"Saako" mielestänne hankkia lapsia, jos ei aio ryhtyä täysipäiväiseksi harrastuskuskiksi tai kentän laidalla seisoksijaksi?

Alapeukuista päätelleen tää ketju kerää kaikki ne jotka eivät kuskaa tai muuten osallistu ja haluavat sitten lytätä ne jotka panostavat lapsen harrastukseen.

Meilläkin kävi niin että suhtauduin hyvin nihkeästi kaikkeen kilpaurheiluun mutta sitten kävikin niin että lapsi osoittautui yhdellä saralla sekä lahjakkaaksi että hyvin innokkaaksi. Ei siinä sitten hennonnutkaan kieltää lapselta ko. harrastusta vaikka se vaatii vanhemmilta paljon.

Mielelläni tukisin innostunutta lasta mieluisassa harrastuksessa. Meidän lapset vaan eivät oikein innostu mistään, muutaman kokeilukerran jälkeen alkaa valitus kun pitäisi mennä treeneihin. Ja kaikenlaista on kokeiltu, ja tuputettu sitäkin enemmän. No, ei väkisin. Harrastuksen pitää olla lapselle kivaa, eikä treeneihin menosta saisi ihan joka kerta muodostua hirveää vääntöä.

Oikeasti vähän ihmettelen näitä joka päivä treeneissä + viikonloppumatseissa käyviä, että ihan itsekö ne lapset sitä haluaa vai ovatko vanhemmat sellaisia pakottaja-natseja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapset harrastavat harrastuksiaan omasta halusta ja innokkuudestaan, niin harmi jos vanhemmat kokevat sen taakkana.

Meillä harrastetaan monta kertaa viikossa jalkapalloa, myös siis pelataan = kilpaillaan. Lapsi harrastaa myös muuta, nekin asiat itse valinnut. Kun ei ole treenejä, hakeutuu silloinkin itse jotain liikkumaan kavereidensa kanssa. Koulu menee hyvin, kuten käsittääkseni suurimalla osalla joukkueen ikätovereista. Meidän perheessä myös vanhemmat ehtivät harrastaa omia juttujaan, samoin yhteistä aikaa on, myös jouten oloa.

Oma käsitykseni harrastavista perheistä on siis sellainen, että siellä on ymmärrystä tasapuolisesti kunkin mielenkiinnon kohteisiin ja ylipäätään elämänhallinta kunnossa.

Paljonko teillä on vuorokaudessa tunteja? Meillä on vain 24h.

Esimerkkipäivä1: Koulupäivän jälkeen kotiin lepäämään, syömään, tekee läksyjä (6.luokalla). Treenit, jonne jompi kumpi vanhemmista vie - treenien aikaan itse käyn kuntosalilla/lenkillä mies kaupassa (tai toisin päin). Kotiintulon jälkeen tehdään ruoka, syödään, lepäillään (=jokainen tekee mitä huvittaa) eli ollaan yhdessä kotona.

Esimerkkipäivä2: Viikonloppuna nukutaan pidempään, hengaillaan kotona tai kavereiden kanssa, jos treenit niin käydään niissä, illalla leffaa tms.

Esimerkkipäivä3: Viikonloppuaamuna herätys ja vienti turnaukseen, vanhemmat joko kotona omia aikuisten juttuja tai mielellään katsomaan pelejä tai jopa myymään niitä pahamaineisia mokkapaloja samalla seuraten pelejä. Sunnuntai iltapäivällä rentoudutaan, levätään, tehdään koulujuttuja...

Lapsi tykkää vapaa-ajallaan olla kavereiden kanssa, pelaa lätkää, pyöräilee jossain, pelaa pädillä, lukee (on kiinnostunut esim taikatempuista), viihtyy myös kotona. Ei tietenkään kaikkea samana päivänä vaan fiiliksen mukaan. Kaverit ovat osittain samoja kuin joukkueessa, mutta lähimmät eivät. Keskiarvo on 8,5 pintaan, lukee valinnaista kieltä.

Täällä pienellä paikkakunnalla tuntuu että se harrastamainen on vähän niin kuin pakko jos haluat pysyä kaveripiireissä, varsinkin pojista varmaan 90 % on aina oman ikäluokkansa jalkapallojoukkueessa. Se joka ei ole, jää aika pitkälti yksin, ainakin kouluajan ulkopuolella.

Vierailija kirjoitti:

Mielelläni tukisin innostunutta lasta mieluisassa harrastuksessa. Meidän lapset vaan eivät oikein innostu mistään, muutaman kokeilukerran jälkeen alkaa valitus kun pitäisi mennä treeneihin. Ja kaikenlaista on kokeiltu, ja tuputettu sitäkin enemmän. No, ei väkisin. Harrastuksen pitää olla lapselle kivaa, eikä treeneihin menosta saisi ihan joka kerta muodostua hirveää vääntöä.

Oikeasti vähän ihmettelen näitä joka päivä treeneissä + viikonloppumatseissa käyviä, että ihan itsekö ne lapset sitä haluaa vai ovatko vanhemmat sellaisia pakottaja-natseja?

Olen se joka tuossa kirjoitti tyttönsä voimistelusta. Kyllä meillä nimenomaan se lapsi haluaa harrastaa, on hänelle erittäin tärkeää. Varmaan kävisi treeneissä enemmänkin kuin 4xvk. Toinen lapsista sen sijaan ei ole koskaan kiinnostunut mistään lajista. On kokeillut ja sitten halunnut lopettaa enkä todellakaan ole koskaan pakottanut jatkamaan. Hirveää jos lapsi ei halua jotain harrastaa enä ja vanhemmat pakottavat, kammottavaa :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sehän siinä on, että ei kukaan sinua tai lastasi mihinkään harrastukseen raahaa tai tule kotia hakemaan. Halutessanne voitte nököttää kotona hamaan tappiin saakka, eikä kukaan estä. Aika moni vanhempi vain juurikin haluaa tarjota lapselleen aktiivista harrastamista. Tietenkään kaikilla lapsilla ei tällaisia vanhempia ole.

Mukavan passiivis-agressiivinen viesti. Juuri tällaisesta se ap puhui. Vanhemmat, jotka eivät halua viettää kaikkea vapaa-aikaansa lasten harrastuksissa, saavat juuri tällaista hienovaraista haukkumista. Aktiivinen harrastaminen voi olla muutakin kuin aamutreenejä 4 krt/vko ja turnaukset viikonloppuisin + rahankeräykset.

Työkaverini lapset harrastavat jääkiekkoa ja heillä on juuri kuvatunlainen ruljanssi. Olen kertonut siitä miehelleni ja olemme molemmat sitä mieltä, ettei meidän koko elämämme tule pyörimään lapsen harrastuksen ympärillä. Meillä ei ole lapsia, mutta sitten kun on, olen ajatellut tukea häntä lukemaan, ihmettelemään maailmaa ja liikkumaan sopivasti. Kultainen keskitie tuntuu olevan usein hukassa ihmisiltä.

Miten lukeminen poissulkee aktiivisen harrastamisen? Kysehän on nimenomaan siitä, että jopa tutkimusten mukaan aktiivinen joukkueharrastaminen tukee koulunkäyntiä ja aktiivisesti harrastavat lapset pärjäävät kautta linjan myös paremmin koulussa. Ei ole oikein mitään relevanttia syytä, miksi vanhempi ei tukisi lapsen aktiivista harrastamista, muuta kuin vanhemman oma halu. Mitä, jos saat rämäpään pojan, joka haluaa harrastaa kulmakunnan muiden poikien kanssa lätkää ja menestyy siinä vieläpä hyvin? Tarjoat Harry Potteria käteen ja sanot, että äiti nukkuu sunnuntaisin pitkään?

Aktiivinen harrastaminen = jääkiekko? Olisi mielenkiintoista nähdä tuo tutkimus, koska tuo aktiivinen harrastus tuppaa viemään kaiken vapaa-ajan, jolloin läksyjen tekeminen jää taka-alalle. Vai ovatko kaikki jääkiekkoilijat superälykkäitä, joiden ei tarvitse koulukirjoja avata? Sille rämäpääpojallekin tekisi hyvää joskus vain rauhoittua eikä käydä jatkuvasti kierroksilla.

No näkeehän sen jo iltapäivälehtien lausunnoista, että todella älykkäät hakeutuvat kiekkoilijoiksi! Sitä heijastaa myös kumppanin valinta älymystöstä eli missikisoihin osallistuneista.

ON OK!! Luojankiitos, muitakin järkeviä vielä löytyy! Mun lapset eivät ole ikinä käyneet vauvauinnissa, koska kuka hullu haluaa raahautua sunnuntaiaamuna kello kahdeksaksi uimahalliin palelemaan?? Mun lapset eivät ole koskaan harrastaneet jääkiekkoa, jalkapalloa, salibandya, taitoluistelua tai mitään muuta, joka vaatisi vanhemmilta kuskaamista, mokkapalojen leipomista saatika jotain helkkarin vessapaperin myymistä. En yksinkertaisesti suostu käyttämään vähäistä vapaa-aikaani asioihin, jotka saavat minut toivomaan mahdollisimman nopeaa kuolemaa.

Nyt ne ovat jo teini-iässä, ilmeisen tervejärkisiä ja näyttävät selvinneen urheiluharrastusten puutteesta ilman traumoja. Se mahdollisuus toki on olemassa, että trauma puhkeaa vasta myöhemmin, mutta toivottavasti siinä vaiheessa, että vastaavat terapiakuluistaan itse.