Lue keskustelun säännöt.
Vapaaehtoisesti lapseton, miksi ihmeessä?
20.03.2017 |
En halua aiheuttaa riitaa vaan haluan vaan kysyä vilpittömästi miksi et halua lapsia. Kun minä olen tehnyt lapset enkä ole nähnyt elämälleni muuta suuntaa. En tiedä mitä tekisin jos ei olisi lapsia. En keksi muuta tekemistä. Joten mikä on saanut sinut valitsemaan toisin?
Kommentit (395)
Näen vauvakuumeilun pelkästään hormonipörinänä, joka menee pois ja joka on järjellä selitettävissä.Kerran sekin kuume oli hetken, mutta elämäntilanne oli kaikkea muuta kuin järkevä. Tilaa ei ollut. Ja yli kolmikymppisenä sitä ei ole tullut uudestaan, kaikki on ollut valmiina mutta halua itse lapseen ei ole kummallakaan ollut.
Vertaan vauvakuunetta muihin hormonien aiheuttamiin tunnetiloihin. Hormonit aiheuttavat pienen liekin, mutta se ei muutu isoksi liekiksi jos järki vastaa siihen. Pelon uhka ei muutu peloksi, jos sitä ei ruoki mielessään eikä vastaa siihen. Ihastuminen ei muutu rakkaudeksi, jos sitä ei ruoki tunteilla ja miettii järjellä. Vauvakuumekaan ei muutu puheesta teoksi, jos järki vastaa siihen. Kaikki tunteet menevät lopulta pois, ne on vain ohjelmoitu meihin. Mulla se ohjelmoitu vaihe meni jo, ja olen silti onnellinen, myös mieheni.
Luulen että mulla vaan on kaikki hyvin just näin ja liikaa suunnitelmia. Jos alkaisin uudelleen kuumeilemaan, jokin ääni sanoisi että vauva ei tuo mun elämään enempää merkityksellisyyttä, ja siihen se jäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma lapsi on rakkainta maailmassa, sitä tunnetta on ihan turha yrittää avata ihmiselle, joka ei ole äitiyttä kokenut.
Aliarvioit lapsettomien (ja isien!) älykkyyttä ja empatiakykyä aika reippaasti.
Totta kai lapsi on rakkainta maailmassa useimmille vanhemmille. Sehän on juuri osa ongelmaa. Jos lapseen ei kiintyisi ollenkaan, sen voisi vain antaa pois, kun perhe-elämä ei sitten odotusten mukaisesti ollutkaan kivaa, mutta hei, tulipa kokeiltua.
Nyt sen sijaan ihmiset jäävät loukkuun kahden tunteen väliin: yhtäältä lapseen on voimakas kiintymys, toisaalta on jumissa elämässä, joka menee vastoin kaikkia omia arvoja ja toiveita.
Tämähän on juuri se lapsia katuvien vanhempien perustilanne. Melkein kaikki katuvat vanhemmat rakastavat kyllä lastaan, mutta elämä ei ole vain yhtään sellaista kuin mitä oma onnellisuus edellyttäisi. Kammottava ristiriita.
On kyllä harvinaisen itsekäs ajattelutapa! Tätähän tää nykyään on... Eletään vain ja ainoastaan itseä varten. Ja vielä tarjotaan tätä ainoana oikeana vaihtoehtona, absoluuttisena totuutena! Ennen hoidettiin niin lauma lapsia, kuin vanhuksetkin, ja maalla vielä eläimiäkin. Oli yhteisö, jossa kaikki huolehti toisistaan. Sitten vielä ihmetellään miksi ihmiset on masentuneita, kun eivät omaa napaansa pidemmälle näe...
Voivat vanhuksina miettiä kuinka tuli pleikkaa hakattua ja käytyä milloin missäkin shoppailemassa. Ja sai tissutella ja nukkua. Siinä kiteytettynä lapsivapaa elämä.
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Ohis, mutta minua ärsyttää lapsettomien tapa tuoda esille se miksi he ovat lapsettomia. On ihan ok olla haluamatta lapsia, mutta poikkeuksetta kommentit ovat tämän tyylisiä "minä haluan elää vapaata elämää, enkä sitoutua mihinkään huutavaan sinappikoneeseen! Lapset pilaavat elämän ja naisen vartalon." jotenkin tosi loukkaavaa lapsellisia kohtaan. Ei minun lapseni ole pilannut elämääni, eikä vartaloani! Hän on parasta mitä minulle on käynyt. Vähän kunnioitusta toisten valintoja kohtaan.
Tämä ei kyllä pidä ollenkaan paikkaansa. Sekä minä itse että moni muukin lähipiirissäni on valinnut lapsettomuuden, mutta ei kellään ole tarvetta tuoda sitä esille tai julistaa kenellekään elämäntapaansa. En ole ikinä törmännyt tällaiseen, sukulaistätien vauvapainostukseen kylläkin.
Siis jo tässä ketjussa on monta tälläistä kommenttia?? :D ainahan syyksi sanotaan että lapsien kanssa ei voi elää haluamaansa elämää.
Minkälainen ihminen inhoaa lapsia? Siis ymmärrän jos joku ei itse halua sellaisia hankkia, tai ne ei sovi kuvioon. Enkä usko että kaikille tulee vauvakuumetta tai pakottavaa tarvetta saada lasta, mutta että inhoaa? Se on minusta outoa, ja kannattaisi kyllä vähän miettiä mistä se johtuu. Täällä vauva-palstalla on tosi paljon lapsi-vihaa, ja oikeastaan Suomessa ylipäänsä, ja minusta se on tosi surullista. Lapsi-vihaa tai -inhoa ei tarvisi yhtään lisätä, vaan päinvastoin ajattelutapaa pitäisi jotenkin muuttaa. Lasten takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkälainen ihminen inhoaa lapsia? Siis ymmärrän jos joku ei itse halua sellaisia hankkia, tai ne ei sovi kuvioon. Enkä usko että kaikille tulee vauvakuumetta tai pakottavaa tarvetta saada lasta, mutta että inhoaa? Se on minusta outoa, ja kannattaisi kyllä vähän miettiä mistä se johtuu. Täällä vauva-palstalla on tosi paljon lapsi-vihaa, ja oikeastaan Suomessa ylipäänsä, ja minusta se on tosi surullista. Lapsi-vihaa tai -inhoa ei tarvisi yhtään lisätä, vaan päinvastoin ajattelutapaa pitäisi jotenkin muuttaa. Lasten takia.
Minä inhoan lapsia. Ne eivät kiinnosta millään lailla ja tuovat lähinnä vaivaa jos joudun niitä kohtamaan esimerkiksi työssäni. Ei ne lapset siitä mun inhosta mitenkään kuitenkaan kärsi, koska ne on jonkun muun lapsia ja lähipiirissäni ei ole lapsia. Eikö olisi nimenomaan absurdia hankkia lapsia jos niitä inhoaa? Ei se voi jäädä lapsilta huomaamatta. Enkä koe mitään syytä yrittää muuttaa ajattelutapaani koska en tästä mitenkään kärsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma lapsi on rakkainta maailmassa, sitä tunnetta on ihan turha yrittää avata ihmiselle, joka ei ole äitiyttä kokenut.
Aliarvioit lapsettomien (ja isien!) älykkyyttä ja empatiakykyä aika reippaasti.
Totta kai lapsi on rakkainta maailmassa useimmille vanhemmille. Sehän on juuri osa ongelmaa. Jos lapseen ei kiintyisi ollenkaan, sen voisi vain antaa pois, kun perhe-elämä ei sitten odotusten mukaisesti ollutkaan kivaa, mutta hei, tulipa kokeiltua.
Nyt sen sijaan ihmiset jäävät loukkuun kahden tunteen väliin: yhtäältä lapseen on voimakas kiintymys, toisaalta on jumissa elämässä, joka menee vastoin kaikkia omia arvoja ja toiveita.
Tämähän on juuri se lapsia katuvien vanhempien perustilanne. Melkein kaikki katuvat vanhemmat rakastavat kyllä lastaan, mutta elämä ei ole vain yhtään sellaista kuin mitä oma onnellisuus edellyttäisi. Kammottava ristiriita.
On kyllä harvinaisen itsekäs ajattelutapa! Tätähän tää nykyään on... Eletään vain ja ainoastaan itseä varten. Ja vielä tarjotaan tätä ainoana oikeana vaihtoehtona, absoluuttisena totuutena! Ennen hoidettiin niin lauma lapsia, kuin vanhuksetkin, ja maalla vielä eläimiäkin. Oli yhteisö, jossa kaikki huolehti toisistaan. Sitten vielä ihmetellään miksi ihmiset on masentuneita, kun eivät omaa napaansa pidemmälle näe...
Ihminen ei voi valita persoonallisuuttaan, arvojaan tai voimavarojaan. Hän voi ainoastaan tuntea ne tai olla tuntematta. Voisit paasata minulle vaikka vuorokauden läpeensä siitä, kuinka tärkeää on asettaa muiden tarpeet omiensa edelle, olla osa sukuyhteisöä tai jaksaa uhrata omastaan muiden hyväksi, mutta kun en ole ollenkaan tuollainen ihminen, onnettomuutta siitä minulle vain koituisi. Sori, kun olen vääränlainen sinun makuusi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkälainen ihminen inhoaa lapsia? Siis ymmärrän jos joku ei itse halua sellaisia hankkia, tai ne ei sovi kuvioon. Enkä usko että kaikille tulee vauvakuumetta tai pakottavaa tarvetta saada lasta, mutta että inhoaa? Se on minusta outoa, ja kannattaisi kyllä vähän miettiä mistä se johtuu. Täällä vauva-palstalla on tosi paljon lapsi-vihaa, ja oikeastaan Suomessa ylipäänsä, ja minusta se on tosi surullista. Lapsi-vihaa tai -inhoa ei tarvisi yhtään lisätä, vaan päinvastoin ajattelutapaa pitäisi jotenkin muuttaa. Lasten takia.
Minä inhoan lapsia. Ne eivät kiinnosta millään lailla ja tuovat lähinnä vaivaa jos joudun niitä kohtamaan esimerkiksi työssäni. Ei ne lapset siitä mun inhosta mitenkään kuitenkaan kärsi, koska ne on jonkun muun lapsia ja lähipiirissäni ei ole lapsia. Eikö olisi nimenomaan absurdia hankkia lapsia jos niitä inhoaa? Ei se voi jäädä lapsilta huomaamatta. Enkä koe mitään syytä yrittää muuttaa ajattelutapaani koska en tästä mitenkään kärsi.
Vain Suomessa ihminen kehtaa avoimesti myöntää tällaisen asian ja pitää sitä vielä täysin normaalina. Normaalia tuo ei missään nimessä ole. Varmasti on jotain muitakin ongelmia taustalla, jotka vaan ilmenee siten että inhoaa lapsia. Kannattaisi oikeasti miettiä vähän tarkemmin syitä, mistä inho/viha johtuu. Olet itsekin ollut lapsi joskus. Onko sinua inhottu silloin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma lapsi on rakkainta maailmassa, sitä tunnetta on ihan turha yrittää avata ihmiselle, joka ei ole äitiyttä kokenut.
Aliarvioit lapsettomien (ja isien!) älykkyyttä ja empatiakykyä aika reippaasti.
Totta kai lapsi on rakkainta maailmassa useimmille vanhemmille. Sehän on juuri osa ongelmaa. Jos lapseen ei kiintyisi ollenkaan, sen voisi vain antaa pois, kun perhe-elämä ei sitten odotusten mukaisesti ollutkaan kivaa, mutta hei, tulipa kokeiltua.
Nyt sen sijaan ihmiset jäävät loukkuun kahden tunteen väliin: yhtäältä lapseen on voimakas kiintymys, toisaalta on jumissa elämässä, joka menee vastoin kaikkia omia arvoja ja toiveita.
Tämähän on juuri se lapsia katuvien vanhempien perustilanne. Melkein kaikki katuvat vanhemmat rakastavat kyllä lastaan, mutta elämä ei ole vain yhtään sellaista kuin mitä oma onnellisuus edellyttäisi. Kammottava ristiriita.
On kyllä harvinaisen itsekäs ajattelutapa! Tätähän tää nykyään on... Eletään vain ja ainoastaan itseä varten. Ja vielä tarjotaan tätä ainoana oikeana vaihtoehtona, absoluuttisena totuutena! Ennen hoidettiin niin lauma lapsia, kuin vanhuksetkin, ja maalla vielä eläimiäkin. Oli yhteisö, jossa kaikki huolehti toisistaan. Sitten vielä ihmetellään miksi ihmiset on masentuneita, kun eivät omaa napaansa pidemmälle näe...
Ihminen ei voi valita persoonallisuuttaan, arvojaan tai voimavarojaan. Hän voi ainoastaan tuntea ne tai olla tuntematta. Voisit paasata minulle vaikka vuorokauden läpeensä siitä, kuinka tärkeää on asettaa muiden tarpeet omiensa edelle, olla osa sukuyhteisöä tai jaksaa uhrata omastaan muiden hyväksi, mutta kun en ole ollenkaan tuollainen ihminen, onnettomuutta siitä minulle vain koituisi. Sori, kun olen vääränlainen sinun makuusi.
Tutkitusti muiden auttaminen tekee ihmisen onnellisemmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkälainen ihminen inhoaa lapsia? Siis ymmärrän jos joku ei itse halua sellaisia hankkia, tai ne ei sovi kuvioon. Enkä usko että kaikille tulee vauvakuumetta tai pakottavaa tarvetta saada lasta, mutta että inhoaa? Se on minusta outoa, ja kannattaisi kyllä vähän miettiä mistä se johtuu. Täällä vauva-palstalla on tosi paljon lapsi-vihaa, ja oikeastaan Suomessa ylipäänsä, ja minusta se on tosi surullista. Lapsi-vihaa tai -inhoa ei tarvisi yhtään lisätä, vaan päinvastoin ajattelutapaa pitäisi jotenkin muuttaa. Lasten takia.
Minä inhoan lapsia. Ne eivät kiinnosta millään lailla ja tuovat lähinnä vaivaa jos joudun niitä kohtamaan esimerkiksi työssäni. Ei ne lapset siitä mun inhosta mitenkään kuitenkaan kärsi, koska ne on jonkun muun lapsia ja lähipiirissäni ei ole lapsia. Eikö olisi nimenomaan absurdia hankkia lapsia jos niitä inhoaa? Ei se voi jäädä lapsilta huomaamatta. Enkä koe mitään syytä yrittää muuttaa ajattelutapaani koska en tästä mitenkään kärsi.
Minä inhoan lihavia. Yritän vältellä viimeiseen saakka lihavia, mutta ei inhoni kyllä jää heiltä huomaamatta jos istuvat vaikka työpaikalla samaan pöytään. En koe mitään syytä muuttaa ajattelutapaani, en minä tästä kärsi.
Mitä jos sanon että inhoan vanhuksia? Tai vammaisia? Ihan sama asia. Aivan yhtä absurdia ja suoraan sanoen sivistymätöntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Periaatteessa ehkä haluan mutta kun se on pysyvä vaihtoehto, ei sitä voi antaa pois jos ei miellytä. Enkä uskalla sitoutua jos vaikka ei rahaa olekaan elättää (keskituloisena ihmettelen miten tässä vara olisi yhtä lisäsuuta ruokkia) .
tai en halua istua kotona koko loppuelämän (tarkoitan ettei voi tehdä mitään enää hetkenmielijohteesta)
Niin...
Vierailija kirjoitti:
Minkälainen ihminen inhoaa lapsia? Siis ymmärrän jos joku ei itse halua sellaisia hankkia, tai ne ei sovi kuvioon. Enkä usko että kaikille tulee vauvakuumetta tai pakottavaa tarvetta saada lasta, mutta että inhoaa? Se on minusta outoa, ja kannattaisi kyllä vähän miettiä mistä se johtuu. Täällä vauva-palstalla on tosi paljon lapsi-vihaa, ja oikeastaan Suomessa ylipäänsä, ja minusta se on tosi surullista. Lapsi-vihaa tai -inhoa ei tarvisi yhtään lisätä, vaan päinvastoin ajattelutapaa pitäisi jotenkin muuttaa. Lasten takia.
Minä inhoan lasten takertuvuutta, tarvitsevuutta, meluisuutta ja sotkuisuutta, ääntä ja puhetapaa, moraalin ja käytöstapojen puutetta, itsekeskeisyyttä, suorapuheisuutta, tietämättömyyttä ja paskaa huumoria. En pidä näistä ominaisuuksista kyllä aikuisissakaan, mutta useimmilta ne karisevat pois, ja lapsille ne ovat lajityypillisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkälainen ihminen inhoaa lapsia? Siis ymmärrän jos joku ei itse halua sellaisia hankkia, tai ne ei sovi kuvioon. Enkä usko että kaikille tulee vauvakuumetta tai pakottavaa tarvetta saada lasta, mutta että inhoaa? Se on minusta outoa, ja kannattaisi kyllä vähän miettiä mistä se johtuu. Täällä vauva-palstalla on tosi paljon lapsi-vihaa, ja oikeastaan Suomessa ylipäänsä, ja minusta se on tosi surullista. Lapsi-vihaa tai -inhoa ei tarvisi yhtään lisätä, vaan päinvastoin ajattelutapaa pitäisi jotenkin muuttaa. Lasten takia.
No minä en kestä esimerkiksi lasten meluisuutta. En silti kestä meluavia aikuisiakaan. Mutta onko se jotakin lapsivihaa sitten? Ei kysymys ole ajattelutavasta vaan siitä että korviin sattuu.
Miksi minun "kannattaisi" miettiä, miksi näin on? Mitä se muuttaisi paremmaksi jos niin tekisin? En pidä lapsista enkä halua niitä itse hankkia, mutta minusta on okei että muut hankkivat lapsia, ja että minä osallistun kustannuksiin maksamalla veroja. Miksi minun tämän lisäksi täytyisi vielä pitääkin lapsista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma lapsi on rakkainta maailmassa, sitä tunnetta on ihan turha yrittää avata ihmiselle, joka ei ole äitiyttä kokenut.
Aliarvioit lapsettomien (ja isien!) älykkyyttä ja empatiakykyä aika reippaasti.
Totta kai lapsi on rakkainta maailmassa useimmille vanhemmille. Sehän on juuri osa ongelmaa. Jos lapseen ei kiintyisi ollenkaan, sen voisi vain antaa pois, kun perhe-elämä ei sitten odotusten mukaisesti ollutkaan kivaa, mutta hei, tulipa kokeiltua.
Nyt sen sijaan ihmiset jäävät loukkuun kahden tunteen väliin: yhtäältä lapseen on voimakas kiintymys, toisaalta on jumissa elämässä, joka menee vastoin kaikkia omia arvoja ja toiveita.
Tämähän on juuri se lapsia katuvien vanhempien perustilanne. Melkein kaikki katuvat vanhemmat rakastavat kyllä lastaan, mutta elämä ei ole vain yhtään sellaista kuin mitä oma onnellisuus edellyttäisi. Kammottava ristiriita.
On kyllä harvinaisen itsekäs ajattelutapa! Tätähän tää nykyään on... Eletään vain ja ainoastaan itseä varten. Ja vielä tarjotaan tätä ainoana oikeana vaihtoehtona, absoluuttisena totuutena! Ennen hoidettiin niin lauma lapsia, kuin vanhuksetkin, ja maalla vielä eläimiäkin. Oli yhteisö, jossa kaikki huolehti toisistaan. Sitten vielä ihmetellään miksi ihmiset on masentuneita, kun eivät omaa napaansa pidemmälle näe...
Ihminen ei voi valita persoonallisuuttaan, arvojaan tai voimavarojaan. Hän voi ainoastaan tuntea ne tai olla tuntematta. Voisit paasata minulle vaikka vuorokauden läpeensä siitä, kuinka tärkeää on asettaa muiden tarpeet omiensa edelle, olla osa sukuyhteisöä tai jaksaa uhrata omastaan muiden hyväksi, mutta kun en ole ollenkaan tuollainen ihminen, onnettomuutta siitä minulle vain koituisi. Sori, kun olen vääränlainen sinun makuusi.
Tutkitusti muiden auttaminen tekee ihmisen onnellisemmaksi.
Tarkoittaako sinulle muiden auttaminen yhtä kuin muiden tarpeiden asettamista omiensa edelle, jäsenyyttä sukuyhteisössä tai kykyä uhrata omastaan muiden hyväksi? Minulle se ei tarkoita. Auttaminen on minusta ihan antoisaa, silloin kuin se tapahtuu vapaaehtoisesti ja minun lähtökohdistani. Uhrautuminen on minusta lähinnä oksettavaa, eikä se todellakaan lisää onnellisuuttani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma lapsi on rakkainta maailmassa, sitä tunnetta on ihan turha yrittää avata ihmiselle, joka ei ole äitiyttä kokenut.
Aliarvioit lapsettomien (ja isien!) älykkyyttä ja empatiakykyä aika reippaasti.
Totta kai lapsi on rakkainta maailmassa useimmille vanhemmille. Sehän on juuri osa ongelmaa. Jos lapseen ei kiintyisi ollenkaan, sen voisi vain antaa pois, kun perhe-elämä ei sitten odotusten mukaisesti ollutkaan kivaa, mutta hei, tulipa kokeiltua.
Nyt sen sijaan ihmiset jäävät loukkuun kahden tunteen väliin: yhtäältä lapseen on voimakas kiintymys, toisaalta on jumissa elämässä, joka menee vastoin kaikkia omia arvoja ja toiveita.
Tämähän on juuri se lapsia katuvien vanhempien perustilanne. Melkein kaikki katuvat vanhemmat rakastavat kyllä lastaan, mutta elämä ei ole vain yhtään sellaista kuin mitä oma onnellisuus edellyttäisi. Kammottava ristiriita.
On kyllä harvinaisen itsekäs ajattelutapa! Tätähän tää nykyään on... Eletään vain ja ainoastaan itseä varten. Ja vielä tarjotaan tätä ainoana oikeana vaihtoehtona, absoluuttisena totuutena! Ennen hoidettiin niin lauma lapsia, kuin vanhuksetkin, ja maalla vielä eläimiäkin. Oli yhteisö, jossa kaikki huolehti toisistaan. Sitten vielä ihmetellään miksi ihmiset on masentuneita, kun eivät omaa napaansa pidemmälle näe...
Ihminen ei voi valita persoonallisuuttaan, arvojaan tai voimavarojaan. Hän voi ainoastaan tuntea ne tai olla tuntematta. Voisit paasata minulle vaikka vuorokauden läpeensä siitä, kuinka tärkeää on asettaa muiden tarpeet omiensa edelle, olla osa sukuyhteisöä tai jaksaa uhrata omastaan muiden hyväksi, mutta kun en ole ollenkaan tuollainen ihminen, onnettomuutta siitä minulle vain koituisi. Sori, kun olen vääränlainen sinun makuusi.
Tutkitusti muiden auttaminen tekee ihmisen onnellisemmaksi.
Tarkoittaako sinulle muiden auttaminen yhtä kuin muiden tarpeiden asettamista omiensa edelle, jäsenyyttä sukuyhteisössä tai kykyä uhrata omastaan muiden hyväksi? Minulle se ei tarkoita. Auttaminen on minusta ihan antoisaa, silloin kuin se tapahtuu vapaaehtoisesti ja minun lähtökohdistani. Uhrautuminen on minusta lähinnä oksettavaa, eikä se todellakaan lisää onnellisuuttani.
Kyllä se saattaa jossain tilanteissa tarkoittaa myös sitä että ajattelee muita ennen kuin itseään. Mutta tämähän on monille nykypäivän ihmisille vieras ajatus. Ja masennustilastot sen kun kasvavat...
Varmaan aika monella velalla on melko realistinen käsitys lapsiperheen arjesta, eikä ole halua elää sitä. Varmasti myös ymmärretään, että lapsi voi rikastuttaa elämää ja tuoda uudenlaista rakkautta, mutta sille kyseiselle rikkaudelle tai rakkaudelle ei koeta tarvetta. Itse ainakin koen lapsiperhe-elämän vievän paljon asioita joita kaipaan elämääni, ja antavan liian vähän tilalle. Tai toisinpäin ajateltuna; lapsi tuo liikaa negatiivisia asioita, asioita joita en halua. Ne positiiviset asiat joita lapsi voisi tuoda, ovat minulle liian vähämerkityksisiä, että ne mitenkään voisivat korvata sen kaiken negatiivisen.
Olen lapseton 34-vuotias nainen, koska
1) En ole edes löytänyt kumppania, ikisinkku olen. En siis osaa 100% varmuudella sanoa, voisiko jokin äidinvaisto herätä, jos olisi mukava mies kumppanina.
2) Edellisestä jatkaen, en siis ole kertaakaan elämässäni vielä kokenut sitä tunnetta, kun haluaa lapsen. Oman tai adoptoidun. Yhtä ufo ajatus kuin että haluaisin muuttaa Brasiliaan banaanien viljelijäksi. Ei vain ole koskaan käynyt mielessä.
3) En usko, että olisin erityisen hyvä äiti. Minulla on usein vaikeuksia saada yhteys toisiin ihmisiin (kts. kohta 1), ja ajatuskin siitä, että synnyttäisin ja päälleni laitettaisiin pieni vauva huutamaan apua tuntuu kauhistuttavalta. Enhän minä sitä osaisi hoitaa, enkä olla sille äiti. Saati sitten kun se kasvaisi ja siitä pitäisi saada yhteiskuntakelpoinen yksilö...
Siinä mitä tuli päällimmäisenä mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos sanon että inhoan vanhuksia? Tai vammaisia? Ihan sama asia. Aivan yhtä absurdia ja suoraan sanoen sivistymätöntä.
Olin tuo aiempi vastaaja joka tunnusti lapsia inhoavansa. Ja samaan tapaan myös vanhuksia esimerkiksi inhoan - en ottaisi vanhustakaan luokseni asumaan huolehdittavaksi. En tiedä miksi sinulle on niin iso tabu myöntää inhoavansa kanssaihmisiä. Koen suurimman osan myös lasten ja vanhusten ikäryhmien väliin jäävistä ihmisistä luotaatyöntäviksi enkä niitä vapaaehtoisesti huolehdittavaksi ottaisi.
Miksi on ok vihata kissoja ja koiria mutta ei kanssaihmisiä? Minä kyllä nautin koirani seurasta. Joidenkin on tosi vaikeaa käsittää että ihmiset ovat erilaisia eivätkä kaikki pidä lapsista.
Miksi tästä ja monista muista kommenteista puuttuu alku?