Mies inhoaa edellisen liiton lasta

Minäkin olen äitini uuden miehen inhoama lapsi. Meilläkin tuli ilmi vasta pikkuveljeni syntymän jälkeen. Voin sanoa, että ei ollut idyllinen lapsuus/nuoruus. Oma isänikään ei ollut mitenkään sen paremmassa tilanteessa, joten ainoa turvapaikkani oli mummola. Muutin sinne yläkouluikäisenä, vaikka kouluun oli hirveä matka (3 eri linja-autolla). Nuo olivat elämäni onnellisimmat vuodet, kun sain olla oma itseni ja elin kannustavassa ja rakastavassa ympäristössä.

Isäpuoleni osoittautui myöhemmin myös kamalaksi bioisäksi, ja liitto päättyi eroon kun olin jo omillani asuva aikuinen. Olen edelleen jossain määrin katkera äidilleni siitä, että minun hyvinvointini ei ollut hänelle tärkeää. Olen kuitenkin oppinut ymmärtämään hänen valintojaan ja mielentilaansa silloin aikoinaan, ja nykyään meillä on ihan normaali ja hyvä suhde.

Vaikka lapsesi olisi aikuinen, miehellä ei ole mitään oikeutta tulla väliinne. Ehdottaisin miehelle terapiaa, jos ei käy niin ero tulisi.

Vierailija kirjoitti:

Sama kokemus ja tiedän muitakin, joille on käynyt niin. Kun oli vain minun lapseni, leperteli kuinka me olemme hänen perheensä. Kun oma lapsi syntyi, alkoi tuuppia minun lastani sivuun. Tarinalla ei ole onnellista loppua vaan ero tuli, tosin siihen vaikuttivat muutkin syyt. Mutta tällainen taipumus tuntuu vaanivan sivistyneen pinnan alla.

Kuulostaapa tutulta. On meinaan tuttavapiirissä muutama esimerkki juuri näistä, joissa se naisen lapsi muuttuu ylimääräiseksi, kun oma syntyy. Osa naisista myöntää ongelman, osa hehkuttaa vaan, kuinka mies ottaa hänen lapsensa ihan samalla tavalla kuin omansa. Jotain itsesuggestioita ehkä? Nämäkin hehkuttajat.... niin, kun näkee sivusta sitä touhua, niin miehen jokainen ilme ja ele kielii vähäistä kiinnostusta muihin kuin omiin. Ei suoranaisesti kohtele huonosti, mutta on poissaoleva, kääntää selkänsä, on asiallinen. Lämpö puuttuu, joka kohdistuu omiin lapsiin.

Miksi niitä mukuloita täytyy puskea joka ukolle? Sitten on ongelmat sen mukaan. Joku traumatisoituu tuossa tilanteessa kuitenkin.

Lapsesi on jo aikuinen ja ihan normaalisti haluaa pitää yhteyttä äitiinsä mutta miehesi ei anna? Tarkoitatko myös, ettei esikoisesi saa nähdä pikkusisariaan?

Koska miehelläsi on ongelmia, hänen pitää hakeutua hoitoon.

Voisit myös alkaa arvostaa itseäsi ja kertoa miehellesi, että et hyväksy hänen huonoa käytöstään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkä juttu, mutta kymmenen vuotta katsoin, kuuntelin ja puolustin henkeen ja vereen. Koko perhe järkyttävissä riidoissa koko ajan. Eriarvoisuutta ja pahaa mieltä joka päivä. Lopulta en enää vastustellut, kun lapsi ilmoitti haluavansa muuttaa etävanhemnan luokse.

Niin kamalalta kuin kuulostaakin, on kaikkien perheenjäsenten elämänlaatu parantunut silminnähden. Ei riitoja, vaan lapsen tullessa meille pelkkää laatuaikaa. Jokainen jaksaa joustaa viikonlopun.

Ei sovi kaikille, mutta meille isona perheenä tämä oli oikee ratkasu. Vaikka joka ikinen päivä tästä itseäni syyllistän ja ikävöin.

Niin että mielummin lapsi pois kuin uusi puoliso pois...?

T: itsekin uusperheellinen mutta prioriteetit kunnossa (toisin kuin sulla)

Häh? Tämä tuli ilmi vasta monen vuoden jälkeen, kun niitä yhteisiä lapsia oli jo maailmassa. Niin että näiltä lapsilta hyvä isä pois syystä ettei kemiat pelanneet tämän ensimmäisen kanssa? Luoja. Me yritimme. Kaikin keinoin. Oli perheneuvolaa ja vaikka mitä. Ketään ei voi pakottaa tulemaan toimeen toisen kanssa.

No siinähän vingut. En ole "antanut" ketään pois. Teimme lapsen pyynnöstä järjestelyn joka toimii kaikille. Välimatkaa on noin kilometri.

Minäkin ymmärrän. Itse pitää oman elämän ratkaisut tehdä. Jos uskot tehneesi oikein, niin se on oikein. Kukaan ei voi tulla väittämään toista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitse miehesi ja anna edellisen suhteen lapsi isälleen.

Kirjoitin jo aiemmin että hän on yli parikymppinen ja asuu omillaan. Hän haluaisi vain kyläillä ja soitella,siitä ei mies tykkää.

Tuossa on jokin muu takana. Oletko läheisempi hänen kanssaan kuin miehen kanssa? Annatko hänelle rahaa? Jätätkö miehen huomioimatta kun lapsi on käymässä? Mikä on lapsen asenne miestä kohtaan?

Eli mikä on takana oleva motiivi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkä juttu, mutta kymmenen vuotta katsoin, kuuntelin ja puolustin henkeen ja vereen. Koko perhe järkyttävissä riidoissa koko ajan. Eriarvoisuutta ja pahaa mieltä joka päivä. Lopulta en enää vastustellut, kun lapsi ilmoitti haluavansa muuttaa etävanhemnan luokse.

Niin kamalalta kuin kuulostaakin, on kaikkien perheenjäsenten elämänlaatu parantunut silminnähden. Ei riitoja, vaan lapsen tullessa meille pelkkää laatuaikaa. Jokainen jaksaa joustaa viikonlopun.

Ei sovi kaikille, mutta meille isona perheenä tämä oli oikee ratkasu. Vaikka joka ikinen päivä tästä itseäni syyllistän ja ikävöin.

En usko lapsesi olevan samaa mieltä. Tuollainen "hylkääminen" ja uuden perheen valitseminen äidin puolelta voi olla todella traumaattinen kokemus vielä identiteettiään ja minuuttaan muodostavaan lapseen. Äärettömän vastuutonta toimintaa sulta.

Minusta taas äärettömän vastuullista, että äiti luopuu lähivanhemmuudesta, jos ei pysty tarjoamaan lapselle hyvää kotia. Kuningas Salomokin antoi lapsen sille, joka ennemmin luopui lapsesta kuin satutti tätä.

Tällä palstalla tietenkin ideaalitapaus on, että äiti kerää kaikki eri liittojrn muksut ja nostaa kytkintä, riitauttaa tapaamisoikeudet ja pukkaa viikonloppuisin lapset tukiperheisiin, kun ei jaksa yksin.

Mutta oikeasti tuollakin lapsella on kaksi vanhempaa, joista toinen on ihan yhtä pystyvä kuin toinenkin, ja jolla ei toivottavasti ole pyllyä puolisona. Ja lisäksi perheessä mahdollisesti on pikkusisaruksia, jotka hekin voivat parhaiten ehjässä kodissa.

T. Ydinperheellinen.

Ihminen on pohjimmiltaan eläin. Luultavasti toisen uroksen pentujen hylkiminen on jokin biologinen reaktio. En siis hyväksy asiaa, vaan yritän selittää, mistä on kyse. Kun erosin, päätin, etten lasteni vuoksi lähde uusperhekuvioihin. Minulla on miesystävä, ja asumme omissa asunnoissamme. Ratkaisu on hyvä myös miesystäväni mielestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkä juttu, mutta kymmenen vuotta katsoin, kuuntelin ja puolustin henkeen ja vereen. Koko perhe järkyttävissä riidoissa koko ajan. Eriarvoisuutta ja pahaa mieltä joka päivä. Lopulta en enää vastustellut, kun lapsi ilmoitti haluavansa muuttaa etävanhemnan luokse.

Niin kamalalta kuin kuulostaakin, on kaikkien perheenjäsenten elämänlaatu parantunut silminnähden. Ei riitoja, vaan lapsen tullessa meille pelkkää laatuaikaa. Jokainen jaksaa joustaa viikonlopun.

Ei sovi kaikille, mutta meille isona perheenä tämä oli oikee ratkasu. Vaikka joka ikinen päivä tästä itseäni syyllistän ja ikävöin.

En usko lapsesi olevan samaa mieltä. Tuollainen "hylkääminen" ja uuden perheen valitseminen äidin puolelta voi olla todella traumaattinen kokemus vielä identiteettiään ja minuuttaan muodostavaan lapseen. Äärettömän vastuutonta toimintaa sulta.

Minusta taas äärettömän vastuullista, että äiti luopuu lähivanhemmuudesta, jos ei pysty tarjoamaan lapselle hyvää kotia. Kuningas Salomokin antoi lapsen sille, joka ennemmin luopui lapsesta kuin satutti tätä. Juu

Tällä palstalla tietenkin ideaalitapaus on, että äiti kerää kaikki eri liittojrn muksut ja nostaa kytkintä, riitauttaa tapaamisoikeudet ja pukkaa viikonloppuisin lapset tukiperheisiin, kun ei jaksa yksin.

Mutta oikeasti tuollakin lapsella on kaksi vanhempaa, joista toinen on ihan yhtä pystyvä kuin toinenkin, ja jolla ei toivottavasti ole pyllyä puolisona. Ja lisäksi perheessä mahdollisesti on pikkusisaruksia, jotka hekin voivat parhaiten ehjässä kodissa.

T. Ydinperheellinen.

Munkin isä luovutti ja antoi lähivanhemmuuden äidille, mutta jälkikäteen kuulin että äitipuolihan se siellä takapiruna. Onneks sille kotiamme saatiin nostettua myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkä juttu, mutta kymmenen vuotta katsoin, kuuntelin ja puolustin henkeen ja vereen. Koko perhe järkyttävissä riidoissa koko ajan. Eriarvoisuutta ja pahaa mieltä joka päivä. Lopulta en enää vastustellut, kun lapsi ilmoitti haluavansa muuttaa etävanhemnan luokse.

Niin kamalalta kuin kuulostaakin, on kaikkien perheenjäsenten elämänlaatu parantunut silminnähden. Ei riitoja, vaan lapsen tullessa meille pelkkää laatuaikaa. Jokainen jaksaa joustaa viikonlopun.

Ei sovi kaikille, mutta meille isona perheenä tämä oli oikee ratkasu. Vaikka joka ikinen päivä tästä itseäni syyllistän ja ikävöin.

En usko lapsesi olevan samaa mieltä. Tuollainen "hylkääminen" ja uuden perheen valitseminen äidin puolelta voi olla todella traumaattinen kokemus vielä identiteettiään ja minuuttaan muodostavaan lapseen. Äärettömän vastuutonta toimintaa sulta.

Minusta taas äärettömän vastuullista, että äiti luopuu lähivanhemmuudesta, jos ei pysty tarjoamaan lapselle hyvää kotia. Kuningas Salomokin antoi lapsen sille, joka ennemmin luopui lapsesta kuin satutti tätä. Juu

Tällä palstalla tietenkin ideaalitapaus on, että äiti kerää kaikki eri liittojrn muksut ja nostaa kytkintä, riitauttaa tapaamisoikeudet ja pukkaa viikonloppuisin lapset tukiperheisiin, kun ei jaksa yksin.

Mutta oikeasti tuollakin lapsella on kaksi vanhempaa, joista toinen on ihan yhtä pystyvä kuin toinenkin, ja jolla ei toivottavasti ole pyllyä puolisona. Ja lisäksi perheessä mahdollisesti on pikkusisaruksia, jotka hekin voivat parhaiten ehjässä kodissa.

T. Ydinperheellinen.

Munkin isä luovutti ja antoi lähivanhemmuuden äidille, mutta jälkikäteen kuulin että äitipuolihan se siellä takapiruna. Onneks sille kotiamme saatiin nostettua myöhemmin.

*Kotkalle kostettua.

Voi luoja mulla on käynyt tuuri oman isäpuolen kanssa. Olen vain aina pitänyt sitä niin itsestäänselvyytenä.

Mä olin siis 2-vuotias, kun hän tapasi äitini ja nuoruudestaan huolimatta oli ollut heti valmis ottamaan minut lapsekseen. Yhteisiä lapsia heille tuli muutamia vuosia myöhemmin, mutta isäpuolen asenne ja kohtelu minua kohtaan ei muuttuneet miksikään. Päinvastoin, tuntui että perhe jollain tapaa tiivistyi. Mulla oli isäpuolen kanssa omat jutut, kuten ennenkin. Ja kun olin teini, asiasta tehtiin selvä. Hän adoptoi minut. Edelleen, nyt jo lähempänä kolmeakymppiä ollaan ihan lämpimissä väleissä. Soitellaan, käydään vuoroillamme kylässä (äidin kanssa erosivat muutama vuosi sitten) ja ihan vaan viestitellään kuulumisia.

Ja siis tänne kirjoitan isäpuolesta, mutta itse olen kautta elämäni kutsunut häntä isäksi.

Äidillä oli vissiin silmää, kun "valitsi" uuden miehen mun ollessa pieni.

Mielestäni tilanne on sellainen, että et voi muuta kuin erota. Voit tietysti yrittää saada miehen menemään esim terapiaan käsittelemään ongelmaansa, mutta tosiaan lapsi pitäisi laittaa etusijalle.

Ap, voit keksiä ihan mitä selityksiä tahansa, mutta fakta kertomasi perusteella on se että hylkäsit lapsesi miehen vuoksi. Ja se on anteeksiantamatonta.

Ja siis, ymmärsinkö oikein että nyt aikuisena tyttäresi soitot ja käynnit suututtavat miehesi? Kai ymmärrät itsekin että miehesi ei ole normaali ihminen? Hän on tiennyt suhteenne alussa että sinulle on lapsi ja silti valinnut alkaa olemaan kanssasi, hänen pitäisi kantaa vastuunsa.

Järkyttävää että kaltaisiasi äitejä on. Teet kolme lasta tuollaisen ihmisen kanssa? Huomasit vasta kolmannen jälkeen että miehesi ei voi sietää lastasi?

Sääliksi käy tyttäresi ja hänen mahdolliset tulevat häänsä ja lapsien ristiäiset, johon et voi ilmeisesti osallistua miehesi vaateiden vuoksi. Häpeäisit edes.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni tilanne on sellainen, että et voi muuta kuin erota. Voit tietysti yrittää saada miehen menemään esim terapiaan käsittelemään ongelmaansa, mutta tosiaan lapsi pitäisi laittaa etusijalle.

Luin nyt vasta, että kyseinen lapsi on jo aikuinen. Tosin täytyy silti sanoa, että kannattaa harkita vakavasti ensin terapiaa ja jollei se auta eroa. Kyllä se parikymppinenkin lapsi tarvitsee äitiänsä.

Mies kuulostaa todella lapselliselta ja pikkumaiselta jollei edes satunnaisia vierailuja ja puheluita kestä.

Itse elin tuollaisessa tilanteessa koko lapsuuteni. Isäpuoli inhosi minua, koska en ollut helppo ja kyselemättä totteleva lapsi. Henkisesti nöyryytti minua, salli muille lapsille vapauksia joita minulle ei sallinnut, keksi sääntöjä muka "kaikille", mutta kuitenkin vain minun piti niitä noudattaa, jos joku sisarus valitti etten jotain sääntöä noudattanut niin sain seuraamuksia, jos minä valitin että joku sisarus ei noudattanut sitä samaa sääntöä, niin minulle sanottiin että ole hiljaa.

Äiti ei puolustanut, koska tuolloin ohjeistettiin, että vanhempien täytyy vetää yhtä köyttä, äidillä se meni sitten yli (ja ymmärtää sen nykyään). Kun muutin pois kotoa, isäpuoli oli ehdottanut äidille, että katkaisiviat kokonaan välinsä minuun, siihen ei äiti kuitenkaan onneksi suostunut.

Tuollainen voi vahingoittaa lasta todella pahasti, en vieläkään pysty luottamaan miehiin ja olen äärimmäisen oikeudenmukainen, en siedä epätasa-arvoa.

Laita se eri miehen lapsi mummolaan hoitoon. Niin minunkin äitini teki. Kun oli se mies niin ihana ...

Kyllä minä sen allekirjoitan, että hylkääminen oli traumaattista. Siellä hän nyt lepää rauhassa, miehensä kanssa vierekkäin. Enpä ole välittänyt häiritä kantamalla kukkia ja kynttilöitä hänen haudalleen, mummoni haudalle kyllä.

Omalla kohdalla vetäisin aika kylmät ehdot. Jos ei tilanne ala muuttumaan, niin se on mies joka lähtee, ja aivan sama vaikka olis yhteiset lapset.

Minulle lapset tulevat aina ensisijalla, kun olen ne tehnyt, ja velvollisuuteni on pitää huolta heistä siihen asti kunnes lentävät omille teilleen. Mies kyllä pärjää omillaan.

Mietippä itse miltä tuntuu elää ja asua paikassa missä et saa hyväksyntää, sinua inhotaan ja sen myös näytetään ja sen paikan pitäisi olla koti.

Varmaan Ap ymmärrät itsekin, että viimeistään äidiksi itse tultuaan tyttäresi tulee todennäköisesti halveksimaan sinua loppuelämänsä? Ymmrrätkö ollenkaan miten traumatisoivaa tuollainen on? Ja täällä hyökkäät muiden kimppuun että tiedämmekö ne tilanteenne? Miksi tänne siihen saatana kirjoittelet? Neljän lapsen äiti??!!!

Sanot, että ethän nyt voi rikkoa muiden lasten kotia...

Miten voit itse enää katsoa tuollaista miestä? Miten voit mennä sen viereen nukkuun? Mä alkaisin halveksua miestä, joka olisi tyly lapselleni, ja suhde tarvitsee kuitenkin kunnioitusta.

En voisi enää kunnioittaa tuollaista miestä.

Jos syynä on raha, etkä mielestäsi pärjäisi, myönnä edes se itsellesi.

Ei ap tajua kun on niin munankipeä. Kunhan on pillulle täytettä. Lapsista viis.