Ihmissuhteita ei voi rakentaa pelkän järjen varaan

Terävä havainto.

Kyllä vanhemmalla iällä jo ajattelee ihmissuhteita järjellä.Se on monien osien summa.Pelkän tunteen varassa en ikinä lähtisi suhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä vanhemmalla iällä jo ajattelee ihmissuhteita järjellä.Se on monien osien summa.Pelkän tunteen varassa en ikinä lähtisi suhteeseen.

Tämä onkin niiden tekosyy joilla on mennyt pieleen.

Pelkän tunteen varassa solmitut suhteet päättyvät ensihuuman jälkeen.

Eikö ole jotenkin laskelmoivaa, jos aina ajattelee järjellä ? Tunteilla elävää kyllä aina naureskellaan ja vähätellään

Tämän päivän trendi onkin mennä täysin tunteiden varassa. Tavoitellaan jokaista ihastusta, koska se voi olla se elämäni rakkaus ja on vaan yksi elämä.

Mielestäni aina, kun parisuhde syntyy mukana on suuria tunteita. Jokaiseen suhteeseen tulee joskus arki ja aina ei muista mihin toisessa ihastui. Suhteen eteen pitää tehdä töitä, eikä pitää toista itsestään selvyytenä. Jotta suhde on kestävä, jossain vaiheessa sitä pitä elää järjelläkin, unohtamatta tunteita.

Eikä pelkän tunteen, molempia tarvitaan. Pelkällä järjellä tunnepuoli jää pahasti vajaaksi ja siitä seuraa tytymättömyyttä, ilman järkeä taas voi ajautua/jäädä tuhoisaan suhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä vanhemmalla iällä jo ajattelee ihmissuhteita järjellä.Se on monien osien summa.Pelkän tunteen varassa en ikinä lähtisi suhteeseen.

Eli vaihtoehtoja on vain kaksi, pelkkä tunne tai pelkkä järki?

Itse tarvitsen molempia. Ensin tarvittiin ihastuminen, ne perhoset vatsassa ja jännitys aina ennen seuraavia treffejä, se kihelmöivä olo kun toinen pyyhkäisi jalat täysin alta. Sitten tarvittiin tutustuminen ja järki; olemmeko riittävän samanlaisia, haluammeko tulevaisuudelta samoja asioita, ovatko arvomaailmamme riittävän samanlaisia, miten suhtaudumme toistemme ystäviin, sukulaisiin, harrastuksiin, taloudenpitoon jne.

Moni suhteenalku on kohdallani karahtanut kiville siinä kohtaa, kun pelkkä tunne ei enää ole riittänyt, mutta nyt uskon kohdanneeni ihmisen, jonka kanssa on myös järkevää rakentaa yhteistä tulevaisuutta. Ja kohta kolmen vuoden suhteen jälkeen edelleen on niitäkin hetkiä, kun herään siihen että hän vain rakastuneen näköisenä katselee minua, tai kun minä en pysty pitämään näppejäni irti hänestä.

Vierailija kirjoitti:

Pieleen menee.

En toisaalta tiedä, onko sekään hyvä, että ihmiset menevät täysin tunteiden vietävänä eläen "hetkessä", hankkivat lapsia, eroavat ja traumatisoivat jälkikasvunsa. Jollain tapaa ihmisiltä toivoisi terveen järjen käyttöä isojen valintojen edessä. Monet järjestetyt avioliitot koituivat ennen siunaukseksi.

Mun tunteilla sidotut suhteet on menneet persiilleen.

Kiitokse lapsuuden kaverille!

Mutta tunne voi olla myös määrittelemätöntä pahaa oloa, rakkauden tunteiden kuolemista, järki voi sanoa että tässä pysytään esim lasten takia.

Kyllä parsihteeseen tarvitaan myös tunnetta ja järkeä ja himoakin, parisuhde ilman tunnetta on tyhjä kuori.

Enemmin järjellä kuin tunteella. Tunteet on oikeastaan pelkää plussaa ilmankin pärjää jos syyt on riittävän järkeviä.

No jos mä olisin mennyt tunteella, niin olisin ajatunut yhteen ihmisten kanssa, joilla olisi ollut täysin eri tausta, koulutus, tyyli, arvot jne. Olen yhden kerran menettänyt jalat alta, mutta mies oli täysin väärä. Elämäni ainoa pitkäaikainen liitto on ollut järkiliitto. Ilman sen suurempia intohimoja.

Sama täällä,elämäni ainut pitkä liitto perustui minun puoleltani järkeen ja tunteet kehittyi sitten ajan kanssa pikku hiljaa.Sitä edellinen perustui vaan pelkälle tunteelle ja oli varmaan elämäni tähän saakka karmein suhde,joten siitä oppineena seuraavaa suhdetta ajattelin enemmän järjellä ja se kannatti.