Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Millä ne ihmiset(yleensä naiset) elää, jotka ei ehdi syödä?
04.03.2017 |
Moni pienen vauva äiti valittaa ettei ehdi syödä mitään koko päivänä vaikka olisi esikoinen kyseessä ja mammalomalla. En ole koskaan käsittänyt sitä etteikö vauvan nukkuessa ehtisi syödä jotain tai jos 24/7h huutava koliikkivauva; eikö äidin hengissäpysymisen kannalta ole pakko syödä jossain välissä jotain?
Toinen on töissäkäyvät äidit, jotka kirkaastaa kärsimyskruunuaan kertomalla etteivät ehdi syödä. Tänään oli joku blogijuttu, jossa äiti kertoi arjestaan ja siitä, kuinka arki-illassa ei ehtinyt kuin pestä pyykkiä ja hoitaa lasten asioita. Kertoi pyykinpesusta, kaupassakäynnistä, koululaisen auttamisesta, harrastuskuskauksista ja iltasadun lukemisesta pienimmälle. Mutta oli erehtynyt kirjoittamaan että söi kotiintultuaan - oliko peräti niin, että aiemmin kotiintullut mies oli valmistanut ateria- Ja eikös siihen joku kommentoinut ettei kirjoittaja ole kiireinen jos kerran ehtii syödä. Hän ei kuulemma koskaan ehdi syödä.
En vaan käsitä miten aikuinen pysyy hengissä syömättä ja miten ei ehdi edes voileipää/hedelmää/juotavaa jugurttia napata vaikka työmatkalla? Tiedän että hoitoalalla ei työpäivänä ole taukoja mutta kun se on tiedossa, eikö työmatkalla ehdi syödä eväitä vaikka ajaisi autoa tai istuisi bussissa?
Vai tarkoittaako "en ehdi syödä" sitä ettei ehdi istua alas syömään lämmintä ruokaa lautaselta? Sen ymmärrän, mutta syödä ehtisi silti.
Kommentit (59)
Olen töissä mainostoimistossa ja meillä on aika usein näitä "en ehdi syödä" -päiviä kun deadlinet paukkuu. Tai näin aina ennen ajattelin.
Sitten huomasin yhden jutun: miehet ehtivät aina syömään, jopa lounasravintolaan ihan kunnon aterian, mutta ainakin eväitä kahvitilassa. Tai ainakin hyvin, hyvin harvoin oli sellainen paniikkitilanne, etteivät miespuoliset kollegat ehtineet syömään.
Naiset, minä mukaan luettuna olivat tätä osastoa "nyt on niin kiire ettei ehdi syömään mitään eikä pitämään kahvitaukoakaan (no niitä ei miehetkään yleensä ehdi pitää kuin satunnaisesti).
Olen yrittänyt muuttaa asennettani ja vaan ottaa sen vartin kunnollisen ateriansyömiseen, usein salaatin joka on eväänä. Tuntuu, ettei siihen nyt todellakaan mikään homma ole toistaiseksi kaatunut, kun vaan ottaa ja istuu alas ja syö. En tiedä mistä tuo kulttuuri johtuu, että meillä naisilla on tää "en ehdi syömään" ajatusmalli. Mieskollegani tekevät ihan taatusti yhtä paljon töitä kuin me naisetkin, siitä ei ole kysymys. Jostain he ottavat sen ajan kuitenkin. Ehkä jostain turhasta nypläämisestä?
Ja puhun nyt omasta työyhteisöstäni, en hoitoalan kaoottisimmasta yksiköstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oih, minulla on parikin kaveria juuri näitä "en ehdi syödä" -tyyppejä. Ei kait ne sitten ehdikään, molemmat on tosi laihoja. Niille se ruokailu pitää ilmeisesti olla juuri sellainen rauhallinen ateriahetki, että vähänkään kiireessä he eivät syö, napostelevat ehkä vain jotain ihan pientä että pysyvät tolpillaan. Mutta iso numero siitä syömättömyydestä tehdään. Ja lapsille on aikaa valmistaa ateria mutta itse ei ehdi syödä, ei millään.
töissä on noin 200 kiloinen, kilojensa takia jo lähes liikuntakyvytön nainen joka aina jaksaa hokea että ei ehdi syödä töissä. Ei se kyllä syökään (vaikka ehtisi) mutta kulkee aina jaffapullo kädessä. Mietin vain että mitähän se syö iltaisin että pysyy tuon kokoisena...
Esikoisen kanssa moni on jotenkin niin pihalla kuin lumiukko, hormoonihuuruissa ja uuden elämän outoudessa, sellaisessa vauvakuplassa.
Minä olin esikoisen kanssa alkuun just tällainen. Suoritin ja sohlasin, kaikki piti olla just eikä melkein. Keittelin ja minigrip pussitin tutteja, silitin harsoja ja vauvanvaatteita, jotka tietenkin pesin erillään muusta ja erikseen hankitulla pesuaineella. Kun vauva nukkui, tietenkin siivosin ja pyykkäsin, vaikka olis voinut levätä ja syödä. Kyllä se siitä sitten asettui. Pidän ihan liian paljon hyvästä ruoasta, ettei tuo sekopäisyys kauaa kestänyt, mutta pari kuukautta kuitenkin.
Keskimmäinen syntyi 1 v 3 kk esikoisen jälkeen ja aivan hyvin ehdin syömään ja jopa nukkumaan päiväunia, vaikka oli vilskettä paljon enemmän kuin esikoisen kanssa, eikä kämppäkään ollut pomminräjähdyksen jäljiltä kuitenkaan, vaikka kaikki hössötys jäi vähemmälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mua syömättömyys ahdista vaan se "en ehdi syödä kotona/ koko päivänä" Kun se nyt yleensä on oma valinta jos mitään ei saa suuhunsa
Ensinnäkään se ei ole oma valinta, jos töissä on oikeasti välillä kiire. Ja vaikka ehtisitkin istua syömään, se ruoka pitäisi myös saada tehtyä tai säilytettyä tai ostettua, joten sekin tuo omat rajoitteensa. Joo, aina voi kantaa jotain pähkinäpussia tai energiapatukkaa mukanaan ja vetää sen vessassa, mutta en minä kyllä sitä laske syömiseksi.
Et laske syömiseksi? Mitä se sitten on? Jos töissä on kiire,ruokaa ei aleta tekemään tai hakemaan mistään. Ruuan tulee olla nopeasti syötävää,ruokaa se on välipalakin. Pähkinät ja banaani esim.on oikein fiksu valinta tuollaisessa tilanteessa. Kuka tahansa on parempi työntekijä, kun syö säännöllisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajanhallinta pahasti pielessä jos syömään muka ehdi.
Kuulostaahan se hassulta.
Jos eläisi vaikka alueella, jossa ruokaa ei ole kauheasti tai se on jauholättyjä ja kaalia, niin en jotenkin usko, että ne ihmiset sanoo, et "en mä vaan ehtiny syödä mitään tänään" tai " ei vaan maistunu".
Olkaa viikko syömättä muuta kuin vettä ja sit sanokaa, että mikään ei maistu.
Nälän näkeminen tekisi todella monelle ihmiselle hyvää, alkaisi priorisoida sitä ruokaa ihan eri tavalla.
Ihminen syö vaikka toisen ihmisen jos on tarpeeksi nälkä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mua syömättömyys ahdista vaan se "en ehdi syödä kotona/ koko päivänä" Kun se nyt yleensä on oma valinta jos mitään ei saa suuhunsa
Ensinnäkään se ei ole oma valinta, jos töissä on oikeasti välillä kiire. Ja vaikka ehtisitkin istua syömään, se ruoka pitäisi myös saada tehtyä tai säilytettyä tai ostettua, joten sekin tuo omat rajoitteensa. Joo, aina voi kantaa jotain pähkinäpussia tai energiapatukkaa mukanaan ja vetää sen vessassa, mutta en minä kyllä sitä laske syömiseksi.
Et laske syömiseksi? Mitä se sitten on? Jos töissä on kiire,ruokaa ei aleta tekemään tai hakemaan mistään. Ruuan tulee olla nopeasti syötävää,ruokaa se on välipalakin. Pähkinät ja banaani esim.on oikein fiksu valinta tuollaisessa tilanteessa. Kuka tahansa on parempi työntekijä, kun syö säännöllisesti.
Niin, minä kyllä sanoisin, että en ole päivän aikana ehtinyt syömään, jos se syöminen on vain joku proteiinipatukka. Anteeksi epätäsmällinen ilmaisuni. Eiköhän suurin osa näistä "ei ehdi syömään" -tyyppejä ole nimenomaan tällaisia tapauksia. Miksi tästä pitää saivarrella, eikö kaikki tuo nyt ymmärrä?
Minulla ei ainakaan ole ikinä ollut sellaista tilannetta, etten olisi ehtinyt syömään. En ymmärrä, miten ei muka ehdi syömään kun on vauva tai pari taaperoa. Itse olin aikoinaan kolmen pienen lapsen kotiäiti ja aikaa kyllä riitti ihan mihin vaan halusi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mua syömättömyys ahdista vaan se "en ehdi syödä kotona/ koko päivänä" Kun se nyt yleensä on oma valinta jos mitään ei saa suuhunsa
Ensinnäkään se ei ole oma valinta, jos töissä on oikeasti välillä kiire. Ja vaikka ehtisitkin istua syömään, se ruoka pitäisi myös saada tehtyä tai säilytettyä tai ostettua, joten sekin tuo omat rajoitteensa. Joo, aina voi kantaa jotain pähkinäpussia tai energiapatukkaa mukanaan ja vetää sen vessassa, mutta en minä kyllä sitä laske syömiseksi.
Et laske syömiseksi? Mitä se sitten on? Jos töissä on kiire,ruokaa ei aleta tekemään tai hakemaan mistään. Ruuan tulee olla nopeasti syötävää,ruokaa se on välipalakin. Pähkinät ja banaani esim.on oikein fiksu valinta tuollaisessa tilanteessa. Kuka tahansa on parempi työntekijä, kun syö säännöllisesti.Niin, minä kyllä sanoisin, että en ole päivän aikana ehtinyt syömään, jos se syöminen on vain joku proteiinipatukka. Anteeksi epätäsmällinen ilmaisuni. Eiköhän suurin osa näistä "ei ehdi syömään" -tyyppejä ole nimenomaan tällaisia tapauksia. Miksi tästä pitää saivarrella, eikö kaikki tuo nyt ymmärrä?
Alapeukuttajat ilmeisesti ovat ottaneet tämän sanonnan kirjaimellisesti. Ihmetelläänkö sitten tässä samalla niitä, jotka eivät ehdi vapaa-ajallaan liikkumaan? Miten tällaiset ihmiset käyvät vessassa, jos eivät ehdi yhtään liikkumaan? Ja mitä he ylipäätään tekevät, jos eivät liiku ollenkaan?
Jos ei syö niin kuolee. Tästä voimme päätellä että hyvinkin kiireinen syö muttei ehkä tarpeeksi. Hotkaistaan jotain ohimennen. Minäkään en vauvan äitini äitiyslomalla "ehdi" syömään. Totuushan on ettei ruoka maistu enkä jaksa valmistaa mitään. Syön hedelmiä ja pähkinöitä. Juon mehua. Niistä saa energiaa vaikka en syökään :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut tykkäävät kiillottaa marttyyrin kruunuaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin ärsyttää nämä, jotka on niiiiiin kiireisiä ja tärkeitä ettei muka syömäänkään ehdi, niinkuin tuo blogikommentoija aloitusviestissä. Itse syön vaikka sitten riisikakkuja ja omenoita työpöydän ääressä ettei vatsa nyt kuuluvasti kurise. Tai avokadoa, joka on suht rasvaista = paljon energiaa ja täyttävää. Oikeaa ruokaa syön sitten kotona illalla, eikä senkään valmistamiseen kovin kauan mene jos ei kamalasti kikkaile.
Kaikki eivät voi syödä riisikakkuja ja omenoita työpöydän ääressä. Vai miten ajattelit, että esim kaupan kassat söisivät siinä kassalla?
Niillä on esim. tauot
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin ärsyttää nämä, jotka on niiiiiin kiireisiä ja tärkeitä ettei muka syömäänkään ehdi, niinkuin tuo blogikommentoija aloitusviestissä. Itse syön vaikka sitten riisikakkuja ja omenoita työpöydän ääressä ettei vatsa nyt kuuluvasti kurise. Tai avokadoa, joka on suht rasvaista = paljon energiaa ja täyttävää. Oikeaa ruokaa syön sitten kotona illalla, eikä senkään valmistamiseen kovin kauan mene jos ei kamalasti kikkaile.
Kaikki eivät voi syödä riisikakkuja ja omenoita työpöydän ääressä. Vai miten ajattelit, että esim kaupan kassat söisivät siinä kassalla?
Niillä on esim. tauot
Niin on myös tuolla, joka syö riisikakkuja työpöydän ääressä.
Vierailija kirjoitti:
Vähän ihmetyttää jos joku vauvan äiti lähestulkoon kehuskelee sillä ettei ehdi syödä. Sehän on todella vastuutonta! Jos imettää,on ravinnonsaanti tosi tärkeää ja vaikka ei imettäisi niin miten voi huolehtia toisesta ihmisestä kunnolla jos ei kykene edes itsestä huolehtimaan? Kyllä sitä aikaa on,kun järjestää ja suunnittelee. Vaikka olisi äärimmäisen vaativa ja itkuinen vauva,jotain voi syödä vaikka vauva huutaisikin. Tukee myös omaa jaksamista.
Niinpä. Miten ne lapsetkaan ehtivät syödä, jos ei äitikään ehdi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menen töihin viiden ja kuuden välillä aamulla, silloin ei maistu ruoka missään muodossa, juon vain lasillisen vettä. Ei mitään tietoa koska pääsen kotiin, hyvällä onnella klo 10, mutta on ollut päiviä, jolloin pääsen kotiin puolilta päivin. Sitten nautin pari kuppia kermakahvia ja syön jos ehdin. Ruokaa alan laittamaan niin, että se olis valmis klo 14, joskus onnistuu joskus ei. Syön ruoan tai jotain muuta ja lähden töihin. Töistä tulen aikaisintaan klo 19 eikä yleensä ruoka maistu heti silloin useimpina päivinä. Iltapalaa sitten klo 21 jälkeen ja nukkumaan. Eli joskus on päiviä, kun sinnittelen kahden kermakahvin voimalla iltapäivään, syön ruoan ja illalla iltapalan. Sitten on taas niitä päiviä, kun ehdin syödä neljästikin päivässä.
Vastaus kysymykseen, millä sinnittelen kun en ehdi syödä; kermakahvi (voisilmällä).
Sinun kohdallasi ei olekaan kyse siitä, että et EHDI vaan siitä, että EI MAISTU.
(Kiireestä) stressaantunut elimistö ei halua vastaanottaa terveellistä ruokaa, koska sillä ei ole aikaa ruuansulatukselle, koska pitää keskittyä taisteluun. Silloin halutaan nopeaa energiaa (rasvaa ja sokeria), jota voi hyödyntää pakenemisessa tai taistelussa. Ihmisen kehon evoluutio on jäljessä nykyajan haasteisiin nähden.
Eli avain on siinä, kuka on kiireinen ja kuka on kiireinen ja stressaantunut.
Vierailija kirjoitti:
[q, minä kyllä sanoisin, että en ole päivän aikana ehtinyt syömään, jos se syöminen on vain joku proteiinipatukka. Anteeksi epätäsmällinen ilmaisuni. Eiköhän suurin osa näistä "ei ehdi syömään" -tyyppejä ole nimenomaan tällaisia tapauksia. Miksi tästä pitää saivarrella, eikö kaikki tuo nyt ymmärrä?
En ymmärrä, miksi kukaan sanoisi "en ehtinyt syödä mitään" jos tarkoitta "en ole syönyt kunnolla/ kunnon ateriaa/ rauhassa tms." Jos sanoo ettei ole syönyt, niin minulle ainakin se tarkoittaa tasan, vain ja ainoastaan ettei ole ehtinyt laittaa yhtään mitään suuhunsa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän ihmetyttää jos joku vauvan äiti lähestulkoon kehuskelee sillä ettei ehdi syödä. Sehän on todella vastuutonta! Jos imettää,on ravinnonsaanti tosi tärkeää ja vaikka ei imettäisi niin miten voi huolehtia toisesta ihmisestä kunnolla jos ei kykene edes itsestä huolehtimaan? Kyllä sitä aikaa on,kun järjestää ja suunnittelee. Vaikka olisi äärimmäisen vaativa ja itkuinen vauva,jotain voi syödä vaikka vauva huutaisikin. Tukee myös omaa jaksamista.
Niinpä. Miten ne lapsetkaan ehtivät syödä, jos ei äitikään ehdi?
Hyvä kysymys. Mutta jotkut kuihtuu ihan olemattomiin pikkulapsiaikana kun "eivät ehdi syödä"
Alue: Aihe vapaa
Mä en ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä jotka "ei ehdi" tai "unohtaa" syödä!!??
Mun mies oli tällainen ennen meidän yhdessäoloa, selvisi kahvilla ja limulla koko päivän ja joskus klo 20 illalla söi sitten jotain. Sanomattakin selvää että hänellä on nyt db2 huonojen elämäntapojen takia.
Mulle tulee hirveä nälkä 3 tunnin välein mutta syön vain vähän ja paino on pysynyt hoikkana/normaalina söinpä mitä tahansa. Jopa silloin kun kotona oli 4 lasta ehdin oikein hyvin tekemään kunnon ruokaa joka päivä ja töissä sain syödä lounaan ihan rauhassa. Syömisistä en ikinä pysty tinkimään! Varsinkin töissä kun oli hektistä tuo lounastauko oli ihan ehdoton! En olisi ikinä pystynyt tekemään työtäni syömättä enkä toisaalta ole niin työorientoitunut että uhraan omaa aikaani työnantajan iloksi!