Lue keskustelun säännöt.
Miksi lapselta täytyy kaikessa kysellä "haluatko"
09.03.2017 |
Tuntuu että nykyvanhemmat kyselee lapsen haluamista koko ajan joka asiassa. Haluatko istua, haluatko maitoa, haluatko että isi ottaa takin pois, haluatko että mennään kotiin jne. Päättääkö lapsi teillä ihan kaikesta? Ei kannata miettiä miksi sitten myöhemmin tulee ongelmia, kun lapsi on saanut määrätä ja vanhemmat tanssineet lapsen pillin mukaan.
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mutta lapsen näkökulmasta se on aika epäloogista. "Menisitkö nukkumaan" ja lapsi vastaa kysymykseen kieltävästi, kuitenkin sitten pakotetaan nukkumaan.
Itse pyrin varomaan tuollaisia retorisia kysymyksiä kovin pienten lasten kohdalla, jotka eivät mitenkään voi ymmärtää, että miksi kysytään kun vastauksella ei sitten kuitenkaan ole väliä.
No nukkumaan meneminenkään ei ole lapsen halusta kiinni. Turha kysellä jos ei ole vaihtoehtoja, mutta monessa perheessä kaksivuotiaankin kanssa neuvotellaan asioista jotka selkeästi ovat vanhempien päätöksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei täydy eikä kannata. Lapsi tarvitsee aikuisen ohjausta ja rajoja, valinnanvapaus ei ome joka asiassa hyvä juttu.
Heh, juuri nyt bussissa jossa isä kysyy kaiken lapseltaan. Varmaan kysyy lapselta luvan vessaan menemiseenkin :D
Tämä kiintymysvanhemmuuden äärimmäinen muoto on, että lapselta kysytään joka asiaa, mitään ei aikuinen suoraan päätä eikä määrää. Siinä sitä sitten ihmetellään 3-vuotiaan kanssa, joka ei päiväkodissa suostu ottamaan ohjeita vastaan, kun äiti on opettanut neuvottelemaan joka asiassa. H--lvetin turhauttavaa ja hidasta on toimia sellaisen lapsen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Tämä kiintymysvanhemmuuden äärimmäinen muoto on, että lapselta kysytään joka asiaa, mitään ei aikuinen suoraan päätä eikä määrää. Siinä sitä sitten ihmetellään 3-vuotiaan kanssa, joka ei päiväkodissa suostu ottamaan ohjeita vastaan, kun äiti on opettanut neuvottelemaan joka asiassa. H--lvetin turhauttavaa ja hidasta on toimia sellaisen lapsen kanssa.
Juurikin näin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi saa päättää ikätasonsa mukaisesti asioista, meillä esim. sai tarhaikäisenä laittoiko siniset vai punaiset hanskat, söikö makaronilaatikon ketsupin kanssa vai ilman, mitä kirjaa luetaan iltasatuna jne. Jos kysyi kummat hanskat haluaa laittaa, ei lapsi alkanut inttämään ettei hän mitään hanskoja halua kun sai vähän nimellistä päätäntävaltaa...
Toisaalta lapsi oppii ajattelemaan ja tunnistamaan juttuja joista pitää/ei pidä, tekemään päätöksiä ja itsetunto kohenee.
Toki kysymiselläkin on rajansa ja paikkansa. Taaperolta on turha kysellä. On turha kysellä kun ruoka on jo lautasella, olisi pitänyt kysyä ennen kauppaan lähtöä. Mutta jos on ihan sama meneekö lapsi kylpyyn vai suihkuun, niin miksen kysyisi lapselta itseltään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsi saa päättää ikätasonsa mukaisesti asioista, meillä esim. sai tarhaikäisenä laittoiko siniset vai punaiset hanskat, söikö makaronilaatikon ketsupin kanssa vai ilman, mitä kirjaa luetaan iltasatuna jne. Jos kysyi kummat hanskat haluaa laittaa, ei lapsi alkanut inttämään ettei hän mitään hanskoja halua kun sai vähän nimellistä päätäntävaltaa...
Tämä onkin ihan ok. Eri asia sitten jos neuvotellaan asioista joissa ei oikeasti edes ole neuvottelunvaraa. Kuten vaikka siitä, että pitääkö päiväkodissa olla housut jalassa tai laitetaanko ulos mennessä pipo päähän. Monet neuvottelee noistakin asioista, joissa pitäisi vain sanoa, että asia on nyt näin piste.
Vanhemmilta puuttuu selkäranka, mutta onteksi suurin osa vie lapsensa koko päiväksi ammattikasvattajien kasvatettavaksi, niin voivat sitten kotona leikkiä leikkelejään ja pelata neuvottelupelejään mielinmäärin, jotku tosin aloittavat sen jo päiväkodissa, mikä on aika ikävää kun lapset hyppii seinille vaikka pitäisi kotiin lähteä, mutta itseppä ovat suuntansa valinneet.
Minä olen kysellyt kaikilta kolmelta, koska minusta on tärkeää oppia päätöksentekoa ja vastuunkantamista tekemisistään. Kun saa päättää pienistä asioita, ei isompana pelota tehdä isoja päätöksiä. Liian paljon on esim. 9-luokkalaisia, joilla ei ole mitään käsitystä siitä, mitä yhteishaussa tehty opiskelupaikan haku tosielämässä tarkoittaa. Äiti on aina sanonut, mitä lapsi haluaa ja niin lapsi luulee, että hän ei osaa itse päättää mitään.
Lopputuloksena olen saanut aikaan 3 nuorta aikuista, jotka ymmärtävät päätöstensä seuraukset ja pystyvät sanomaan ei silloinkin, kun kaveripiiri on toista mieltä. Lapseni eivät mene äidin selän taakse piiloon, kuten niin moni komentamalla kasvatettu aikuisenakin tekee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi saa päättää ikätasonsa mukaisesti asioista, meillä esim. sai tarhaikäisenä laittoiko siniset vai punaiset hanskat, söikö makaronilaatikon ketsupin kanssa vai ilman, mitä kirjaa luetaan iltasatuna jne. Jos kysyi kummat hanskat haluaa laittaa, ei lapsi alkanut inttämään ettei hän mitään hanskoja halua kun sai vähän nimellistä päätäntävaltaa...
Tämä onkin ihan ok. Eri asia sitten jos neuvotellaan asioista joissa ei oikeasti edes ole neuvottelunvaraa. Kuten vaikka siitä, että pitääkö päiväkodissa olla housut jalassa tai laitetaanko ulos mennessä pipo päähän. Monet neuvottelee noistakin asioista, joissa pitäisi vain sanoa, että asia on nyt näin piste.
Vanhemmilta puuttuu selkäranka, mutta onteksi suurin osa vie lapsensa koko päiväksi ammattikasvattajien kasvatettavaksi, niin voivat sitten kotona leikkiä leikkelejään ja pelata neuvottelupelejään mielinmäärin, jotku tosin aloittavat sen jo päiväkodissa, mikä on aika ikävää kun lapset hyppii seinille vaikka pitäisi kotiin lähteä, mutta itseppä ovat suuntansa valinneet.
Sinä et näytä ymmärtävän yhtä asiaa: Tuollainen diktaattori vanhempi saa olla loppuelämänsä yksin.
Lapsi muistaa aikuisena sen että äiti vaan komenteli ja piti lastaan orjana eikä halua olla missään tekemisissä äitinsä kanssa aikuisena. Nykypäivänä ihmiset ei ole enää tekemisissä ihmisten kanssa vain sen takia koska joku on sukua vaan sen mukaan että pitääkö se toisesta ihmisestä ja onko toinen ihminen ollut hyvä hänelle?
Lapsi EI ole vanhempien halujen jatkumo vaan itsenäinen ihminen jolla on oma tahto ja halut. Lapsella pitää olla oikeus päättää mitä uskontoa hän haluaa harjoittaa vai harjoittaako mitään, mitä ruokavaliota hän syö ja sen että millä lailla hän haluaa pukeutua (vaikka poika vaalenpunaiseen mekkoon).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi saa päättää ikätasonsa mukaisesti asioista, meillä esim. sai tarhaikäisenä laittoiko siniset vai punaiset hanskat, söikö makaronilaatikon ketsupin kanssa vai ilman, mitä kirjaa luetaan iltasatuna jne. Jos kysyi kummat hanskat haluaa laittaa, ei lapsi alkanut inttämään ettei hän mitään hanskoja halua kun sai vähän nimellistä päätäntävaltaa...
Tämä onkin ihan ok. Eri asia sitten jos neuvotellaan asioista joissa ei oikeasti edes ole neuvottelunvaraa. Kuten vaikka siitä, että pitääkö päiväkodissa olla housut jalassa tai laitetaanko ulos mennessä pipo päähän. Monet neuvottelee noistakin asioista, joissa pitäisi vain sanoa, että asia on nyt näin piste.
Vanhemmilta puuttuu selkäranka, mutta onteksi suurin osa vie lapsensa koko päiväksi ammattikasvattajien kasvatettavaksi, niin voivat sitten kotona leikkiä leikkelejään ja pelata neuvottelupelejään mielinmäärin, jotku tosin aloittavat sen jo päiväkodissa, mikä on aika ikävää kun lapset hyppii seinille vaikka pitäisi kotiin lähteä, mutta itseppä ovat suuntansa valinneet.Sinä et näytä ymmärtävän yhtä asiaa: Tuollainen diktaattori vanhempi saa olla loppuelämänsä yksin.
Lapsi muistaa aikuisena sen että äiti vaan komenteli ja piti lastaan orjana eikä halua olla missään tekemisissä äitinsä kanssa aikuisena. Nykypäivänä ihmiset ei ole enää tekemisissä ihmisten kanssa vain sen takia koska joku on sukua vaan sen mukaan että pitääkö se toisesta ihmisestä ja onko toinen ihminen ollut hyvä hänelle?
Lapsi EI ole vanhempien halujen jatkumo vaan itsenäinen ihminen jolla on oma tahto ja halut. Lapsella pitää olla oikeus päättää mitä uskontoa hän haluaa harjoittaa vai harjoittaako mitään, mitä ruokavaliota hän syö ja sen että millä lailla hän haluaa pukeutua (vaikka poika vaalenpunaiseen mekkoon).
Lapsi kaipaa rajoja ja rakkautta. Rakkaus ei tarkota sitä että lapsi saa päättää kaikesta. Miten lapsi oppii mitkä ovat järkeviä valintoja, jos kukaan ei sitä hänelle osoita. Vapaan kasvatuksen hedelmiä on paljon ja ikävä kyllä heidät tunnistaa jo kaukaa, he eivät kestä pettymyksiä ja tulee aikamoisena yllärinä kun esim. töissä ei saakaan päättää kaikesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan jo kaksivuotiailta vanhemmat kyselee ainakin työpaikallani pikaruokaravintolassa että haluatko maitoa vai mehua. Onko tollanen oikeasti lapsen päätös kun kyse on terveellisyydestäkin.
Asun kerrostalossa ja tähän samaan rappuun muutti perhe jossa n. 4v ja 2v lapset. Talon leikkipaikka on keittiön ikkunani alla. Aina kun äiti ulkoilee iltaisin lasten kanssa joudun kuuntelemaan sitä helkatin lässytystä; älä Erkki tee noin, voi tulla pipi tai äitille voi tulla paha mieli. Mennäänkö Erkki sisälle, mentäisiin nyt sisälle kun äitillä on kylmä. Haluatko Erkki mehua, haluatko Erkki jo iltapalalle jne. jne. jne. Lapsi vastaa ihan kaikkeen ei, ei, ei, ei. Ja jos äiti uskaltaa ääntään korottaa on itku-potku raivarin aika. Ja sitten taas alkaa älä Erkki ole tollanen, äitille tuli paha mieli, haluatko mehua että sinulle edes tulisi parempi mieli.
Siis voi v***u.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi saa päättää ikätasonsa mukaisesti asioista, meillä esim. sai tarhaikäisenä laittoiko siniset vai punaiset hanskat, söikö makaronilaatikon ketsupin kanssa vai ilman, mitä kirjaa luetaan iltasatuna jne. Jos kysyi kummat hanskat haluaa laittaa, ei lapsi alkanut inttämään ettei hän mitään hanskoja halua kun sai vähän nimellistä päätäntävaltaa...
Tämä onkin ihan ok. Eri asia sitten jos neuvotellaan asioista joissa ei oikeasti edes ole neuvottelunvaraa. Kuten vaikka siitä, että pitääkö päiväkodissa olla housut jalassa tai laitetaanko ulos mennessä pipo päähän. Monet neuvottelee noistakin asioista, joissa pitäisi vain sanoa, että asia on nyt näin piste.
Vanhemmilta puuttuu selkäranka, mutta onteksi suurin osa vie lapsensa koko päiväksi ammattikasvattajien kasvatettavaksi, niin voivat sitten kotona leikkiä leikkelejään ja pelata neuvottelupelejään mielinmäärin, jotku tosin aloittavat sen jo päiväkodissa, mikä on aika ikävää kun lapset hyppii seinille vaikka pitäisi kotiin lähteä, mutta itseppä ovat suuntansa valinneet.Sinä et näytä ymmärtävän yhtä asiaa: Tuollainen diktaattori vanhempi saa olla loppuelämänsä yksin.
Lapsi muistaa aikuisena sen että äiti vaan komenteli ja piti lastaan orjana eikä halua olla missään tekemisissä äitinsä kanssa aikuisena. Nykypäivänä ihmiset ei ole enää tekemisissä ihmisten kanssa vain sen takia koska joku on sukua vaan sen mukaan että pitääkö se toisesta ihmisestä ja onko toinen ihminen ollut hyvä hänelle?
Lapsi EI ole vanhempien halujen jatkumo vaan itsenäinen ihminen jolla on oma tahto ja halut. Lapsella pitää olla oikeus päättää mitä uskontoa hän haluaa harjoittaa vai harjoittaako mitään, mitä ruokavaliota hän syö ja sen että millä lailla hän haluaa pukeutua (vaikka poika vaalenpunaiseen mekkoon).
Lapsi kaipaa rajoja ja rakkautta. Rakkaus ei tarkota sitä että lapsi saa päättää kaikesta. Miten lapsi oppii mitkä ovat järkeviä valintoja, jos kukaan ei sitä hänelle osoita. Vapaan kasvatuksen hedelmiä on paljon ja ikävä kyllä heidät tunnistaa jo kaukaa, he eivät kestä pettymyksiä ja tulee aikamoisena yllärinä kun esim. töissä ei saakaan päättää kaikesta.
Itseasiassa se on juuri toisinpäin. Mitä vähemmän lapsilla on ollut päätäntävaltaa omassa lapsuudessa sitä huonommin ne pärjää.
Ihminen rakentuu lapsuudessa sellaiseksi kun on. Kun äiti vie lapselta oman tahdon pois niin sitä omaa tahtoa ei ole aikuisenakaan. Ihmisen pitää tehdä virheitä jotta hän oppii ja ihmisen pitää saada ITSE ajatella asioita.
Äiti ei todellakaan tiedä mikä on oikea päätös ja mikä ei. Kun suurimmassa osassa asioita sellaista ei olekkaan kuin oikea tai väärä.
Vierailija kirjoitti:
Ihan jo kaksivuotiailta vanhemmat kyselee ainakin työpaikallani pikaruokaravintolassa että haluatko maitoa vai mehua. Onko tollanen oikeasti lapsen päätös kun kyse on terveellisyydestäkin.
Sanoisin että aika paljon riippuu siitä käydäänkö siellä pikaruokalassa kerran viikossa, kuukaudessa tai vuodessa. Me esim. käymme vaan muutaman kerran vuodessa, joten ihan sama mitä silloin juo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi saa päättää ikätasonsa mukaisesti asioista, meillä esim. sai tarhaikäisenä laittoiko siniset vai punaiset hanskat, söikö makaronilaatikon ketsupin kanssa vai ilman, mitä kirjaa luetaan iltasatuna jne. Jos kysyi kummat hanskat haluaa laittaa, ei lapsi alkanut inttämään ettei hän mitään hanskoja halua kun sai vähän nimellistä päätäntävaltaa...
Tämä onkin ihan ok. Eri asia sitten jos neuvotellaan asioista joissa ei oikeasti edes ole neuvottelunvaraa. Kuten vaikka siitä, että pitääkö päiväkodissa olla housut jalassa tai laitetaanko ulos mennessä pipo päähän. Monet neuvottelee noistakin asioista, joissa pitäisi vain sanoa, että asia on nyt näin piste.
Vanhemmilta puuttuu selkäranka, mutta onteksi suurin osa vie lapsensa koko päiväksi ammattikasvattajien kasvatettavaksi, niin voivat sitten kotona leikkiä leikkelejään ja pelata neuvottelupelejään mielinmäärin, jotku tosin aloittavat sen jo päiväkodissa, mikä on aika ikävää kun lapset hyppii seinille vaikka pitäisi kotiin lähteä, mutta itseppä ovat suuntansa valinneet.Sinä et näytä ymmärtävän yhtä asiaa: Tuollainen diktaattori vanhempi saa olla loppuelämänsä yksin.
Lapsi muistaa aikuisena sen että äiti vaan komenteli ja piti lastaan orjana eikä halua olla missään tekemisissä äitinsä kanssa aikuisena. Nykypäivänä ihmiset ei ole enää tekemisissä ihmisten kanssa vain sen takia koska joku on sukua vaan sen mukaan että pitääkö se toisesta ihmisestä ja onko toinen ihminen ollut hyvä hänelle?
Lapsi EI ole vanhempien halujen jatkumo vaan itsenäinen ihminen jolla on oma tahto ja halut. Lapsella pitää olla oikeus päättää mitä uskontoa hän haluaa harjoittaa vai harjoittaako mitään, mitä ruokavaliota hän syö ja sen että millä lailla hän haluaa pukeutua (vaikka poika vaalenpunaiseen mekkoon).
Lapsi kaipaa rajoja ja rakkautta. Rakkaus ei tarkota sitä että lapsi saa päättää kaikesta. Miten lapsi oppii mitkä ovat järkeviä valintoja, jos kukaan ei sitä hänelle osoita. Vapaan kasvatuksen hedelmiä on paljon ja ikävä kyllä heidät tunnistaa jo kaukaa, he eivät kestä pettymyksiä ja tulee aikamoisena yllärinä kun esim. töissä ei saakaan päättää kaikesta.
Itseasiassa se on juuri toisinpäin. Mitä vähemmän lapsilla on ollut päätäntävaltaa omassa lapsuudessa sitä huonommin ne pärjää.
Ihminen rakentuu lapsuudessa sellaiseksi kun on. Kun äiti vie lapselta oman tahdon pois niin sitä omaa tahtoa ei ole aikuisenakaan. Ihmisen pitää tehdä virheitä jotta hän oppii ja ihmisen pitää saada ITSE ajatella asioita.
Äiti ei todellakaan tiedä mikä on oikea päätös ja mikä ei. Kun suurimmassa osassa asioita sellaista ei olekkaan kuin oikea tai väärä.
Jos mietin omasta lapsuudesta niitä jotka saivat aina itse valita niin aikamoisia haahuilijoita ovat kyllä aikuisena olleet, ei päämäärää elämässä. Toki voi olla poikkeuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi saa päättää ikätasonsa mukaisesti asioista, meillä esim. sai tarhaikäisenä laittoiko siniset vai punaiset hanskat, söikö makaronilaatikon ketsupin kanssa vai ilman, mitä kirjaa luetaan iltasatuna jne. Jos kysyi kummat hanskat haluaa laittaa, ei lapsi alkanut inttämään ettei hän mitään hanskoja halua kun sai vähän nimellistä päätäntävaltaa...
Tämä onkin ihan ok. Eri asia sitten jos neuvotellaan asioista joissa ei oikeasti edes ole neuvottelunvaraa. Kuten vaikka siitä, että pitääkö päiväkodissa olla housut jalassa tai laitetaanko ulos mennessä pipo päähän. Monet neuvottelee noistakin asioista, joissa pitäisi vain sanoa, että asia on nyt näin piste.
Vanhemmilta puuttuu selkäranka, mutta onteksi suurin osa vie lapsensa koko päiväksi ammattikasvattajien kasvatettavaksi, niin voivat sitten kotona leikkiä leikkelejään ja pelata neuvottelupelejään mielinmäärin, jotku tosin aloittavat sen jo päiväkodissa, mikä on aika ikävää kun lapset hyppii seinille vaikka pitäisi kotiin lähteä, mutta itseppä ovat suuntansa valinneet.Sinä et näytä ymmärtävän yhtä asiaa: Tuollainen diktaattori vanhempi saa olla loppuelämänsä yksin.
Lapsi muistaa aikuisena sen että äiti vaan komenteli ja piti lastaan orjana eikä halua olla missään tekemisissä äitinsä kanssa aikuisena. Nykypäivänä ihmiset ei ole enää tekemisissä ihmisten kanssa vain sen takia koska joku on sukua vaan sen mukaan että pitääkö se toisesta ihmisestä ja onko toinen ihminen ollut hyvä hänelle?
Lapsi EI ole vanhempien halujen jatkumo vaan itsenäinen ihminen jolla on oma tahto ja halut. Lapsella pitää olla oikeus päättää mitä uskontoa hän haluaa harjoittaa vai harjoittaako mitään, mitä ruokavaliota hän syö ja sen että millä lailla hän haluaa pukeutua (vaikka poika vaalenpunaiseen mekkoon).
Lapsi kaipaa rajoja ja rakkautta. Rakkaus ei tarkota sitä että lapsi saa päättää kaikesta. Miten lapsi oppii mitkä ovat järkeviä valintoja, jos kukaan ei sitä hänelle osoita. Vapaan kasvatuksen hedelmiä on paljon ja ikävä kyllä heidät tunnistaa jo kaukaa, he eivät kestä pettymyksiä ja tulee aikamoisena yllärinä kun esim. töissä ei saakaan päättää kaikesta.
Joku fiksu vanhempi aikoinaan sanoi:"Pick your battles". Eli onko tarpeen tapella vaikka siitä minkä pituiset hiukset lapsella on vai kannattaisiko säästää ne tiukemmat linjat johonkin oikeasti merkitykselliseen, esim. mahollisiin päihdekokeiluihin ja kouluun panostamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi saa päättää ikätasonsa mukaisesti asioista, meillä esim. sai tarhaikäisenä laittoiko siniset vai punaiset hanskat, söikö makaronilaatikon ketsupin kanssa vai ilman, mitä kirjaa luetaan iltasatuna jne. Jos kysyi kummat hanskat haluaa laittaa, ei lapsi alkanut inttämään ettei hän mitään hanskoja halua kun sai vähän nimellistä päätäntävaltaa...
Tämä onkin ihan ok. Eri asia sitten jos neuvotellaan asioista joissa ei oikeasti edes ole neuvottelunvaraa. Kuten vaikka siitä, että pitääkö päiväkodissa olla housut jalassa tai laitetaanko ulos mennessä pipo päähän. Monet neuvottelee noistakin asioista, joissa pitäisi vain sanoa, että asia on nyt näin piste.
Vanhemmilta puuttuu selkäranka, mutta onteksi suurin osa vie lapsensa koko päiväksi ammattikasvattajien kasvatettavaksi, niin voivat sitten kotona leikkiä leikkelejään ja pelata neuvottelupelejään mielinmäärin, jotku tosin aloittavat sen jo päiväkodissa, mikä on aika ikävää kun lapset hyppii seinille vaikka pitäisi kotiin lähteä, mutta itseppä ovat suuntansa valinneet.Sinä et näytä ymmärtävän yhtä asiaa: Tuollainen diktaattori vanhempi saa olla loppuelämänsä yksin.
Lapsi muistaa aikuisena sen että äiti vaan komenteli ja piti lastaan orjana eikä halua olla missään tekemisissä äitinsä kanssa aikuisena. Nykypäivänä ihmiset ei ole enää tekemisissä ihmisten kanssa vain sen takia koska joku on sukua vaan sen mukaan että pitääkö se toisesta ihmisestä ja onko toinen ihminen ollut hyvä hänelle?
Lapsi EI ole vanhempien halujen jatkumo vaan itsenäinen ihminen jolla on oma tahto ja halut. Lapsella pitää olla oikeus päättää mitä uskontoa hän haluaa harjoittaa vai harjoittaako mitään, mitä ruokavaliota hän syö ja sen että millä lailla hän haluaa pukeutua (vaikka poika vaalenpunaiseen mekkoon).
Lapsi kaipaa rajoja ja rakkautta. Rakkaus ei tarkota sitä että lapsi saa päättää kaikesta. Miten lapsi oppii mitkä ovat järkeviä valintoja, jos kukaan ei sitä hänelle osoita. Vapaan kasvatuksen hedelmiä on paljon ja ikävä kyllä heidät tunnistaa jo kaukaa, he eivät kestä pettymyksiä ja tulee aikamoisena yllärinä kun esim. töissä ei saakaan päättää kaikesta.
Itseasiassa se on juuri toisinpäin. Mitä vähemmän lapsilla on ollut päätäntävaltaa omassa lapsuudessa sitä huonommin ne pärjää.
Ihminen rakentuu lapsuudessa sellaiseksi kun on. Kun äiti vie lapselta oman tahdon pois niin sitä omaa tahtoa ei ole aikuisenakaan. Ihmisen pitää tehdä virheitä jotta hän oppii ja ihmisen pitää saada ITSE ajatella asioita.
Äiti ei todellakaan tiedä mikä on oikea päätös ja mikä ei. Kun suurimmassa osassa asioita sellaista ei olekkaan kuin oikea tai väärä.
Jos mietin omasta lapsuudesta niitä jotka saivat aina itse valita niin aikamoisia haahuilijoita ovat kyllä aikuisena olleet, ei päämäärää elämässä. Toki voi olla poikkeuksia.
Riippuu varmaan siitä missä asioissa sitä valinnanvaraa on annettu. Itse olen kasvanut melko tiukkojen vanhempien huomassa, ja voin sanoa että minusta on suoraan sanottuna typerää miten rajoittivat merkityksettömissä asioissa esim. siinä minkä värisiä vaatteita minulla sai olla ja miten hillittömän tiukasti minua vahtivat vaikka olin oikein perinteinen, tosi kiltti kympin tyttö (päihteet, tupakka,minkäänlainen sekoilu yms. ei kiinnostanut).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi saa päättää ikätasonsa mukaisesti asioista, meillä esim. sai tarhaikäisenä laittoiko siniset vai punaiset hanskat, söikö makaronilaatikon ketsupin kanssa vai ilman, mitä kirjaa luetaan iltasatuna jne. Jos kysyi kummat hanskat haluaa laittaa, ei lapsi alkanut inttämään ettei hän mitään hanskoja halua kun sai vähän nimellistä päätäntävaltaa...
Tämä onkin ihan ok. Eri asia sitten jos neuvotellaan asioista joissa ei oikeasti edes ole neuvottelunvaraa. Kuten vaikka siitä, että pitääkö päiväkodissa olla housut jalassa tai laitetaanko ulos mennessä pipo päähän. Monet neuvottelee noistakin asioista, joissa pitäisi vain sanoa, että asia on nyt näin piste.
Vanhemmilta puuttuu selkäranka, mutta onteksi suurin osa vie lapsensa koko päiväksi ammattikasvattajien kasvatettavaksi, niin voivat sitten kotona leikkiä leikkelejään ja pelata neuvottelupelejään mielinmäärin, jotku tosin aloittavat sen jo päiväkodissa, mikä on aika ikävää kun lapset hyppii seinille vaikka pitäisi kotiin lähteä, mutta itseppä ovat suuntansa valinneet.Sinä et näytä ymmärtävän yhtä asiaa: Tuollainen diktaattori vanhempi saa olla loppuelämänsä yksin.
Lapsi muistaa aikuisena sen että äiti vaan komenteli ja piti lastaan orjana eikä halua olla missään tekemisissä äitinsä kanssa aikuisena. Nykypäivänä ihmiset ei ole enää tekemisissä ihmisten kanssa vain sen takia koska joku on sukua vaan sen mukaan että pitääkö se toisesta ihmisestä ja onko toinen ihminen ollut hyvä hänelle?
Lapsi EI ole vanhempien halujen jatkumo vaan itsenäinen ihminen jolla on oma tahto ja halut. Lapsella pitää olla oikeus päättää mitä uskontoa hän haluaa harjoittaa vai harjoittaako mitään, mitä ruokavaliota hän syö ja sen että millä lailla hän haluaa pukeutua (vaikka poika vaalenpunaiseen mekkoon).
Lapsi kaipaa rajoja ja rakkautta. Rakkaus ei tarkota sitä että lapsi saa päättää kaikesta. Miten lapsi oppii mitkä ovat järkeviä valintoja, jos kukaan ei sitä hänelle osoita. Vapaan kasvatuksen hedelmiä on paljon ja ikävä kyllä heidät tunnistaa jo kaukaa, he eivät kestä pettymyksiä ja tulee aikamoisena yllärinä kun esim. töissä ei saakaan päättää kaikesta.
Joku fiksu vanhempi aikoinaan sanoi:"Pick your battles". Eli onko tarpeen tapella vaikka siitä minkä pituiset hiukset lapsella on vai kannattaisiko säästää ne tiukemmat linjat johonkin oikeasti merkitykselliseen, esim. mahollisiin päihdekokeiluihin ja kouluun panostamiseen.
No miten se isompi lapsi hyväksyy ykskaks tiukemman linjan jollei sitä aiemmin oo ollut?
En tiedä, mutta lapsen näkökulmasta se on aika epäloogista. "Menisitkö nukkumaan" ja lapsi vastaa kysymykseen kieltävästi, kuitenkin sitten pakotetaan nukkumaan.
Itse pyrin varomaan tuollaisia retorisia kysymyksiä kovin pienten lasten kohdalla, jotka eivät mitenkään voi ymmärtää, että miksi kysytään kun vastauksella ei sitten kuitenkaan ole väliä.