Lue keskustelun säännöt.
Opettakaa vanhemmat lapsillenne, että toisia ei saa tuijottaa!
Ei tarvitse tuijottaa!
19.03.2017 |
On meinaan esim. näin lyhytkasvuisena niin kuin minä olen hemmetin ärsyttävää kun joku Jonne-Anneli 10v tulee melkein viereeni ja tuijottaa minua hölmönä suu auki monen minuutin ajan eivätkä vanhemmat tee mitään, vaikka näkevät, että mitä lapsensa tekee. Miltä teistä itsestänne tuntuisi, jos minä alkaisin vastaavasti tuijottamaan teitä tai teidän lapsianne? Minä en ole mikään museossa katsottavaksi laitettu esine jota saa tuijottaa vapaasti saati tehdä minusta ääneen arvosteluja tyyliin, että miksi minä olen niin lyhyt ja kun te vanhemmat olette kuin ette lapsen kysymystä kuulisikaan niin lapsi vain innostuu huutamaan kovalla äänellä, että "Miksi tuo aikuinen on noin lyhyt" että kaikki varmasti huomaavat, että olen kääpiö ja kääntyvät katsomaan minua.
Kommentit (45)
Mulla on jalassa iso jälki ja kerran kun istuin hammaslääkärin odotushuoneessa niin vieressä istunut pieni lapsi, ehkä 2-3v, alkoi tökkiä sitä sormellaan (minulla oli shortsit). Tuli kiusaantunut olo mutta onneksi tytön äiti kielsi heti tökkimästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"hänellä on sellainen sairaus, ettei kasva pidemmäksi, muuten ihan tavallinen aikuinen."
Omaan korvaani tuo kuulostaa jotenkin loukkaavalta enkä kehtaisi lyhytkasvuisen vieressä lapselle selittämään tuommoista etenkin kun ihmisistä ei aina tiedä ovatko edes lyhytkasvuisia vai mikä heillä on. Nykyään ei muutenkaa saa oikeen sanoa mitään ilman että joku siitä loukkaantuu.
Hui, hukkapätkällä meni hermot ja tulee tänne vinkumaan, apua!! :D Nyt kaikki piiloon ja äkkiä!!!! :)
Mulla on onnettomuudesta tullut iso, koko reiden peittävä arpi toisessa jalassa ja lasten mielenkiinto sitä kohtaan ei minua häiritse, mutta se ärsyttää kun aikuiset alkaa osottelemaan sitä ja kommentoimaan jotain, että yäk mikä toi on?
Viime kesänä olin uimarannalla, kun lähistöllä oleva noin nelikymppinen mies alkoi mesoamaan, että hyi vittu etkö sä vois peittää tota jotenkin?
Taidan aapee tietää miltä susta tuntuu. Ei tosin samasta syystä kuin sua, mutta minä oon kans ihminen jota lapset tuijottaa, osoittelee ja huutelee tyyliin "kato, äiti!" Mulla on kans itselläni kaksi pientä lasta, jonka kanssa ollaan noita juttuja käymässä läpi. Oon tullut siihen tulokseen, että sitä jos pieni lapsi jää katsomaan, ei voi ottaa henkilökohtaisesti.Lapsi vaan opettelee maailmaa, ja tekee sen kaikkien aistien kautta. Lapsilleni oon opettanut sitten tätä, että ei saa osoittaa eikä huudella kertomalla, että kenestäkään ei ole kivaa osoittelu ja huutelu. Oon selittänyt myös, että ihmisiä on erilaisia: eri kokoisia, muotoisia, värisiä, eri tavoin liikkuvia jne. Kaikilla kuitenkin on tunteet ja kaikki haluavat tulla kohdelluksi hyvin.
Ylempänä oli jollakin ihan hyvä pointti, kun sanoi, että se katsomisen kieltäminen tavallaan pahentaa asiaa: toinen on jotain niin kummallista, että ei saa edes katsoa. Lapsen katse kun ei ole samanlainen sosiaalisen kurinpidon muoto, kuin aikuisen katse. Aikuiset monesti "rankaisevat" katsomalla toista joko liian pitkään tai kieltäytymällä kokonaan katsomasta kohti/silmiin.
Toisaalta voi myös miettiä, miten lapsia (varsinkin pieniä) itseään kohdellaan. Ainakin omien kohdalla oon huomannut sen, että pientä lasta helpommin katsellaan, kommentoidaan, jututetaan ja jopa kosketellaan ihan vieraidenkin toimesta, eli heihin ei pidetä yllä samanlaisia rajoja kuin aikuisiin. Tai sitten päinvastoin heitä kohdellaan täysin näkymättöminä: ei vastata puheeseen, ei väistetä, vaaditaan hiljaisuutta, ei oikein ymmärretä miltä tuntuu olla niin pieni isoille suunnatussa maailmassa. Meillä siis herkästi pidetään lapsia näkymättöminä ja vailla rajoja olevina ihmisinä. Se ei ole aina paras lähtökohta oppia kohtelemaan toisia arvostaen.