Lue keskustelun säännöt.
Ihastus työkaveriin on raskasta, eikä mene ohi
21.03.2017 |
Ei vaan mene ohi, vaikka vuoden olen jo odottanut että menisi... Olemme molemmat parisuhteessa. Olen aina ollut herkkä ihastumaan, eikä se tarkoita minun kohdallani sitä että en rakastaisi kumppaniani, tai että haluaisin vaihtaa hänet toiseen. Tällainen minä vaan olen. Tämän työkaverin kanssa vietän paljon aikaa yhdessä, sillä olemme samassa tiimissä ja hoidamme yhdessä tiettyjä tehtäviä. Usein vietän hänen kanssaan päivän aikana enemmän aikaa kuin oman mieheni. Tämä työkaveri on ystävällinen, huumorintajuinen, älykäs ja kaikin tavoin fiksu. Jos olisimme sinkkuja, olisin ehkä jo yrittänyt hurmata hänet omakseni, sillä tämä ihastus on kestänyt niin kauan. Nyt se ei luonnollisestikaan ole vaihtoehto.
En tiedä paljonko työkaveri pitää minusta. Tuntuisi kivalta ajatella, että hänkin olisi edes hieman ihastunut minuun, mutta se on naurettava ja typerä ajatus / toive. Miksi oikeasti haluaisin sellaista, kun tilanne on tällainen kuin on. Välillä tuntuu että ihastus laantuu, mutta aina se palaa takaisin. En ole sanallakaan vihjannut työkaverille että pitäisin hänestä mitenkään erityisesti, mutta välillä pelkään että kehonkieleni paljastaa miten asia on. Tai se, että väkisinkin puhun hänelle hieman eri tyyliin kuin muille. Ainakin itsestäni tuntuu siltä.
Olen oikeasti onnellinen parisuhteessani, vaikkei sitä kertomani perusteella ehkä uskoisi. On todella raskasta olla tällä tavoin ihastunut, kun se vaan jatkuu ja jatkuu eikä mene ohi. En voi vältelläkään tuota työkaveria, sillä tämä työ on minulle tärkeä.
Vertaistukea tai muita ajatuksia?
Kommentit (46)
Voi kuule. Samassa veneessä ollaan, jo kahdeksan vuotta!!!
Eikä mene ohi millään:( Tiedän että oma mieheni on 200 kertaa parempi mutta silti haaveilen elämästä tämän työkaverin kanssa. Miten tän saa pois??
Olin välillä muutaman vuoden eri työpaikassakin mutta en missään vaiheessa unohtanut ihastustani ja kun palasin, olin taas heti korviani myöten ihastunut. Ja pahinta on että niin työkaverikin minuun ja molemmat ollaan tahoillamme naimisissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole ollut herkkä ihastumaan ja nyt sitten olen. Väittäisin että rakastunutkin. Hirveä ikävä nytkin. En ole oikein koskaan ikävöinyt ketään ihmistä ja siksi tuntuu niin kurjalta kai. Huh huh, en olisi koskaan uskonut että näin käy.
Vierailija kirjoitti:
Voi kuule. Samassa veneessä ollaan, jo kahdeksan vuotta!!!
Eikä mene ohi millään:( Tiedän että oma mieheni on 200 kertaa parempi mutta silti haaveilen elämästä tämän työkaverin kanssa. Miten tän saa pois??
Olin välillä muutaman vuoden eri työpaikassakin mutta en missään vaiheessa unohtanut ihastustani ja kun palasin, olin taas heti korviani myöten ihastunut. Ja pahinta on että niin työkaverikin minuun ja molemmat ollaan tahoillamme naimisissa.
Apua, 8 vuotta! Miten voi olla ettei tuo jo mene ohi... Itse muistelen välillä erästä miestä, johon olin sinkkuaikoinani palavan ihastunut ja luulin ettei se mene koskaan ohi, mutta nyt vuosia myöhemmin en tunne häntä kohtaan enää mitään. Tähän perustan uskoni ja toivoni, että ihastus voi laantua.
On varmaan tuplasti vaikeampaa, jos tietää että tunteisiin vastataan... Minä en haluaisikaan tietää, jos työkaveri pitäisi minusta sillä tavalla. Nyt voin sentään ajatella, että kaikki kipinät välillämme ovat vain omassa päässäni. Menisi ylivoimaisen vaikeaksi, jos tietäisin hänen tuntevan samoin...
ap
Joo voin kertoa että ON tuplasti vaikeampaa... Joskus mietin että jos tää onkin rakkautta kun on kestänyt näin pitkään.... helpointa on silloin kun ei nähdä, saa edes hetken hengähtää tästä kiduttavan kutkuttavasta tunteesta. Siksi pyrin häntä töissä välttelemään mutta aina se ei onnistu ja sitte pyörii sukat jaloissa <3
Täällä kohtalotoveri, 1 v ja 10 kk takana. Heti hänet tavattuani tiesin liikkuvani vaarallisilla vesillä. Kolme kertaa on päädytty samaan hotellihuoneeseen eli joka kerta, kun olemme nähneet ei-selvinpäin... Muuten pysytään asialinjalla. Saa nähdä, mihin tämä johtaa. Minä olen naimisissa, hän eronnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Edellinen ihastus kesti viisi vuotta (silloin olin itse sinkku). Nykyisen kohdalla eletään jo kolmatta vuotta (olemme molemmat naimisissa). Nautin tunteesta ja hieman haikeana odotan että se loppuu. Ei se niin vakavaa ole kunhan pitää tunteet omana tietona.
Vierailija kirjoitti:
Joo voin kertoa että ON tuplasti vaikeampaa... Joskus mietin että jos tää onkin rakkautta kun on kestänyt näin pitkään.... helpointa on silloin kun ei nähdä, saa edes hetken hengähtää tästä kiduttavan kutkuttavasta tunteesta. Siksi pyrin häntä töissä välttelemään mutta aina se ei onnistu ja sitte pyörii sukat jaloissa <3
Huaah, toivottavasti minä en joudu kärsimään noin pahasti... Otan osaa kyllä! Uskoisin, etten saisi tietää jos työkaveri olisikin minuun ihastunut, sillä hän ei varmasti sanoisi sitä ääneen. Hän on kunniallinen tyyppi. Toivon vaan ettei hän ole ainakaan kovin aukottomasti tullut siihen tulokseen, että minä pidän hänestä niin kovasti.... Se olisi noloa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä kohtalotoveri, 1 v ja 10 kk takana. Heti hänet tavattuani tiesin liikkuvani vaarallisilla vesillä. Kolme kertaa on päädytty samaan hotellihuoneeseen eli joka kerta, kun olemme nähneet ei-selvinpäin... Muuten pysytään asialinjalla. Saa nähdä, mihin tämä johtaa. Minä olen naimisissa, hän eronnut.
Tietääkö miehesi, mitä on tapahtunut...?
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kohtalotoveri, 1 v ja 10 kk takana. Heti hänet tavattuani tiesin liikkuvani vaarallisilla vesillä. Kolme kertaa on päädytty samaan hotellihuoneeseen eli joka kerta, kun olemme nähneet ei-selvinpäin... Muuten pysytään asialinjalla. Saa nähdä, mihin tämä johtaa. Minä olen naimisissa, hän eronnut.
Tietääkö miehesi, mitä on tapahtunut...?
ap
Ei, ja esim. viime kerralla ei todellakaan tapahtunut paljon muuta kuin nukkumista. Elän ihan hyvässä avioliitossa, mutta silti saattaisin olla valmis jonkinlaiseen sivusuhteeseen. Asumme tämän ihastuksen kanssa kaukana toisistamme ja näemme ehkä vain viitisen kertaa vuodessa. Muuten olemme yhteyksissä vain työasioissa. Firmat bileet on sitten niitä pahimpia - tai parhaimpia, miten sen nyt ottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta mistä sen tietäisi, jos noin sitkeä molemminpuolinen ihastus onkin rakkautta. Itse samassa tilanteessa kuin ap, mutta en minäkään usko että tunne olisi meillä molemminpuolinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kohtalotoveri, 1 v ja 10 kk takana. Heti hänet tavattuani tiesin liikkuvani vaarallisilla vesillä. Kolme kertaa on päädytty samaan hotellihuoneeseen eli joka kerta, kun olemme nähneet ei-selvinpäin... Muuten pysytään asialinjalla. Saa nähdä, mihin tämä johtaa. Minä olen naimisissa, hän eronnut.
Tietääkö miehesi, mitä on tapahtunut...?
ap
Ei, ja esim. viime kerralla ei todellakaan tapahtunut paljon muuta kuin nukkumista. Elän ihan hyvässä avioliitossa, mutta silti saattaisin olla valmis jonkinlaiseen sivusuhteeseen. Asumme tämän ihastuksen kanssa kaukana toisistamme ja näemme ehkä vain viitisen kertaa vuodessa. Muuten olemme yhteyksissä vain työasioissa. Firmat bileet on sitten niitä pahimpia - tai parhaimpia, miten sen nyt ottaa.
Okei. Tulee vaan mieleen, että jos olisit valmis sivusuhteeseen, niin miksei saman tien tulisi kyseeseen erota ja alkaa "oikeaan" parisuhteeseen tämän miehen kanssa?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kohtalotoveri, 1 v ja 10 kk takana. Heti hänet tavattuani tiesin liikkuvani vaarallisilla vesillä. Kolme kertaa on päädytty samaan hotellihuoneeseen eli joka kerta, kun olemme nähneet ei-selvinpäin... Muuten pysytään asialinjalla. Saa nähdä, mihin tämä johtaa. Minä olen naimisissa, hän eronnut.
Tietääkö miehesi, mitä on tapahtunut...?
ap
Ei, ja esim. viime kerralla ei todellakaan tapahtunut paljon muuta kuin nukkumista. Elän ihan hyvässä avioliitossa, mutta silti saattaisin olla valmis jonkinlaiseen sivusuhteeseen. Asumme tämän ihastuksen kanssa kaukana toisistamme ja näemme ehkä vain viitisen kertaa vuodessa. Muuten olemme yhteyksissä vain työasioissa. Firmat bileet on sitten niitä pahimpia - tai parhaimpia, miten sen nyt ottaa.
Okei. Tulee vaan mieleen, että jos olisit valmis sivusuhteeseen, niin miksei saman tien tulisi kyseeseen erota ja alkaa "oikeaan" parisuhteeseen tämän miehen kanssa?
ap
En halua oikeaa parisuhdetta hänen kanssaan. Enkä varmaan kenenkään kanssa, jos nykyisestä joskus eroan. Tällä hetkellä eroa ei olenäköpiirissä. On vaan niin mahtavaa välillä tuntea olevansa kaunis ja haluttu.Piristystä arkeen.
Vierailija kirjoitti:
Mutta mistä sen tietäisi, jos noin sitkeä molemminpuolinen ihastus onkin rakkautta. Itse samassa tilanteessa kuin ap, mutta en minäkään usko että tunne olisi meillä molemminpuolinen.
On minullekin joinain heikkoina hetkinä tullut mieleen, että jospa olenkin oikeasti rakastunut enkä vain ihastunut. Mutta olen tullut siihen tulokseen, että ei tämä rakkautta voi olla, sillä en tunne työkaveria kuitenkaan tarpeeksi syvällisesti, en tiedä hänen tunteistaan mitään, ja lisäksi olen onnellinen oman mieheni kanssa. Toki meillä on monien vuosien jälkeen vähemmän sitä huumaa mitä alussa oli. Esim. jos ajattelen niitä romanttisia merenrantakävelyjä oman mieheni kanssa, niin tunnen kyllä onnea ja lämpöä, mutta en samaa kihelmöivää intoa kuin työkaveria ajatellessa. Mutta sitä kihelmöintiä tunsin oman mieheni kanssa alkuvaiheessa. Ei se kestä, ei kenenkään kanssa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisäänpä vielä, että olen ajoittain hyvinkin mustasukkainen tästä työkaverista. En niinkään hänen vaimostaan, mutta jos näen että hänellä on hauskaa jonkun muun työpaikan naisen kanssa. Eikö ole älytöntä?? Mutta ensimmäinen reaktioni on väkisinkin mustasukkaisuus...
ap
Reilu vuosi on oltu eri työpaikoissa eikä ole helpottanut. Ajattelen päivittäin tätä toista ja ikävän tunne on armoton. Tekisi mieli ottaa yhteyttä.
Itse olen vihdoin ehkä pääsemässä yli ihastuksestani, noin vuoden tätä onkin jo kestänyt. Itse uskon, että syynä on se, että ihastukseni on alkanut käyttäytymään minua kohtaan töykeästi. Se on tuntunut todella kurjalta, mutta nyt alan olla helpottunut. Samassa työpaikassa oleminen on kuitenkin mahdotonta, koska joudumme olemaan tekemisissä toistemme kanssa päivittäin. Nyt olenkin vaihtamassa työpaikkaa ja toivon, että mies jatkaa töykeää/asiallista linjaa loppuun saakka. Pelkään nimittäin, että tunteet palaisivat heti, jos hän antaisi siihen vähääkään aihetta. Toisaalta lasken päiviä, milloin pääsen pois hänen luotaan ja toisaalta taas en haluaisi lähteä. Pelkään, että tunteet palaavatkin kun olen uudessa työpaikassa, enkä sitten enää näe häntä koskaan..
Apua oikeasti mitä teen? En ole kokenut näin vahvasti koskaan. Jotain pieniä ihastuksia on ollut ennenkin, mutta ne menneet ohi nopsaa.
Mitä avoin suhde sinun tapauksessasi tarkoittaa? Mihin saakka voit edetä näiden juttujen kanssa? Ja miten löysit miehen jolle se on ok?
Hienoa että löysit ratkaisun ongelmaan! Itselläni se ei voi ratketa noin.
ap