Lievästi masentuneet. Mitä oireita teillä on?

Oletteko saaneet diagnoosin vai itse diagnosoineet itsenne? Olen pohtinut omaa tilannettani, joka on vuosien ajan (varmaan joku 10v) heitellyt edestakaisin. Olen aina ollut melankoliaan ja sulkeutuneisuuteen taipuvainen, en mikään pirtsakka energinen ihminen. Pidän yksinolosta ja ahdistun sosiaalisista tilanteista. Toisaalta ahdistun niistä ensisijaisesti siksi, että koen etten osaa toimia oikein ja nolaan itseni. Jotkut kaveriporukan illanistujaiset olisivat lähinnä painajainen. No, eipä ole kaveriporukkaakaan, mutta noin esimerkkinä.

Mulle tulee sellaisia lyhyitä (viikko-pari kk) jaksoja, jolloin olen alamaissa. En jaksaisi tehdä mitään, haluaisin vain maata sängyssä. En jaksa nähdä ketään. En jaksaisi hoitaa lastani, mutta pakkohan se tietysti on. Lepään niin paljon kuin mahdollista. Tulevaisuus tuntuu mahdottomalta ja kaikki opiskelu/työ uuvuttaa, tuntuu etten selviä.

Sitten tämä olotila helpottaa ja elämä tuntuu taas hyvältä, sellaiselta että tottakai selviän koulusta ja saan hyvän työuran ja jeejee. Tästä tulee varmaan mania mieleen, mutta ennemmin olen sellainen "normaali" kuin maanisen energinen. Lähinnä että jaksan ulkoilla lapsen kanssa normaalisti, jaksan tehdä kaikenlaista, jaksan puhua ihmisille ja olotila on hyvä ja tasapainoinen.

Noita alakulokausia edeltää usein esim. pieleenmennyt miesjuttu. Jostain syystä otan ne todella raskaasti, eikä nyt puhuta mistään tapailusta vaan esim että pyydän jotakuta treffeille ja hän ei suostu tms. Samoin silloin tulee valtava tarve löytää joku ja saada rakkautta ja hyväksyntää. Normaalisti en tällaista tunne vaan sinkkuus tuntuu hyvältä eikä mitenkään ongelmalliselta.

Hoidan silti aina työt ja koulun suht kunnialla. Joskus jätän menemättä luennolle kun ahdistaa, mutta olen saanut kaiken suoritettua ajallaan ja pärjännyt hyvin. En ole toimintakyvytön, koska en voi olla. On pakko tehdä jotain jo lapsenkin takia.