Läheisriippuvainen, miten tämä riippuvuus näkyy elämässäsi?

Läheisriippuvaisen siskona vastaan, että rajat on täysin hukassa, ei siis mitään tajua siitä, mikä kuuluu hänelle ja mikä ei. Tuppaa koko ajan liian lähelle ja aina jos minä olen heikossa asemassa, esim kipeä, käyttää tilaisuutta ja luikertelee "auttamaan".

Se apu on pakkomielteistä, koko ajan tutka päällä, missä olisi "avun tarvitsija". "Apu" on tukahduttavaa - kuin bernhardilainen pelastaisi hukkuvaa kiipeämällä tämän päälle.

Jos ei anna auttaa, laukeaa käsittämätön viharefleksi.

Minä suosittelen lukemaan kirjan: Virtahepo olohuoneessa, Tommy Hellsten

Tämä kirja oli minulle aika järkytys ja myöskin oivalluksen paikka, ihan kuin olisi kertonut minun elämästä.

Siskoni on käynyt saattohoitamassa suunnilleen vieraita työkollegoja, "auttaa" miestään niin, että tämä ei enää osaa edes voidella leipää... Ihan koko ajan hänellä pitää olla joku, jonka hyvinvointiin hän voi keskittyä niin, että ei ajattele itseään ollenkaan. Siis äitini takia ajautui valtaviin pikavilppivelkoihin, miehensä kanssa on niin sekaisin, että pisti minuun välit poikki, kun en suostunut maksamaan miehensä korkeakouluopintoja jne. Siis se auttaminen on sille riippuvaiselle tuhoavaa ja samatenhan se tuhoaa kohteen, koska kapaloi tämän täysin - tai jos ei huoli apua, alkaa se vihakampanja, minullakin jopa lähestymiskielto siskolle, koska ei hyväksynyt sitä, ettemme halua hänen "apuaan".

1

Läheisriippuvainen kasvaa usein kodissa, jossa on jokin "mörkö". Isän alkoholismi, äidin mielenterveysongelma tms. Meillä äiti itse elänyt kamalan lapsuuden ja hän siirsi epäterveitä malleja eteenpäin. Äitini on ihan pesunkestävä narsisti, joka sitten on kasvattanut ympärilleen läheisriippuvaisia... Kumpikin sairas ja mahdollistaa osaltaan sen toisen sairaan käytöksen.

Itse en ole läheisriippuvainen, mutta lähipiirissä on yksi sellainen.

Silmiinpistävintä on esimerkiksi se että hän ei ole lukuisista onnettomista suhteista huolimatta elänyt päivääkään ilman miestä sitten sen jälkeen kun on ollut 16. Avioliittoja on takana useita ja lyhyempiä suhteita ja kihlauksia vielä enemmän. Tärkeämpää siis on ollut se, että aina on joku. Vaikka sitten täysin onneton vaihtoehto. Edellisestä suhteesta ei ikinä voi erota ennen kuin on uusi jo tulilla. Osa miehistä on ollut aika karmeita.

Toinen piirre on se että mitään, ei yhtään mitään, voi tehdä yksin. Aina on oltava joku mukana, oli se sitten se sen hetkinen mies, kaveri naapuri, sukulainen.. Kuvaan kuuluu myös ripustautuminen johonkin "maailman parhaaseen" ihmiseen. Yleensä uusi tuttavuus, jonka kanssa ollaan kuin siamilaiset kaksoset. Uusi ihminen on se ihanin ja paras ja mahtavin - siihen saakka kunnes tämä uusi tuttavuus tajuaa tehdä rajan oman elämän ja läheisriippuvaisen elämän välillä ja ottaa etäisyyttä ja hengitystilaa. Usein seurauksena on todella paha välirikko.

Toki voi olla, että tällä tuntemallani ihmisellä on muitakin häiriöitä, mutta tuon läheisriippuvaisuuden hän itse on maininnut psykiatrin / vastaavan hänelle diagnosoineen joskus jo 15 vuotta sitten. Olisi varmaan tarvinnut enemmänkin käyntejä, mutta lopetti terapian aikoinaan kesken.

Vierailija kirjoitti:

Läheisriippuvainen kasvaa usein kodissa, jossa on jokin "mörkö". Isän alkoholismi, äidin mielenterveysongelma tms. Meillä äiti itse elänyt kamalan lapsuuden ja hän siirsi epäterveitä malleja eteenpäin. Äitini on ihan pesunkestävä narsisti, joka sitten on kasvattanut ympärilleen läheisriippuvaisia... Kumpikin sairas ja mahdollistaa osaltaan sen toisen sairaan käytöksen.

Epäilemättä narsisti perheessä voi aiheuttaa vaikka mitä. Tässä kuitenkin saa sen kuvan että aina perheessä olisi joku yksittäinen iso mörkö syypäänä.

Itse olen pidempään miettinyt mikä meidän perheessä meni pieleen. Meillä ei ole alkoholistia, väkivaltaa tai narsistia. Sen sijaan kun mietin meidän lasten herkkiä kasvuvuosia, niin siellä on paljon tapahtumaketjuja jotka voivat selittää jotakin. Lapsuus sattui juuri sinne lamavuosille. Työpaikkaa meni alta niin isältä kuin äidiltäkin. Talo pakkomyytiin, piti vaihtaa paikkakuntaa työn perässä parikin kertaa jne. Tästähän on seurauksena lapsille sosiaalisten suhteiden katkeamista, juurettomuutta, epävarmuutta tulevasta. On ihan tutkimuksia asiasta, että usein lapsena muuttaneilla on aikuisena enemmän ongelmia (vaikka on huomioitu muut sosiaaliset tekijät). Vanhemmilla meinasi kaikessa siinä sotkussa tulla avioerokin, jossain vaiheessa asuivat asumuserossa. Olen ajatellut että niinä vuosina ei tainnut vanhemmilla olla tarpeeksi energiaa ja ymmärrystä tukea lapsiaan erityisesti - vaikka juuri erityisesti silloin olisi pitänyt. Ei mun vanhemmat pahoja mörköjä ole, mutta ehkä olisivat voineet aikanaan hoitaa tiettyjä asioita kypsemmin. Mutta ymmärrän kanssa, että kun elämä potkii kunnolla päähän, niin tavallisen ihmisen resurssit käsitellä tilanne voi olla joskus vaillinaiset. Me taidettiin vain ikävä kyllä jäädä liian vähälle huomiolle väärässä vaiheessa.

Jännä kyllä nämä oireet aikuisena ovat ihan päinvastaisia mulla ja mun siskolla. Sisko on läheisriippuvainen ja itse taas jopa yli-itsenäisesti tottunut tekemään kaiken itse ja on ollut opettelemista siinä, että aina ei tarvitse olla yksin vastuussa kaikesta ja joskus voi pyytää kaveriakin mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Läheisriippuvainen kasvaa usein kodissa, jossa on jokin "mörkö". Isän alkoholismi, äidin mielenterveysongelma tms. Meillä äiti itse elänyt kamalan lapsuuden ja hän siirsi epäterveitä malleja eteenpäin. Äitini on ihan pesunkestävä narsisti, joka sitten on kasvattanut ympärilleen läheisriippuvaisia... Kumpikin sairas ja mahdollistaa osaltaan sen toisen sairaan käytöksen.

Epäilemättä narsisti perheessä voi aiheuttaa vaikka mitä. Tässä kuitenkin saa sen kuvan että aina perheessä olisi joku yksittäinen iso mörkö syypäänä.

Itse olen pidempään miettinyt mikä meidän perheessä meni pieleen. Meillä ei ole alkoholistia, väkivaltaa tai narsistia. Sen sijaan kun mietin meidän lasten herkkiä kasvuvuosia, niin siellä on paljon tapahtumaketjuja jotka voivat selittää jotakin. Lapsuus sattui juuri sinne lamavuosille. Työpaikkaa meni alta niin isältä kuin äidiltäkin. Talo pakkomyytiin, piti vaihtaa paikkakuntaa työn perässä parikin kertaa jne. Tästähän on seurauksena lapsille sosiaalisten suhteiden katkeamista, juurettomuutta, epävarmuutta tulevasta. On ihan tutkimuksia asiasta, että usein lapsena muuttaneilla on aikuisena enemmän ongelmia (vaikka on huomioitu muut sosiaaliset tekijät). Vanhemmilla meinasi kaikessa siinä sotkussa tulla avioerokin, jossain vaiheessa asuivat asumuserossa. Olen ajatellut että niinä vuosina ei tainnut vanhemmilla olla tarpeeksi energiaa ja ymmärrystä tukea lapsiaan erityisesti - vaikka juuri erityisesti silloin olisi pitänyt. Ei mun vanhemmat pahoja mörköjä ole, mutta ehkä olisivat voineet aikanaan hoitaa tiettyjä asioita kypsemmin. Mutta ymmärrän kanssa, että kun elämä potkii kunnolla päähän, niin tavallisen ihmisen resurssit käsitellä tilanne voi olla joskus vaillinaiset. Me taidettiin vain ikävä kyllä jäädä liian vähälle huomiolle väärässä vaiheessa.

Jännä kyllä nämä oireet aikuisena ovat ihan päinvastaisia mulla ja mun siskolla. Sisko on läheisriippuvainen ja itse taas jopa yli-itsenäisesti tottunut tekemään kaiken itse ja on ollut opettelemista siinä, että aina ei tarvitse olla yksin vastuussa kaikesta ja joskus voi pyytää kaveriakin mukaan.

Se mörkö voi olla myös juuri tuo että joutuu ottamaan liikaa vastuuta perheestä tai vaikka ihan itsestään ns reippaudella. Minä olen itsenäinen reipas työnarkomaani. Riippuvaisuus sekin on.

Läheisriippuvainen ei ole mikään kiva kaveri. Minä olen kasvanut kodissa missä oli läheisriippuvuutta ja narsistisia ongelmia. Em ripustautumisen, puuttumisen, rajojen yli tulemisen ja yliattamisen lisäksi läheisriippuvainen on itsesääliin vaipuva marttyyri, joka syyllistää ja syyttää muita omasta pahasta olostaan. Läheisriippuvaisen läheisen lähellä on aina epämiellyttävä riittämättömyyden ja vääränlaisuuden tunnelma. Läheisriippuvuus kuulostaa suloiselta ressukalta, mutta on todella itsekäs ja julma, täynnä passiivisaggressivista raivoa. Hän ei oikeasti piittaa autettavistaan pätkääkään, vaan kaiken tarkoitus on käyttää muista ihmisiä omien tunteiden säätelyyn. Lisäksi läheisriippuvainen kontrolloi millaisia tunteita ja tarpeita ja ajatuksia toisella saa olla. Vääränlaiset tunteet aiheuttavat hänessä raivoa. Eli läheisriippuvainen, siinä kuin narsistikin, valjastaa koko ympäristön palvelemaan omia tarpeitaan ja hyväksikäyttää muita ihmisiä. Tasavertainen kohtaaminen hänen kanssaan on mahdotonta. Läheisriippuvaisten vanhempien lapset tarvitsevat paljon apua ja terapiaa saadakseen itsensä eheäksi ja pystyäkseen elämään erillistä elämää. Läheisriippuvaisen ihmisen lähellä erillisyys on kielletty, eli hän tuhoaa sujuvasti lastensa minuuden, eli kaiken olemassaolon perustan.  Jos lapsi yrittää itsenäistyä, läheisriippuvainen estää sen viime kädessä uhaten tappaa itsensä. 

Vierailija kirjoitti:

Läheisriippuvainen ei ole mikään kiva kaveri. Minä olen kasvanut kodissa missä oli läheisriippuvuutta ja narsistisia ongelmia. Em ripustautumisen, puuttumisen, rajojen yli tulemisen ja yliattamisen lisäksi läheisriippuvainen on itsesääliin vaipuva marttyyri, joka syyllistää ja syyttää muita omasta pahasta olostaan. Läheisriippuvaisen läheisen lähellä on aina epämiellyttävä riittämättömyyden ja vääränlaisuuden tunnelma. Läheisriippuvuus kuulostaa suloiselta ressukalta, mutta on todella itsekäs ja julma, täynnä passiivisaggressivista raivoa. Hän ei oikeasti piittaa autettavistaan pätkääkään, vaan kaiken tarkoitus on käyttää muista ihmisiä omien tunteiden säätelyyn. Lisäksi läheisriippuvainen kontrolloi millaisia tunteita ja tarpeita ja ajatuksia toisella saa olla. Vääränlaiset tunteet aiheuttavat hänessä raivoa. Eli läheisriippuvainen, siinä kuin narsistikin, valjastaa koko ympäristön palvelemaan omia tarpeitaan ja hyväksikäyttää muita ihmisiä. Tasavertainen kohtaaminen hänen kanssaan on mahdotonta. Läheisriippuvaisten vanhempien lapset tarvitsevat paljon apua ja terapiaa saadakseen itsensä eheäksi ja pystyäkseen elämään erillistä elämää. Läheisriippuvaisen ihmisen lähellä erillisyys on kielletty, eli hän tuhoaa sujuvasti lastensa minuuden, eli kaiken olemassaolon perustan.  Jos lapsi yrittää itsenäistyä, läheisriippuvainen estää sen viime kädessä uhaten tappaa itsensä. 

Juuri näin. Hän ei ole uhri. Meillä minä irrottauduin. Se maksoi mm 40 lastensuojeluilmoitusta, monia erilaisia stalkkaustapoja ja viranomaiskanteluja, kolme lähestymiskieltoa, kunnianloukkausoikeudenkäynnin... ja todellakin tunnistan tuon vallan ja alistamisen.

Ja se itsemurhalla uhkailu on ihan arkipäivää...

En tiedä, olenko läheisriippuvainen, mutta elin väkivaltaisessa suhteessa liian kauan ja sen jälkeen kun mies löysi uuden uhrin, olen koko ajan vaan miettinyt mitä muut ajattelevat eli olen hukannut minuuteni kokonaan ja oman tahtoni. Haluan olla yksin, mutta tuntuu että haluaisin takertua jonkun kainaloon ja pitää siitä kiinni. Ei vaan ole ketään nallekarhua johon takertua. Koen olevani yksin tässä maailmassa, eivätkä sosiaaliset suhteet enää kiinnosta. Ehkä olenkin pelkästään  masentunut, en tiedä enää.

Mikä siis olen, kun olen itseni hukannut ja lannistunut? Ahdistunut ja masentunut, eikä mikään tuota iloa minulle enää. Estot pitävät huolen, etteivät minua kiinnostavatkaan jutut onnistu - esim. uimahallista tai kylpylässä käynti, yksin meneminen sinne mikä ennen kiinnosti ja mikään seurakaan ei kiinnosta. Olen ihan loppu siis.

Näiden perusteella läheisriippuvainen, narsisti, ja epävakaapersoonallisuushäiriöinen kuulostavat samalta henkilöltä.

Vierailija kirjoitti:

Näiden perusteella läheisriippuvainen, narsisti, ja epävakaapersoonallisuushäiriöinen kuulostavat samalta henkilöltä.

Suvussani on kaikkia noita.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, olenko läheisriippuvainen, mutta elin väkivaltaisessa suhteessa liian kauan ja sen jälkeen kun mies löysi uuden uhrin, olen koko ajan vaan miettinyt mitä muut ajattelevat eli olen hukannut minuuteni kokonaan ja oman tahtoni. Haluan olla yksin, mutta tuntuu että haluaisin takertua jonkun kainaloon ja pitää siitä kiinni. Ei vaan ole ketään nallekarhua johon takertua. Koen olevani yksin tässä maailmassa, eivätkä sosiaaliset suhteet enää kiinnosta. Ehkä olenkin pelkästään  masentunut, en tiedä enää.

Mikä siis olen, kun olen itseni hukannut ja lannistunut? Ahdistunut ja masentunut, eikä mikään tuota iloa minulle enää. Estot pitävät huolen, etteivät minua kiinnostavatkaan jutut onnistu - esim. uimahallista tai kylpylässä käynti, yksin meneminen sinne mikä ennen kiinnosti ja mikään seurakaan ei kiinnosta. Olen ihan loppu siis.

Täällä palstalla lläheisriippuvaiset on kuvattu aika äärevästi. Meitä sinun ja minun kaltaisia puolivälejä on paljon. Sairastumme huolehtimaan monesti jo lapsuudessa. Esimerkiksi minut rooliin kasvatettiin heti pienestä: vanhin lapsi piti huolta muista vaikka ikäero seuraaviin oli hyvin pieni. Äiti laittoi vastuuta sekä tekemisistä että murheista: vuodatti aikuisten asiat niskaani jo pikkutytöstä. Kuinka ollakaan, rakastuin alkoholistiin, siinä piti huolehtia hänen asioistaan ja yrittää raitistaa. Onneksi aloin voimaan niin kehnosti että ymmärsin erota. Kävin terapiassa jossa aloin huomata tuon oman itselle vahingollisen ajatusvääristymän, en vastaa muista aikuisista ihmisistä. Nyt olen opetellut tuosta pois ja elän hyvin onnellisessa parisuhteessa missä kumpikin huolehtii toisistaan. En koskaan ole niinkään tunkenut huolehtimaan muiden asioista perheen ulkopuolella, mutta hyvin helposti koen velvollisuudeksi mennä vapaaehtoiseksi jos vastuunkantajia etsitään eikä niitä tunnu löytyvän, ja tuossa vielä töissä harjoittelemista, pitäisi keskittyä itsekkäämmin omaan uraan. Eli tsemppiä, hae apua niin saat pääsi sisälle rauhan. Kokonaan minusta ei tarvitse muuttua eikä tehdä täyskäännöstä, minäkin aina varmaan pysyn perusavuliaana, mutta töissä ja ystäville sanon usein ei ja perheen sisälläkin joko itse tai muut muistuttavat minua myös omasta jaksamisestani.

Vierailija kirjoitti:

Näiden perusteella läheisriippuvainen, narsisti, ja epävakaapersoonallisuushäiriöinen kuulostavat samalta henkilöltä.

Niin. Persoonallisuushäiriöinen ihminen on harvoin säntillisesti juuri sitä yhtä häiriötä. Narsistisessa persoonallisuushäiriössä esimerkiksi on usein piirteitä muistakin häiriöistä. Ja kyllä. Narsistin kanssa elävä läheisriippuvainen on piilonarsisti, eli se läheisriippuvainen ja "alistuva" henkilö kärsii myös narsistisesta häiriöstä. . Terve, erillinen ihminen ei ryhdy suhteeseen narsistin kanssa. Esimerkiksi narsistista vihdoin eroon pääsevän läheisriippuvaisen pitäisi kohdata se tosiasia, ettei hän useinkaan ole uhriraukka jota toinen kohteli kaltoin, vaan myös narsistisesti häiriintynyt ihminen, jonka pitäisi mennä terapiaan selvittämään ne omat ongelmansa. Mutta moni narsismin uhreille tarkoitettu keskustelupalstakin täyttyy näistä piilonarsistien narsistisista marttyyrivollotuksista. Vastuuta omasta elämästä ei oteta, vaan muista syytetään omasta pahasta olosta, itselle otetaan uhriressukan osa. Ja sairaus jatkuu. 

Tälläkin palstalla taitaa palstailla aika iso porukka läheisriippuvuudesta kärsiviä äitejä. Jotka siirtävät läheisriippuvuusongelmansa sujuvasti lapsilleen. Tämän ketjun lyhyydestä kertonee se, että on aika vaikeaa katsoa peiliin.

Itse olen tajunnut viime aikoina, että taidan olla läheisriippuvainen, josta olen kylläkin pyristelemässä eroon omaksumalla terveempiä malleja kommunikoida läheisten kanssa.

Havahduin siihen, että olen unohtanut itseni. Läheisissä suhteissa elin toisille.

Ehkä "tervehtymimen" alkaa siitä, että katkaisin erään pitkän ystävyyssuhteen, joka oli epäterve. Läheisriippuvaiset varmasti monesti päättyvät läheisiin ihmissuhteisiin henkilöiden kanssa, jotka eivät taas itsekään osaa kunnioittaa toisen rajoja, vaan hyväksikäyttävät toisen "auttamista." Loppupeleissä todella ripustautuvaa ja uuvuttavaa.

Vierailija kirjoitti:

Tälläkin palstalla taitaa palstailla aika iso porukka läheisriippuvuudesta kärsiviä äitejä. Jotka siirtävät läheisriippuvuusongelmansa sujuvasti lapsilleen. Tämän ketjun lyhyydestä kertonee se, että on aika vaikeaa katsoa peiliin.

Minulla läheisriippuvainen äiti. Hartiavoimin saa tehdä töitä nyt kun olen itse äiti. A) ei ole mitään mallia ja B) väsyneenä havahdun etyä jopa äidin äänenpainot toistuu.