Trump eka kk: 298 000 uutta työpaikkaa!
Onnea Amerikka, teillä on huippu johtaja - kateeksi käy!
ULKOMAAT su 12.03.2017
298 000 uutta työpaikkaa luotu Trumpin ensimmäisen kuukauden aikana
Rakennusalan työpaikat lisääntyneet enemmän kuin 11 vuoteen
Yhdysvaltain työmarkkinoilla odotettiin noin 190 000 uuden työpaikan syntymistä Trumpin uuden politiikan tuloksena ensimmäisen kuukauden aikana, mutta odotukset ylittyivät sadalla tuhannella tuoreen raportin mukaan.
"Raportti kattoi ensimmäisen täyden kuukauden presidentti Donald Trumpin virkakaudelta. Trump on sitoutunut uudelleenrakentamaan maan ikääntyneen infrastruktuurin", kertoo CNBC.
Presidentti Donald Trumpin esityslistalla on ollut talousnationalismi, johon kuuluu globalismin aiheuttamien tuhojen korjaaminen tuomalla työpaikkoja takaisin Yhdysvaltoihin. Tuoreet luvut kertovat näiden tavoitteiden alkavan toteutua.
Uudet työpaikat ovat valtaosin teollisuuden aloilta, joka vähentää Yhdysvaltojen talouden riippuvuutta palvelualoista. Hyödykkeiden valmistajat lisäsivät 106 000 työpaikkaa, rakennusala 66 000 työpaikkaa ja teollisuus 32 000 työpaikkaa.
Työttömyyskorvauksien hakemukset ovat myös alimmillaan 44 vuoteen.
"Yritykset, joilla on yli viisi sataa työntekijää, palkkasivat 72 000 uutta työntekijää, pienten ja keskisuurten yritysten palkkalistojen henkilömääriin tuli kasvua 122 000 henkilöä" raportoi Bloomberg.
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
Norjan valtion rahastot kasvoivat Trumpin tultua valtaan 3 viikossa 50 miljardia euroa. Enemmistö viherkomukoista tuskin käsittää paljonko on yksi miljardi joten autan: se on ihan kamalan hirveesti.
Toisilla valtioilla on rahastoja, toisilla velkaa...
Vierailija kirjoitti:
Norjan valtion rahastot kasvoivat Trumpin tultua valtaan 3 viikossa 50 miljardia euroa. Enemmistö viherkomukoista tuskin käsittää paljonko on yksi miljardi joten autan: se on ihan kamalan hirveesti.
Kun jossain vaiheessa pörssissä tulee korjausliike alaspäin niin tuletko silloin sössöttämään miten paljon Trumpin takia rahastojen arvo laski?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäs valemedia tuo oikein on?
Uutinen on kyllä sinänsä totta mutta nuo työpaikat ovat syntyneet Trumpista huolimatta.
Tämän tietää jokainen joka seuraa ihan oikeita medioita.Laitappa hieman linkkejä ja faktaa omien valheidesi todeksi todistamiseen.
En laita, etsi itse.
Pääasiassa Hesaria ja Kauppalehteä lukemalla nuo selviävät. Ja nuo 2 lehteä taas lainaavat Wall Street Journalia, New York Timesia jne.Vale ja trollaus sinussa vahva on.
Eli mitään muuta sinulla ei ole sanojesi painoksi antaa kuin ainoastaan propagandaa ja aivopesua syytävien valemedioiden valheita.
Ehdottomasti uskottavaa ja vakuuttavaa.
Niin, mitään muuta ei minulla tosiaankaan ole kuin alansa arvostetuimmat ja asiantuntevimmat julkaisut. *tirsk*
Göbbelsläinen valheen toisto ei trollipieni muuta valhettasi todeksi.
Ymmärrän, viherstalinistit suuressa viisaudessaan ja älykkyydessään arvostat lähteitäsi.
Oneksi olkoon.
YRITÄ nyt edes jotenkin horjuttaa Wall Street Journalin ja New York Timesin uskottavuutta trollipieni!
Toki tiedän ettet onnistu ja ihan vaan ajankuluksi murennan uskottavuutesi rippeet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ostamalla kotimaista tuet Suomen työllisyyttä
Olemalla ostamatta kiinakrääsää säästät luontoa ja tuet Suomea. Suomalaiset tuotteet ensin.Ostamalla Suomalaista tuet kulttuurimarxilaista diktatuuri hallitusta- ja eduskuntaamme, jotka mädättävät ja tuhoavat maatamme.
Mitä enemmin nuo rahaa saavat, niin sitä enemmin he aiheuttavat myös tuhoa.Älä siis osta mitään Suomalaista niin tuet Suomea tulevaisuutta silmälläpitäen parhaiten olemalla antamatta rahaa maanpetturihallituksellemme ja läpeensä mädälle eduskunnallemme.
Ai että globaalirahaeliitti, jonka talutusnuorassa nämä meidän vallapitäjämme ovat, olisi jotenkin parempi vaihtoehto? Ei todellakaan. Ostamalla kotimaista meillä on rakenteet paremmassa kunnossa, jos joskus kansa nousisi systeemiä vastaan.
Niinhän natsi-Saksassakin nousi. Ei tuosta voi päätellä, että on hyvä asia. Jonkun kustannuksella nuokin paikat luodaan.

Tajuatko edes yhtään mistä puhut? Olet niiiiin kujalla.
Olemalla ostamatta kokonaan ja mahdollisimman usein vaikutat eniten!
En äänestä, vaikutan kukkarollani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ostamalla kotimaista tuet Suomen työllisyyttä
Olemalla ostamatta kiinakrääsää säästät luontoa ja tuet Suomea. Suomalaiset tuotteet ensin.Ostamalla Suomalaista tuet kulttuurimarxilaista diktatuuri hallitusta- ja eduskuntaamme, jotka mädättävät ja tuhoavat maatamme.
Mitä enemmin nuo rahaa saavat, niin sitä enemmin he aiheuttavat myös tuhoa.Älä siis osta mitään Suomalaista niin tuet Suomea tulevaisuutta silmälläpitäen parhaiten olemalla antamatta rahaa maanpetturihallituksellemme ja läpeensä mädälle eduskunnallemme.
Ai että globaalirahaeliitti, jonka talutusnuorassa nämä meidän vallapitäjämme ovat, olisi jotenkin parempi vaihtoehto? Ei todellakaan. Ostamalla kotimaista meillä on rakenteet paremmassa kunnossa, jos joskus kansa nousisi systeemiä vastaan.
Tajuatko edes yhtään mistä puhut? Olet niiiiin kujalla.
No, ohjaa minut oikeaan. Stage is yours.
Vierailija kirjoitti:
Niinhän natsi-Saksassakin nousi. Ei tuosta voi päätellä, että on hyvä asia. Jonkun kustannuksella nuokin paikat luodaan.
Nehän on voitu luoda vain hyvävelipalveluksina. Aika näyttää, jäävätkö pysyviksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ostamalla kotimaista tuet Suomen työllisyyttä
Olemalla ostamatta kiinakrääsää säästät luontoa ja tuet Suomea. Suomalaiset tuotteet ensin.Ostamalla Suomalaista tuet kulttuurimarxilaista diktatuuri hallitusta- ja eduskuntaamme, jotka mädättävät ja tuhoavat maatamme.
Mitä enemmin nuo rahaa saavat, niin sitä enemmin he aiheuttavat myös tuhoa.Älä siis osta mitään Suomalaista niin tuet Suomea tulevaisuutta silmälläpitäen parhaiten olemalla antamatta rahaa maanpetturihallituksellemme ja läpeensä mädälle eduskunnallemme.
Ai että globaalirahaeliitti, jonka talutusnuorassa nämä meidän vallapitäjämme ovat, olisi jotenkin parempi vaihtoehto? Ei todellakaan. Ostamalla kotimaista meillä on rakenteet paremmassa kunnossa, jos joskus kansa nousisi systeemiä vastaan.
Tajuatko edes yhtään mistä puhut? Olet niiiiin kujalla.
No, ohjaa minut oikeaan. Stage is yours.
Mieluusti, kas näin:
1. Nykytilanne. Täällä toimii kaikki, lama on ohi, Suomi on kärjessä lähes kaikessa mitä vaan mitattavissa on.
2. Sinä haluat muuttaa tuon kaiken. Miten sen tekisit niin että tilanne entisestään paranisi?
Toki sinä trollina sivuutat taas itse asian ja heität vastaukseksi jotain asiaan kuulumatonta mutta kunhan kiusaan teitä.
Vähän samaan tapaan,kun nyt Suomessa jossa hallitus joutuu korjailemaan edellisten hallitusten virheitä joissa on olleet vasemmosto puolueet mukana,että sillä tapaa.Vasemmistoa ei åitäisi koskaan päästää valtaa,koska totuus on kuitenkin aina se,että ne joilla on rahat niin ne päättää.