Mitä sanoisit vanhempasi kuolinvuoteella?

Vierailija kirjoitti:

Äidille en puhuisi välejä hiertävistä asioista ja kaunoista koska hän on kärsinyt jo tarpeeksi, kertoisin että rakastan. Nyt teen kaikkeni että loput yhteisestä ajasta menee ilman riitoja, ei taida olla enää pitkä aika ennenkuin äitini minut unohtaa.

Isälleni kertoisin miten upea ihminen hän on, miten hän on sankarini ja teen mitä tahansa että olisin omille lapsilleni edes puoliksi yhtä hyvä vanhempi kuin hän on minulle. Kertoisin että rakastan häntä ja kiittäisin siitä miten paljon hän on minun eteeni tehnyt

Ihana teksti, nyt tuli itku. 😪

Ei voi suositella, että joku pahentaa huonossa kunnossa olevan tilaa sanomalla kaikenlaista. Vanhemmasta voi erota lopullisesti ilman, että sanoo mitään menneestä, eiköhän siellä "toisella puolella" selviä se mitä pitää kaikille. Omia tunteita voi käsitellä muualla tai muuten. 

Olen kertonut vanhemmilleni kaiken, mitä olen kokenut tarpeelliseksi kertoa. Nyt voin elää sovussa heidän kanssaan loppuelämän.

Jos vanhempani olisi alkanut tekemään kuolemaa silloin, kun olin vielä katkera hänelle, en varmaan olisi edes mennyt hänen kuolinvuoteelleen. 

Oltiin sisarukset äidin ympärillä ja juteltiin äidille ja toivotettiin hyvää matkaa isän luo. Isä kuoli yllättäen 24 vuotta ennen äitiä sydänkohtaukseen kotona 49 vuotiaana.

Ei ole tarpeen kuolinvuoteella sanoa, että olivat paskat vanhemmat, vaikka se totta onkin. Olen käsitellyt asiat muualla ja suosittelen samaa kaikille niille, joilla vielä tuossa tilanteessa olisi tarve näpäyttää, nälviä, "selvitellä välejä" tms. Ei, siitä ei tule olemaan hyötyä kenellekään, vähiten itsellesi.

En tiedä mitä tulen sanomaan, mikäli tilanne tulee. Tarvinneeko tietääkään. Ehkä olen läsnä, ehkä pidän kädestä. Toivon, että saavat rauhan, nuo elämäni antajat. Juopot, heikot raukat.

Enpä ehtinyt sanoa mitään. Äitini oli jo niin tajuton. Kädestä pidin ja kuuntelin monitorista kuinka sydämen äänet heikkeni ja katsoi surusta ja hädästä itkevää isääni.,

Ei kutsuttu kummankaan kuolinvuoteen viereen, jos olisi ja jos olisin (siis tuskin olisin) mennyt: "kuole, pa§ka, kuole, kärsi ja kuole, viimeinkin pääsen sinusta lopullisesti eroon".

Kaikkia vanhempia kun ei itkusilmin hyvästellä, eikä rakkaudella muistella.

En ehtinyt hyvästelemään, koska sain kutsun sairaalaan siinä vaiheessa kun oli jo tajuton. Silittelin, puhuin asioista ja lopuksi toivotin hyvää matkaa. Nuori sairaanhoitaja vieressä itki.

Isä oli jo kuollut. En voinut muuta kuin itkeä. Laitoin isän silmät kiinni, silittelin kasvoja, hiuksia ja pidin kädestä kiinni.

En sanonut mitään. Oli sen verran karmea tilanne. Hyvä että pääsi pois.

Isälle en ehtinyt mitään sanoa. Äidille varmaan toivottaisin rauhaisaa unta.

En tiedä, pystyisinkö sanomaan mitään, kova itku ja suru, ehkä jopa pelko ja kaipaus olisivat niin kovia, olisinko vain itkevä pylväs? Pitäisin kädestä, silittäisin päätä, itkisin, pitäisin kädestä, katsoisin syvälle silmiin, itkisin. Olisin onneton, kun hetki koittaisi, huoppuisin horjuen pois. Katsoisin jälkeeni, voisiko kelloa vielä kääntää lapsuuteen?

Kiiros ja Herran haltuun. Nähdään taas rakas.