Mitä hyötyä on sanonnasta "Kauneus on katsojan silmässä"?
Onko sanonta keksitty vähemmän kauniita ihmisiä varten, jotta heistä ei tuntuisi pahalta olla muiden silmissä vähemmän kauniita?
Toiset nyt vaan ovat vähemmän kauniita. Ei se tarkoita, ettei heitä voisi rakastaa tai nähdä heitä kauniina, koska
a) sinulla on mahikset häneen, hän on ihastunut sinuun
b) rakastat häntä ja hänen luonnettaan
Tällöin silmissäsi vähemmänkin kaunis voi olla kaunis, vaikka hän ei sitä oikeasti olisikaan (yleisellä tasolla).
On tiettyjä julkkiksia, jotka keräävät ihailijoita ulkonäöllään enemmän kuin muut. Heillä on ne tietyt, ihanteelliset piirteet, jotka miellyttävät meitä ja jonka näköisiä itsekin haluaisimme olla, jos siihen mahdollisuus olisi.
Kertokaa siis, mikä idea on sanonnassa "Kauneus on katsojan silmissä", kun suurin osa kuitenkin toistensa kanssa samaa mieltä siitä, kuka on kaunis ja kuka ei.
Kaikki eivät ole kauniita.
Kaikki eivät ole älykkäitä.
Kaikilla ei ole samat mahdollisuudet elämässä.
Kaikki me olemme yksilöitä, mutta ei meistä kukaan silti toinen toistaan arvottomampi ole, vaikka korttimme olisivat kehnommat, kuin joillain muilla ihmisillä.
Kommentit (67)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinuna ap miettisin, mitä tarkoittaa sanonta: Ei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu.
Tiedän toki mitä mainitsemallasi sanonnalla tarkoitetaan ja käytän kyseistä sanontaa usein itsekin. Yllätyt ehkä, mutta käytän kyseistä sanontaa monesti myös kohdistuneena minuun itseenikin. Itseironisuuteen olisi hyvä jokaisen kyetä, elämä kun on silloin huomattavasti helpompaa.
Ap
Ilmeisesti olet kuullut sanonnan niin usein, että merkitys on pitänyt selvittää 😉
En tiedä hyödystä, mutta on olemassa tämä niin sanottu Hollywood/plastic -kaunis, jota media ja porno hehkuttaa. Osa ihmisistä ajattelee, että vain se on "oikeaa" kauneutta.
Osa ihmisistä taas ei välitä siitä kauneusmääritelmästä, jota ap ilmeisesti tarkoittaa, vaan heidän mielestään joku muu on ihailtavampaa. Esim. luonnollisempi ja vähemmän meikkiä jopa vähän pyöreyttä muodoissa.
Hyvänä esimerkkinä tästä on mallien muuttuminen 80-luvun melko normaaleista mammoista, 90-luvun anorektiseen heroin chic tyyliin ja siitä nyt viime vuosina treenatumpaan fitness tyyliin. Kuka tykkää mistäkin, kauneus on katsojan silmässä.
Vierailija kirjoitti:
Onko sanonta keksitty vähemmän kauniita ihmisiä varten, jotta heistä ei tuntuisi pahalta olla muiden silmissä vähemmän kauniita?
Toiset nyt vaan ovat vähemmän kauniita. Ei se tarkoita, ettei heitä voisi rakastaa tai nähdä heitä kauniina, koska
a) sinulla on mahikset häneen, hän on ihastunut sinuun
b) rakastat häntä ja hänen luonnettaanTällöin silmissäsi vähemmänkin kaunis voi olla kaunis, vaikka hän ei sitä oikeasti olisikaan (yleisellä tasolla).
On tiettyjä julkkiksia, jotka keräävät ihailijoita ulkonäöllään enemmän kuin muut. Heillä on ne tietyt, ihanteelliset piirteet, jotka miellyttävät meitä ja jonka näköisiä itsekin haluaisimme olla, jos siihen mahdollisuus olisi.
Kertokaa siis, mikä idea on sanonnassa "Kauneus on katsojan silmissä", kun suurin osa kuitenkin toistensa kanssa samaa mieltä siitä, kuka on kaunis ja kuka ei.
Kaikki eivät ole kauniita.
Kaikki eivät ole älykkäitä.
Kaikilla ei ole samat mahdollisuudet elämässä.
Kaikki me olemme yksilöitä, mutta ei meistä kukaan silti toinen toistaan arvottomampi ole, vaikka korttimme olisivat kehnommat, kuin joillain muilla ihmisillä.
Selkosuomeksi: jokaisella on oma preferenssit sen suhteen mikä omaa silmää miellyttää. Eli vaikka hlö X.n mielestä olisit vähemmän viehättävä, vieressä oleva hlö Y voi rakastua sinuun tulenpalavasti koska olet hänen silmissään just oikea.
Sitä se sanonta tarkoittaa.
It-työläinen kirjoitti:
Toki on olemassa piirteitä jotka aika universaalisti nähdään rumina tai rujoina. Monet ns. keskikauniit ja jotkut kauniimmatkin ihmiset jakavat vahvasti mielipiteitä.
Muutama esimerkki kauniina pidetyistä julkkiksista joita tuli nopsaan mieleen:
1. Calista Flockhart (nuorena Ally mcBealin esittäjä). Todella laiha ja siro nainen joka monen mielestä oli todella kaunis ja erikoisen näköinen - muitten mielestä sairaalloisen laiha ja kummallinen kasvonpiirteiltään.
2. Victoria Silvstedt (ruotsalainen ex-missi). Monen mielestä täydellinen ruotsalaisnais-ihanne upeine luustoineen ja blondine ulkonäköineen - itse taas valitettavasti pidän hänen piirteitään sen verran miehekkäinä että hän näyttää silmiini drag-artistilta.
3. Christina Hendrickx (näyttelijä Mad Menissä). Monelle täydellinen esimerkki upeasta kurvikkaasta kaunottaresta - toisten mielestä mammamainen pyöreä tyrkky.
Juuri näin. Eri ihmiset näkevät eri asiat kauniina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanonta tarkoittaa, että ihmisillä on erilaisia makuja. Sanontaa käytetään arvioitaessa estetiikkaa muutenkin kuin vain ihmisten ulkonäön yhteydessä.
Erilaisia makuja on kuitenkin loppujen lopuksi vähän.
Kyllä ihminen näkee, mikä on KAUNISTA, mutta moni taistelee alkukantaisia viettejä ja ihanteita vastaan, sitä kutsutaan usein myös nimityksellä kapina.
Kyllä minä näen, että kristallikruunu katossa on upeampi kuin pallovalaisin, jossa on kumiankan kuva, mutta minä saatan valita kumiankkavalaisimen, sillä se on mielestäni hauska ja omaperäinen. Kaunis se ei kuitenkaan ole.
Moni ihminen valitseekin asioita eri tarkoituksissa, kuin mikä heidän mielestään olisi nimenomaan kaunista. Moni valitsee tahallaan kummallisia vaatteita, sisustuselementtejä tai vaikkapa meikkaa itsensä erikoisella tavalla, koska se on kapinallisuutta tiettyjä ihanteita vastaan. Eikä siinä ole mitään pahaa.
Ap
Useimmat kristallikruunut ovat järkyttävän rumia. Puhumattakaan siitä miten työläitä ne ovat puhdistaa. En käsitä miksi jotkut ripustavat moisia hökötyksiä kattoonsa.
It-työläinen kirjoitti:
Toki on olemassa piirteitä jotka aika universaalisti nähdään rumina tai rujoina. Monet ns. keskikauniit ja jotkut kauniimmatkin ihmiset jakavat vahvasti mielipiteitä.
Muutama esimerkki kauniina pidetyistä julkkiksista joita tuli nopsaan mieleen:
1. Calista Flockhart (nuorena Ally mcBealin esittäjä). Todella laiha ja siro nainen joka monen mielestä oli todella kaunis ja erikoisen näköinen - muitten mielestä sairaalloisen laiha ja kummallinen kasvonpiirteiltään.
2. Victoria Silvstedt (ruotsalainen ex-missi). Monen mielestä täydellinen ruotsalaisnais-ihanne upeine luustoineen ja blondine ulkonäköineen - itse taas valitettavasti pidän hänen piirteitään sen verran miehekkäinä että hän näyttää silmiini drag-artistilta.
3. Christina Hendrickx (näyttelijä Mad Menissä). Monelle täydellinen esimerkki upeasta kurvikkaasta kaunottaresta - toisten mielestä mammamainen pyöreä tyrkky.
En minä ole kuullut näitä tituleerattavan kaunottariksi. Toki miehet varmasti pitävät Hendricksistä, koska hänellä on isot rinnat.
Sen sijaan nämä ovat saaneet kaunotar-tittelin ja mielestäni aivan syystä:
1. Elizabeth Taylor
https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/originals/c8/07/10/c807107068fc588…
2. Sharon Tate
https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/736x/d5/19/b3/d519b32f131a9875de74…
3. Jaclyn Smith
https://24femmespersecond.files.wordpress.com/2016/07/jaclyn-smith-scan…
Voiko olla olemassa ihmistä, jonka mielestä näistä joku ei olisi kaunis?
Ap
Monen mielestä Grace Kelly on maailman kaunein nainen. Katsoin yhtä vanhaa leffaa ja vasta lopputekstien aikaan tajusin, että se tuiki tavallinen naapurintyttö leffassa oli tämä "kaunotar".
Tämä nyt ei ole äärimmäinen esimerkki, mutta joitakin yleisesti kauniina pidettyjä jotkut pitävät ihan ruminakin.
Näköjään monikaan ei ymmärrä koko sanontaa. Mutta tässähän ei ole mitään uutta. Täällähän on pitkiä ketjuja siitä, mitä tavallista sanaa ei sanontaa ei ymmärretä.
Ap:kaan ei ymmärrä, että sanonta ei tarkoita sitä, ettei ulkonäöllä ole väliä tai että sitä ei saa arvostella. Se tarkoittaa, että kauneus on subjektiivinen käsite. Ja nämä jorinat siitä miten kristallikruunut ovat kaikkien mielestä kauniita, ovat ihan puppua. Itse asiassa tuo sisustusmakujen eroavaisuus on hyvä esimerkki siitä, että esteettinen viehättävyys on todellakin makuasia.
Kauneusihanteet vaihtelevat paljon ajan saatossa ja eri kulttuureissa. Lisäksi ihmisillä on ihan henkilökohtaisia preferenssejään.
Vierailija kirjoitti:
It-työläinen kirjoitti:
Toki on olemassa piirteitä jotka aika universaalisti nähdään rumina tai rujoina. Monet ns. keskikauniit ja jotkut kauniimmatkin ihmiset jakavat vahvasti mielipiteitä.
Muutama esimerkki kauniina pidetyistä julkkiksista joita tuli nopsaan mieleen:
1. Calista Flockhart (nuorena Ally mcBealin esittäjä). Todella laiha ja siro nainen joka monen mielestä oli todella kaunis ja erikoisen näköinen - muitten mielestä sairaalloisen laiha ja kummallinen kasvonpiirteiltään.
2. Victoria Silvstedt (ruotsalainen ex-missi). Monen mielestä täydellinen ruotsalaisnais-ihanne upeine luustoineen ja blondine ulkonäköineen - itse taas valitettavasti pidän hänen piirteitään sen verran miehekkäinä että hän näyttää silmiini drag-artistilta.
3. Christina Hendrickx (näyttelijä Mad Menissä). Monelle täydellinen esimerkki upeasta kurvikkaasta kaunottaresta - toisten mielestä mammamainen pyöreä tyrkky.
En minä ole kuullut näitä tituleerattavan kaunottariksi. Toki miehet varmasti pitävät Hendricksistä, koska hänellä on isot rinnat.
Sen sijaan nämä ovat saaneet kaunotar-tittelin ja mielestäni aivan syystä:
1. Elizabeth Taylor
https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/originals/c8/07/10/c807107068fc588…
2. Sharon Tate
https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/736x/d5/19/b3/d519b32f131a9875de74…
3. Jaclyn Smith
https://24femmespersecond.files.wordpress.com/2016/07/jaclyn-smith-scan…
Voiko olla olemassa ihmistä, jonka mielestä näistä joku ei olisi kaunis?
Ap
'
Minusta Hendricks on tosi kaunis, vaikka lollot ovat vähän liian isot (olen nainen).
Jaclyn Smith ei ole kaunis omaan silmään, enkä ymmärrä Taylorinkaan ylistystä.
Rumille lohdutuksena. Kaikki sen tietää että pitkä ja tumma mies ja hoikka pitkä hiuksinen nainen on viehättävimmät.
Se on oikeasti noin. On ne ideaali kauniit ja komeat, mutta sitten ei niin kauniissa ja komeissa pätee tuo.
En itse esimerkiksi käsitä mitä eräs läheinen näkee eräässä miehessä.
Sitten minä voin pitää viehättävänä jotain sellaista miestä joka jonkun muun mielestä on ruma.
Itse olen todellakin kuullut viittaamiani naisia nimenomaan tituleerattavan kaunottariksi! Linkkasit itse mm. kuvan Elisabeth Taylorista joka aina on ollut viimeisen päälle laitettuna. Tässä nuoruuden kuva hänestä ilman paljoa meikkiä, missä, sori nyt vaan, näyttää melko tavikselta:
http://assets8.heart.co.uk/2012/14/elizabeth-taylor-1333550857-view-1.j…
Monesta klassiset kasvonpiirteet omaavasta naisesta saa kaunottaren oikealla laittamisella. Onko kaunottaruus sitä että näyttää ns. suihkunpuhtaana upealta ilmestykseltä, vai sitä että laittamisella voi olla upea donna?
syvä huokaus kirjoitti:
Sanonta on mielestäni samassa sarjassa sen kanssa kun pakkeja antaessa varsinkin naiset sanoo:
"sussa ei ole mitään vikaa, olet hyvä just tuollaisena kun olet"
vaikka todellisuudessa aivan helvetin varmasti on jotain vikaa mutta et vain uskalla kertoa mitä. Ei kukaan anna pakkeja liian hyvälle ("olisit ollut mulle liian hyvä").
Sohvaki voi olla ihan hyvä sohva, ei vaan mun tyyppiä. ;)
Vierailija kirjoitti:
It-työläinen kirjoitti:
Toki on olemassa piirteitä jotka aika universaalisti nähdään rumina tai rujoina. Monet ns. keskikauniit ja jotkut kauniimmatkin ihmiset jakavat vahvasti mielipiteitä.
Muutama esimerkki kauniina pidetyistä julkkiksista joita tuli nopsaan mieleen:
1. Calista Flockhart (nuorena Ally mcBealin esittäjä). Todella laiha ja siro nainen joka monen mielestä oli todella kaunis ja erikoisen näköinen - muitten mielestä sairaalloisen laiha ja kummallinen kasvonpiirteiltään.
2. Victoria Silvstedt (ruotsalainen ex-missi). Monen mielestä täydellinen ruotsalaisnais-ihanne upeine luustoineen ja blondine ulkonäköineen - itse taas valitettavasti pidän hänen piirteitään sen verran miehekkäinä että hän näyttää silmiini drag-artistilta.
3. Christina Hendrickx (näyttelijä Mad Menissä). Monelle täydellinen esimerkki upeasta kurvikkaasta kaunottaresta - toisten mielestä mammamainen pyöreä tyrkky.
En minä ole kuullut näitä tituleerattavan kaunottariksi. Toki miehet varmasti pitävät Hendricksistä, koska hänellä on isot rinnat.
Sen sijaan nämä ovat saaneet kaunotar-tittelin ja mielestäni aivan syystä:
1. Elizabeth Taylor
https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/originals/c8/07/10/c807107068fc588…
2. Sharon Tate
https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/736x/d5/19/b3/d519b32f131a9875de74…
3. Jaclyn Smith
https://24femmespersecond.files.wordpress.com/2016/07/jaclyn-smith-scan…
Voiko olla olemassa ihmistä, jonka mielestä näistä joku ei olisi kaunis?
Ap
Maailma on iso paikka. Kauneuskäsitykset ovat kulttuurisidonnaisia. Katsot asiaa kapeasta perspektiivistä.
Sanonnat kuvaavat ilmiöitä, eikö niistä tarvitse olla sen kummenpaa hyötyä.
Ruma nainen voi olla kaunis ruman miehen silmissä. Tai samantasoiset kauniita ja komeita toistensa silmissä. Leka bäst..
On olemassa joitakin universaaleja kauneusihanteita, kuten symmetriset kasvot ja sileä iho. Kuitenkin jo kulttuuriset ja kansalliset ihanteet eroavat kovastikin, ja itse asiassa tuo ihon sileyskään ei ihan joka kulttuurissa ole ihanne, koskapa jossain päin harrastetaan arpitatuointeja. Ihan lähialueilta tulee mieleen ent. Neuvostoliitossa suositut kultahampaat, joita pidettiin hienoina, kun taas meillä ihailtiin ja ihaillaan tasaisen valkoista hammasrivistöä - ja jossain USA:ssa tämä hampaiden tasaisuus ja valkeus on vielä monta kertaa tärkeämpää kuin meillä. Ja sitten kun lisätään tähän vielä jokaisen yksilön omat henkilökohtaiset mieltymykset....
Niin ja muuten - minusta isohkot nenät ovat komeita, ja tuo paljon parjattu miss Helsinki on mielestäni kaunis :)
"Kauneus on katsojan silmässä" sanonta on totta. Elikkä sanonta ei ole millään lailla keksitty vaan perustuu todellisuuteen.
Jotenkin itsekäs ihminen ei välttämättä ymmärrä tätä sanontaa, koska pitää omia kauneuskäsityksiään ainoina oikeina.
Mammojen autistiset tulkinnat yksinkertaisista sanonnoista, osa 43563