Näin niitä syrjäytyneitä, kouluampujia ja itsemurhaajia tehdään

Minulla on pitkähkö tausta mielenterveysongelmista. Uudestaan ja uudestaan saan törmätä siihen, että vaikka olisi psykiatrian polille hoitosuhde, se ei takaa hoitoa. Eläköityvä lääkäri lupaa varata sinulle kontrolliajan seuarajalleen mutta sitä ei vain kuulu. Soitat perään kerta toisensa jälkeen mutta aikaa et saa -tuolla ei siis saa aikaa sillä että soittaa, vaan sihteeri välittää viestin psykiatrille joka sitten armollisesti sinulle ajan antaa ja siitä tulee kirje kotiin. Lääkkeet kyllä uusitaan pelkän puhelinsoiton perusteella, omakannassa tämä ei tietenkään onnistu ja monille mielenterveysongelmaisille on todella suuri kynnys puhua puhelimessa.

Terapiaa ehdotetaan, mutta terapeutin joutuu hakemaan itse. Se muuten vaatii aika tavalla voimavaroja. Kun sen olet lopulta löytänyt, ravaat siellä turhaan ja maksat itsesi kipeäksi seuraavat kolme vuotta (kävin terapiani ennen kuin Kela-korvaus kasvoi viime vuoden alussa). Terapian aikana psykiatrian poli vain uusii lääkereseptisi, koska kerran olet "terapeutin" hoidossa et saa tuhlata yhteiskunnan varoja siihen että hoitosuhdetta pidettäisiin yllä.

Ja kun terapia loppuu ja todetaan että ei tästä kalua tullut vieläkään, haetaan pysyvää eläkettä, loppuu psykiatrien kiinnostus siihen. Parantumaton hullu, mitä siihen aikaa tuhlaamaan. Jos yrität saada lääkärikontaktia, sanotaan että "lääkäri on paikalla torstaina, hän ehkä soittaa silloin" antamatta mitään kellonaikaa. Vaikka hoitohenkilökunta hyvin tietää että tuollainen epävarmuus -tai ylipäänsä puhelimessa puhuminen- aiheuttaa aivan äärimmäistä ahdistusta allekirjoittaneelle. Sähköisesti ei tietenkään voi mitään asioita hoitaa, mitkään dokumentit eivät tule omakantaan ja esim. omia B-todistuksiaan joutuu varta vasten pyytämään koska ne lähetetään suoraan vakuutusyhtiöön. Ikään kuin et saisi nähdä niitä, vaikkei niissä mitään ihmeellistä olekaan.

Ja kun vakuutusyhtiö evää eläkehakemuksesi ja putoat tyhjän päälle valitusrumban ajaksi ja olet joutua osastolle, ihmetellään että kuinkas sinä tämän näin raskaasti otat. No siksi että kyse on vain elämästäni ja toimeentulostani.

Tämä purkaus ehkä herättää kysymyksen että millaista hoitoa sitten haluaisin että olisin tyytyväinen? En tiedä, mutta haluaisin sen turvallisuudentunteen mikä syntyisi siitä että hoitohenkilökunta ottaisi ongelmani vakavasti ja että minulla olisi pysyvä hoitosuhde samaan lääkäriin. Edellisen lääkärin kanssa sovittiin kontrollikäynnit neljännesvuosittain mutta tämä uusi ei ilmeisesti sellaista tahtia hyväksy. Olenhan parantumaton hullu, turha minua on nähdä.

Turha varmaan mainita että lääkärit ei myöskään hoida paperihommiaan ajallaan vaan aina kun esim. kuntoutustukeen haettiin jatkoa, piti soittaa perään monta kertaa ja kysellä, että olisiko se lausunto NYT kirjoitettu. Kun ei se hullukaan pyhällä hengellä elä...

Tuo jatkuva epävarmuus hoitosuhteen ja rahantulon suhteen on se, mikä stressaa niin hirvittävästi että paraneminen tulee täysin mahdottomaksi. Aina säälitellään pätkätyöläisiä joiden toimeentulo on kaiken aikaa katkolla mutta kukaan ei sääli sairaita, joiden voimavarat ovat vähissä ja toimeentulo vielä vakavammalla tavalla katkolla.

Ei ihme, että osa porukasta päätyy aika äärimmäisiin ratkaisuihin.