Peruskoulu 80-l. vs. nykyään

Numeron 12 enkunope on kyllä opiskellut ääntämistä omalla takapihallaan. Ian on ihan iö/än riippumatta aksentista eli EI ai-alkuinen missään paitsi Porvoon englannissa.

Vierailija kirjoitti:

Numeron 12 enkunope on kyllä opiskellut ääntämistä omalla takapihallaan. Ian on ihan iö/än riippumatta aksentista eli EI ai-alkuinen missään paitsi Porvoon englannissa.

Kiitos tästä, en jaksanut itse tulla selittämään asiaa, mutta ihmettelin tuota nro:n 12 kommenttia :)

Minusta tuntuu, että kouluissa oli kiireettömämpää kuin nykyisin. Fysiikka ja kemia alkoivat vasta yläasteella. Vaikka luokassamme oli 30 oppilasta, tuntui opettajalla olevan aikaa meille kaikille, koska mitään suurempia järjestyshäiriöitä ei ollut eikä luokassa ollut vieraan kielisiä oppilaita.

Kirjoittamista arvostettiin todella paljon ja kaunokirjoitusta harjoiteltiin paljon. Vasta yläasteella sai kirjoittaa tekstaamalla.

Mutta uskonnonopetus oli aivan huuhaata. Kukaan ei olisi voinut sanoa ääneen, ettei usko Jumalaan. Kertomukset Jeesuksen tekemistä ihmeistä opetettiin ainakin meillä ikään kuin tosiasioina, joita ei voinut kyseenalaistaa.

Julkinen nolaaminen, syyllistäminen ja häpäiseminen. Jos ei osannut jotakin tai teki jotakin toistuvasti väärin, siitä kailotettiin opettajan ja myöhemmin muiden oppilaiden toimesta kovaan ääneen että kaikki varmasti huomasi että X ei osannut.

Paniikkihäiriö tai jännittäminen, joita ei siihen aikaan edes tunnistettu, oli vain merkki heikkoudesta ja sitähän ei sallittu. Kaikkien piti laulaa, esiintyä ja osallistua näytelmiin. Onneksi itse olin esiintymishaluinen ja "reipas", enkä kokenut sitä siksi hankalaksi. Mutta moni varmasti koki. :(

S2 oli tuntematon käsite 80-luvulla: jokainen oppilas osasi suomea ja monikulttuurisuus ei ollut ihanne ja normi niinkuin nykyään. Käytöstavat ja kuri oli kunniassaan. Oppilaiden kuunteleminen ja osallistaminen oli minimaallista ja oppilas ei ollut palvottava asiakas kuten nykyään. Opettaja olinopettaja eikä ohjaaja tai valmentaja kuten nykyään. Kaikki projektit, pakkokysely ja pilipalitouhut oli silloin poissa ja nykyään kuormittamassa koulupäivää. Koulussa oltiin oppimista varten ja opettaja sai opettaa eikä tarvinnut olla monen ammatin moniosaaja. Rehtorilla oli aikaa keskustella opettajien ja oppilaiden kanssa toisin kuin nykyäön, kun rehtori on toimitusjohtaja, joka ramppaa kokouksissa ja strategiapalavereissa.

Minulla on kyllä ihan hyvä muistoja koulusta. Minua kiusattiin yhtenä vuonna ja silloin olin yksinäinen, mutta muuten oli aina kavereita. Opetus oli todella opettajajohtoista, mutta kyllä me teime myös ryhmätöitä. Laulukoe oli luokan edessä, mutta olimme musiikkiluokalla ja musiikin arvosanaan vaikuttivat myös monet muut asiat.

Rehtori oli silloin tärkeä henkilö. Oli aivan kauheaa, jos joku joutui rehtorin puhutteluun. Nykyään vaikuttaa siltä, että rehtorikin on oppilaan kaveri. Minusta terve auktoriteettien kunnioitus valmisti monista ahkeria työntekijöitä, jotka kestävät senkin, ettei aina ole kivaa ja joskus on siedettävä vääryyttäkin.

Pukeutuminen oli hyvin erilaista kuin nykyään. Meillä oli vielä neljäsluokkalaisina toppahaalarit ja lasten talvisaappaat päällä. Ala-asteella ei kukaan meikannut eikä "seksikkyys" ollut edes sanavarastosamme. Viidennellä ja kuudennella luokalla oltiin jo vähän kiinnostuneita muodista, mutta kaikki paljastava oli vain noloa. Joillain oli merkkivaatteita, mutta se oli harvinaista.

Koulunkäyntiä pidettiin yleensä tärkeänä. Se oli tärkeä osa elämää ja valmistautumista nuoruuteen ja aikuisuuteen. Koska ei ollut nettiä ja TV:ssäkin oli vain kaksi kanavaa, oli koulu yhteys ympäröivään maailmaan aivan eri tavalla kuin nykyisin.

Minusta tuntuu siltä, että vielä 80-luvulla koulu oli lähinn oppimiat varten. Nykyään taas korostuvat sosiaalisten taitojen harjoittelu ja suoranaiset ihmiskokeet, joissa koitetaan lattialla tai säkkituoleilla maaten saada aikaan parempia oppimistuloksia. Minä viihdyin aikanani luokassa, jossa oli selkeät säännöt ja kuri opettajan asettamina. Se oli turvallista.