Asun Brysselissä ja hassua, kuinka suomalaiset naiset näkee jo kaukaa!
Täällä meitä suomalaisia on runsaasti. Olen ihmetellyt, miksi suomalaisen naisen tunnistaa jo kaukaa. Tämä on sellainen kansojen sulatusuuni, että kaiken näköistä mahtuu joukkoon.
Mutta silti, kun lentokone laskeutuu eikä edes tiedä, milloin Finnair on laskeutunut, niin suomalaiset kyllä tunnistaa! (Huom koneesta tulee yleensä yli 30 v, ei niinkään nuoria).
Koska: suomalainen nainen on
- pyöreähkö
- meikkaamaton (tai meikki ei ainakaan näy)
- lyhyet hiukset
- otsatukka
- silmälasit
- tukka enempi vähempi maantienvärinen.
Näitä samoja piirteitä on toki muissakin kansoissa. Mutta suomalaisessa on nämä kaikki samassa paketissa.
t. eräs, joka täyttää kolme viimeisintä tuntomerkkiä
Kommentit (120)
ei varota, että puhutaan liian kovaa, että joku ulkopuolinen kuulee - iik, jne.
kuten sanoin kaikkeen tottuu, mutta ihan alussa muutos oli niin suuri, että suomalaisista tuli mieleen mielenvikaiset autistit. oli niin hiljaista joka puolella. tuntui ettei kukaan uskalla sanoa ääneen mitään, vaan vierustoverillekin kuiskataan vaikka kysyttäisiin kelloa.
Vierailija:
meikäläisen päähän miks se on niin paljon hienompaa meuhkata ja elehtiä kun sekopää. Mitä h...tin vikaa on käyttäytyä hillitysti ?
kuka sanoi ja kumman tavan olevan " hienompaa" ?
Olen yhden kesän työskennellyt jenkkiporukassa, eikä ne olleet mitenkään yltiöäänekkäitä, puheliaita kylläkin. Olet ehkä yrittänyt olla enemmän jenkki kuin kukaan muu?
Vierailija:
Käsilaukkutyylin tunnistaa sillä suomalaiset ovat ainoa iso ryhmä jotka laittavat käsveskan hihnan kulkemaan tissien välistä ja selkämakkaroiden lomasta.
Suomalaiset ovat myös hirveän hiljaisia. Oli järkytys tulla puolen vuoden jenkki-reissulta kun yhtäkkiä tajusin että puhuin itsekin " kauhean" kovaa, elehdin ja olin iloinen ja sitten tajusin että perkele, nythän ollaan suomalaisten seassa. Kaikki olivat aivan hiljaa, puhuivat toisilleen lähes kuiskaten. Olivat täysin eleettömiä ja ilmeettömiä. Täytyy myöntää että alussa suomalaisuus vaikutti mielisairaalta. Ihan kuin jotain autisteja kaikki. Noh, äkkiähän siihen tottui ja muuttu itsekin taas takaisin samanlaiseksi.
eivät varo, vaikka puhuisivat kuinka kovalla äänellä, on äärimmäisen epäkohteliasta eikä vapautunutta.
Me suomalaiset osaamme sentään ottaa huomioon sen, että kaikki eivät halua kuunnella juuri meidän itsemme kertomaa juttua. Paitsi kännykkäkeskusteluissa tämä meidän ikiaikainen käytöskoodimme kyllä unohtuu.
Vierailija:
Olen yhden kesän työskennellyt jenkkiporukassa, eikä ne olleet mitenkään yltiöäänekkäitä, puheliaita kylläkin. Olet ehkä yrittänyt olla enemmän jenkki kuin kukaan muu?Vierailija:
Käsilaukkutyylin tunnistaa sillä suomalaiset ovat ainoa iso ryhmä jotka laittavat käsveskan hihnan kulkemaan tissien välistä ja selkämakkaroiden lomasta.
Suomalaiset ovat myös hirveän hiljaisia. Oli järkytys tulla puolen vuoden jenkki-reissulta kun yhtäkkiä tajusin että puhuin itsekin " kauhean" kovaa, elehdin ja olin iloinen ja sitten tajusin että perkele, nythän ollaan suomalaisten seassa. Kaikki olivat aivan hiljaa, puhuivat toisilleen lähes kuiskaten. Olivat täysin eleettömiä ja ilmeettömiä. Täytyy myöntää että alussa suomalaisuus vaikutti mielisairaalta. Ihan kuin jotain autisteja kaikki. Noh, äkkiähän siihen tottui ja muuttu itsekin taas takaisin samanlaiseksi.
Vierailija:
eivät varo, vaikka puhuisivat kuinka kovalla äänellä, on äärimmäisen epäkohteliasta eikä vapautunutta.Me suomalaiset osaamme sentään ottaa huomioon sen, että kaikki eivät halua kuunnella juuri meidän itsemme kertomaa juttua. Paitsi kännykkäkeskusteluissa tämä meidän ikiaikainen käytöskoodimme kyllä unohtuu.
En ole huomannut etteikö " jenkit" osaisi ottaa huomioon muitakin. Vapaampi kommunikointi ei tarkoita " sekopäisenä riehumista" . Mikä siinä on ettei suomalaiset kestä yhtään kritiikkiä?
Jankutti, että kyllä romaani romaanin tuntee.
Olen kyllä ruskeatukkainen, mutta todella vaalea iho ja kirkkaan siniset silmät, pitkä ja laiha. Enemmän saamelaisuuden vaikutuksesta johtuvaa on tuo korkeat poskipäät.
Että ei se tunnistettavuus aina mene oikein. Ulkomailla ei kukaan suomalainen ole arvannut suomalaiseksi. Ovat olleet hyvin hämmästyneitä siitä, että olen Suomesta kotoisin.
' katoaa' . joskus nakee tosi kauniita suomalaisia ja sitten vastaavasti niita kammotuksia. niinhan se on kai muiden kansallisuuksienkin kanssa.
Ruutuun ilmestyi teksti LINKITTÄMINEN KIELLETTY. En mä mitään linkittänyt. EIKÄ mun älykäs, viimeistelty ja uutta luova mielipiteeni päässyt verkkoon.
Ettei vain epäsuomalaisen ulkomuodon takia?
Tyyliniekat löytyvät akselilta Ranska-Italia-Espanja.
Ja huom. tyylikkyys + naisellisuus ei tarkoita korkokenkiä ja minihameita sekä yliampuvaa meikkaustyyliä niin kuin eräissä kirjoituksissa on erheellisesti ymmärretty, vaan se on jotain huomattavasti vaikeammin määriteltävää... Jostain kumman syystä esim. keskiverto espanjatar vain onnistuu näyttämään erittäin tyylikkäältä khakihousuissaan ja neuleessaan + vapaa-ajan kengissään. Muun muassa hiukset tekevät paljon... ei mitään " pese ja pidä" -hahtuvapermanenttiä vaan tyylikkäästi föönattu ilmavan elegantti kampaus.
... asun itse Espanjassa ja totta on se, että jostain syystä paikalliset ihmiset ovat arkivaatteissaankin (ei tuulipuvuissa) tyylikkään näköisiä. Urheiluvaatteet on urheilua varten,mutta ihmettelen aina sitä, miten espanjalaiset ovat usein niin elegantteja farkuissa - olisiko syynä parempi itseluottamus ja se, että osaavat kantaa vaatteensa?
Toinen juttu, minkä olen huomannut on se, että ihmiset kiinnittävät paljon enemmän huomiota jalkineisiinsa ja hiuksiinsa kuin Suomessa.
Englantilaiset taas eivät ole mielestäni mitenkään erikoisen tyylikkäitä (siellä myös vuosia asuneena), vaan nuorilla naisilla erityisesti tuntuu olevan tarve esitellä mahdollisimman paljon paljasta pintaa, ja näyttävät hyvin usein aika halvoilta. Vanhemmat ihmiset taas pukeutuvat usein hyvin konservatiivisesti.
Suomalaisen tunnistan usein kasvoista (leveät, pyöreät) ja (nuoret) erikoisesta pukeutumisesta ja hiustyylistä, paljon on juuri otsatukkia. Suomalaiset ulkomailla matkustavat haluavat antaa usein itsestään hassun " kokeneen ja avartuneen matkailijan" kuvan, kun ulkomaalaisen mielessä näyttävät lähinnä junteilta (ulkomaalaisen mieheni sanoin), näin varmaan minä itsekin, espanjalainen tyyli ei ole ehtinyt vielä tarttua... :D
ja taidan vielä vähän tarkentaa mitä sillä tarkoitan. Se on sellainen vähän arka katse, ikään kuin haluaisi katsoa, muttei ihan uskalla täysin. Yrittää näyttää rennommalta kuin onkaan. Kuitenkin se on sellasta aitoa olemista. Selvensiköhän tämä yhtään : )
myös siitä että kannetaan reppuja, monesti lippis päässä. Ja remmisandaalithan ovat ihan ehdottomia kun katsellaan ja kierrellään nähtävyyksiä kesäkuumalla! Käyttää niitä muunkin maalaiset ja noita reppujakin mutta enimmäkseen laukut ovat ehkä olkalaukkuja, marimekko tyyliin tai kunnon käsilaukkuja. Myöskin kasvoista erotan suomalaisen. Jenkit eivät pahemmit kasvoihin katsele, mutta suomalainen tuijottaa avoimesti, en siis allekirjoita tätä pälyilevää katsetta, paitsi omalta kohdaltani...
-Lyhyet, usein punaisiksi tai tummiksi värjätyt hiukset
-Marimekkoa päällä
-Silmälasinkehyset :-)
Tarja Halos-mallinen. Olemme sellaista matalaa ja vankkaa rotua, vähän kuin suomenhevoset.
Kuinkahan moni pitää Marimekon kuoseja aidosti kauniina? Jos eivät olisi nimenomaan Marimekkoa, jonka jokainen Suomessa asuva tietää kalliiksi merkiksi, glooria voisi hiukan karista.
Kaverini kävi Italiassa sikäläisten sukulaistensa luona ja vei heille tuliaisiksi joitain Marimekko-kuosisia juttuja joista oli pulittanut hillittömän summan. Italialaiset kiittelivät toki kohteliaasti, mutta Marimekko merkkinä ei sanonut heille yhtään mitään eli eivät selvästikään ymmärtäneet hypistelevänsä " arvotuotteita" ... Kaverini kertoi, että vasta silloin hän itsekin ekaa kertaa katsoi ko. tuotteita puolueettomin silmin ja totesi että ne eivät oikeastaan ole edes kivan näköisiä vaan itse asiassa aika outoja.
myös minä allekirjoitan tuon marimekko-väittämän
meikäläisen päähän miks se on niin paljon hienompaa meuhkata ja elehtiä kun sekopää. Mitä h...tin vikaa on käyttäytyä hillitysti ?