Miten sinä opit laittamaan ruokaa?

Vanhempien ja isovanhempien ruuanlaittoa seurailemalla ja heidän kanssaan kokkailemalla, peruskoulun kotitaloustunneilla ja sitten kun jäin yksin asumaan  niin yllättävän paljon oppii kun itse tekee. Yrittämisen ja erehtydyksen kautta. Olen nykyään mielestäni ihan semihyvä kokki, mutta tietty edelleen saatan soittaa äitille/mummolle ja kysyä jotain ruuanlaittoon liittyvää, jos joku askarruttaa. 

Ammattikurssilla, jossa opettaja sanoi melkein joka päivä olevansa kyllästynyt meihin, oli hän silti oikeudentajuinen ja tykkäsimme hänestä.

Kotona ei opittu yhtään mitään.

Ruoanlaitto on mielestäni hauskaa.

Ymmärrän hyvin heitä jotka ovat saaneet negatiivista käsitystä, opin positiivisesti, ei se niin vaikeaa ole, kaikkeen oltava tuntuma.

Vasta kun perustaa oman kodin voi oppia pitämään.

Vierailija kirjoitti:

kaltaisiani potut+ liha-tason kokkeja?

Sinullahan menee ihan hyvin, jos osaat valmistaa lihasta ruokaa. Mun liharuokakokeilut päätyy yleensä roskiin.  

Haukkumiset muistaa aina, möhläykset pitää ymmärtää.

Meillä  kotona ei paljoa tehty lämmintä ruokaa, joten olin aika ummikko ruuanlaitossa. Muutin pois kotoa 17v ja opin yrityksen ja erehdyksen kautta ja perusasiat opettelin keittokirjasta. Kai mä oon ihan kelpo ruuanlaittaja, en kylläkään arkisin nauti siitä suuremmin, eriasia on jos teen lapsille tai ystäville jotain spesiaalia.

Oikeastaan innostus lähti siitä, että oon aina tykännyt ruuasta ja syömisestä ja esim. matkoilla jo pienestä pitäen tykkäsin kokeilla uusia makuja. Kotona myös aina ollut hyvää ruokaa. Jotenkin sitä sitten itsekin innostui sitä kautta hirveesti ruuanlaitosta etenkin kun muutti pois kotoa. Halusin saada silloinkin hyvänmakuista ja vaihtelevaa ruokaa. Aloin vaan tekemään ja kokeilemaan. Paljon kehittelin omiakin reseptejä. Rakastan myös katsella kaikkia ruokaohjelmia ja selata ruokakirjoja inspiraatioksi. Jännä kyllä, kuinka paljon ihmisillä vaihtelee suhtautuminen ruuanlaittoon. Joillekin se on vaan pakollinen paha ja ruoka pelkkää polttoainetta. Mulle taas paljon enemmän. Ruuanlaitto on rakkain harrastukseni ja tavallaan rentoutumiskeinokin.

Kotona asuessani en saanut osallistua ruoanlaittoon, olisin halunnut oppia tekemään kastikkeet ja keitot jne. Muutin pois kotoa 20 vuotta sitten, opettelin tekemään kotiruokia ohjeiden mukaan.

Tein virheitä aikoinaan kokatessa, mutta nykyään olen taitava kokki. :D Myös perinneruoat sujuvat ja kaikki perusruoat (makaronilaatikko, keitot, karjalanpaisti, osaan myös leipoa jne).

Onneksi olen opetellut tekemään ruokaa, siinäkin säästää rahaa joka kuukausi! :) N38

Muistakaa antaa positiivista palautetta kotona.

Meitä lapsia ei päästetty ruuanlaiton äärelle kotona. Äiti ei halunnut ja jaksanut opettaa. Sitten muutin opiskelemaan kauas kotoa omilleni ja opettelin pikkuhiljaa laittamaan eri ruokia. Mummi opetti joskus myöhemmin tekemään kaalikääryleitä, kaiken muun olen itse opetellut. Muutin yhteen mieheni kanssa päälle kolmikymppisinä, hän oli myös itse oppinut. Minä hoidan meillä uuniruuat ja puurot ja kiisselit, mies pihvit ja ruokakeitot.

Kotona opin jotain, joskaan en paljoa, ja sitten peruskoulun jälkeen catering-linjalla opin sitten kunnolla.

Olin nuorena tosi nirso ja laiha. Äitini ei ollut kummoinen kokki, mutta isoäitini oli, ja hän opasti minut mielellään ruoanlaiton saloihin, ja opetus lankesi hedelmlliseen maaperään.

Aloin jo yläasteella tehdä isoimman osan viikon ruoistamme, koska näin tiesin mitä söin, ja äidilleni tuo järjestely sopi erinomaisen hyvin!

Hurmasin tulevan mieheni kokkaustaidoillani, ja vuosien myötä ruoanlaitosta (ja viineistä!) on tullut meille yhteinen ja rakas harrastus!

En juuri osallistunut ruoan laittoon kotona. Äitini keittiöön en ollut tervetullut. Opiskelemaan muutettuani elin ruskistetulla jauhelihalla ja keitetyillä perunoilla aika pitkään, kunnes vaihdoin jauhelihan nakkeihin. Niitäkin söin aika pitkään, sitten syötiin muutama kuukausi tonnikalaa.

Kun sain lapsen, jäin vuodeksi kotiin ja ehdin kokatakin. Iso oivallus oli, että keittokirja toimii vähän samoin kuin kemian labran työohjeet: luetellaan ainekset ja sitten tehdään ohjeen mukaan. Silloin opin paljon. Lasten kasvaessa tulin kokeilunhaluisemmaksi ja kokemuksen karttuessa rohkeammaksikin. Nykyisin olen tosi hyvä kokki. Kemian opinnoista on muuten ollut hyötyä myös keittiössä.

Kotona piti/sai osallistua ruuan laittoon jo lapsena ja sama homma mummulassa hoidossa ja lomia viettäessä. Sillä erotuksella, että kotona oli normaali sähköliesi ja mummulassa sekä mökillään puuhella. Kesälomien ajan olimme usein veljien kanssa keskenämme kotona ja alle 10v tein jo päivälliset meille. Olen aina ollut innokas kokkaamaan ja leipomaan, kai se tulee vähän verenperintönä :).

Koulun kotitaloustuntien alkaessa osasin jo peruskokkauksen ja siellä opin vielä lisää. Omilleni muutettuani on tullut kokkailtua muutakin kuin peruskotiruokaa ja sovellettua reseptejä kulloistenkin kaapissa olevien ainesten mukaisesti. Mikään huippukokki en ole ja paljon on vielä kokeilematta ja oppimatta. Nyt pikkulasten äitinä ei oikein aika tahdo riittää erikoisuuksiin ja leipomisiin.

Minulla oli syömishäiriö, josta selviydyttyäni oli pakko kiinnostua ruoasta toisella tavalla.

Katselin ruokaohjelmia sekä pläräsin ilmaisia ruokalehtisiä. Olen visuaalinen ihminen ja tykkäsin aluksi katsella kauniita annoksia. Jotenkin sitä kautta sain herätettyä terveen kiinnostuksen ruokaa kohtaan.

Ja kun pakko on syödä, niin mieluummin syön hyvää ruokaa. Aloitin helpoilla laatikkoruoilla ja jauhelihavariaatioilla. Vaihtelu oli tärkeää, jotta ruoka ylipäätään maistui.

Tarjosin tekeleitä joskus muille ja kun kiitosta tuli, niin se entisestään patisti oppimaan vielä paremmaksi kokiksi. Täydellisyyden tavoittelua siis edelleen, mutta toisella tavalla.

Telkkarista. Yhteen aikaan kokkiohjelmia tuli paljonkin. Vähän yhdestä ohjelmasta, jotain toisesta. Ei tarkkoja reseptejä, mutta opin yleistuntuman. Hyvät raaka-aineet pitää olla.

Ja myös sen, että aina monimutkaisin ei ole paras.

Kun  muutin kotoa opiskelemaan niin mutsi oli pakannut muuttolaatikkoon jonkun "kokkaaminen uusavuttomille"-tyylisen opuksen ja siitä se sitten lähti kun alkuhuuman jälkeen alkoi kalja-pakastepitsalinjalla eläminen kyllästyttää. Sittemmin olen käynyt mm. kansalaisopiston kokkauskursseilla ja ulkomailla reissatessa yleensä tarttuu joku paikallisen keittiön antimiin keskittyvä kirja mukaan. Nykyisin kokkailu onkin rakas harrastus eikä vain pakkopullaa mikä pitää hoitaa, että saa ruokaa pöytään.

M36

Ravintolakoulussa ja loput itse kokeillen.