Lue keskustelun säännöt.
Masentuneet ja huonoitsetuntoiset, kuinka jaksatte yrittää kun...
24.03.2017 |
...se "palkinto" voi olla niin pitkän matkan päässä? Viime syksystä sain taas tsempattua vähän aktiivisemman otteen elämään. Onnistuin löytämään keikkatöitä, kävin pari kurssia, menin vertaistukiryhmään ja vähän myöhemmin aloitin vielä pari harrastusta, joista toisesta jopa tykkään paljon.
Nyt muutamana viime viikkona olen kuitenkin taas huomannut, miten se huono olo palaa takasin, vähäinenkin ilo katoaa ja tekee enemmän ja enemmän mieli vetäytyä. Ajatukset ovat taas alkaneet siirtyä siihen, että olen vieläkin, melkein 8kk "tsemppivaiheen" aloituksen jälkeen ihan yksin, kumppanin löytäminen ei tunnu yhtään todennäköisemmältä (jostain syystä jopa etäisemmältä ajatukselta) ja olen saanut taas uusia kokemuksia siitä, että mennessäni paikkoihin sieltä ei oikein löydy ihmisiä keiden kanssa synkkaisi (ja niidenkin kanssa kenen kanssa synkkaa vähän paremmin, ei tule esiin juurikaan yhteisiä mielenkiinnonkohteita).
Keikkahommisakin olen lähinnä vain "pärjäillyt", eivätkä ne ole tuoneet hirveästi itsevarmuutta työelämän suhteen. Pikemminkin olen havainnut etten todellakaan jaksaisi 40h työviikkoa. Paikka oli myös uusi aloittava yksikkö/yhteisö ja kaikki kollegat ovat kivoja. Tuollakin oleminen jollain tavalla jo tarpeeksi "haastavaa", niin pelottaa mennä vakiintuneisiin yhteisöihin, minne pitää osata "mennä sisään" ja missä saattaa olla vaikeitakin tyyppejä. Tuntuu myös että olen väärällä alalla, mutten ole keksinyt sitä "oikeaa" ja esim. yliopisto-opintoihin ei riitä masentuneena keskittymiskyky.
Vertaistukiryhmästäkin onnistun saamaan irti monesti vain sen, miten vaikeaa/haastavaa elämä voi olla monille muillekin. Mutta se ei ole ainakaan vielä auttanut minua pääsemään konkreettisesti eteenpäin. Pikemminkin välillä masentaa lisää, että nuo samantyyppisisten asioiden kanssa painiskelevat ovat onnistuneet monesti löytämään vain jotain sairaita/sekopäisiä läheisiä suhteita tai ihmisiä jotka ovat ihan lamaantuneita itsekin.
Tiedän että ainoa "ratkaisu" on vain jatkaa itsensä työstämistä, mennä uusiin paikkoihin missä uusia ihmisiä, rohkaista itseään ottamaan enemmän kontaktia ja mennä hiljalleen tai välillä harppauksittainkin mukavuusalueen ulkopuolelle...mutta kuinka jaksatte "loputtomiin" tuota yrittämistä jos esim. tuskainen yksinäisyys vaan jatkuu eikä niitä onnistumisen kokemuksia hirveästi siunaannu!?
Kommentit (12)
Feel you. Ajattelen ihan liikaa kaikkea mahdollista. Haluaisin nähdä jotain edistystä niin jaksaisin paremmin eteenpäin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Musta tuntuu, että aika moni on hieman pihalla töissä, ainakin omassa paikassani. Ettei siis tiedä kaikesta kaikkea ja haasteet on kovia ja joskus onnistuu, joskus ei. Tuntuu, että moni esittää asiantuntevaa. Itsekin, ja usein onnistun, joskus ei, työtä se vain on! Fake until you make it :D
Itse olen myös masentunut ja kärsin huonosta itsetunnosta. Nyt menossa hieman parempi kausi, mutta vaikeiden kausien läpi olen viime vuosina vain rämpinyt ja ajatellut, että parempaa on pakosti tulossa. Ei elämä ole niin vakavaa, kyllä saa olla masentunut, vaikkei sitä tietysti haluakaan, mutta sille ei voi mitään. Saa lojua kotona ja raahautua töihin puolikuolleen näköisenä. Joku päivä menee kuitenkin sitten taas paremmin.
Mistä se parempi tulee vain itsestään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta tuntuu, että aika moni on hieman pihalla töissä, ainakin omassa paikassani. Ettei siis tiedä kaikesta kaikkea ja haasteet on kovia ja joskus onnistuu, joskus ei. Tuntuu, että moni esittää asiantuntevaa. Itsekin, ja usein onnistun, joskus ei, työtä se vain on! Fake until you make it :D
Itse olen myös masentunut ja kärsin huonosta itsetunnosta. Nyt menossa hieman parempi kausi, mutta vaikeiden kausien läpi olen viime vuosina vain rämpinyt ja ajatellut, että parempaa on pakosti tulossa. Ei elämä ole niin vakavaa, kyllä saa olla masentunut, vaikkei sitä tietysti haluakaan, mutta sille ei voi mitään. Saa lojua kotona ja raahautua töihin puolikuolleen näköisenä. Joku päivä menee kuitenkin sitten taas paremmin.
Mistä se parempi tulee vain itsestään?
Minulla ainakin se parempi vain tulee, ihan itsestään. On kausia, että olen ihan pirteä ja hyvävointinen, ihan ilman syytä. Sitten tulee kausia, että ihan ilman syytä masennun. Ihan itsestään nämä kaudet tulevat ilman näkyvillä olevaa syytä.
T. Vastaaja nro 1
Vierailija kirjoitti:
Minulla ainakin se parempi vain tulee, ihan itsestään. On kausia, että olen ihan pirteä ja hyvävointinen, ihan ilman syytä. Sitten tulee kausia, että ihan ilman syytä masennun. Ihan itsestään nämä kaudet tulevat ilman näkyvillä olevaa syytä.
T. Vastaaja nro 1
Olet "onnekas". Kertokaa joku muu jotain kannustavia tarinoita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi kun olisikin jotain kannustavaa kerrottavaa. Minulla on ihan samoja ajatuksia, kuin sinulla. Erona vain, että tällä hetkellä opiskelen. Olen kuitenkin jo tuudittautunut siihen ajatukseen, että tuskin saan valmistumisen jälkeen töitä. En ole saanut nytkään mitään ja vielä vuosi opintoja jäljellä. On todella raskasta yrittää ja huomata silti aina olevansa lähtötilanteessa, yksin, työttömänä ja köyhänä. En oikein tiedä miten tästä suosta pääsisi ylös.
Tiedostan sen, että eniten auttaisi itseluottamuksen lisääntyminen, mieluisten työn löytäminen ja jokin oikeasti kiinnostava harrastus. Tämä lisäisi elämäniloa ja siten ihmiset jaksaisivat mun seuraa enemmän. Sitä itseluottamusta ei vaan tyhjästä nyhjäistä, joten hieman hankalaa on kyllä päästä elämässä eteenpäin.
Kovasti tsemppiä ap ja muut! Itsellä helpotti vähitellen osittain varmaan iän myötä ja osittain siksi, että opin tunnistamaan ne asiat, jotka laukaisee masennusjakson. Kävin monta vuotta terapiassa ja työstin asioita vielä pitkään sen jälkeen, ja koin että siitäkin oli paljon apua. Lisäksi tajusin, että mulla masennus liittyy sekä hormoneihin että valon määrään, joten meille ei tule enempää lapsia enkä käytä hormoniehkäisyä, lisäksi syön aina talvisin mäkikuismaa. Nyt olen ollut viimeiset viisi vuotta selvillä vesillä ja tällä taustalla osaan todellakin nauttia elämästä ja arvostaa ihan tavallista arkea. Mulla on onnellinen parisuhde ja lapsia, ja jaksan nykyään jopa tehdä (kivaa) kokopäivätyötä, mihin en olisi ikinä uskonut pystyväni.
Niin tylsältä kuin se kuulostaakin, kannattaa myös pitää hyvä huoli perusasioista, eli nukkua kunnolla, syödä hyvin ja monipuolisesti, ja liikkua säännöllisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kovasti tsemppiä ap ja muut! Itsellä helpotti vähitellen osittain varmaan iän myötä ja osittain siksi, että opin tunnistamaan ne asiat, jotka laukaisee masennusjakson. Kävin monta vuotta terapiassa ja työstin asioita vielä pitkään sen jälkeen, ja koin että siitäkin oli paljon apua. Lisäksi tajusin, että mulla masennus liittyy sekä hormoneihin että valon määrään, joten meille ei tule enempää lapsia enkä käytä hormoniehkäisyä, lisäksi syön aina talvisin mäkikuismaa. Nyt olen ollut viimeiset viisi vuotta selvillä vesillä ja tällä taustalla osaan todellakin nauttia elämästä ja arvostaa ihan tavallista arkea. Mulla on onnellinen parisuhde ja lapsia, ja jaksan nykyään jopa tehdä (kivaa) kokopäivätyötä, mihin en olisi ikinä uskonut pystyväni.
Niin tylsältä kuin se kuulostaakin, kannattaa myös pitää hyvä huoli perusasioista, eli nukkua kunnolla, syödä hyvin ja monipuolisesti, ja liikkua säännöllisesti.
Olen itsekin käynyt terapiassa monta vuotta ja kehittynyt siitä pisteestä missä olin nuorempana. Osaan puhua itselleni ihan eri tavalla kuin aikaisemmin ja ymmärrän sosiaalisia tilanteita paremmin. Jotenkin se itsensä kannatteleminen tuntuu kuitenkin vieläkin helkkarin raskaalta ja tämä yksinäisyys ihan raastavan lohduttomalta. Lisäksi aika vaikea vieläkin luottaa muihin. Vaikka kaikki lähtee aika pitkälle itsestä, niin asiaa ei ainakaan helpota se, etten vielä 30-vuotiaanakaan ole oikein koskaan edes ollut sellaisessa porukassa missä olisi tuntunut yhtään hyvältä olla vapaasti. Tiedän että maailma on täynnä erilaisia ihmisiä ja porukoita, mutta tuntuu että jotenkin kohdalleni on osunut aika erilaisia ihmisiä (voi tietysti johtua osin myös siitä että koen olevani väärällä alalla). Enkä nyt muutenkaan ole hirveästi eri porukoihin tutustunut, johtuen myös siitä että nuorempana olin aivan eristäytynyt.
Aivokemiat kuntoon ravinnolla ja vaikka luonnonrohdoilla. Vaihtelu virkistää eikä tieto lisää tuskaa. "Kivaa" ihmistä on helppo lähestyä ja yksi asia johtaa moneen muuhun.
Elämässä on sävyjä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivokemioista tulu mieleen...auttaako tuo mäkikuisma oikeasti?
Musta tuntuu, että aika moni on hieman pihalla töissä, ainakin omassa paikassani. Ettei siis tiedä kaikesta kaikkea ja haasteet on kovia ja joskus onnistuu, joskus ei. Tuntuu, että moni esittää asiantuntevaa. Itsekin, ja usein onnistun, joskus ei, työtä se vain on! Fake until you make it :D
Itse olen myös masentunut ja kärsin huonosta itsetunnosta. Nyt menossa hieman parempi kausi, mutta vaikeiden kausien läpi olen viime vuosina vain rämpinyt ja ajatellut, että parempaa on pakosti tulossa. Ei elämä ole niin vakavaa, kyllä saa olla masentunut, vaikkei sitä tietysti haluakaan, mutta sille ei voi mitään. Saa lojua kotona ja raahautua töihin puolikuolleen näköisenä. Joku päivä menee kuitenkin sitten taas paremmin.