Tatuointi 15-vuotiaalle?
Eli 15 vuotias poikani on jo vuoden verran puhunut haluavansa tatuoinnin. Aihe ja paikka johon sen haluaa ovat olleet koko ajan samat eli ole mitään hetken huumaa. En ole innoissani (mulla ja isännällä ei ole tatuointeja) mutta toisaalta se kuva ei ole mitenkään rivo eikä sellainen että sitä pitäisi myöhemmin katua tai hävetä. Pitäisikö antaa lupa? Ja saako tuonikäinen edes ottaa sitä tatuointia Suomessa?
Kommentit (25)
En antaisi ottaa äitinä, ja tatuoijana en tekisi. 18 on ihan hyvä ikäraja, ja melkein sais olla lähempänä 25 kun noita nuorten muotitatskoja kattoo. Vituttaa hakata samaa kuvaa joka päivä pienillä variaatioilla.
Jos tatuointi on noin tärkeää, ovat kyllä arvot sekaisin sekä äidillä, että pojalla. Itsetuntoa kannattaa muilla keinoin vahvistaa. Tatuoinnit ovat jo ihan out esim Tukholmassa. Suomessa ollaan vielä jälkijunassa harrastamassa tuota, mutta ihan kivikautista hommaa se kuitenkin on. Sitäpaitsi se maksaa, on rumaa ja tosi vaikea poistaa.
Asuin maassa jossa ei mitään ikärajoja kateltu. Yhdellä tytöllä oli valtava tiikeri selässä, päätti sitten peittää sen kokonaan mustalla, karsea lopputulos.
Yksi tatuoitu tyttö sanoi lukion lopussa että ehkä pitäisi lopettaa näiden otto kun saatan kolmekymppisenä olla eri mieltä
Olen tehnyt kotona tatuointeja muutaman vuoden ajan, käytännössä vaan sellaisille jotka tunnen tai on kavereiden kavereita. Suurin osa on suunnilleen mun ikäisiä mutta kahdelle 15 vuotiaalle olen tehnyt myös, toiselle pohkeeseen ja toiselle olkapäähän. Tunnen myös yhden 15 vuotiaan jolla on kaulassa tatuointi joka näkyy myös t-paidan kauluksen yli. Mun mielestä ihan ok jos tietää mitä haluaa.
m20
Itse halusin selkään ison Kiss logon kuin olin 15. Luojan kiitos en sitä ottanut. Vaikka se olikin suunnitelmissäni 13-15v ja kyseistä bändiä edelleen kuuntelen. Eli mistään hetken huumasta ei voi puhua