan vanhempien rakkauden koettuaan.
Tämän keittiöpsykologiaa sisältävän ja omakohtaiseen kokemuksen perustuvan kirjoituksen tarkoituksena on sanoa, että mielestäni on sallittua antaa toisen rakastaa itseään. Vaikka olisi rikki, hajalla ja kokisi olevansa vaikea ihminen. Toivotan sinulle voimia käsitellä elämäsi kipukohtia, kuulostat rohkealta naiselta. Ja jos pystyt, niin anna itsellesi lupa nauttia rakastumisesta mieheesi (edes vähän) ja anna aikaa asioille kehittyä rauhassa. Tsemppiä!
Kiitos vastauksesta. Osasin samaistua moniin asioihin tekstissäsi.
En itsekkään ole koskaan ymmärtänyt tuota sanontaa että ensin täytyy oppia rakastamaan itseään. Entä jos tosiaan ei ole sitä rakkautta koskaan saanut. Tai minun tapauksessani kyllä olen saanut tuntea olevani rakastettu mutta myös todella viallinen. Alkoholisti vanhemmilla kun oli aina jotain sanottavaa sitten kehostani, luonteestani tai ylipäätään siitä miksi heidän piti koskaan lapsia hankkia kuin vituiksi sekin meni. Eivätkä koskaan läsnä henkisesti. Mutta silti yrittäneet rahalla ja ruualla korvata.
Aivan sairaita juttuja sitä on tullut nähtyä. Hakkaamista, hyväksikäyttöä ja muuta.
Mutta tosiaan olen kiltti enkä itsekeskeinen mutta jokin puolustusmekanismi tulee väliin kun rakastun ja olen itsekäs sekä vihainen ajoittain. En vain luota.
Mutta ehkä tämä tästä terapiassa sitten..
Ap
Minulla kesti pitkään tajuta, että toimintani ei johdu pahasta luonteestani, vaan siitä, että puolustusmekanismien käynnistymisestä. Olen syyttänyt itseäni todella paljon, ja ajatellut, että olen viallinen, väärä, syyllinen. Ihmisenä olen ollut liian kiltti, empaattinen, avulias, ahkera enkä ole tunnistanut omia jaksamisen rajojani. Olen hakenut hyväksyntää olemalla superkiltti ja ihana, en ole osannut puolustautua ja pitää itsestäni huolta. Nyt opettelen monia taitoja, jotka olisi voinut oppia jo kauan sitten. Terapiamuotona minulla kongnitiivinen käyttäytymisterapia, jossa on traumanhoidon näkökulma. Terapia auttaa, ainakin minua! Toivottavasti sinulla on hyvä terapeutti, jonka kanssa uskaltautuu matkalle oman mielen ja tunne-elämän kerroksiin! Voimia!
Kiitos 36, paljon samoja tunteita minullakin ollut. Sekä käyttäytyminen..
Olen toisinaan aivan liian kiltti. Annan työlle liikaa itsestäni ja ystävyys suhteissa.. Minusta tulee helposti kynnysmatto. No monet asiat on kovettanut kuitenkin minua ja näin vähän vanhempana minä osaan sanoa suoraankin miltä tuntuu..ainakin välillä.
Ahdistaa tämä epävakaus.
Välillä olen niin pirteä, elämäniloinen, itsevarma ja kaikki on hyvin ja yhtäkkiä olen todella maassa ja haudon tosissani
Itsaria. Tämä on niin raastavaa.
Tosin psykiatri sanoi, että lapsena ollut epävakaus ja turvattomuus ja muut asiat päälle voi aiheuttaa mielenterveysongelmia ja minulla selvästi on tunnelukkoja sekä persoonallisuushäiriö. Lisäksi epäillään bipoa.
Olen välillä niin vihainen vanhemmilleni.
Olen muuten mielestäni fiksu ja johdonmukainen mutta tunteet myllertää ylös sekä alas ja siihen väsyy ja aiheuttaa ongelmia juurikin esim. näissä suhteissa joissa voisi olla yhteinen tulevaisuus..
Ap
Kerro nyt, minkä ikäinen olet. Entä mies? Onko hän sinkku?
Ettei miehesi ole piilevä narsisti tai jopa psykopaatti.Tapailin itse 49 v. korkeassa asemassa olevaa miestä,joka antoi myös seksin odottaa.Hän myös suunnitteli matkoja ja yhteiselämää aika nopeasti.Itse olen kuitenkin 40v nurkilla.Elämää ja miehiä nähneenä(pitkä hyvä parisuhde takana) osasin aika pian vaistota,että kaikki mikä on liian hyvää ollakseen totta ei ole sitä.Yleensä tälläiset miehet hakevat sellaisen kaikkeen alistuvan ja epätasapainoisen naisen itselleen kumppaniksi ja kaunis ulkonäkö vetoaa ja vanhemmalla naisella omaisuus voi tuollaisille kompata sitä ulkonäköä.
Terapiasta on varmasti sinulle apua,tuossa iässä jossa olet,elämä on vielä aika alkutekijöissä ja sinulla ei ole sitä elämän tuomaa kokemusta.Itse jätin tämän miehen ja olen päätökseeni enemmän,kuin tyytyväinen.
Ihmetyttää miten tuon ikäinen ja menestynyt mies haluaisi valmiiksi mielenterveysongelmaisen naisen vakavaan suhteeseen:D
Alue: Aihe vapaa
Kiitos. Olenkin kehittynyt asiassa paljon. Alkuun tunteet vaan tuntui liian ahdistavalta pitää sisällä ja tuli vain ulos.
Mutta kaikkien riitojen jälkeen meillä on mennyt nyt hyvin. Omassa mielessäni vain usein ihmettelen miksi hän on jaksanut ja tunnen paljon lämpöä tuota ihmistä kohtaan kun on jäänyt kaikesta huolimatta.
Voin puhua hänelle kaikesta nykyään ja asiallisesti.
Ap