Loysin netista ihanan ruonon joka lohdutti... ja pisti ne kauan kaivatut kyyneleet vihdoin vuotamaan kun tahan mennessa en ole tuntenut mitaan...

Mäkin olen löytänyt netistä kaikenlaisia kauniita runoja ja rukouksia. Olen tulostanut niitä ja tehnyt kansion tästä menettämästäni enkelivauvasta. Laitoin sinne mm. ystäviltä saatuja osanottokortteja, vauvan ultrakuvat ja kuvat, jotka hoitaja otti vauvani synnyttyä.

Mies kysyi eilen, miten jaksan tehdä tuollaista, ja olihan se rankkaa, mutta kaikenlainen asian käsittely vähentää tätä paha oloa.



Kaikesta huolimatta, aurinko paistaa yhä..

Halauksia!



-vm69-

Itketään vaan, itku helpottaa....



Minulla todettiin tuulimuna rv8. Itse toivun juuri lääkkeellisestä tyhjennyksestä. Eilen aamulla varhain laitoin kotona Cytytec-tabletit ja siitä vielä pari tuntia sain nukuttua, kunnes pikkuhiljaa alkoi supistelemaan ja vuotamaan. Iltapäivällä pönttöön putosi suuren mansikan kokoinen möttö ja sen jälkeen vuoto on alkanut vähentymään. Tänään ei ole tarvinnut enää ottaa kipulääkettä. Onneksi tämän viikon saan toipua rauhassa kotona.



Voimia!



sydämellä Minnilotta



Ps. minä löysin myös ihanan lohduttavan runon suomi24 keskenmeno-palstalta. Sieltä se löytyy Runo-otsikon alta.

Ei ole kamalampaa kuin menettää lapsensa! Olen kokenut saman kuin sinä mutta tiedän, ettei se sinua lohduta. Kunpa olisit vierelläni ja voitaisiin yhdessä itkeä! Olisitte tekin toiset, jotka tämän olette kokeneet ja tätä surreet, vierellämme itkemässä! Muisteltaisiin ihania pieniä raskaushetkiä juuri sen ihanan menetetymme kanssa, mitä saatiin viettää, ja itkettäisiin! Vaikka keskenmenon jälkeen musta tuntui, ettei valo enää koskaan paista, maailma kaatui jo, ja sydämeen sattuu ihan liian hirveästi ja koko ajan monta kuukautta, niin yhtenä päivänä jatkuva kipu oli kuitenkin poissa ja muistuu mieleen vain toisinaan. En koskaan aio antaa itseni kokonaan unohtaa.

Olen etsinyt netistä ja muualta runoja, koska itsellä ei ole ollut sanoja. Tässä taas yksi jonka löysin enkeli-sivuilta ja tämä on kuin omasta suustani:



Syntymättömälle



Sinä lapseni - vielä syntymätön

myös syntymättä jäänet...

Oli tulosi onni arvaamaton

- ja nyt huudan ikävääni.



Vain hetkisen olit minun -

vain hetken keväisen.

Miksi ikuisuus kutsui Sinut,

taimen vasta itäneen?



Sillä eikö itselläni

olis lähtöön suurempi syy?

Olen nähnyt liikaa jo varhain

ja elämään väsynyt.



Tunsin Sinussa tarkoituksen

tunsin Sinussa elämän

siksi esitänkin kysymyksen:

onko onnea ensinkään?



Kun taimi sisältäin vietiin

meni samalla uskoni siin.

Ja sairaalan kapeaan petiin

minä murruin - ja itkin niin.



Kuulin kerran että niistä

jotka kohtuun kuolevat

tulee enkeleitä

ja niille siivet kasvavat.

-K.H.-



Kiitos runon kirjoittajalle...



Keskenmenon suru on niin hiljainen ja niin syvä.

Tuonen lehto, öinen lehto!

Siell' on hieno hietakehto,

Sinnepä lapseni saatan.



Siell' on lapsen lysti olla,

Tuonen herran vainiolla

Kaitsea Tuonelan karjaa.



Siell' on lapsen lysti olla,

Illan tullen tuuditella

Helmassa Tuonelan immen.



Onpa kullan lysti olla,

Kultakehdoss' kellahdella,

Kuullella kehräjälintuu.



Tuonen viita, rauhan viita!

Kaukana on vaino, riita,

Kaukana kavala maailma.



Tämä runo kosketti minua. Ajattelen silloin pientä poikaani, joka kuoli raskausviikolla 21 + 1. Nyt minulla on pieni tyttö, joka täyttää pian 7 kk.

Vanhasta tottumuksesta tulee tälläkin palstalla välillä käytyä. Luulin kolme vuotta sitten olevani onnellisesti raskaana kunnes np ultrassa paljastuikin rypäleraskaus. Sitä tuskan määrää joka sitä diagnoosia seurasi... Kaavinnan jälkeenkin HCG hormoni pitoisuus jatkoi nousuaan ja seurasi kolme kaavintaa lisää. Synkin päivä oli kuitenkin vielä edessä; ultrassa todettiin että rypäleraskaus oli kehittynyt pahanlaatuiseksi istukkasyöväksi ja istukkakudosta kasvoi jo kohdun ulkopuolellakin. Tilanne tuntui niin toivottomalta, äskenhän olin vielä raskaana ja nyt minulla onkin syöpä... Lääkärit suosittelivat kohdunpoistoa; en suostunut. Rankkoja hoitoja ja jatkuvia verikokeita kahden vuoden ajan sekä ehdoton raskauskielto, kunnes tuli se päivä että sain terveen paperit. Nyt sylissäni touhuaa suloinen tyttömme 6kk. Tuo sairaus aika jätti kuitenkin lähtemättömän jäljen. Miten kaipuu omaan lapseen voikaan olla niin valtava! Toivon teille keskenmenon kokeneille paljon voimia ja uskoa parempaan! Koskaan ei saa luovuttaa! T.Rypäle ja Iida 6kk

Itse, keskenmenoja kokeneena, olen nyt raskaana rv 20 ja kaikki on mennyt hyvin. Alla olevan lohdullisen runon lopussa kerrotaan, että " vielä joskus saan siemenenä kasvaa äidin vatsassa, ja isän vahvat käsivarret ympärilläni tuntea..." Sitkeästi pidän toivoa yllä, että kesän lopussa on meille koittamassa tuo " joskus" -hetki! Pitäkää tekin toivoa yllä itsellenne.



Minulta on jäänyt kirjoittamatta ylös hänen nimi, joka on kyseiset ajatukset näin kauniiksi pukenut:



" Katselen täältä kaukaa"



Rakas Taivaan Isä, miksi äiti itkee?

Miksi isällä on niin raskaat askeleet?



Minäkö heille olen surua tuottanut,

kun vain katselen täältä kaukaa.

Enkä tule vaikka he odottavat niin kovasti,

että raskain sydämin käyvät iltaisin nukkumaan.



Voitko, Taivaan Isä, äitiä lohduttaa,

pyyhkiä kyyneleet hiljaa pois?

Voitko isän olkaa taputtaa,

ettei niin kumarassa hän ois?



Kerro heille, Taivaan Isä,

etten ihan vielä ole valmis syntymään maailmaan.

Kerro, että jotkut lapset taivaassa niin rakkaita on

luojalleen ettei heitä malttaisi millään antaa pois.



Huomaisipa äiti, kun hänen luokseen

lennän perhosena ikkunaan.

Tietäisipä isä, miten tuulen mukana

hänen poskeaan silittää saan.



Vielä joskus saan siemenenä kasvaa äidin vatsassa

ja isän vahvat käsivarret ympärilläni tuntea.

Ja kun vihdoin kohtaamme,

löytää tarkoituksensa pettymys.

Eino Leinohan se on, eikö niin? Sitä alkua olen hokenut päässäni, mutta en ole muistanut sitä kokonaan. Itkin silmät päästäni nyt kun luin koko runon.

Kirjoittajaa en tiedä.



---------



Äiti, minun täytyy jatkaa,

joku kutsuu kulkemaan,

Täytyy taittaa taival matkaa,

vaikken tietä tunnekaan.



Siellä missä toisiansa,

aallot vievät tansseihin,

siellä, veden loiskinassa,

siellä olen minäkin.



Siellä missä korkealla,

siintää pilvi sulavin,

siellä, sinipilven alla,

siellä olen minäkin.



Äiti, katso kuinka kasvan,

kuule, kuinka kohisen,

Minkä kasvoin viime vuonna,

tänään kasvan ohi sen.



Avara on taivaan syli.

Tuulen tietä purjehdin.

Pääsky lentää pääsi yli,

siinä olen minäkin.



Älä pelkää, tulen kyllä.

Tulen kyllä takaisin,

iltatuulen hyväilyssä,

siinä olen minäkin.



--------



Aargh... Vieläkin itku tulee kun tätä kirjoittaa ja lukee... Tätä lukiessa mietin niitä lapsia jotka olen menettänyt... vanhin on jo pian 8v, nuorempi n 5kk, ja viimeisin kasvaisi nyt masussa. Jossain tuolla he nyt ovat ja kasvavat.

Itkut sait minullekin aikaan näin aamutuimaan.

Todella kaunis runo!

Lapaniina, joka tällä palstallakin on kertonut tarinaansa, on nämä minulle laittanut. Nämä ovat lohduttaneet minua niin paljon!





Niin hiljaa kuin hiutale pieni

lennät taivaalla leijaillen.

Niin kaunis, hauras ja hento

enkeli pikkuinen.



Kun taivaan tähdet tuikkii

luokseni lentää saat

jokaisen illan myötä

unessa tavataan.



Kiitos ajasta siitä joka

yhdessä kuljettiin.

Kiitos ilonsäteistä niistä

joita hetkeksi annettiin.



Sydämessäin aina kuljet,

rakkauteni koskaan kuole ei,

vaikka ikävä aikanaan laantuu

sua unhoita, unhoita en.



**************



Missä lapseni juoksee?

Kirmaa keskellä niittyjen

keikkuu varsilla kukkien.

Kera kaikkien niiden lapsien

joita äidit odottivat iloiten.

Ovat lapset nuo osa

kaikkeutta suurta

ei heillä ole murhetta, huolta.

Vain täällä - päällä maan,

elon suruja ja ikävää

kannetaan.