Onko teille tullut ongelmia siitä, että puoliso on eri sosiaaliluokasta?

On vastuutonta väittää, että Suomessa ero olisi sosiaaliluokkia. Sitten kun koulutuksen myötä kohoaa alempaan tai ylempään keskiluokkaan, on koko ajan osan pihalla ja epämukava olo, eikä oikein tiedä kuka on ja minne kuuluu. Vanhasta sosiaaliluokasta hyljeksitään, koska on liian koulutettu ja vauras sinne, ja tuntee liian "hienoa" väkeä sen myötä. Uusi sosiaaliluokka ei tunnu omalta eikä luontevalta, eikä hahmota kuuluvansa sinne.

Itse olen huomannut että tuntuu mukavalta lyödä hynttyyt yhteen toisen samanlaisen luokkanousijan kanssa, niin on pa Alhon yhteistä.

*paljon

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko sosiaaliluokkiin, monesti ihmisillä vaan sattuu olemaan eri ammatti/työnimike keskenään parisuhteessa.

Eli sosiaalinen piirisi on aika suppea.

Yhteiskuntatiede ei onneksi ole uskon asia.

Vaikea uskoa ettei olisi tutkimusta Suomen yhteiskuntaluokista. Itse asiassa yhdestä väitöksestä oli Hesarin juttu, olikohan nimellä Luokkaretki.

Sosiaaliluokka näkyy keskeisesti etenkin ihmisen terveydessä, tavoissa ja harrastuksissa. On turha väittää, ettei Suomessa olisi luokkaeroja, vaikka ne eivät ehkä olekaan samalla tavalla suoraan periytyviä kuin esim. Britanniassa.

Vierailija kirjoitti:

Nää on hauskoja :D

Ihan kuin yliopiston käynyt Virtanen olisi ihan eri rotua kuin maksalaatikkoja purkittava Virtanen. Todellisuudessa esimerkiksi noita perinteisiä arvoja löytyy ihan korkeakoulun käyneissäkin (vaimon oletetaan olevan edustuspikkuvaimo, joka jää kotiin) eikä kaikki duunaritkaan ihan niin prototyyppisiä ole kuin av:n perusteella voisi luulla. Itse olen duunariperheestä, jossa isä on aina tehdyt ruokaa ja siivonnut ihan kuten aika monessa muussakin vastaavassa perheessä. Itseasiassa juuri johtajista ja yliopiston käyneistä on tullut miehissä vastaan hyvinkin perinteisiä ja sovinistisia ajatuksia.

Erilaiset sosiaaliluokat Suomessa alkaa tulla vastaan vasta, kun vanhan suomenruotsalaisen varakkaan perheen lapsi alkaa seurustella vaikka Pielavetisen Möttösen kanssa. Täällä ei juurikaan ole mitään siniverisiä tai montaa pitkän linjan sivistyssukua. Yhden tai kahden sukupolven korkeakoulutus ei ole ihan niin suuri ero, kuin moni haluaa antaa ymmärtää.

Omat ennakkoluulot toisen asteen koulutuksen käyneistä ja "yksi sähkömies" ei oikein vielä ole ihan sama asia todelliset luokkaerot.

Se, että joku kieltäytyy huomaamasta luokkaeroja ei tarkoita sitä ettei niitä ole. Itse olen alemman keskiluokan yh-perheestä, ja opiskelin aikanaan arvostettua alaa jonka opiskelijoista iso osa oli ns. paremmista perheistä. Eron kyllä huomasi. Ainakin pk-seudulla on asuinalueita joihin ei köyhällä tai edes alemmalla keskiluokalla ole varaa, ja näillä alueilla kasvaa lapsia joiden kaikki tarha- ja koulukaverit ovat vähintään ylemmän keskiluokan perheestä. Tähän kun lisätään vielä niin kalliit harrastukset että myös harrastuskavereiksi valikoituu pelkkiä rikkaiden perheiden lapsia, niin kupla on valmis. Kyllä nämä ihmiset elävät vähän toisenlaisessa todellisuudessa kuin jotkut Kontulan kasvatit.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ongelmia (vielä), kun en ole kertonut suvulle, että seurustelen irakilaisen pakolaisen kanssa. Olen akateeminen, mutta sukuni on suurimmaksi osaksi yrittäjiä ja muita ei-akateemisia. Miesystäväni opiskelee ammattikorkeakoulussa ja on työskennellyt johtajana kotimaassaan ennen kuin joutui pakenemaan ISISiä. Kyllä minun sukuni silti ensimmäiseksi ajattelee, että rakkaus ei ole aitoa ja tuo mies yrittää jotenkin hyötyä minusta jne. Tiedän sen, koska sukuni on vanhanaikainen ja koulutusta ei ole paljon. Lisäksi suku varmaan pelkää, että mies houkuttelee minut muuttamaan Irakiin. He eivät tiedä, millaiset olot siellä ovat.

Surullista, että ihminen johon valtio on panostanut suuren summan pilaa elämänsä sekaantumalla roskaväkeen.

Oli hämmentävää, kun totesimme ostaneemme talon ns. paremman väen alueelta. Mieheni ja minun tausta on pikkupaikkakuntien työläisperheistä. Olemme koulutuksella onnistuneet hankkimaan ajan kanssa hyvät virat ja kohtuulliset palkat. Muutettuamme työn perässä pienelle teollisuuspaikkakunnalle, huomasimmekin olevamme uudessa ja oudossa luokassa, nimittäin ylemmässä keskiluokassa. Asuinaluettammme pidettiin herrojen alueena, ja alkoi tulla kutsuja lionseihin, kokkareille ja varankeruujuhliin. Eihän meillä kummankaan kotikasvatus ollut valmistanut tähän.

Aluksi jännitin järjestää lastenkutsuja ja Tuppereita, ja myös lapsen kavereiden vanhempia. Kaikkeen sitä kumminkin tottuu ajan kanssa. Olen miettinyt, että lapselleni tämä on sitten sitä luontevaa, ja voi olla että hänen opiskeluaikansa ja elämänpolkunsa poikkeaa sitten olennaisestikin omastani. Seuraavaksi varmaan jännitän tulevaa miniää ja tämän sukua, ja toivon, etten tee tahtomatta jotain mokia, etteivät voisi käydä.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ongelmia (vielä), kun en ole kertonut suvulle, että seurustelen irakilaisen pakolaisen kanssa. Olen akateeminen, mutta sukuni on suurimmaksi osaksi yrittäjiä ja muita ei-akateemisia. Miesystäväni opiskelee ammattikorkeakoulussa ja on työskennellyt johtajana kotimaassaan ennen kuin joutui pakenemaan ISISiä. Kyllä minun sukuni silti ensimmäiseksi ajattelee, että rakkaus ei ole aitoa ja tuo mies yrittää jotenkin hyötyä minusta jne. Tiedän sen, koska sukuni on vanhanaikainen ja koulutusta ei ole paljon. Lisäksi suku varmaan pelkää, että mies houkuttelee minut muuttamaan Irakiin. He eivät tiedä, millaiset olot siellä ovat.

Puhumattakaan mikä vääntö siitä tulee, että tytärtäsi ei typistetä musliminaisen elämään.

Ex-avomieheni oli ns. hyvästä perheestä, molemmat vanhemmat korkeissa asemissa työelämässä. Omat vanhempani olivat ihan perusduunareita, isäni työttömäksi jäänyt alkoholisti. Exäni ei halunnut olla vanhempieni kanssa missään tekemisissä, koska olivat niin juntteja hänen mielestään. Lähdin pois siitä suhteesta, koska en nähnyt meillä mitään yhteistä tulevaisuutta. Molemmat olimme juuri valmistuneet yliopistosta tuolloin.

Minä ja vanhempani olemme korkeakoulutettuja. Mies käynyt vaan peruskoulun, vanhemmatkaan eivät opiskelleet.

Ei sitä sinällään huomaa, onneksi. Kuitenkin nyt vähän avoimessa opiskelee, ollut toimistotöissä pitkään ja on fiksu tyyppi.

Lukee paljon ja itsekseen opiskelee. Vaikka kielellisesti on lahjakas ja historiasta ym. tietää paljon, niin esim. intertekstuaalisuus ym. joistain lukiossa opituista termeistä ei ole kuullukkaan.

Toisaalta sitten taas tietää hyvin monesta asiasta enemmän kuin minä ja on kävelevä englannin sanakirja minulle. Voimme keskustella kaikesta ja esim. taiteesta hän ok super paljon enemmän kartalla kuin minä.

Lähinnä pelotti se sen elämäntapatyöttömyyden periytyminen, mutta kova halu työskennellä onneksi on, vaikka palkat olleet pieniä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ongelmia (vielä), kun en ole kertonut suvulle, että seurustelen irakilaisen pakolaisen kanssa. Olen akateeminen, mutta sukuni on suurimmaksi osaksi yrittäjiä ja muita ei-akateemisia. Miesystäväni opiskelee ammattikorkeakoulussa ja on työskennellyt johtajana kotimaassaan ennen kuin joutui pakenemaan ISISiä. Kyllä minun sukuni silti ensimmäiseksi ajattelee, että rakkaus ei ole aitoa ja tuo mies yrittää jotenkin hyötyä minusta jne. Tiedän sen, koska sukuni on vanhanaikainen ja koulutusta ei ole paljon. Lisäksi suku varmaan pelkää, että mies houkuttelee minut muuttamaan Irakiin. He eivät tiedä, millaiset olot siellä ovat.

Puhumattakaan mikä vääntö siitä tulee, että tytärtäsi ei typistetä musliminaisen elämään.

Suomi on kristittyjen maa. Ei se tarkoita, että täällä ei harrasteta esiaviollista seksiä tai eletään raamatun mukaan.

Jotenkin älytöntä olettaa, että joku nuori muslimi tulisi Suomeen ja alkaa haluta muslimiavioliittoa. Kaverini saa olla ihan oma itsensä irakilaisensa kanssa, ei ole mikään himouskovainen.

Vierailija kirjoitti:

Minä ja vanhempani olemme korkeakoulutettuja. Mies käynyt vaan peruskoulun, vanhemmatkaan eivät opiskelleet.

Ei sitä sinällään huomaa, onneksi. Kuitenkin nyt vähän avoimessa opiskelee, ollut toimistotöissä pitkään ja on fiksu tyyppi.

Lukee paljon ja itsekseen opiskelee. Vaikka kielellisesti on lahjakas ja historiasta ym. tietää paljon, niin esim. intertekstuaalisuus ym. joistain lukiossa opituista termeistä ei ole kuullukkaan.

Toisaalta sitten taas tietää hyvin monesta asiasta enemmän kuin minä ja on kävelevä englannin sanakirja minulle. Voimme keskustella kaikesta ja esim. taiteesta hän ok super paljon enemmän kartalla kuin minä.

Lähinnä pelotti se sen elämäntapatyöttömyyden periytyminen, mutta kova halu työskennellä onneksi on, vaikka palkat olleet pieniä.

on*

Niin ja lisäyksenä, että ex-poikaverini oli tyyliik amis drop-out kun sillon 19-vuotiaana seurusteltiin. Ei ollut lukenut kirjan kirjaa ja todellakaan edes maailman meno eli kansainväliset uutiset tai mikään kiinnostanut. Lähinnä kalja ja pelit.

Eli riippuu niin ihmisestä.

Vierailija kirjoitti:

On vitsi puhua Suomessa jostain suuremmista luokkaeroista. Yleensä näitä korostavat ne, jotka luulevat olevansa ylempää luokkaa / kohonneensa sinne koulutuksen tai avioliiton kautta. Todellisessa elämässä heillä ei olisi mitään asiaa ylempiin piireihin vaikkapa Ranskassa, Englannissa tai Yhdysvalloissa, joissa ne luokkaerot ovat todellisia.

Vaikka Suomessa erot ovat pienemmät ne kuitenkin ovat olemassa. Monesti melko hienosävyisinä, jolloin oppimattomalta voivat jäädä huomaamatta. T: amerikkalaiseen yläluokkaan naitu proletaustasta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ongelmia (vielä), kun en ole kertonut suvulle, että seurustelen irakilaisen pakolaisen kanssa. Olen akateeminen, mutta sukuni on suurimmaksi osaksi yrittäjiä ja muita ei-akateemisia. Miesystäväni opiskelee ammattikorkeakoulussa ja on työskennellyt johtajana kotimaassaan ennen kuin joutui pakenemaan ISISiä. Kyllä minun sukuni silti ensimmäiseksi ajattelee, että rakkaus ei ole aitoa ja tuo mies yrittää jotenkin hyötyä minusta jne. Tiedän sen, koska sukuni on vanhanaikainen ja koulutusta ei ole paljon. Lisäksi suku varmaan pelkää, että mies houkuttelee minut muuttamaan Irakiin. He eivät tiedä, millaiset olot siellä ovat.

Mielenkiintoista että valtaosa Suomeen saapuneista irakilaisista on kertomansa mukaan johtajia, lääkäreitä ja insinöörejä. :D

Ja luulisi, että näille ryhmille olisi paljon tekemistä myös kotimaansa jälleenrakennuksessa, nythän ISIS on käytännössä lyöty.

Kelaako ihmiset, että Irakissa on vain jotain paimenia? Tai että sellaisella on varaa maksaa salakuljettajalle?

Ja luuletko oikeasti ISISin olevan se ainoa ongelma? 😂😂 Etkö yhtään tiedä, kuinka monta tahoa siellä riehuu?

Olisi varmaan pitänyt naida aikoinaan vertaisesti tienaava. Nyt eron jälkeen sossusta löi semmoisen elatusvaateen per kuukausi pöytään, ettei oikein tiedä mitä sanoisi. Muksut kuitenkin puolet mulla ja luulin että molemmat hoitaa omansa.

"Kyse on lapsien oikeudesta", mulle paasattiin, mutta eihän se koko totuus kyllä ole.

Mieheni on AMK-tason koulutuksen käynyt,mutts duunariammatissa tällä hetkellä. Itse olen vielä opiskelija, mutt valmistun ihan pian maisteriksi. Jatkan varmaan jossain vaiheessa jatko-opintoihin myös. Mies on duunariperheestä ja minun vanhempani ovat akateemisia,mutta he taas itse ovat vasta sukumme ensimmäisiä akateemisia. Isä on myöskin materiaa vastaan ja viihtyy askeettisesti elellen. Äidillä taas on suuri sosiaalinen velvollisuudentunto siis hyvässä mielessä. Minutkin on kasvatettu kohtaamaan kaikki ihmisinä, ihan sama mitä he ovat opiskelleet tai eivät ole ja ovatko työssä missä vai eivät. Ehkä minun on siksi helppo ja luonteva olla miehen duunariperheen parissa,koska ei minulle ole opetettu että semmoisella on väliä vaan ihan muilla asioilla. Mieheni on siis huomaavaisin ja huolehtivaisin ihminen jonka tunnen. Nämä painavat itsellä selvästi enemmän kuin mikään titteli tai asema tms.

Vierailija kirjoitti:

Minua nykyään väsyttää ja masentaa olla naimisissa miehen kanssa, jolla on hyvä ammatti, hyvä perhe, hyvä tulevaisuus. En edes viitsi kertoa millainen itse olen ja mistä tulen, mutta mitä enemmän näen miehen perheen elämää, sitä pahemmalta oma "elämätön" lapsuus ja nuoruus ja aikuisuus tuntuu. 

Minulla on kyllä hyvät käytöstavat, mutta huomaan itse vetäytyväni pois seurasta. Koen, etten ole tarpeeksi hyvä. Koen, etten osaa sanoa mitään järkevää. 

Kun oma perhe ja suku on näköalatonta, katkeraa ja viinaan menevää sakkia, eikä itse ole onnistunut missään, tekee mieli vain erota. Lapsille se ei olisi oikein, mutta en itse enää kestä sitä että en voi osaltani antaa lapsille turvallisia ja luotettavia aikuisia, enkä miehelle sitä elintasoa joka kahdella normaalilla aikuisella yleensä on. Rehellisesti sanottuna olen kateellinen miehen sisarusten koulutuksesta ja elintasosta, kateellinen miehen hyvistä vanhemmista (kun omat on eronneet ja riitaisia) ja kateellinen aivan kaikesta. 

Tekee mieli hypätä junan alle. Jos olisin omieni seurassa, en tuntisi näin. Kaikki muutkin olisivat niitä joista piti tulla jotain mutta joista ei sitten tullutkaan. Voisi rauhassa olla luuseri. Kukaan ei ensi kerran tavatessa joutuisi siihen vaikeaan tilanteeseen, ettei tiedä mitä minulle sanoisi. 

Ala tehdä sitä mitä haluat. Mieti mitä haluat. Nyt jättäydyt alle.

Olet ihan passeli mimmi.

Hienoa, että tajuat kateuden. Se syö sisältäpäin ja sille voi kyllä jotain, kun sitä työstää.

Ota kiinni niistä omista hyvistä. Kyllä niitä on.

Ymmärrän sinua oikein hyvin, koska itsellä samoja tunteita.

Alemmuuden tuntia tuo kateus myös on.

Mutta kun kaikki on hyviä. Se on vaan näköalakysymys. Ruveta katselemwan eri kulmista.

Opiskelu, lukeminen, harrastus auttaa...et niin paljoa sitten tuohon kuluta energiaasi.

Puolison vanhempien sosiaaliluokalla on isompi merkitys kuin puolison sosiaaliluokalla. Kasvatus on ollut aika erilaista eri koulutustason perheissä vielä 20-30 vuotta sitten. Kasvatus taas vaikuttaa aikuisuuden käytökseen paljon. Exäni oli kouluttamattomien vanhempien akateeminen lapsi, mutta ei suhteestamme tullut mitään, kun vanhemmiten exäni alkoi yhä enemmän ilmentää vanhemmiltaan oppimiaan asenteita ja käytösmalleja.

Nykyinen puolisoni on akateemisten vanhempien akateeminen lapsi (kuten olen itsekin).

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on AMK-tason koulutuksen käynyt,mutts duunariammatissa tällä hetkellä. Itse olen vielä opiskelija, mutt valmistun ihan pian maisteriksi. Jatkan varmaan jossain vaiheessa jatko-opintoihin myös. Mies on duunariperheestä ja minun vanhempani ovat akateemisia,mutta he taas itse ovat vasta sukumme ensimmäisiä akateemisia. Isä on myöskin materiaa vastaan ja viihtyy askeettisesti elellen. Äidillä taas on suuri sosiaalinen velvollisuudentunto siis hyvässä mielessä. Minutkin on kasvatettu kohtaamaan kaikki ihmisinä, ihan sama mitä he ovat opiskelleet tai eivät ole ja ovatko työssä missä vai eivät. Ehkä minun on siksi helppo ja luonteva olla miehen duunariperheen parissa,koska ei minulle ole opetettu että semmoisella on väliä vaan ihan muilla asioilla. Mieheni on siis huomaavaisin ja huolehtivaisin ihminen jonka tunnen. Nämä painavat itsellä selvästi enemmän kuin mikään titteli tai asema tms.

Minulla ihan sama tilanne ja samanlainen kasvatus taustalla. Minun mieheni oli myös huomaavainen ja huolehtiva, kunnes saimme lapsia ja rakkaus ilmeisesti loppui. Tässä sitä sitten ollaan, kylmässä suhteessa. Jos kulisseissa pitää elää, niin akateemisen miehen myötä nämä kulissit olisivat edes olleet vauraammat. Haluaisin itse panostaa elämisen laatuun ja kotiin, mutta miehen mielestä se on pröystäilyä.Hänellä kun ei lapsena ollut tätäkään. Itse olen joutunut tekemään luokkaretken alaspäin. Valehtelisin, että elämäni on nyt onnellisempaa lähiössä vaatimattomissa puitteissa. Ja todennäköisesti lapsetkaan eivät innostu kouluttautumaan, koska isi on heille esikuva.