Olen todella katkera siitä, että äiti opetti minulle, että minusta ajatellaan pahaa

Anna jo meillekin armoa. Lupasit lopettaa perheesi raastamisen näillä jutuilla, anna armo meillekin.

Kumman hiljaista tällä paskapalstalla aiheesta, jossa on pitkiä ketjuja bloggaajista tms. ajatellen heistä pahaa. Onkohan se bloggaajien itsetunto, vai mikä siellä hiertää, että saa haluamaan ruotia kaikki heidän asiansa? Tasoitusta, ikään kuin? "Jos olet hyväitsetuntoinen, kestätkin tämän mun oksun"?

Vierailija kirjoitti:

Anna jo meillekin armoa. Lupasit lopettaa perheesi raastamisen näillä jutuilla, anna armo meillekin.

Raastanko mä perhettäni tällä? Kui?

Tiedän tunteen. Hyvänä puolena on se, että tarpeeksi kun sinusta oikeasti ajatellaan tai sanotaan pahaa, ei se enää tunnukaan tärkeältä. Aivan sama mitä muut miettivät. Kehitä itsellesi vähän suojamuuria!

Niin tai näin, olet sinä oman onnesi seppä. Olikin vaikea lapsuus, niin enää ei kannata vierittää sitä syytä äitisi niskoille. Hyväksy, anna anteeksi ja huomaa että sinua ei ikuisesti olla kahlittu menneisiin. Olet joka hetki vastuussa siitä miten sinun nykyhetkesi sujuu. Ja on totta että jos lähetät sellaista viestiä ympärillesi, että minusta ei varmaan tykätä, kutsuu se myös paikalle niitä kiintiö ääliöitä jotka tarttuvat tuohon vaikutelmaan ja käyttävät sitä huvinaan.

Kehitä positiivisempaan suuntaan "minä vastaan maailma"-asennetta kuten tässä ketjussa on sanottu. Kaikki ihmiset luultavasti ajattelevat kaikista muista pahaa, puhuvat pahaa ja kyräilevät toisiaan kuitenkin epävarmoina siitä, että tekeekö tuo toinenkin niin.

Pelko pois. Muut ovat tasan yhtä epävarmoja kuin sinäkin, mutta useimmat osaavat peittää sen. Kun tarkkailee ihmisiä huomaa tämän, suhtautuu heihin toisella tavalla ja on helppoa antaa heillekin anteeksi.

Suomalaisella (vai onko tämä yleisinhimillistä?) lastenkasvatuksella on pitkät juuret siinä ajattelussa, että "älä nyt tuollainen ole, mitä muutkin ajattelee?" ja "saa hävetä sinun puolestasi" jne. Uskon, että tämä on erityisen painottunutta suomalaisessa kulttuurissa, ja ehkä ylipäätään peruja pienissä yhteisöissä elämisestä.

Häpeäalttiushan on sinänsä hyödyllinen kognitiivinen mekanismi, jonka tarkoitus on ennaltaehkäistä virheitä ja vahinkoja yhteisön edessä. Häpeä voi kuitenkin olla (saadun kasvatuksen tai muiden kokemusten myötä) ylikorostunut mekanismi ja pahimmillaan "harhainen", väärin toimiva ja kattaa koko ihmisen persoonan. Ylikorostuneessa häpeässä ihminen ei häpeä ainoastaan vahinkoja, joita on tehnyt, vaan myös ominaisuuksiaan, joihin hänellä ei ole ollut osaa eikä arpaa.

Häpeää ei tule sekoittaa syyllisyydentunteeseen, joka taas on moraalinen tunne. Syyllisyydentunne aktivoituu, jos ihminen on tehnyt jotain väärin enemmän tai vähemmän tarkoituksellisesti. Häpeän tunne aktivoituu, jos ihminen on epäonnistunut muiden edessä.

Molemmat mekanismit ovat tarkoituksenmukaisia sinänsä. Molemmat voivat kuitenkin olla ylikorostuneita. Usein ne myös sekoitetaan keskenään.

Tajuan kyllä itsekin, että on olemassa ihmisiä(ihmisryhmiä) joista ajattelen pahaa, mutta olen huomannut, ettei se hetkauta näitä ihmisiä yhtään. En myöskään ole sen tyyppinen, että teen aloituksia näistä ihmisryhmistä nettiin tai töissä tai muissakaan yhteyksissä tee heille selväksi, mitä ajattelen heistä. Koitan pikemminkin kiertää heidät.

Täällä on juuri ketju, jossa köyhä valittaa, miksei rikas voi olla hänen ystävänsä. Kuitenkin köyhien on ikään kuin hyväksyttävää ajatella pahaa rikkaan ystävänsä rahoista. Toisin päin asia ei ole hyväksyttävää ystävyyssuhteessa (enkä kyllä sitä kaipaakaan). Mutta silti rikkaan pitäisi vain hymistellä köyhän katkeruudelle ollakseen "hyvä ihminen".

ap