Miksi lapselta täytyy kaikessa kysellä "haluatko"

Sellaisissa asioissa kysyn mielipidettä, joissa sillä on merkitystä. Nukkumaanmenosta ja muusta vastaavasta taas ei neuvotella. Ei se sen vaikempaa ole. Lapsille pitää opettaa myös valintojen tekemistä ja sitä, että valinnoilla on tietyt seuraukset. Sitähän elämä on hyvin pitkälti. Jos lapsi ei saa päättää mitään, miten oppii elämäntaitoja?

Nämä kaikesta neuvottelemaan opetetut tenavat kannattaa lähettää isompina Ruotsiin. Siellä he varmasti viihtyvät, kun siellä diskuteerataan aina kaikesta tuskastuttavan kauan, että voidaan tehdä yksimielinen päätös, ettei kenellekään jää paha mieli.

Mun mielestä joku mehu vai maito, sininen vai punainen paita, pulkkamäki vai lumilinna, peruna vai makaroni ovat aika yhdentekeviä asioita, joista lapsen voi antaa päättää. Samoin että haluaako 2-vuotias riisua takin itse vai auttaako vanhempi, jos lapsi opettelee jo omatoimisuutta. Kuivaksi opettelevalta lapselta voi myös kysyä haluaako vaipan vai ei, koska joskus haluaa ja joskus ei. Mutta jos on asia josta lapsi ei oikeastaan voi päättää, koska ei ymmärrä seuraamuksia, niin on selvää ettei lapselta kysytä vaan aikuinen määrää. Jos meillä esim. taapero saisi päättää laittaako pakkasella ulos toppapuvun vai prinsessamekon, niin päätös osuisi jälkimmäiseen. Tai syökö lämmintä ruokaa vai ei, niin nirso taaperomme valitsisi taas jälkimmäisen. Valintoja, joista hän ei ymmärrä niiden vaikutuksia.

No en kyllä näe mitään väärää siinä, että lapselta kysytään mitä hän haluaa sellaisissa tilanteissa, missä lapsi oikeasti voi itse tehdä valinnan. Esim. juuri tuollaiset että "haluatko että otetaan takki pois, ettei tule kuuma?" "haluatko maitoa vai vettä?". Siinähän se lapsi oppii kuuntelemaan itseään, tekemään päätöksiä ja huomaamaan että niillä päätöksillä on seuraukset. Turvallisempaa se on opetella lapsuudessa nämä asiat kuin teininä. Mutta tuo on tietenkin totta, että sellaisissa tilanteissa, joissa lapsi ei oikeasti voi tehdä sitä päätöstä suuntaan tai toiseen, on turha kysellä. Esim. juuri nukkumaanmeno tai jotkin vaaratilanteet tms. Eikä tietenkään koko aikaa kysellä, lapsella täytyy olla tunne että aikuinen on kuitenkin se, joka huolehtii ja määrää ja on vastuussa. Mutta niin kuin aina, se kultainen keskitie on tässäkin asiassa se paras.

Joo ja kaupassa eilen iskä kysyi vaunuikäiseltä mitähän ruokaa me tänään laitettais? Arvatkaa vaan osasiko se vastata! Olen  kyllä ajatellut, että sellaiset isät ja miksei äiditkin, jotka julkisilla paikoilla kysyy joka ikisestä asiasta taaperolta otatko tuota vai tätä, ovat ehkä viikonloppuvanhempia, joiden täytyy miellyttää lasta.

Kerran baarissa tosiaan äiti kysyi noin 2 vuotiaalta mitä pillimehua tämä tahtoi. Ja kun ei osannut kertoa, myyjän piti nostaa kaikki eri värit lapsen silmien korkeudelle valittavaksi, lapsi tökkäsi sormen lähimpään purkkiin Sen jälkeen äiti kyseli minne mentäisiin istumaan, ikkunan viereen vai johonkin muualle. Sitten alkoi pitkä neuvottelu otetaanko haalari pois vaiko ei, siinä vaiheessa koko baari oli raivon partaalla. Ja äidin loputon yksinpuhelu jatkui....

Ihan oikeasti näyttäkää mulle se aikuinen, joka pystyy päättämään, että toinen ihmisolento syö, pissaa tai nukahtaa. Kyllä jo vauvakin sen itse päättää, vaikka kasvattaja miten kieriskelisi omassa vallantunnossaan.

Itse kysyn lapsen(4v. tyttö) mielipidettä joissain asioissa. Sellaisissa, jotka ovat ns. hänen kokoisiaan. Näin lapsi oppii, että hänenkin mielipiteellä on merkitystä, mutta emme kuitenkaan tanssi hänen pillinsä mukaan. Meillä lapsi saa kerran viikossa päättää mitä ruokaa teemme. Yleensä perjantaisin. Hän saa päättää millaiset vaatteet laittaa päälleen. Ja ison osan myös vaatteista ja kengistä, joita ylipäätään ostetaan. Saa päättää millaisen kampauksen hänelle aamulla laitan ja hiustensa leikkuusta (tai no leikkaamattomuudesta. Jos olemme tekemässä perheenä jotain kivaa viikonloppuna, kysymme usein lapsen mielipidettä. Tuosta kun vielä kasvaa, niin saa päättää pikkuhiljaa itse enemmän itseensä liittyvistä asioista.

On ihan ok kysyä lapselta, silloin kun lapsi voi oikeasti itse valita. Itsekin varmaan pidät siitä että sinun mielipidettäsi kysytään? Tuntuisiko kivalta että kaveri sanoisi että nyt laitat päällesi vaatteet X niin mennän katsomaan elokuva Y ja sitten syömään paikkaan Z, vaikket yhtään tykkäisi mistään niistä? 

Minä ihmettelen miksi pidetään esim. niin pahana että lapselta kysytään kaupassa mitä haluaisi syödä. Pitäisikö aina laittaa munuaiskeittoa ja rössypottua ettei vahingossakaan tykkäisi? Miksi ei voitaisi yhdessä miettiä mikä on kaikkien mielestä hyvää. Kyllä normaali vanhempi tajuaa mistä asioista lapsi voi päättää (sukan väri) ja mistä ei (laitetaanko sukkia).

Särähtää kyllä joskus korvaan kun mies kyselee lapsiltaan esim. Että otatteko aamupalaa, pesettekö hampaat, käyttekö kylvyssä, tuletteko syömään jne. Ja jos he vastaavat kielteisesti niin alkaa se inttäminen että kylläpäs pitää syödä/pestähampaat/käydä pesulla.

Vierailija kirjoitti:

Särähtää kyllä joskus korvaan kun mies kyselee lapsiltaan esim. Että otatteko aamupalaa, pesettekö hampaat, käyttekö kylvyssä, tuletteko syömään jne. Ja jos he vastaavat kielteisesti niin alkaa se inttäminen että kylläpäs pitää syödä/pestähampaat/käydä pesulla.

Mulla taas särähtää korvaan, jos kohtaan lapsen, jota on aina komennettu kuin koiraa, ja hän puhuu muille samalla tavalla. Kyllä se konditionaali on hyvä oppia jo kotoa.

Mun mielestä tää juontuu vaan siitä että vanhempi haluaa olla lapselle kaveri ja pelkää että jos ei neuvottele niin lapsi ei tykkää hänestä.