Sosiaaliluokkaerot parisuhteissa Suomessa - miten ne näkyvät konkreettisesti?

Ei ole ristiriitoja, mutta onhan siinä eroa, että mieheni kodissa oli palveluskuntaa ja minä jouduin siivoamaan huoneeni ihan itse. Ei myöskään ole ollut samoja harrastusmahdollisuuksia tms. Anoppi on kuollut, jos eläisi olisi varmaan enemmän ristiriitoja.

Meillä ainakin tulee riitaa lahjoista. Mä olen varakkaammista oloista ja mies ei, ja mut on kasvatettu siihen, että aina viedään joku lahja jos mennään juhliin. Mies taas on sitä mieltä ettei tarvitse. Mua edelleen hävettää mennä miehen sukulaisten rippijuhliin/yojuhliin/synttärijuhliin ilman lahjaa. Mies taas sanoo, että meitä pidettäisiin hirveintä pröystäilijöinä jos tuotaisiin jotain muutakin kuin kukkia.

Kyllä näitä tämmösiä ristiriitoja aina välillä tulee. Silloin kun alettiin seurustelemaan tuli paljon enemmän, mutta nyt ei enää niin paljon. Veikkaan, että seuraavat isommat ristiriidat taustoista johtuen liittyy lasten kasvatukseen. Mutta se ei vielä ole ajankohtaista.

Mies maalta pientilalta, minä kaupungista keskiluokasta.

Rahasta ja lastenkasvatuksesta kinaa. Minun mielestä on normaalia katsoa lasten perään, ja hankkia heille kivoja juttuja, mitä pitävät tärkeinä. Jos ei liian kalliita, niin tottakai pitää välillä saada vaikka värikynät. Miehen ja sukunsa mielestä tavaraa on lapsella liiaksi asti. Lisäksi vietän aivan liikaa aikaa lapsen kanssa, kun pitäisi kokata ja kitkeä senkin aikaa.

Minä asuisin miekellään vaikka kerrostalossa ja olisi vähemmän kotitöitä ja enemmän vapaa-aikaa. Mies on kotona oppinut, että kädet sylissä ei istuta, ja oikea koti on omakotitalossa maalla, ja iso piha. Vuokralla asuu vain roskaväki.

Minun mielestä pitää pitkin vuotta säästää vähän, että pääsee pikku kaupunkilomalle taso laskettelemaan. Miehen suku ei tätä ymmärrä lainkaan, kun samalla rahalla saisi sohvan. Meillä siis on jo sohva.

Näitä riittä. Juhliin ei voi kuvitella ottavansa ruuat pitopalvelusta, ne pitäisi tehdä kaikki itse. Oikea nainen ei edes istu kun muut syö, ja ottaa vain tähteet, ja pomppii kaatamassa muille.

Taide, kirjat, teatteri on rahan haaskausta. Formulat se vasta viihdettä on, ja telkkari avatasn vaikka kesken ristiäisten.

Kuntosali on turhuutta, lumityöt riittävät kuntoiluksi. Lapselle riittää kun lukee pari vuotta, että pääsee sitten lähelle vuodeosastolle hoitajaksi. Vaikka olisi päätä lääkäriksi.

Jne jne

Mieheni yh-sossuäidin kasvatti, minä ylempää keskiluokkaa.

Ensinnäkin, molempien vanhemmat vihaavat lapsensa valittua! Isäni mielestä mieheni ei voi pitää minusta huolta vaatimattoman taustansa takia, anoppini mielestä minä olen snobi enkä tiedä elämästä mitään.

Mieheltäni puuttuu käytännössä kokonaan sellainen arjen perussivistys, joka mahdollistaa mm. keskustelun ajankohtaisista aiheista. Kotonaan ei ole pahemmin puhuttu muusta kuin rahasta ja sen puutteesta...minut on kasvatettu kauniiseen, muita huomioivaan käytökseen ja esim. ylempänäkin mainittu "lahja viedään aina" on aiheuttanut huvittavia tilanteita kun anoppi tai miehen muut sisarukset eivät osaa ottaa vastaan edes kukkakimppua. Mies taas kokee alemmuudentunnetta kaveripiirissään, koska ei saanut nuorena viedä lahjoja näiden synttäreille (anopin mukaan "hänhän ei tuhlaa kakaroiden lahjomiseen"), ja nyt aikuisena koittaa jotenkin hyvitellä tätä tosiasiaa mm. ostamalla kalliita tuomisia tms. kavereilleen ja on ensimmäisenä tarjoamassa koko porukan syömiset.

Minä pyrin säästämään, mies tuhlaamaan. Tästä tulee joskus ristiriitoja, kun pitäisi säästää johonkin hankintaan, mutta mies käyttää rahansa kaikkeen turhaan ja...niin.