Ponnistin huonoista oloista akateemiseksi ja vaativiin töihin, olen silti köyhä - MUITA?

Sama täällä. Vanhempani olivat akateemisia, mutta perheessä oli vakavia ongelmia kuten isän alkoholismi ja äidin sairaus joka vei hänet hautaankin aikaisin. Aina ei ollut edes ruokaa tai kunnon vaatteita. Mitään en perinyt. Huippuarvosanoin valmistuin minäkin ja töitä on, mutta niin osa-aikaisia/pätkittäisiä että olen myös köyhä. En tästä kyllä lapsuudenkotiakaan syytä. Olen tottunut köyhyyteen.

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä. Vanhempani olivat akateemisia, mutta perheessä oli vakavia ongelmia kuten isän alkoholismi ja äidin sairaus joka vei hänet hautaankin aikaisin. Aina ei ollut edes ruokaa tai kunnon vaatteita. Mitään en perinyt. Huippuarvosanoin valmistuin minäkin ja töitä on, mutta niin osa-aikaisia/pätkittäisiä että olen myös köyhä. En tästä kyllä lapsuudenkotiakaan syytä. Olen tottunut köyhyyteen.

Syyttelin itse pitkään itseäni siitä, että romahdin henkisesti; miksi en ollut vahvempi ja kovempi? Sittemmin olen ymmärtänyt, että menneisyyden vaikutuksen ymmärtäminen ei ole heikkoutta eikä ihmisen psyyken voi olettaa kestävän kaikkea. Minun rajani tuli vastaan tuossa kohtaa, jonkun muun sitten ehkä myöhemmin. 

En ole katkera tai elä syytellen menneisyyttä tai vanhempiani. Se, että opin vihaamaan itseäni ja pidin itseäni huonona ja kyvyttömänä, on kuitenkin ollut merkittävä tekijä henkisen romahtamisen lisäksi, kun elintasoni  on päätynyt siihen, mitä se on. Fyysinen sairaus sitten "viimeisteli" kokonaisuuden.

ap

Up, näin lomapäivän aikana ehdin kirjoitella (nyt tosin lähden salille).

ap

No mutta oletko onnellinen tai edes tyytyväinen nykyiseen elämääsi? Sinulla on ilmeisesti hyvä työ ja katto pään päällä, ruokaa jne? Ei sitä rahaa ja vaurautta saa lopulta kuitenkaan mukaansa, joten en ole maallisen mammonan keräämistä ikinä ymmärtänyt.

Joo, olet ap oikeassa että joku perusvire omasta huonommuudesta saattaa hyvinkin jäädä kurjan lapsuuden kokeneelle. Häpeä jäi jonnekin ihon alle kun ei ollut edes kunnon kenkiä, saati ulkomaanmatkoja niinkuin kavereilla. Kannustusta minä ainakaan en saanut enkä.mitään elämässä eteenpäin ponnistelun mallia.

- tuo aiempi kirjoittaja

Vierailija kirjoitti:

No mutta oletko onnellinen tai edes tyytyväinen nykyiseen elämääsi? Sinulla on ilmeisesti hyvä työ ja katto pään päällä, ruokaa jne? Ei sitä rahaa ja vaurautta saa lopulta kuitenkaan mukaansa, joten en ole maallisen mammonan keräämistä ikinä ymmärtänyt.

Pikainen vastaus vielä ennen salia: kiitos kysymästä, olen tyytyväinen. :) Tähän päästäkseni olen tosin tarvinnut ammattiapua ja vuosia aikaa. 

Kirjoitukseni tarkoitus ei ollut sanoa, että vaikea tausta tarkoittaa tyytymättömyyttä. Puhuin tässä nimenomaan aineellisesta köyhyydestä kommenttina siihen, että kuulen useasti (täälläkin), että nimenomaan aineellinen köyhyys johtuu aina yksilön omasta toiminnasta. 

Miksi pitäisi olla jotain omaisuutta enemmän kuin itse tarvitsee? Ethän sitä täältä mukaansa saa kuitenkaan, kun kuolet.

Hurja juttu.

Tuo henkinen köyhyys.

Tsemppiä ap. Moni asuu vuokralla, ei se ole häpeä.

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitäisi olla jotain omaisuutta enemmän kuin itse tarvitsee? Ethän sitä täältä mukaansa saa kuitenkaan, kun kuolet.

Ap tiettävästi halusi tuoda esille sitä, että aineellinen köyhyys ei johdu aina vain omista valinnoista. Hän ei mielestäni ottanut kantaa siihen, miten paljon ihmisellä tulisi olla omaisuutta. 

Minä olen itse myös samoissa kuopissa.tällä hetkellä. Lähdin jo alaikäisenä yksin asumaan ja kitkuttelin muutaman sadan euron opintotuella. Valitsin alan täysin väärin ja sillä perusteella että minä tyhmä varmasti pääsen kouluun sisään. N. 19 vuotiaana masennuin ja otin hällä väliä asenteen sillä olin päättänyt jo tappaa itseni. Tein paljon velkaa ja hölmöilin. Sitten tulin raskaaksi ja pidin lapsen. Nykyään olen tehnyt kaikkeni että tekisin ns oikein. Olen pienistä tuistani msksamut velat pois ja tehnyt opinnot loppuun. Silti töitä ei löydy paitsi sellaisia joita en pysty tekemään. Kokeilin jopa puhelin myyntiä. Nyt yritän hakea korkea kouluun keväällä mutta vaikea uskoa että.sisään pääsisin. Eli olen työtön ja köyhä. En usko että saan säästettyä välttämättä koskaan tarpeeksi rahaa esim asuntoon ja toisaalta luottoahan tuskin heruisi muutenkaan lainaan edellisten hölmöilyjen takia. Perintönä en tule saamaan yhtään mitään.

Samantapainen tarina minullakin. Hyvän kodin kasvatit tai luonteeltaan erilaiset ihmiset eivät silti koskaan tule ymmärtämään toisten ongelmia. Itse olen jo aikapäiviä sitten kyllästynyt selittelemään taustojani ja mieluummin vetäydyn yksinäisyyteen.

Vierailija kirjoitti:

No mutta oletko onnellinen tai edes tyytyväinen nykyiseen elämääsi? Sinulla on ilmeisesti hyvä työ ja katto pään päällä, ruokaa jne? Ei sitä rahaa ja vaurautta saa lopulta kuitenkaan mukaansa, joten en ole maallisen mammonan keräämistä ikinä ymmärtänyt.

Ne ihmiset eivät välitä rahasta, joilla sitä on. Milloin olet viimeksi mennyt nukkumaan nälissäsi, kun et raaski ostaa ruokaa? Niinpä. Kun on elänyt puoli vuotta noin, alkaa ymmärtää rahan arvon. Vaikka tilanteeni on nyt parempi, ei tulisi mieleenkään koskaan möläyttää yhtään rahaa väheksyvää kommenttia. Raha merkitsee. Paljon.

Vierailija kirjoitti:

Samantapainen tarina minullakin. Hyvän kodin kasvatit tai luonteeltaan erilaiset ihmiset eivät silti koskaan tule ymmärtämään toisten ongelmia. Itse olen jo aikapäiviä sitten kyllästynyt selittelemään taustojani ja mieluummin vetäydyn yksinäisyyteen.

Tosi surullista. :(

Haluaisin jokusen "kaikki on kiinni itsestä" -ihmisen lukevan tämän ketjun. Sokea elämänhallinnan puutteesta syyttely on lisätaakka menneisyyden muiden seurausten lisäksi.

Nykyinen poliittinen johtohan haluaa uskotella, että oam syy, jos menee huonosti. Ap:n tarina on hyvä erimerkki siitä, että näin ei ole. 

No se elämänhallinta on paljolti juuri perittyä. Vanhemmiltaan, jos ei saa minkäänlaista järkevää mallia ja tukea sopiviin valintoihin niin käy helposti vielä huonommin kuin ap:lle. Jokainen on mielestäni kuitenkin oman onnensa herra, mutta ilman esimerkkiä nuoren on vaikea tehdä oikeita valintoja.

Vierailija kirjoitti:

No se elämänhallinta on paljolti juuri perittyä. Vanhemmiltaan, jos ei saa minkäänlaista järkevää mallia ja tukea sopiviin valintoihin niin käy helposti vielä huonommin kuin ap:lle. Jokainen on mielestäni kuitenkin oman onnensa herra, mutta ilman esimerkkiä nuoren on vaikea tehdä oikeita valintoja.

Osa lapsista on tosi pieninä "pikkuaikuisia", jotka hoitavat kaiken kouluunmenosta alkaen itse. Mutta seuraukset voivat olla todella vaikeita, kuten ap:n esimerkki osoittaa, ei pärjäävyys takaa sitä että kaikki menee hyvin. 

T. lastensuojelun sostt.

Oho, jopa tällainen avaus saa alapeukkuja, olisi luullut että siihen tarvitaan uhriutunut , ei mitään elämänsä eteen tehnyt valittaja. 

AV ei koskaan petä. :D

No en sinällään ymmärrä "valitusta", koska minä tulen akateemisesta kodista, olen akateeminen, mutta ei minulla silti ole vielä ollut varaa ostaa omaa asuntoa. Olen 30v. Ei kaikilla ole heti varaa sitä ostaa kuitenkaan, joten ehkä pientä liioittelua. On monia dyitä, miksi ei ole ollut varaa, itselläni omat ja miehen opinnot sekä lapset. Yhtälailla kavereillani on ollut jo 7 vuotta omistusasunnot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No se elämänhallinta on paljolti juuri perittyä. Vanhemmiltaan, jos ei saa minkäänlaista järkevää mallia ja tukea sopiviin valintoihin niin käy helposti vielä huonommin kuin ap:lle. Jokainen on mielestäni kuitenkin oman onnensa herra, mutta ilman esimerkkiä nuoren on vaikea tehdä oikeita valintoja.

Osa lapsista on tosi pieninä "pikkuaikuisia", jotka hoitavat kaiken kouluunmenosta alkaen itse. Mutta seuraukset voivat olla todella vaikeita, kuten ap:n esimerkki osoittaa, ei pärjäävyys takaa sitä että kaikki menee hyvin. 

T. lastensuojelun sostt.

Joo, mutta tämähän on ihan eriasia kuin ylläoleva kommentti. Lapsi oppii laittamaan herätyskellon päälle, huolehtimaan aamutoimista, etsimään kaapista ruokaa (jos sitä siellä on) jne. Itsekkin olen töissä tavannut näitä "lapsi on jo koulun alkaessa kokenut kulkija" tapauksia. Se aikuisena tarvittava elämänhallinta jää kuitenkin vaillinaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Olisi kiva uskoa siihen, että pystyvä yksilö vaurastuu jne. vaikka tausta olisi kuinka hirveä. Olen itse hyvä esimerkki siitä, että täysin ilman tukeakin voi pärjätä, mutta se ei tarkoita, että elämästä tulisi samanlainen kuin niillä, jotka ovat aivan eri lähtökohdista. Olen (noin) keskipalkkainen yksineläjä. Miksi ja miten en omista mitään?

Lapsuudenkodissa oli sekä fyysistä väkivaltaa että kaltoinkohtelua. Samaan aikaan olin koulukiusattu. Olin henkisesti aivan loppu jo reilusti alaikäisenä ja itsetuntoni oli täysin murskana.

Vanhemmat jättivät minut omilleen jo alaikäisenä, asustelin täysi-ikäisten kavereiden nurkissa ja tein keikkatöitä siivoojana heti kun sellaisia sain. Yhteiskunta ei avustanut, yritin kyllä hakea apua. Jouduin ostamaan kaiken irtaimiston ja maksamaan takuuvuokran lainarahalla, kun en saanut kaupungin asuntoa. Koska itsetuntoni oli olematon, hain ammattikouluun, vaikka jälkeenpäin ajatellen kaikki viittasi siihen, että olen enemmän akateemiseen maailmaan sopiva. Tein duunaritöitä useita vuosia ennen kuin uskalsin edes hakea yliopistoon. Siksi, että uskoin olevani huono ja tyhmä.

Selvisin päälle parikymppiseksi hyvin osin siksi, että olin blokannut kaikki tunteeni. Romahdin täydellisesti 23-vuotiaana ja aloin kärsiä tiheään toistuvista itkukohtauksista, peloista ja ahdistuksesta. Masennuin siten, että jo aloittamani yliopisto-opinnot viivästyivät vuosilla. Rahoitin säästöilläni ja opintolainalla vuosien kela-korvatun terapian itse, toimeentulotukea en saanut koska opiskelin pikkuhiljaa sairaanakin. Tein myös koko ajan kesätöitä.

Siihen aikaan kun muut ikäiseni ostivat asuntoja, olin vielä opiskelija. Valmistuin kyllä huippuarvosanoin. Nyttemmin en enää saa asuntolainaa, koska ei ole säästöjä. Uudelleen aloittamani säästöt kun hupenivat fyysisen sairauden vuoksi - olin pitkään vailla palkkatuloa. Vanhemmiltani en tule perimään mitään, he eivät ole mitään omistaneetkaan. Henkinen turvattomuus on ollut pahemi asia kuin aineellinen, tulen toimeen vähällä. Olen taas palkkatöissä vaativissa tehtävissä, taustaani ei takuulla arvaa jos ei tiedä.

Tuntuu pahalta kuunnella tuttujenkin suusta sellaista, että kyllä tässä iässä (42) pitää jo olla omaisuutta ja jos ei ole, se kertoo elämänhallinnan puutteista (vrt. perintönä köyhyys -keskustelu täällä).

Olisi kiva kuulla kohtalotovereiden kokemuksia. Ja niille, jotka eivät tajua, että kaltaisiani ihmisiä on, toivottavasti tämä ensi kerralla saa teidät miettimään kahdesti.

Itse sain noin vuosi sitten alle kolmekymppisenä vuosi sitten valmistuneena asuntolainan täysin ilman säästöjä tai lisävakuuksia koska kysyin useammasta pankista ja minulla on hyvä vakityö. On kyllä väärin että nuorille ei korosteta että korkea koulutus yksin ole tie menestykseen vaan myös ala pitää valita järkevästi (oikis, lääkis, hammaslääkis, kauppis, hyvät DI-alat jne) eikä alkaa etnologian tutkijaksi.