Lue keskustelun säännöt.
Aivan vallaton taapero!
27.02.2017 |
Ikää 1v4kk. Odotan toista ja olen kovin väsynyt.
Minusta tuntuu että meidän taapero on todella vaativa. Hän ei osaa leikkiä/kiinnostua leluista vaan tutkii mielumin kaikkea muuta. Etenkin kiellettyjä juttuja.
Hänellä on hirveästi temperamenttia ja omaa tahtoa, joten huutaa tuon tuosta.
Ei viihdy yhtään istumassa syöttötuolissa esimerkiksi jos pitäisi odottaa että laitan aamupalaa huutaa ja komentaa.
Meikata en kerkiä kun huutaa silloinkin.
Tuntuu että elämä on jatkuvaa taaperon huutoa ja mitään ei voi tehdä.
Tiedän että väsymys saa varmasti asioille erilaiset mittasuhteet mutta kyllä alkaa mulla pinna palaa tähän.
Miten teidän arkiaskareet onnistuu taaperoikäisen kanssa?
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
No ei hän tietenkään viihdy hetkekäkään yksin jos olet totuttanut hänet siihen että huutamalla äiti ryntää heti katsomaan mikä on hätänä. Melkein kaikissa tapauksissa näin, joskus tietysti voi olla jotain vikaakin. Mutta aika usein vanhemmat ovat kuitenkin itse aiheuttaneet sen, ettei lapsi viihdy hetkeäkään yksin.
Tässä ollaan menty miehen kanssa metsään.
Vauvasta asti itkuun on reagoitu välittömästi. Meillä ei siis juurikaan itketty.
Hän ei ole tottunut odottamaan.. ja on saanut itkulla/huudolla tahtonsa läpi välittömästi. :(
Osaamme varmasti toisen kohdalla toimia monessa asiassa toisin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole väittänytkään ettei minussa olisi vikaa.
Teen paljon töitä asenteeni kanssa lastani kohtaan, jotta ymmärtäisin tätä taaperoa.Mutta uskokaa vain, hän on monien tuttujen lapsiin verrattuna todella vaativa tapaus!
Huomiotakin on annettava joka ikinen sekuntti, yhtään ei viihdy yksin.Olen väsynyt, osittain rikkonaisten öiden takia mutta suurimmaksi osaksi tämän raskauden takia. Muutimme juuri uudelle paikkakunnalle, se toi lisää stressiä. Ajattelin että otan puheeksi neuvolassa ja yritän tosiaan nyt ajatella että tämä on vain vaihe. Rankka sellainen.
Minä kestän kyllä kritiikkiäkin! Tämä on ensimmäinen lapsi, olen varmasti osasyy siihen että hän käyttäytyy miten käyttäytyy. En ole ehkä osannut toimia oikein, mitä se sitten onkin..
Halusin kai kuulla että tästä voisi selvitä vaikka onkin rankkaa. Ja nyt tuntuu että sain paljon pohdittavaa, ideoita ja tukea.Ap
Jep. Nyt vaan koita jaksaa nainen! Lapsikin rauhoittuu, kun sinä pysyt rauhallisena. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta et oikeasti voita mitään sillä, että kiihdytät itsesi ja annat itsesi kiihtyä. Ota rauhallisesti. Ja kiirettä pois.
Mulla itsellä oli hirvittävän vittumainen raskaus, aamupahoinvointi, koululainen laitettavana kouluun, itkuinen ja usein liian aikaisin herännyt taapero, yks kakalla, yks huusi ruokaa ja äiti istui keittiön lattialla kun meinasi laatta lentää.. Siinä oli jo tekemistä ja hormonit sai vielä pinnan kireälle. Mieskin oli ihan paskapää aina..:D
Varaa aikaa, syö hyvin, luovu ylimääräisestä, ole johdonmukainen, mieti taistelusuunnitelma valmiiksi ( meikkauksen ajaksi lastenohjelmaa, rusinoita yms) ja ei voi mitään, niiden täytyy oppia odottamaan. Ja noita ikiä tulee ja menee.. Varsinkin tempperamenttisimmillä kavereilla!;)
Ja oikeasti, voin luvata et äkkiä se menee ja olo helpottaa. Mut älä ota liikaa kiirettä ja paineita. Nyt täytyy osata rauhoittua, ettei kärähdä vallan kiinni.
Kiitos tästä tsemppauksesta!
Ihan itku tuli :') Oli niin nappiin!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei hän tietenkään viihdy hetkekäkään yksin jos olet totuttanut hänet siihen että huutamalla äiti ryntää heti katsomaan mikä on hätänä. Melkein kaikissa tapauksissa näin, joskus tietysti voi olla jotain vikaakin. Mutta aika usein vanhemmat ovat kuitenkin itse aiheuttaneet sen, ettei lapsi viihdy hetkeäkään yksin.
Tässä ollaan menty miehen kanssa metsään.
Vauvasta asti itkuun on reagoitu välittömästi. Meillä ei siis juurikaan itketty.
Hän ei ole tottunut odottamaan.. ja on saanut itkulla/huudolla tahtonsa läpi välittömästi. :(Osaamme varmasti toisen kohdalla toimia monessa asiassa toisin.
Ap
Vauvan itkuun kuuluukin reagoida, mutta nyt on tullut tapperolle älyä lisää ja on hoksannut että saa heti huomioon itseensä huutamalla, ette te vielä niin kamalasti metsään ole menneet, lapsihan on vasta reilun vuoden ikäinen, nyt vain ryhdytte laittamaan rajoja, äkkiä lapsi niihin sopeutuu, ei hätää :) Ja jotku lapset ovat vaativampia kuin toiset, ehtivät sählätä vaikka mitä, vaikka kuinka olisi jämäkkänä ja kokeilevat uudelleen ja uudelleen ja joskus jopa ihan tarkoituksella ärsyttävät ja hakevat reaktiota aikuisista.
T: Lastenhoitaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole väittänytkään ettei minussa olisi vikaa.
Teen paljon töitä asenteeni kanssa lastani kohtaan, jotta ymmärtäisin tätä taaperoa.Mutta uskokaa vain, hän on monien tuttujen lapsiin verrattuna todella vaativa tapaus!
Huomiotakin on annettava joka ikinen sekuntti, yhtään ei viihdy yksin.Olen väsynyt, osittain rikkonaisten öiden takia mutta suurimmaksi osaksi tämän raskauden takia. Muutimme juuri uudelle paikkakunnalle, se toi lisää stressiä. Ajattelin että otan puheeksi neuvolassa ja yritän tosiaan nyt ajatella että tämä on vain vaihe. Rankka sellainen.
Minä kestän kyllä kritiikkiäkin! Tämä on ensimmäinen lapsi, olen varmasti osasyy siihen että hän käyttäytyy miten käyttäytyy. En ole ehkä osannut toimia oikein, mitä se sitten onkin..
Halusin kai kuulla että tästä voisi selvitä vaikka onkin rankkaa. Ja nyt tuntuu että sain paljon pohdittavaa, ideoita ja tukea.Ap
Jep. Nyt vaan koita jaksaa nainen! Lapsikin rauhoittuu, kun sinä pysyt rauhallisena. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta et oikeasti voita mitään sillä, että kiihdytät itsesi ja annat itsesi kiihtyä. Ota rauhallisesti. Ja kiirettä pois.
Mulla itsellä oli hirvittävän vittumainen raskaus, aamupahoinvointi, koululainen laitettavana kouluun, itkuinen ja usein liian aikaisin herännyt taapero, yks kakalla, yks huusi ruokaa ja äiti istui keittiön lattialla kun meinasi laatta lentää.. Siinä oli jo tekemistä ja hormonit sai vielä pinnan kireälle. Mieskin oli ihan paskapää aina..:D
Varaa aikaa, syö hyvin, luovu ylimääräisestä, ole johdonmukainen, mieti taistelusuunnitelma valmiiksi ( meikkauksen ajaksi lastenohjelmaa, rusinoita yms) ja ei voi mitään, niiden täytyy oppia odottamaan. Ja noita ikiä tulee ja menee.. Varsinkin tempperamenttisimmillä kavereilla!;)
Ja oikeasti, voin luvata et äkkiä se menee ja olo helpottaa. Mut älä ota liikaa kiirettä ja paineita. Nyt täytyy osata rauhoittua, ettei kärähdä vallan kiinni.Kiitos tästä tsemppauksesta!
Ihan itku tuli :') Oli niin nappiin!Ap
Ei mitään. Mulla on itsellä tuollainen kultipoika, joka kulkee mun perässä ja rääkyy, menettää usein hermonsa kun pitäisi tehdä ruokaa tai just kun meikkaan tms.
Ja se on mun kuopus, eli kolmesta kokemus ja minäkin oon välillä ihan helisemässä hänen kanssaan!:D Ei auta muuta kun koittaa keksiä hetkeksi jotain ja sitten jatkaa. Usein se kitinä johtuu väsymyksestä.
Mut kyllä me selvitään kun otetaan rauhassa ja muista ottaa aikaa itsellesi.. Jätät sitten muksun mummulle tai vaarille tai isälle ja oot välillä ihan rauhassa. Niitä hetkiä tarvitsee varsinkin kun on sellainen vähän vaativampi kaveri. Sain itse vedettyä itseni kiireellä melko piippuun, ennenkuin tajusin esim. jäädä tässä takaisin kotihoidontuelle. Koitin selvitä vähän liian monesta asiasta ja olla supernainen. Aina kiire jonnekin ja hermo kireellä. Ja raskausaika on ihan outo olotila, ei siinä ihminen ole oma itsensä millään lailla.
Tuo oli kyllä rankkaa aikaa. Tuolla joku kirjoitti että se unohtuu. Ei se unohdu jos on ollut vaativa lapsi.
Esikoinen oli suht helppo ja hänen taaperoaika oli ihan ok vaikka hän olikin vilkas.
Seuraava oli jotain ihan muuta.. Hän vaan määrätietoisesti meni ja teki ja oli niin nopea ettei sitä voinut edes käsittää. Joka paikkaan kiipesi ja kaiken levitti mitä eteensä sai. Ei mitään vaarantajua edes.
4 vuotiaana selvisi että hänellä oli erittäin huono näkö ja silmälasit saatuaan meno vähän rauhoittui ja tapaturma-alttius pieneni.
Vuosi siitä eteenpäin hän sai adhd lääkityksen ja voi sitä auvoista arkea. Se lääke pelasti meidän perheen! Siitä pari vuotta niin sai vielä autismi diagnoosin.
Kolmannen taaperoaika oli mukava ja helppo. Vaikka toki tuo ikä on aika raskas kyllä tavallistenkin lasten kanssa mutta kyllä se oli erityislapsen kanssa jotain aivan järkyttävää. Että sympatiat ap;lle, rankkaa on jos on haastava lapsi. Mutta hän kasvaa ja elämä helpottuu kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enkä mä usko, että olette mitään väärin tehneet. Esikoiselle on aina aikaa ja kitinöihin ja itkuun tietysti reagoidaan. Toiset lapset vaan on kitisevämpiä eikä sille oikein mitään voi.. Se on heidän tapansa toimia. Sitä voi aina koittaa hillitä, mut äkkiä käy sitten niin että nämä lapset joutuu pitelemään itseään, eikä sekään ole heidän luonnolleen tai psyykkeelleen terveellistä ( koitettu on) ja lapsi alkaa nopeasti voida pahoin. Aika ja hermot, ja se että hermot pitää ja on aikaa huomioida sitä " vaativaa" lasta niin se vaatii ihan aikaa, siis oikeasti kiireettömyyttä, en tarkoita nyt mitään odottelua, että " jokin ikä" menee ohi. Jotkut muksut vaan on sellaisia..
On ikävää katsella toisten viilipyttyjä, kun oma on räiskyvä ja jatkuvasti ajatella, että on itse tehnyt jotain väärin tai lapsessa on vikaa.. Ei varmasti ole!!!
Meillä 12kk ja ihan sama meno:) onneks pääsee takaisin töihin lepäämään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän todellakin tunteen. Meillä yliaktiivinen poika oli 1 v 6 kk, kun pikkusisko syntyi. Raskauden viimeiset kuukaudet olivat aivan kamalia, kun oli niin puhki ja poikki, ja poitsu roikkui milloin verhoissa, milloin taas pomppi pöydällä ja pää edellä alas, ja olipa joskus jossain nurkassa kolossa pää alhaalla ja jalat vain potkivat ilmassa. Huh huh, aika menoa oli. Liikkeessä oli koko ajan, mutta ei sitten minkäänlaista varovaisuutta tai järkeä päässä. Nykyään on ihana 3-vuotias, jolla kuitenkin epäillään ADHD:ta. Päiväkodissa on ongelmia keskittymisen kanssa ja sosiaaliset taidot ovat heikot. Muuten erittäin fiksu tapaus. (Tämän tarkoituksena ei ole pelotella, että oma lapsesi olisi samanlainen - voi aivan hyvin olla muuten vain vilkkaampi ja vaativampi tapaus, joka paranee itsestään.)
Itse tein silloin pojan ollessa pieni niin, että laitoin pojan syöttötuoliin istumaan piirrettyjen eteen silloin, kun minun oli pakko tehdä jotain tai olin ihan oikeasti niin poikki, etten kestänyt enää. Teet elämästäsi helpompaa, kun asennat lapsilukot kaikkiin keittiön laatikoihin ja kaappeihin. Lapsiportit sellaisiin paikkoihin, joihin et halua lapsen pääsevän ollenkaan (vaikka omani kyllä oppi kiipeämään noiden yli parissa päivässä...)
Äläkä välitä suurimmasta osasta tähän ketjuun kirjoitetuista viesteistä pätkän vertaa - ne on kirjoittanut ihmiset, joilla ei ole vaativaa, aktiivista lasta, joten he eivät tiedä mistä puhuvat. Itsekin ihmettelin aiemmin mitä olemme vanhempina tehneet väärin, mutta en ihmettele enää, koska kuopus on taas aivan toisenlainen, rauhallinen lapsi, jonka kanssa tuollaisia ongelmia ei ole ollut ollenkaan.
Aijai, teillä onkin sitten uhmavuosi ja vauvavuosi yhtä aikaa. Todellakin toivon että vauva on helppo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän lapset on 4, 2 ja 2kk. Esikoinen ollut aina todella temperamenttinen ja symppaan kyllä kaikkia jotka temperamenttisen lapsen omaavat sillä sellainen vaatii vanhemmilta kekseliäisyyttä, oveluutta ja pitkää pinnaa. Temperamenttisen taaperon laitto syöttötuoliin odottelemaan on ihan vihoviimeinen asia mitä kannattaa tehdä! Sen sijaan otat mukaan vessaan kun meikkaat ja annat sille jotain tutkittavaa esim. puuterihuisku, pari topsia korviin tungettavaksi, hammasharjan tai annat vaikka lotrata veden kanssa. Aamupalaa tehdessä annat vaikka kulhon/kattilan ja kauhan jolla "kokata" tai rummutella. Voit myös ottaa lapsen mukaan ruoanlaittoon esim. annat harjoitella voileivän voitelemista. Ja ennenkaikkea tee kodista lapselle niin turvallinen, ettei sun tarvitse koko ajan stressata missä se on ja mitä tekee!
Meillä isällä on ADHD, ehkäpä poika siis tullut isäänsä että vilkas on.
Ap
Jep. Nyt vaan koita jaksaa nainen! Lapsikin rauhoittuu, kun sinä pysyt rauhallisena. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta et oikeasti voita mitään sillä, että kiihdytät itsesi ja annat itsesi kiihtyä. Ota rauhallisesti. Ja kiirettä pois.
Mulla itsellä oli hirvittävän vittumainen raskaus, aamupahoinvointi, koululainen laitettavana kouluun, itkuinen ja usein liian aikaisin herännyt taapero, yks kakalla, yks huusi ruokaa ja äiti istui keittiön lattialla kun meinasi laatta lentää.. Siinä oli jo tekemistä ja hormonit sai vielä pinnan kireälle. Mieskin oli ihan paskapää aina..:D
Varaa aikaa, syö hyvin, luovu ylimääräisestä, ole johdonmukainen, mieti taistelusuunnitelma valmiiksi ( meikkauksen ajaksi lastenohjelmaa, rusinoita yms) ja ei voi mitään, niiden täytyy oppia odottamaan. Ja noita ikiä tulee ja menee.. Varsinkin tempperamenttisimmillä kavereilla!;)
Ja oikeasti, voin luvata et äkkiä se menee ja olo helpottaa. Mut älä ota liikaa kiirettä ja paineita. Nyt täytyy osata rauhoittua, ettei kärähdä vallan kiinni.