Lue keskustelun säännöt.
Osa nelikymppisistä ja viisikymppisistä työttömistä ärsyttää suunnattomasti
10.03.2017 |
Usein saa lehdistä lukea, kuinka nelikymppiset ja viisikymppiset valittavat työllistymisen vaikeutta ikänsä vuoksi. Eri asia heillä, jotka ovat saaneet potkut pitkäaikaisesta työpaikasta. Aika monella tilanne on kuitenkin tämä: nuorena on hankittu tutkinto X, tehty ns. ensimmäinen työura tällä alalla. Samaan syssyyn on hankittu lapset ja ostettu oma koti. Sitten hoksataankin, että halutaankin siihen omaan unelma-ammattiin Y, josta ei ole mitään aiempaa kokemusta. Opiskellaan tutkinto Y ja sitten kitistään, kun työllistyminen on vaikeaa "kun ne sanoo et mulla pitäis olla tältä alalta enemmän kokemusta ja oon jo näin vanha". Valitetaan, kuinka halutaan löytää töitä, kun "työuraa on vielä se 10-20 vuotta jäljellä ja kyllä mun nyt vaan kuuluu saada töitä".
Samaan aikaan Suomessa on paljon nuoria ja nuoria aikuisia työttömänä tai pätkätöissä. Monen nuoren aikuisen arkea on se, ettei pätkätyöstä toiseen siirtyessä (tai työttömänä ollessa) uskalla perustaa perhettä, saada lapsia, ostaa omaa kotia (ihan kuin siihen olisi varaakaan). He eivät pääse luomaan sitä ensimmäistäkään uraa, kun työpaikat ovat kiven alla ja niistä on tappelemassa kasa näitä alanvaihtajia. Näillä alanvaihtajilla on jo ne lapset ja kodit hankittuna, toisin kuin nuoremmalla polvella. Lasten yrittäminen lykkääntyy ja osalla jää kokonaan perhe perustamatta, kun töitä perheen elättämiseen ei ole. Samalla yhteiskunnassa harmitellaan, kuinka lapsia syntyy vähän, kuinka asuntokauppa tarkkuilee jne. Mistäköhän johtuisi?
Toiset ovat jo saaneet kerran sen työuransa, lapsensa ja asuntonsa, olisiko vaihteeksi seuraavan sukupolven vuoro?
Ap
Kommentit (28)
Miksi sen nuoremman pitäisi työllistyä ikänsä vuoksi jos vanhempi ei saisi ajatella samoin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua enemmän nyppii nää päälle kuusikymppiset, jotka jatkaa töissä loputtomiin, kun eivät malta jäädä eläkkeelle. Onhan se niin kivaa olla siinä eläkevirassa ja nauttia ikälisistä. Sit heidän jäädessään eläkkeelle paikka lakkautetaankin. Siinä meni työpaikka joltakulta toiselta.
Ihminen nyt kuitenkin on olemassa sen aikaa kuin on. Jos nämä mainitsemasi ihmiset eivät olisi tehneet sitä liikettä, että olisivat lähteneet alanvaihtoon, he olisivat siinä ensimmäisessä työssään (elleivät olisi saaneet potkuja), joten saman alan nuorempi ihminen ei olisi voinut saada sitä työpaikkaa, josta vanhempi lähti pois. Kahta paikkaa ei kukaan "käytä". Mitä ihmisen sitten pitäisi tehdä 40-vuotiaana, jollei voi tavoitella sitä, mitä haluaa? Kaikkihan me haluamme tavoitella itselle parasta elämää. Valittaminen on tietysti ärsyttävää, mutta valittamista tämä avauksin on.
Ei tälle palstalle kannata tällaista aloitusta tehdä, neli- ja viisikymppiset av-mammat vetää herneen nenään.
Vierailija kirjoitti:
Ap
Sinun ei tarvitse kirjoittaa ensimmäiseen viestiin, että olet ap sillä se on jo kaikille selvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihminen nyt kuitenkin on olemassa sen aikaa kuin on. Jos nämä mainitsemasi ihmiset eivät olisi tehneet sitä liikettä, että olisivat lähteneet alanvaihtoon, he olisivat siinä ensimmäisessä työssään (elleivät olisi saaneet potkuja), joten saman alan nuorempi ihminen ei olisi voinut saada sitä työpaikkaa, josta vanhempi lähti pois. Kahta paikkaa ei kukaan "käytä". Mitä ihmisen sitten pitäisi tehdä 40-vuotiaana, jollei voi tavoitella sitä, mitä haluaa? Kaikkihan me haluamme tavoitella itselle parasta elämää. Valittaminen on tietysti ärsyttävää, mutta valittamista tämä avauksin on.
Tiedän useammankin ihmisen, joka pitää omaa "alkuperäistä" työpaikkaansa varattuna esimerkiksi viisi vuotta yliopistossa opiskellakseen. Tuon viiden vuoden aikana joku nuori sijaistaa esimerkiksi opettajaa, ja kun tuo alanvaihtaja ei löydäkään töitä, palaa hän alkuperäiseen työhönsä takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen nyt kuitenkin on olemassa sen aikaa kuin on. Jos nämä mainitsemasi ihmiset eivät olisi tehneet sitä liikettä, että olisivat lähteneet alanvaihtoon, he olisivat siinä ensimmäisessä työssään (elleivät olisi saaneet potkuja), joten saman alan nuorempi ihminen ei olisi voinut saada sitä työpaikkaa, josta vanhempi lähti pois. Kahta paikkaa ei kukaan "käytä". Mitä ihmisen sitten pitäisi tehdä 40-vuotiaana, jollei voi tavoitella sitä, mitä haluaa? Kaikkihan me haluamme tavoitella itselle parasta elämää. Valittaminen on tietysti ärsyttävää, mutta valittamista tämä avauksin on.
Tiedän useammankin ihmisen, joka pitää omaa "alkuperäistä" työpaikkaansa varattuna esimerkiksi viisi vuotta yliopistossa opiskellakseen. Tuon viiden vuoden aikana joku nuori sijaistaa esimerkiksi opettajaa, ja kun tuo alanvaihtaja ei löydäkään töitä, palaa hän alkuperäiseen työhönsä takaisin.
No tuo on kyllä kieltämättä ikävämpää.
En mä ainakaan. Kunnon vakityötä ei ole akat. koulutuksellani saanut koskaan. Makselen vanhaa opintolainaa työmarkkinatuesta pois. Ei olis varaakaan opiskella uutta ammattia, joten pysyn kailopun ikäni pitkäaikaistyöttömänä. On kaiselvää, etten ole omistanut koskaan oikein mitään? Eipä ole paljoa perhettäkään sen puoleen saatu aiemmin, jos nyt sitten olisi mun vuoro?
t. minä -69
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No harvemmin kyllä vielä 40-kymppisten valituksista saa lukea, yleensä kumminkin reilu 50v-60-vuotiaista.
Jäin 90-luvulla työttömäksi kun mut potkittiin pois kun tulin raskaaksi. Siihen loppu mun työura. Silloin säästettiin ja edes sijaisia ei otettu. Ei tullut pätkääkään kymmeneen vuoteen. Ja jäi asuntokin ostamastta samasta syystä. Lapset kuitenkin hankin. Niin että mistähän sä oikein oletkaan mulle katkera? Mitä mä olen saanut enemmän kuin sä? Mä katsoin, että mun oikeus olisi ollut saada vakityötä viimeistään siinä vaiheessa kun saan lapset aikuisiksi. Arvaa kaks kertaa sainko? No en. Ja päivät vierivät enkä mä enää saa töitä. Mulla on edessä köyhä vanhuus. Ja sitten vielä tuollaset tietämättömät räkänokat kehtaa irvistellä.
Kiiti vaan ny vitusti tästäkin aamun piristyksestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tottakai ne 40 v ja 50 v haluaa vielä töihin! Monilla on pieniä lapsia ja asuntovelkaa.
No eiköhän meistä neli-viisikymppisistä ole hankkinut sen uuden ammatin ihan pakon sanelemana, eli potkut on tullut YT:ssä, kokonaisia toimenkuvia on kadonnut (mm. erilaisia assareita on vähennetty vaikka kuinka).
En tunne kyllä yhtäkään sellaista huvikseen alan vaihtanutta. Eikun yksi opiskelukaveri opiskeli sisustussuunnittelijaksi jo vuosia sitten ja hänellä on hyvin töitä ja nyt jo ihan nimeäkin. Mutta silloin kolmekymppisenä sai kyllä hakata päätä seinään ja tehdä hanttihommia muualla jotta sai bisneksen alkuun.
Itse olen nyt ekaa kertaa elämässäni työttömänä, olen 45-vuotias. Kyllä, olen tehnyt sen ekan urani markkinoinnissa ja viestinnässä, nyt vaan on perkeleellisen hankalaa saada uusi työ siltä alalta. Ei hirveästi ole muuta vaihtoehtoa kuin opiskella uusi ammatti ja yhteishakupaperit lähtee matkaan. Toki valitsen sen alan ja suuntaudun sen mukaan, että aikaisempi kokemus tukisi työllistymistä.
Meinaat että meillä on varaa hukata koulutettua ja kokenutta väkeä kortistoon yli 20 vuoden ajaksi? Nelikymppisellä on ihan oikeasti sitä työssäoloaikaa jäljellä vielä yli 23 vuotta ja luultavasti pidempäänkin, kun eläkeikä nousee. Mutta kyllä se työllistyminen on oikeasti hankalaa, koska olet jo liian vanha. Tuttava mies on tehnyt kansainvälisen uran, lähes kolmekymmentä vuotta. Koulutettu ja mieletön tietotaito. Mutta on sen maagiset 50 + v. Nyt halutaan "nuoria ja nälkäisiä" jotka ovat sitten aivan pulassa maailmalla kun ei vaan kokemus riitä ja asiakas kuitenkin odottaa, että heille lähetetty asiantuntija ihan oikeasti osaakin jotain eikä ole vain kunnianhimoinen. Ennen vanhaan nuoret sai oppia siinä kokeneemman rinnalla asiantuntijoiksi ennen kuin heitettiin yksin leijonan kitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen nyt kuitenkin on olemassa sen aikaa kuin on. Jos nämä mainitsemasi ihmiset eivät olisi tehneet sitä liikettä, että olisivat lähteneet alanvaihtoon, he olisivat siinä ensimmäisessä työssään (elleivät olisi saaneet potkuja), joten saman alan nuorempi ihminen ei olisi voinut saada sitä työpaikkaa, josta vanhempi lähti pois. Kahta paikkaa ei kukaan "käytä". Mitä ihmisen sitten pitäisi tehdä 40-vuotiaana, jollei voi tavoitella sitä, mitä haluaa? Kaikkihan me haluamme tavoitella itselle parasta elämää. Valittaminen on tietysti ärsyttävää, mutta valittamista tämä avauksin on.
Tiedän useammankin ihmisen, joka pitää omaa "alkuperäistä" työpaikkaansa varattuna esimerkiksi viisi vuotta yliopistossa opiskellakseen. Tuon viiden vuoden aikana joku nuori sijaistaa esimerkiksi opettajaa, ja kun tuo alanvaihtaja ei löydäkään töitä, palaa hän alkuperäiseen työhönsä takaisin.
No tuo on kyllä kieltämättä ikävämpää.
Samaahan tekevät nämä ikuiset äitiyslomalaiset.
Ap hyvä. Olen itse 40-vuotias, tullut työelämään vasta 2000 valmistuttuani. Monet viisikymppiset on juuri sitä eniten viime lamasta kärsinyttä porukkaa eli nuoria, aloittelevia työelämässä juuri 1990-luvun alussa. Totuus on, että erityisesti noin 50-vuotiaat ja hiukan alle ovat kärsineet eniten, koska he jäivät työelämästä suoraan pois ja monet minun ikäiset, 90-luvun lopulla työmarkkinoille tulleet, pääsivät paremmin lentoon, kun talous oli alkanut nousta ja ei ollut pitkäaikaistyötön vaan vastavalmistunut.
Kyllä minun sukupolveni ja viisikymppisetkin on ihan samaa paskaa kokeneet työelämässään kuin nyt nuoretkin. Ei tämä ole kenellekään helppoa ollut 1990-luvun alun jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Mua enemmän nyppii nää päälle kuusikymppiset, jotka jatkaa töissä loputtomiin, kun eivät malta jäädä eläkkeelle. Onhan se niin kivaa olla siinä eläkevirassa ja nauttia ikälisistä. Sit heidän jäädessään eläkkeelle paikka lakkautetaankin. Siinä meni työpaikka joltakulta toiselta.
Just. Hyssälä oli kelan johdossa 67-vuotiaaksi ja nyt Kelaan valittiin johtajaksi 62-vuotias.
Vierailija kirjoitti:
Mua enemmän nyppii nää päälle kuusikymppiset, jotka jatkaa töissä loputtomiin, kun eivät malta jäädä eläkkeelle. Onhan se niin kivaa olla siinä eläkevirassa ja nauttia ikälisistä. Sit heidän jäädessään eläkkeelle paikka lakkautetaankin. Siinä meni työpaikka joltakulta toiselta.
Minusta taas työssä eläkeiän saavutettuaan jatkavat ovat kunnioitettavia uhrautujia. Joka tuutista tuputetaan sitä miten työuria pitää pidentää ja nuoret itkevät kun eläkeikä karkaa alta pois. Nämä tervaskannot näyttävät esimerkkiä kun pidentävät vapaaehtoisesti työuraansa.
Toisin tuon vapaaehtoisuuden syynä taitaa olla poikkeuksetta se että eläke jää muuten pieneksi niin pieneksi että sillä ei pärjää. Kehitysmaa-Suomen 60- ja 70-luvun pienistä palkoista ei nimittäin juurikaan karttunut eläkettä, eivätkä he halua turvautua sosiaaliturvaan vaikka olisivat siihen oikeutettuja.
Varsinainen ongelma on, että koko Suomen talous ja työmarkkinat yskivät tällä hetkellä. Kannattaisiko lähteä ulkomaille töihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen nyt kuitenkin on olemassa sen aikaa kuin on. Jos nämä mainitsemasi ihmiset eivät olisi tehneet sitä liikettä, että olisivat lähteneet alanvaihtoon, he olisivat siinä ensimmäisessä työssään (elleivät olisi saaneet potkuja), joten saman alan nuorempi ihminen ei olisi voinut saada sitä työpaikkaa, josta vanhempi lähti pois. Kahta paikkaa ei kukaan "käytä". Mitä ihmisen sitten pitäisi tehdä 40-vuotiaana, jollei voi tavoitella sitä, mitä haluaa? Kaikkihan me haluamme tavoitella itselle parasta elämää. Valittaminen on tietysti ärsyttävää, mutta valittamista tämä avauksin on.
Tiedän useammankin ihmisen, joka pitää omaa "alkuperäistä" työpaikkaansa varattuna esimerkiksi viisi vuotta yliopistossa opiskellakseen. Tuon viiden vuoden aikana joku nuori sijaistaa esimerkiksi opettajaa, ja kun tuo alanvaihtaja ei löydäkään töitä, palaa hän alkuperäiseen työhönsä takaisin.
No tuo on kyllä kieltämättä ikävämpää.
Minä kun en ole mennyt tekemään kumpaakaan (saanen siis mitalin?) vaan pysynyt kiltisti siinä työssäni, mihin olen nuorena kouluttautunut, lapsia saadessani ollut työstä pois vain äitiysloman verran ja onnekseni saanut työpaikkani pitää, niin en ole perillä näistä opintovapaista. Omalla alallani työskentelevät ihmiset ovat saaneet opintovapaata maksimissaan kaksi vuotta, onko siis viisikin mahdollista? On muuten mielenkiintoista sitten, kun pääsen itse toivoakseni eläkkeelle 32 työvuoden jälkeen, mitä minusta sanotaan. Että noin nuorena pääsee eläkkeelle! Eikö työt maistu? Sinne vaan jää muitten kustannuksella elämään! Vai että hyvä kun edes nyt älysit jäädä (aikaisemmin ei voi), että nuoremmatkin pääsee töihin. No, senpä näkee sitten neljän vuoden päästä. Luultavasti löytyy kumpiakin valittajia.
Samaahan tekevät nämä ikuiset äitiyslomalaiset.
ettet itse olisi sattumalta tuollainen kolmekymppinen työtön?