Miksi tässä elämässä pitää taistella kaikesta jotain saadakseen?
Asuntoa pitää hakea ja kilpailla muiden kanssa. Samoin opiskelupaikkaa ja työpaikkaa. Aina kilpailua kaikesta. En jaksa enää, kun pieleen menee kaikki. Mitä tehdä, jos näin? Jos vaan luovuttaa, kun masentuu tästä?
Toinen asia se kyttäily. Ei saa olla mitä on, vaan pitäisi olla jotain muuta ja on velvollisuuksia, joita ei jaksaisi kantaa. Olen lopussa!
Kommentit (22)
Lopeta räpistely ja rauhotu.
Kellu.
Hyvin se menee.
Koska elämme niin raskasvärähteisessä ulottuvuudessa. Kaikki tekeminen vaatii työtä ja odotteluajat ovat pitkiä.
Korkeavärähteisissä ulottuvuuksissa sinun tarvitsee vain ajatella jotakin niin se on jo tapahtunut. Kaikki on nopeampaa ja kevyttä.
Kyllähän tämä aikamoista taistelua on koko ajan. Itse olen siitä onnekas, että olen jossain määrin lahjakas, niin se helpottaa joidenkin asioiden saavuttamista. Mutta olen nyt pari viime vuotta seurannut kaverin taistelua, kun sille kaikki tosiaan on vaikeaa. Ja vaikka miten yrittää tukea ja jeesata rinnalla, niin jotenkin se näyttää niin menevän, ettei siitä paljon ole apua, vaan jokaisen on itse raivattava oma tiensä. Tuohon kaverin synkkään maailmaan tutustuminen ei ole ollut mikään mukava matka.
Taistelu on elämän laki. Mutta aika läskiperseitähän nykysuomalaiset valtaosin ovat.
Ota löysin rantein, älä jännitä.
Itse opettelen tälläista elämänasennetta. Eli mennään päivä kerrallaan, turhia stressaamatta. Otan mallia hyvästä ystävästäni kissasta.
Milloin ihmiskunnan historiassa ei olisi tarvinnut taistella kaikesta?
Vierailija kirjoitti:
Milloin ihmiskunnan historiassa ei olisi tarvinnut taistella kaikesta?
ei suomessa tarvitse taistella mistään
Sun pitää tajuta tasosi, eikä tavoitella mahdottomia.
Niinpä.
Elämä on osittain taistelua, mutta kyllä tietynlaiset ahtaaseen muottiin lyttäämis systeemit vievät eniten iloa elämästä.
En kaiketi tule koskaan ymmärtämään tätä.
Miksi mielenterveysongelmaisen pitää taistella siitä, että saa hoitoa? Olen vaatinut ja pyytänyt terapiaa 17-vuotiaasta saakka, nyt se viimein myönnettiin. Täytän kohta 31 vuotta, koko aikuisikäni ollut työkyvytön!!
Itsemurhayrityksen jälkeen lähetettiin päivystyksestä kotiin, kun "et sä enää tänään itteäs tapa".
Kävin vanhoissa ja kuluneissa pummivaatteissa asuntoesittelyssä. En saanut asuntoa :D
Kun hyväksyt itses sellaisena kun olet etkä ensimmäisenä mieti mitä muut ajattelee. Selviät jo sillä. Älä kilpaile, lopetat sen. Kulutat aikaa turhaan. Jos haluat opiskella,opiskele. Jos haluat mennä töihin, mene. Jos otat talon, niin sitten ostat. Mutta älä kilpaile. Ei tarvitse. Se on sun elämä, sä päätät mitä sä elämältäsi haluat. Sä teet niin kuin sun itsestäs tuntuu hyvältä. Mut elämää ei tarvitse elää niin että se olisi pakonomaista " Kaveri osti talon, meidänkin täytyy." "Kaveri teki lapsen, meidänkin täytyy!" "Nyt ne teki kolman tehdään mekin, vaikkei kahden kanssa edes pärjätä!" "Kaveri opiskeli lääkäriksi ,mäkin haluan, kyllä musta lääkäri tulee, vaikken edes pääsis edes opiskelee, mut onhan toi naapurin mammaki lääkäri! Miksi en mäkin vois!"
Minusta elämää kannattaa elää niin että siitä nautii, toki onhan niitä huonojakin päiviä. Mutta hyväkin on. Eikä elämä silti pumpulissa tanssimista ole. Mutta nauti elämästä, älä stressaa ja suorita. Olet ihan hyvä ihminen sellaisena kuin olet :) äläkä syyttä suotta syyllistä itseäsi joka asiasta !
Vaihtoehtona keskiaika ja rutto sun muut epidemiat....
Itse oon pelannu pc pelejä kun normi laiffi hyljeksii...
Minä olen käytännössä saanut aina kaiken mitä olen halunnut. Tämä siis neutraalisti todettuna faktana. Voin antaa vinkkejä jos haluat.
Minä olen luovuttanut jo ajat sitten ja kyllä se elämä näinkin luistaa.
Olen pitkäaikaistyötön ja asun kunnan vuokrakämpässä, en ole joutunut taistelemaan kämpän eteen, se vain annettiin minulle. Saan työmarkkinatukea ja asumislisää, en joudu taistelemaan niidenkään edestä, käyn silloin tällöin viettämässä vähän aikaa jossain kuntouttavassa, niin ettei tule karenssia.
Ihan rentoa elämää vietän. Tänään tein pitkän lenkin kylän ulkopuolella ja nautin luonnosta ja auringosta. Kokkailin rauhassa ruoan, sitten luin pari tuntia hyvää kirjaa, taas ulos, pikku kävelylenkki kirjastoon lehtiä lukemaan, kauppaan ostamaan illallistarvikkeet, kotiin pesemään pyykkiä, nopea siivous, netissä oleskelua, musiikin kuuntelua, illallinen, takaisin nettiin, iltakävelylle, suihkuun, yövaatteet päälle, tv:n katselua ja nettiä. Siinä tämä päivä.
Kukaan ei vaadi tai odota minulta mitään, saan vain olla.
Itsehän luovutin ja nyt mulla on kaikki ja vähän ylimääräistäkin. Elämä on ihmeellistä. Joskus saa kun luovuttaa.
Helpointa on vähän kännissä ja kakka housussa. Ei kannata yrittää.
Miksi asunnot, työt ja opiskelupaikat pitäisi antaa ilman mitään ponnisteluja? Ei ihmiskunta edisty mitenkään siten, että asioiden eteen ei tarvitsisi tehdä mitään.