Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä joku naimisissa persoonallisuushäiriöisen kanssa?
Kommentit (35)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen naimisissa miehen kanssa, jolla persoonallisuushäiriö. Lapsiakin on. Arki sujuu yleensä ihan hyvin. Toisinaan persoonallisuushäiriö näkyy selvästi ja toisinaan en edes muista asiaa. Ne ajat kun asia näkyy hänen käytöksessään ovat joskus tosi raskaita kestää. Silloin huomaan vetäytyväni ja yritän tehdä niitä asioita, joista saan voimaa jaksaa. Ihan kausittain meillä menee tämä.
Olen hyväksynyt persoonallisuushäiriön osaksi miestäni ja yrittänyt oppia pärjäämään asian kanssa. Kuten sanoin aina tämä ei edes näy, mutta silloin kun näkyy se on raskasta. Olemme myös avoimesti puhuneet asiasta ja yhdessäkin miettineet miten toimimme silloin kun persoonallisuushäiriö vaikuttaa voimakkaasti. Pyrin myös panostamaan silloin ekstrana lapsiin kun miehellä vaikeampi kausi.
Mikä persoonallisuushäiriö on kyseessä ja hoidetaanko sitä mitenkään? Oletko katunut perheen perustamista ko. miehen kanssa? Ap
En ole katunut. Joskus miettinyt, että helpompaa olisi ilman tuota persoonallisuushäiriötä, mutta en katunut.
Asiaa ei tällä hetkellä hoideta. Aiemmin kävi psykologin luona ja hetken psykiatrin luona. Silloin asiaa alettiin tutkimaan ja tuli diagnoosi. Sopivasti häiden jälkeen :D
Hän onneksi itse erittäin hyvin tiedostaa häiriönsä ja ongelmat, joita tuo persoonallisuushäiriö tuo mukanaan. Olemme yhdessä opetelleet pärjäämään ja luoneet toimintamallit.
Ihan herkästi en suosittelisi suhdetta persoonallisuushäiriöisen kanssa jos itse ei ole erittäin motivoitunut. Persoonallisuushäiriö on vaikea juttu sekä läheisille että ihmiselle itselleen. Myös itsestä on hyvä pitää huolta ja tehdä asioita, jotka kantavat.
Borderline?
Ei ole. En haluaisi tarkemmin eritellä mikä persoonallisuushäiriö.
Olen itse herkkä ja tunteellinen ihminen ja huomaan nopeasti pienetkin muutokset miehen käytöksessä. Silloin yritän yleensä antaa omaa aikaa ja tilaa, jotta hän saa itsekin kuulostella itseään.
Rakkaus ja tahto tässä ovat kantavana asiana. Ilman näitä ei jaksaisi.
Onko teillä seksielämää huonoina kausina?
Ei ole.
Mutta huono kausi kestää max 3pv?
Kyllä se oikein huono. Ennen täydellistä vetäytymistä on jakso jolloin hänestä aistii jo sen, että kohta vetäytyy. Tämä vaihe voi kestää viikon pari. Näkyy minulle siten, että suuttuu nopeammin ja tiuskii. Yleensä tässä jaksossa hän jaksaa tsempata lasten hereillä olon ja illalla sitten keljuilee minulle. Ymmärtää myös tekevänsä väärin ja illalla vielä pyytää anteeksi. Näinä jaksoina nimenomaan teen omia asioita, joista nautin kuten urheilen.
Joskus hänen silmissään on pohjaton suru kun sättii minua ja perään pyytää anteeksi. Haluaisi hillitä oireilunsa paremmin ja hän on kehittynyt vuosien aikana paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen naimisissa miehen kanssa, jolla persoonallisuushäiriö. Lapsiakin on. Arki sujuu yleensä ihan hyvin. Toisinaan persoonallisuushäiriö näkyy selvästi ja toisinaan en edes muista asiaa. Ne ajat kun asia näkyy hänen käytöksessään ovat joskus tosi raskaita kestää. Silloin huomaan vetäytyväni ja yritän tehdä niitä asioita, joista saan voimaa jaksaa. Ihan kausittain meillä menee tämä.
Olen hyväksynyt persoonallisuushäiriön osaksi miestäni ja yrittänyt oppia pärjäämään asian kanssa. Kuten sanoin aina tämä ei edes näy, mutta silloin kun näkyy se on raskasta. Olemme myös avoimesti puhuneet asiasta ja yhdessäkin miettineet miten toimimme silloin kun persoonallisuushäiriö vaikuttaa voimakkaasti. Pyrin myös panostamaan silloin ekstrana lapsiin kun miehellä vaikeampi kausi.
Mikä persoonallisuushäiriö on kyseessä ja hoidetaanko sitä mitenkään? Oletko katunut perheen perustamista ko. miehen kanssa? Ap
En ole katunut. Joskus miettinyt, että helpompaa olisi ilman tuota persoonallisuushäiriötä, mutta en katunut.
Asiaa ei tällä hetkellä hoideta. Aiemmin kävi psykologin luona ja hetken psykiatrin luona. Silloin asiaa alettiin tutkimaan ja tuli diagnoosi. Sopivasti häiden jälkeen :D
Hän onneksi itse erittäin hyvin tiedostaa häiriönsä ja ongelmat, joita tuo persoonallisuushäiriö tuo mukanaan. Olemme yhdessä opetelleet pärjäämään ja luoneet toimintamallit.
Ihan herkästi en suosittelisi suhdetta persoonallisuushäiriöisen kanssa jos itse ei ole erittäin motivoitunut. Persoonallisuushäiriö on vaikea juttu sekä läheisille että ihmiselle itselleen. Myös itsestä on hyvä pitää huolta ja tehdä asioita, jotka kantavat.
Borderline?
Ei ole. En haluaisi tarkemmin eritellä mikä persoonallisuushäiriö.
Olen itse herkkä ja tunteellinen ihminen ja huomaan nopeasti pienetkin muutokset miehen käytöksessä. Silloin yritän yleensä antaa omaa aikaa ja tilaa, jotta hän saa itsekin kuulostella itseään.
Rakkaus ja tahto tässä ovat kantavana asiana. Ilman näitä ei jaksaisi.
Onko teillä seksielämää huonoina kausina?
Ei ole.
Mutta huono kausi kestää max 3pv?
Kyllä se oikein huono. Ennen täydellistä vetäytymistä on jakso jolloin hänestä aistii jo sen, että kohta vetäytyy. Tämä vaihe voi kestää viikon pari. Näkyy minulle siten, että suuttuu nopeammin ja tiuskii. Yleensä tässä jaksossa hän jaksaa tsempata lasten hereillä olon ja illalla sitten keljuilee minulle. Ymmärtää myös tekevänsä väärin ja illalla vielä pyytää anteeksi. Näinä jaksoina nimenomaan teen omia asioita, joista nautin kuten urheilen.
Joskus hänen silmissään on pohjaton suru kun sättii minua ja perään pyytää anteeksi. Haluaisi hillitä oireilunsa paremmin ja hän on kehittynyt vuosien aikana paljon.
Meillä minun sättimiseni on yksi pahin oire, olen jo vuosia miettinyt etten tule loputtomiin jaksamaan sitä. Tämä alkoi vasta lasten jälkeen (ja diagnoosi tuli). Lasten takia en pääse pakenemaan omiin juttuihin tarpeeksi, kotona on oltava.
Itsellä on nuorena ollut todella vaikeita borderline oireita, jotka helpottuivat iän sekä terapian myötä. Ahdistuin todella helposti syyttä ja hain huomiota varsinkin puolisolta omalla itsetuhoisella käytökselläni, en kyennyt sitoutumaan opiskeluun tai mihinkään. Olin todella kontrolloiva ja mustasukkainen ja pelkäsin hänen jättävän ja koin ahdistusta ja hylkäämisen kokemusta jos hän ei esim heti vastannut puhelimeensa tai tullut saman tien luokseni kun halusin. Silloin ajatuksena oli heti ettei välitä ja hylkäämiskokemus sekä uhkailut itsemurhalla. Vaihtelevia kausia jolloin olin masentunut ja ahdistunut ja toisina taas koin kykeneväni ja onnistuvani jos vain toimin. Olin myös väkivaltainen ja suuttuessani en kyennyt hallitsemaan tunteitani vaan ne purkautuivat väkivaltaisena käytöksenä muita tai itseäni kohti.
En kellekkään haluaisi sellaista kumppania kun itse olin. Toisaalta olen myös iloinen että mieheni jaksoi minua ja tuki, mutta kun todellisuudessa ei kenenkään pitäisi joutua kannattelemaan mt potilasta, se on kamalaa.
Mutta nyt kymmenen vuotta myöhemmin olen lähes normaali, ainakin kulmat ovat todella paljon pyöristyneet. Hylkäämisenpelko on vieläkin taustalla, mutta kykenen hillitsemään sen sekä hyväksymään sen niin ettei se hirveästi näy (lähinnä tarpeena saada lähipiiri heti kiinni tarvittaessa ja ahdistuneisuus kunnes se onnistuu).
Tunteita olen oppinut käsittelemään ja hallitsemaan, vaikka tunteeni ovatkin vielä todella vaihtelevia ja suuria ja reaktiot hetkittäin tilanteeseen nähden liioteltuja (ahdistus siitä että puoliso ei ole siivonnut vaikka pyysin = ei välitä, sillä muuten kyllä olisi, mitä hän teki sillä aikaa? Ai kävi vanhemmillaan, joten mustasukkaisuus vanhempia kohtaan (ei väliä vaikka ei olisi pitkään aikaan käynyt tai äidin syntymäpäivä yms)).
Varmaan mieheni on useasti katunut että otti minut, sillä elämä voisi olla huomattavasti helpompaa toisin. Mutta kaikissa ihmisissä on puolensa ja ongelmansa.
Mutta ketään ei voi pelastaa eikä parantaa eikä kenenkään tartte kärsiä toisen ongelmista eikä mikään oikeuta huonoa käytöstä puolisoa kohtaan - ihan sama mikä sairaus on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen naimisissa miehen kanssa, jolla persoonallisuushäiriö. Lapsiakin on. Arki sujuu yleensä ihan hyvin. Toisinaan persoonallisuushäiriö näkyy selvästi ja toisinaan en edes muista asiaa. Ne ajat kun asia näkyy hänen käytöksessään ovat joskus tosi raskaita kestää. Silloin huomaan vetäytyväni ja yritän tehdä niitä asioita, joista saan voimaa jaksaa. Ihan kausittain meillä menee tämä.
Olen hyväksynyt persoonallisuushäiriön osaksi miestäni ja yrittänyt oppia pärjäämään asian kanssa. Kuten sanoin aina tämä ei edes näy, mutta silloin kun näkyy se on raskasta. Olemme myös avoimesti puhuneet asiasta ja yhdessäkin miettineet miten toimimme silloin kun persoonallisuushäiriö vaikuttaa voimakkaasti. Pyrin myös panostamaan silloin ekstrana lapsiin kun miehellä vaikeampi kausi.
Mikä persoonallisuushäiriö on kyseessä ja hoidetaanko sitä mitenkään? Oletko katunut perheen perustamista ko. miehen kanssa? Ap
En ole katunut. Joskus miettinyt, että helpompaa olisi ilman tuota persoonallisuushäiriötä, mutta en katunut.
Asiaa ei tällä hetkellä hoideta. Aiemmin kävi psykologin luona ja hetken psykiatrin luona. Silloin asiaa alettiin tutkimaan ja tuli diagnoosi. Sopivasti häiden jälkeen :D
Hän onneksi itse erittäin hyvin tiedostaa häiriönsä ja ongelmat, joita tuo persoonallisuushäiriö tuo mukanaan. Olemme yhdessä opetelleet pärjäämään ja luoneet toimintamallit.
Ihan herkästi en suosittelisi suhdetta persoonallisuushäiriöisen kanssa jos itse ei ole erittäin motivoitunut. Persoonallisuushäiriö on vaikea juttu sekä läheisille että ihmiselle itselleen. Myös itsestä on hyvä pitää huolta ja tehdä asioita, jotka kantavat.
Borderline?
Ei ole. En haluaisi tarkemmin eritellä mikä persoonallisuushäiriö.
Olen itse herkkä ja tunteellinen ihminen ja huomaan nopeasti pienetkin muutokset miehen käytöksessä. Silloin yritän yleensä antaa omaa aikaa ja tilaa, jotta hän saa itsekin kuulostella itseään.
Rakkaus ja tahto tässä ovat kantavana asiana. Ilman näitä ei jaksaisi.
Onko teillä seksielämää huonoina kausina?
Ei ole.
Mutta huono kausi kestää max 3pv?
Kyllä se oikein huono. Ennen täydellistä vetäytymistä on jakso jolloin hänestä aistii jo sen, että kohta vetäytyy. Tämä vaihe voi kestää viikon pari. Näkyy minulle siten, että suuttuu nopeammin ja tiuskii. Yleensä tässä jaksossa hän jaksaa tsempata lasten hereillä olon ja illalla sitten keljuilee minulle. Ymmärtää myös tekevänsä väärin ja illalla vielä pyytää anteeksi. Näinä jaksoina nimenomaan teen omia asioita, joista nautin kuten urheilen.
Joskus hänen silmissään on pohjaton suru kun sättii minua ja perään pyytää anteeksi. Haluaisi hillitä oireilunsa paremmin ja hän on kehittynyt vuosien aikana paljon.
Meillä minun sättimiseni on yksi pahin oire, olen jo vuosia miettinyt etten tule loputtomiin jaksamaan sitä. Tämä alkoi vasta lasten jälkeen (ja diagnoosi tuli). Lasten takia en pääse pakenemaan omiin juttuihin tarpeeksi, kotona on oltava.
Voimia. Oikeasti. Onkohan olemassa mitään vertaistukiryhmiä? Onhan tämä puolisolle rankkaa kuten varmasti sillekin jolla on se persoonallisuushäiriö.
Mikä häiriö puolisollasi on? Ei tarvitse vastata, en minäkään halunnut avata tarkemminkin. Kai se on jotain pelkoa puhua ääneen asiasta.
Onneksi lapset kasvavat ja kun ovat koululaisia omaa aikaa jää huomattavasti enemmän. Meillä mies onneksi ymmärtää antaa minulle aikaa ladata akkuja. Ja kun hän on "normaali", persoonallisuushäiriö ei niin vahvasti esillä, niin silloin hän taas tekee tosi paljon etenkin minun eteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen naimisissa miehen kanssa, jolla persoonallisuushäiriö. Lapsiakin on. Arki sujuu yleensä ihan hyvin. Toisinaan persoonallisuushäiriö näkyy selvästi ja toisinaan en edes muista asiaa. Ne ajat kun asia näkyy hänen käytöksessään ovat joskus tosi raskaita kestää. Silloin huomaan vetäytyväni ja yritän tehdä niitä asioita, joista saan voimaa jaksaa. Ihan kausittain meillä menee tämä.
Olen hyväksynyt persoonallisuushäiriön osaksi miestäni ja yrittänyt oppia pärjäämään asian kanssa. Kuten sanoin aina tämä ei edes näy, mutta silloin kun näkyy se on raskasta. Olemme myös avoimesti puhuneet asiasta ja yhdessäkin miettineet miten toimimme silloin kun persoonallisuushäiriö vaikuttaa voimakkaasti. Pyrin myös panostamaan silloin ekstrana lapsiin kun miehellä vaikeampi kausi.
Mikä persoonallisuushäiriö on kyseessä ja hoidetaanko sitä mitenkään? Oletko katunut perheen perustamista ko. miehen kanssa? Ap
En ole katunut. Joskus miettinyt, että helpompaa olisi ilman tuota persoonallisuushäiriötä, mutta en katunut.
Asiaa ei tällä hetkellä hoideta. Aiemmin kävi psykologin luona ja hetken psykiatrin luona. Silloin asiaa alettiin tutkimaan ja tuli diagnoosi. Sopivasti häiden jälkeen :D
Hän onneksi itse erittäin hyvin tiedostaa häiriönsä ja ongelmat, joita tuo persoonallisuushäiriö tuo mukanaan. Olemme yhdessä opetelleet pärjäämään ja luoneet toimintamallit.
Ihan herkästi en suosittelisi suhdetta persoonallisuushäiriöisen kanssa jos itse ei ole erittäin motivoitunut. Persoonallisuushäiriö on vaikea juttu sekä läheisille että ihmiselle itselleen. Myös itsestä on hyvä pitää huolta ja tehdä asioita, jotka kantavat.
Borderline?
Ei ole. En haluaisi tarkemmin eritellä mikä persoonallisuushäiriö.
Olen itse herkkä ja tunteellinen ihminen ja huomaan nopeasti pienetkin muutokset miehen käytöksessä. Silloin yritän yleensä antaa omaa aikaa ja tilaa, jotta hän saa itsekin kuulostella itseään.
Rakkaus ja tahto tässä ovat kantavana asiana. Ilman näitä ei jaksaisi.
Onko teillä seksielämää huonoina kausina?
Ei ole.
Mutta huono kausi kestää max 3pv?
Kyllä se oikein huono. Ennen täydellistä vetäytymistä on jakso jolloin hänestä aistii jo sen, että kohta vetäytyy. Tämä vaihe voi kestää viikon pari. Näkyy minulle siten, että suuttuu nopeammin ja tiuskii. Yleensä tässä jaksossa hän jaksaa tsempata lasten hereillä olon ja illalla sitten keljuilee minulle. Ymmärtää myös tekevänsä väärin ja illalla vielä pyytää anteeksi. Näinä jaksoina nimenomaan teen omia asioita, joista nautin kuten urheilen.
Joskus hänen silmissään on pohjaton suru kun sättii minua ja perään pyytää anteeksi. Haluaisi hillitä oireilunsa paremmin ja hän on kehittynyt vuosien aikana paljon.
Meillä minun sättimiseni on yksi pahin oire, olen jo vuosia miettinyt etten tule loputtomiin jaksamaan sitä. Tämä alkoi vasta lasten jälkeen (ja diagnoosi tuli). Lasten takia en pääse pakenemaan omiin juttuihin tarpeeksi, kotona on oltava.
Voimia. Oikeasti. Onkohan olemassa mitään vertaistukiryhmiä? Onhan tämä puolisolle rankkaa kuten varmasti sillekin jolla on se persoonallisuushäiriö.
Mikä häiriö puolisollasi on? Ei tarvitse vastata, en minäkään halunnut avata tarkemminkin. Kai se on jotain pelkoa puhua ääneen asiasta.
Onneksi lapset kasvavat ja kun ovat koululaisia omaa aikaa jää huomattavasti enemmän. Meillä mies onneksi ymmärtää antaa minulle aikaa ladata akkuja. Ja kun hän on "normaali", persoonallisuushäiriö ei niin vahvasti esillä, niin silloin hän taas tekee tosi paljon etenkin minun eteen.
En haluaisi käydä missään vertaistukiryhmässä, haluaisin olla yksin tai seurassa, jossa ei sätitä ja vähätellä jne. Mitä miehesi tekee eteesi hyvinä jaksoina? En mäkään halua tarkemmin avata diagnoosia, mutta monella tavalla se ilmenee lähes koko ajan nykyään. Ehkä nyt on pidempi huono jakso sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän pitää hyvänä, pitää huolta. Jos olen janoinen hän hakee juotavaa. Tekee paljon kotitöitä, jotta minun ei tarvitse. Tekee hyviä iltapaloja meille, yleensä minä teen kaikki ruuat joten on mukavaa kun saa hyvää ruokaa ilman, että itse on joutunut sen valmistamaan. Ottaa lapset ja lähtee leikkikentälle, jotta minä saan huilata.
Tekee siis pieniä asioita paljon. Toki hänen työpäivien ajan hoidan lapsia ja kotia, joten en tarkoita, että minä saisin jotenkin vain hengailla.
Sättiminen ja vähättely ovat hirveitä asioita. Ne eivät unohdu nopeasti ja hirvittävän helposti katkeruus yrittää kasvaa. Raskasta on myös se, että puolisossa on kaksi puolta, se "normaali" ja se persoonallisuushäiriöinen puoli ja miten nopeasti voidaan hypätä puolelta toiselle.
Onko sinulla ystäviä joiden kanssa viettää aikaa? Minulla ei ole juuri tuon muuton takia. Välimatka kasvoi niin, että perheellisen on vaikea niin pitkälle lähteä tapaamaan ystäviä. Puhelutkin helposti jäävät arjessa kun keskittyy touhuamaan lasten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Hän pitää hyvänä, pitää huolta. Jos olen janoinen hän hakee juotavaa. Tekee paljon kotitöitä, jotta minun ei tarvitse. Tekee hyviä iltapaloja meille, yleensä minä teen kaikki ruuat joten on mukavaa kun saa hyvää ruokaa ilman, että itse on joutunut sen valmistamaan. Ottaa lapset ja lähtee leikkikentälle, jotta minä saan huilata.
Tekee siis pieniä asioita paljon. Toki hänen työpäivien ajan hoidan lapsia ja kotia, joten en tarkoita, että minä saisin jotenkin vain hengailla.
Sättiminen ja vähättely ovat hirveitä asioita. Ne eivät unohdu nopeasti ja hirvittävän helposti katkeruus yrittää kasvaa. Raskasta on myös se, että puolisossa on kaksi puolta, se "normaali" ja se persoonallisuushäiriöinen puoli ja miten nopeasti voidaan hypätä puolelta toiselle.
Onko sinulla ystäviä joiden kanssa viettää aikaa? Minulla ei ole juuri tuon muuton takia. Välimatka kasvoi niin, että perheellisen on vaikea niin pitkälle lähteä tapaamaan ystäviä. Puhelutkin helposti jäävät arjessa kun keskittyy touhuamaan lasten kanssa.
Olen työelämässä joten muutakin elämää kuin perhe on, ystäviä en oikeastaan edes halua tavata koska en voisi kertoa heille kotiasioista ja perhe sitoo niin paljon ettei kotoa oikein pääse mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän pitää hyvänä, pitää huolta. Jos olen janoinen hän hakee juotavaa. Tekee paljon kotitöitä, jotta minun ei tarvitse. Tekee hyviä iltapaloja meille, yleensä minä teen kaikki ruuat joten on mukavaa kun saa hyvää ruokaa ilman, että itse on joutunut sen valmistamaan. Ottaa lapset ja lähtee leikkikentälle, jotta minä saan huilata.
Tekee siis pieniä asioita paljon. Toki hänen työpäivien ajan hoidan lapsia ja kotia, joten en tarkoita, että minä saisin jotenkin vain hengailla.
Sättiminen ja vähättely ovat hirveitä asioita. Ne eivät unohdu nopeasti ja hirvittävän helposti katkeruus yrittää kasvaa. Raskasta on myös se, että puolisossa on kaksi puolta, se "normaali" ja se persoonallisuushäiriöinen puoli ja miten nopeasti voidaan hypätä puolelta toiselle.
Onko sinulla ystäviä joiden kanssa viettää aikaa? Minulla ei ole juuri tuon muuton takia. Välimatka kasvoi niin, että perheellisen on vaikea niin pitkälle lähteä tapaamaan ystäviä. Puhelutkin helposti jäävät arjessa kun keskittyy touhuamaan lasten kanssa.
Olen työelämässä joten muutakin elämää kuin perhe on, ystäviä en oikeastaan edes halua tavata koska en voisi kertoa heille kotiasioista ja perhe sitoo niin paljon ettei kotoa oikein pääse mihinkään.
En minäkään ole puhunut ikinä miehen persoonallisuushäiriöstä kenellekään. Enkä varmasti edes aio.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän pitää hyvänä, pitää huolta. Jos olen janoinen hän hakee juotavaa. Tekee paljon kotitöitä, jotta minun ei tarvitse. Tekee hyviä iltapaloja meille, yleensä minä teen kaikki ruuat joten on mukavaa kun saa hyvää ruokaa ilman, että itse on joutunut sen valmistamaan. Ottaa lapset ja lähtee leikkikentälle, jotta minä saan huilata.
Tekee siis pieniä asioita paljon. Toki hänen työpäivien ajan hoidan lapsia ja kotia, joten en tarkoita, että minä saisin jotenkin vain hengailla.
Sättiminen ja vähättely ovat hirveitä asioita. Ne eivät unohdu nopeasti ja hirvittävän helposti katkeruus yrittää kasvaa. Raskasta on myös se, että puolisossa on kaksi puolta, se "normaali" ja se persoonallisuushäiriöinen puoli ja miten nopeasti voidaan hypätä puolelta toiselle.
Onko sinulla ystäviä joiden kanssa viettää aikaa? Minulla ei ole juuri tuon muuton takia. Välimatka kasvoi niin, että perheellisen on vaikea niin pitkälle lähteä tapaamaan ystäviä. Puhelutkin helposti jäävät arjessa kun keskittyy touhuamaan lasten kanssa.
Olen työelämässä joten muutakin elämää kuin perhe on, ystäviä en oikeastaan edes halua tavata koska en voisi kertoa heille kotiasioista ja perhe sitoo niin paljon ettei kotoa oikein pääse mihinkään.
En minäkään ole puhunut ikinä miehen persoonallisuushäiriöstä kenellekään. Enkä varmasti edes aio.
Jättäisitkö miehesi jos hän lakkaisi kompensoimasta paskaa käytöstään olemalla korostuneen huomaavainen kun jaksaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän pitää hyvänä, pitää huolta. Jos olen janoinen hän hakee juotavaa. Tekee paljon kotitöitä, jotta minun ei tarvitse. Tekee hyviä iltapaloja meille, yleensä minä teen kaikki ruuat joten on mukavaa kun saa hyvää ruokaa ilman, että itse on joutunut sen valmistamaan. Ottaa lapset ja lähtee leikkikentälle, jotta minä saan huilata.
Tekee siis pieniä asioita paljon. Toki hänen työpäivien ajan hoidan lapsia ja kotia, joten en tarkoita, että minä saisin jotenkin vain hengailla.
Sättiminen ja vähättely ovat hirveitä asioita. Ne eivät unohdu nopeasti ja hirvittävän helposti katkeruus yrittää kasvaa. Raskasta on myös se, että puolisossa on kaksi puolta, se "normaali" ja se persoonallisuushäiriöinen puoli ja miten nopeasti voidaan hypätä puolelta toiselle.
Onko sinulla ystäviä joiden kanssa viettää aikaa? Minulla ei ole juuri tuon muuton takia. Välimatka kasvoi niin, että perheellisen on vaikea niin pitkälle lähteä tapaamaan ystäviä. Puhelutkin helposti jäävät arjessa kun keskittyy touhuamaan lasten kanssa.
Olen työelämässä joten muutakin elämää kuin perhe on, ystäviä en oikeastaan edes halua tavata koska en voisi kertoa heille kotiasioista ja perhe sitoo niin paljon ettei kotoa oikein pääse mihinkään.
En minäkään ole puhunut ikinä miehen persoonallisuushäiriöstä kenellekään. Enkä varmasti edes aio.
Jättäisitkö miehesi jos hän lakkaisi kompensoimasta paskaa käytöstään olemalla korostuneen huomaavainen kun jaksaa?
En osaa sanoa. Ehkä? Tekisin kyllä selväksi sen, että joko muuttaa käytöstään tai eroaisin. En ihan yhtäkkiä jättäisi vaan antaisin mahdollisuuden muutokseen sen jälkeen kun olisin tehnyt erohalun selväksi.
Jos hyviä aikoja ei enää olisi eikä mies osoittaisi mitään merkkiä muutoksesta niin kyllä, kyllä eroaisin.
Mietit eroa paljon?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän pitää hyvänä, pitää huolta. Jos olen janoinen hän hakee juotavaa. Tekee paljon kotitöitä, jotta minun ei tarvitse. Tekee hyviä iltapaloja meille, yleensä minä teen kaikki ruuat joten on mukavaa kun saa hyvää ruokaa ilman, että itse on joutunut sen valmistamaan. Ottaa lapset ja lähtee leikkikentälle, jotta minä saan huilata.
Tekee siis pieniä asioita paljon. Toki hänen työpäivien ajan hoidan lapsia ja kotia, joten en tarkoita, että minä saisin jotenkin vain hengailla.
Sättiminen ja vähättely ovat hirveitä asioita. Ne eivät unohdu nopeasti ja hirvittävän helposti katkeruus yrittää kasvaa. Raskasta on myös se, että puolisossa on kaksi puolta, se "normaali" ja se persoonallisuushäiriöinen puoli ja miten nopeasti voidaan hypätä puolelta toiselle.
Onko sinulla ystäviä joiden kanssa viettää aikaa? Minulla ei ole juuri tuon muuton takia. Välimatka kasvoi niin, että perheellisen on vaikea niin pitkälle lähteä tapaamaan ystäviä. Puhelutkin helposti jäävät arjessa kun keskittyy touhuamaan lasten kanssa.
Olen työelämässä joten muutakin elämää kuin perhe on, ystäviä en oikeastaan edes halua tavata koska en voisi kertoa heille kotiasioista ja perhe sitoo niin paljon ettei kotoa oikein pääse mihinkään.
En minäkään ole puhunut ikinä miehen persoonallisuushäiriöstä kenellekään. Enkä varmasti edes aio.
Jättäisitkö miehesi jos hän lakkaisi kompensoimasta paskaa käytöstään olemalla korostuneen huomaavainen kun jaksaa?
En osaa sanoa. Ehkä? Tekisin kyllä selväksi sen, että joko muuttaa käytöstään tai eroaisin. En ihan yhtäkkiä jättäisi vaan antaisin mahdollisuuden muutokseen sen jälkeen kun olisin tehnyt erohalun selväksi.
Jos hyviä aikoja ei enää olisi eikä mies osoittaisi mitään merkkiä muutoksesta niin kyllä, kyllä eroaisin.
Mietit eroa paljon?
Kyllä, koska en meinaa enää jaksaa jatkuvaa varpaillaan oloa miehen mielialanvaihteluiden takia ja olen alkanut väsyä kokonaistilanteeseen siinä määrin, että oma elämänhalu aika vähissä. Parisuhdetta ei käytännössä ole ollut aikoihin. Mies on kai menossa terapiaan niin sen kortin vielä ainakin olen päättänyt katsoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän pitää hyvänä, pitää huolta. Jos olen janoinen hän hakee juotavaa. Tekee paljon kotitöitä, jotta minun ei tarvitse. Tekee hyviä iltapaloja meille, yleensä minä teen kaikki ruuat joten on mukavaa kun saa hyvää ruokaa ilman, että itse on joutunut sen valmistamaan. Ottaa lapset ja lähtee leikkikentälle, jotta minä saan huilata.
Tekee siis pieniä asioita paljon. Toki hänen työpäivien ajan hoidan lapsia ja kotia, joten en tarkoita, että minä saisin jotenkin vain hengailla.
Sättiminen ja vähättely ovat hirveitä asioita. Ne eivät unohdu nopeasti ja hirvittävän helposti katkeruus yrittää kasvaa. Raskasta on myös se, että puolisossa on kaksi puolta, se "normaali" ja se persoonallisuushäiriöinen puoli ja miten nopeasti voidaan hypätä puolelta toiselle.
Onko sinulla ystäviä joiden kanssa viettää aikaa? Minulla ei ole juuri tuon muuton takia. Välimatka kasvoi niin, että perheellisen on vaikea niin pitkälle lähteä tapaamaan ystäviä. Puhelutkin helposti jäävät arjessa kun keskittyy touhuamaan lasten kanssa.
Olen työelämässä joten muutakin elämää kuin perhe on, ystäviä en oikeastaan edes halua tavata koska en voisi kertoa heille kotiasioista ja perhe sitoo niin paljon ettei kotoa oikein pääse mihinkään.
En minäkään ole puhunut ikinä miehen persoonallisuushäiriöstä kenellekään. Enkä varmasti edes aio.
Jättäisitkö miehesi jos hän lakkaisi kompensoimasta paskaa käytöstään olemalla korostuneen huomaavainen kun jaksaa?
En osaa sanoa. Ehkä? Tekisin kyllä selväksi sen, että joko muuttaa käytöstään tai eroaisin. En ihan yhtäkkiä jättäisi vaan antaisin mahdollisuuden muutokseen sen jälkeen kun olisin tehnyt erohalun selväksi.
Jos hyviä aikoja ei enää olisi eikä mies osoittaisi mitään merkkiä muutoksesta niin kyllä, kyllä eroaisin.
Mietit eroa paljon?Kyllä, koska en meinaa enää jaksaa jatkuvaa varpaillaan oloa miehen mielialanvaihteluiden takia ja olen alkanut väsyä kokonaistilanteeseen siinä määrin, että oma elämänhalu aika vähissä. Parisuhdetta ei käytännössä ole ollut aikoihin. Mies on kai menossa terapiaan niin sen kortin vielä ainakin olen päättänyt katsoa.
Ymmärrän. Toivottavasti saatte asiat kuntoon. Toivotaan myös, että terapiasta on apua. Voimia sinulle!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän pitää hyvänä, pitää huolta. Jos olen janoinen hän hakee juotavaa. Tekee paljon kotitöitä, jotta minun ei tarvitse. Tekee hyviä iltapaloja meille, yleensä minä teen kaikki ruuat joten on mukavaa kun saa hyvää ruokaa ilman, että itse on joutunut sen valmistamaan. Ottaa lapset ja lähtee leikkikentälle, jotta minä saan huilata.
Tekee siis pieniä asioita paljon. Toki hänen työpäivien ajan hoidan lapsia ja kotia, joten en tarkoita, että minä saisin jotenkin vain hengailla.
Sättiminen ja vähättely ovat hirveitä asioita. Ne eivät unohdu nopeasti ja hirvittävän helposti katkeruus yrittää kasvaa. Raskasta on myös se, että puolisossa on kaksi puolta, se "normaali" ja se persoonallisuushäiriöinen puoli ja miten nopeasti voidaan hypätä puolelta toiselle.
Onko sinulla ystäviä joiden kanssa viettää aikaa? Minulla ei ole juuri tuon muuton takia. Välimatka kasvoi niin, että perheellisen on vaikea niin pitkälle lähteä tapaamaan ystäviä. Puhelutkin helposti jäävät arjessa kun keskittyy touhuamaan lasten kanssa.
Olen työelämässä joten muutakin elämää kuin perhe on, ystäviä en oikeastaan edes halua tavata koska en voisi kertoa heille kotiasioista ja perhe sitoo niin paljon ettei kotoa oikein pääse mihinkään.
En minäkään ole puhunut ikinä miehen persoonallisuushäiriöstä kenellekään. Enkä varmasti edes aio.
Jättäisitkö miehesi jos hän lakkaisi kompensoimasta paskaa käytöstään olemalla korostuneen huomaavainen kun jaksaa?
En osaa sanoa. Ehkä? Tekisin kyllä selväksi sen, että joko muuttaa käytöstään tai eroaisin. En ihan yhtäkkiä jättäisi vaan antaisin mahdollisuuden muutokseen sen jälkeen kun olisin tehnyt erohalun selväksi.
Jos hyviä aikoja ei enää olisi eikä mies osoittaisi mitään merkkiä muutoksesta niin kyllä, kyllä eroaisin.
Mietit eroa paljon?Kyllä, koska en meinaa enää jaksaa jatkuvaa varpaillaan oloa miehen mielialanvaihteluiden takia ja olen alkanut väsyä kokonaistilanteeseen siinä määrin, että oma elämänhalu aika vähissä. Parisuhdetta ei käytännössä ole ollut aikoihin. Mies on kai menossa terapiaan niin sen kortin vielä ainakin olen päättänyt katsoa.
Ymmärrän. Toivottavasti saatte asiat kuntoon. Toivotaan myös, että terapiasta on apua. Voimia sinulle!
Kiitos samoin. Tilannetta ei lainkaan ainakaan helpota se, että olen itsekin altis psyykkiselle pahoinvoinnille, vaikken oireile siinä määrin että olisin saanut diagnoosia koskaan ja nykyään koen että jos vain saisin elää terveemmässä ympäristössä, voisin ihan hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän pitää hyvänä, pitää huolta. Jos olen janoinen hän hakee juotavaa. Tekee paljon kotitöitä, jotta minun ei tarvitse. Tekee hyviä iltapaloja meille, yleensä minä teen kaikki ruuat joten on mukavaa kun saa hyvää ruokaa ilman, että itse on joutunut sen valmistamaan. Ottaa lapset ja lähtee leikkikentälle, jotta minä saan huilata.
Tekee siis pieniä asioita paljon. Toki hänen työpäivien ajan hoidan lapsia ja kotia, joten en tarkoita, että minä saisin jotenkin vain hengailla.
Sättiminen ja vähättely ovat hirveitä asioita. Ne eivät unohdu nopeasti ja hirvittävän helposti katkeruus yrittää kasvaa. Raskasta on myös se, että puolisossa on kaksi puolta, se "normaali" ja se persoonallisuushäiriöinen puoli ja miten nopeasti voidaan hypätä puolelta toiselle.
Onko sinulla ystäviä joiden kanssa viettää aikaa? Minulla ei ole juuri tuon muuton takia. Välimatka kasvoi niin, että perheellisen on vaikea niin pitkälle lähteä tapaamaan ystäviä. Puhelutkin helposti jäävät arjessa kun keskittyy touhuamaan lasten kanssa.
Olen työelämässä joten muutakin elämää kuin perhe on, ystäviä en oikeastaan edes halua tavata koska en voisi kertoa heille kotiasioista ja perhe sitoo niin paljon ettei kotoa oikein pääse mihinkään.
En minäkään ole puhunut ikinä miehen persoonallisuushäiriöstä kenellekään. Enkä varmasti edes aio.
Jättäisitkö miehesi jos hän lakkaisi kompensoimasta paskaa käytöstään olemalla korostuneen huomaavainen kun jaksaa?
En osaa sanoa. Ehkä? Tekisin kyllä selväksi sen, että joko muuttaa käytöstään tai eroaisin. En ihan yhtäkkiä jättäisi vaan antaisin mahdollisuuden muutokseen sen jälkeen kun olisin tehnyt erohalun selväksi.
Jos hyviä aikoja ei enää olisi eikä mies osoittaisi mitään merkkiä muutoksesta niin kyllä, kyllä eroaisin.
Mietit eroa paljon?Kyllä, koska en meinaa enää jaksaa jatkuvaa varpaillaan oloa miehen mielialanvaihteluiden takia ja olen alkanut väsyä kokonaistilanteeseen siinä määrin, että oma elämänhalu aika vähissä. Parisuhdetta ei käytännössä ole ollut aikoihin. Mies on kai menossa terapiaan niin sen kortin vielä ainakin olen päättänyt katsoa.
Ymmärrän. Toivottavasti saatte asiat kuntoon. Toivotaan myös, että terapiasta on apua. Voimia sinulle!
Kiitos samoin. Tilannetta ei lainkaan ainakaan helpota se, että olen itsekin altis psyykkiselle pahoinvoinnille, vaikken oireile siinä määrin että olisin saanut diagnoosia koskaan ja nykyään koen että jos vain saisin elää terveemmässä ympäristössä, voisin ihan hyvin.
Kuulostaa todella raskaalta vaiheelta teillä. Ehkä itsesi takia kannattaa punnita eron mahdollisuutta. Ja toki lasten. Tai ehkä asunusero alkuun ja tapailisitte miehen kanssa ja katsoisit siinä samalla miten terapia lähtee käyntiin ja miten käytös muuttuu. Jos mitään toivoa ei näy niin siitä on helpompi (ehkä) laittaa eropaperit kun asutte jo eri talouksissa. Lisäksi saisit iltaisin rauhan omille asioillesi kun lapset käyvät nukkumaan.
Mutta huono kausi kestää max 3pv?