Miksi se on joillekin niin hankala ymmärtää että ihminen voi joutua ahdinkoon täysin ilman omaa syytänsä?

Vierailija kirjoitti:

Survivalisti kirjoitti:

Miten tuo tapahtuu, jos kuuluu kassaan, vakuutukset on kummossa, on säästäväinen eikä takaa muiden lainoja?

Mielikuvituksen puutetta? Annanko esimerkin? Liukkaalla kelillä muu perheesi ajaa kolarin ja kuolee. Vain sinä jäät henkiin, koska halusit omista syistäsi jäädä kotiin. Työpaikallasi alkaa yt:t. Saat potkut. Ala sellainen, että uusi työpaikka ei vain  löydy. Uuden karkeasta omakotitalosta on vielä velkaa 180 000 euroa. Matala korkotaso ei enää helpota lainan maksua, vaan korot nousevat pilviin. Sairastut siinä rytäkässä itsekin, jos et muuhun niin depressioon. Ei siinä kassat ja vakuutukset paljon auta.

Vakuutus maksaa lainan toisen kuoltua? Liiton rahoilla muutama vuosi? Opiskelemaan? Ulkomaille? Voi myös opiskella esim siivoojaksi/hoitajaksi/rekkakuskiksi..

Homeasunnon ostaminen on kanssa ihan kiva loukku. Moni on sen kanssa sairastunut itse ja lapset myös ja sitten velkaantunut kun on yrittänyt maksaa niitä asunnon velkoja ja vuokra-asuntoa samaan aikaan ja joutunut vaikeuksiin. Sitä kun ei saa yleensä edes myytyä.

Kuka tahansa voi kohdata suuria vaikeuksia, raha tai koulutus ei suojaa niiltä.

Kyse on siitä miten vaikeuksista yrittää selvitä, sotkeeko asiansa esim. alkolla vielä vaikeammaksi.

Vierailija kirjoitti:

Survivalisti kirjoitti:

Miten tuo tapahtuu, jos kuuluu kassaan, vakuutukset on kummossa, on säästäväinen eikä takaa muiden lainoja?

Jaa. Noinko luulet?

Entäpä, jos vaikka joudut työttömäksi viisikymppisenä? Luuletko, että uusi työ on otettavissa noin vain?

Viisikymppisellä on niin rautainen ammattitaito ja kaiken järjen mukaan velaton tai lähes velaton asuntokin jo alla, että oman firman perustaminen ja yksityisenä ammatinharjoittajana/konsulttina toimiminenkin jo takaa merkittävästi paremman tulotason kuin jonkun renkinä raataminen. Yleensä vielä irtisanomisaikakin on todella pitkä, jolloin asiakkaita ehti rauhassa hankkimaan ennen kuin edes tarvii miettiä raha-asioita.

Potkuthan on likimain lottovoitto viiskymppiselle. Jos siis viitsii ottaa ohjat omiin käsiinsä.

Ei kyllä ahdinkoon joudu TÄYSIN ilman omaa syytään. Aina pitää varautua. Laina ja asunto pitää mitoittaa sen mukaan mihin on varaa joka tilanteessa eikä sen mukaan että sen on oltava parempi kuin kavereilla. Rahaa pitää jäädä myös säästöön. Vakuutukset täytyy mitoittaa oikein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Survivalisti kirjoitti:

Miten tuo tapahtuu, jos kuuluu kassaan, vakuutukset on kummossa, on säästäväinen eikä takaa muiden lainoja?

Mielikuvituksen puutetta? Annanko esimerkin? Liukkaalla kelillä muu perheesi ajaa kolarin ja kuolee. Vain sinä jäät henkiin, koska halusit omista syistäsi jäädä kotiin. Työpaikallasi alkaa yt:t. Saat potkut. Ala sellainen, että uusi työpaikka ei vain  löydy. Uuden karkeasta omakotitalosta on vielä velkaa 180 000 euroa. Matala korkotaso ei enää helpota lainan maksua, vaan korot nousevat pilviin. Sairastut siinä rytäkässä itsekin, jos et muuhun niin depressioon. Ei siinä kassat ja vakuutukset paljon auta.

Vakuutus maksaa lainan toisen kuoltua? Liiton rahoilla muutama vuosi? Opiskelemaan? Ulkomaille? Voi myös opiskella esim siivoojaksi/hoitajaksi/rekkakuskiksi..[/quote

Tuota juuri tarkoitin.

Se on pelkoa ja heikkoutta. Kielletään koko asian olemassaolo, jolloin sitä ei tietenkään voi tapahtua itselle. Rohkeat ja henkisesti vahvat ihmiset kykenevät myöntämään itselleen tällaisen mahdollisuuden olemassaolon, mutta pystyvät silti elämään elämäänsä tämän epävarmuuden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Homeasunnon ostaminen on kanssa ihan kiva loukku. Moni on sen kanssa sairastunut itse ja lapset myös ja sitten velkaantunut kun on yrittänyt maksaa niitä asunnon velkoja ja vuokra-asuntoa samaan aikaan ja joutunut vaikeuksiin. Sitä kun ei saa yleensä edes myytyä.

Hometaloa on todella vaikeaa ostaa jos on ottanut asioista selvää ja palkannut riitävät ulkopuoliset avut. Hometta ei voi esiintyä kuin tietyn tyyppisissä rakenteissa tai suurten vahinkojen yhteydessä, jolloin on suht yksinkertaista rakennepiirroksista selvittää ammattimiehen kanssa mahdolliset riskirakenteet ja syynätä ne läpi tarkkaan ennen talon ostoa.

Kerros/rivitalojen osalta ehkä riski on suurempi, en osaa sanoa?

Vierailija kirjoitti:

Ei kyllä ahdinkoon joudu TÄYSIN ilman omaa syytään. Aina pitää varautua. Laina ja asunto pitää mitoittaa sen mukaan mihin on varaa joka tilanteessa eikä sen mukaan että sen on oltava parempi kuin kavereilla. Rahaa pitää jäädä myös säästöön. Vakuutukset täytyy mitoittaa oikein.

Tottakai pitää mitoittaa oikein, mutta kyse onkin siitä kun olosuhteet romuttavat ne kaikki vaivalla laaditut mitoitukset. Heh. Ihanko tosiaan jotkut autaasti uskovat että suunnittelulla ja varautumisella ehkäistään pahat asiat? Herttaista :)

Bautismo de Fuego kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Survivalisti kirjoitti:

Miten tuo tapahtuu, jos kuuluu kassaan, vakuutukset on kummossa, on säästäväinen eikä takaa muiden lainoja?

Jaa. Noinko luulet?

Entäpä, jos vaikka joudut työttömäksi viisikymppisenä? Luuletko, että uusi työ on otettavissa noin vain?

Viisikymppisellä on niin rautainen ammattitaito ja kaiken järjen mukaan velaton tai lähes velaton asuntokin jo alla, että oman firman perustaminen ja yksityisenä ammatinharjoittajana/konsulttina toimiminenkin jo takaa merkittävästi paremman tulotason kuin jonkun renkinä raataminen. Yleensä vielä irtisanomisaikakin on todella pitkä, jolloin asiakkaita ehti rauhassa hankkimaan ennen kuin edes tarvii miettiä raha-asioita.

Potkuthan on likimain lottovoitto viiskymppiselle. Jos siis viitsii ottaa ohjat omiin käsiinsä.

Toivon, että pääset kokeilemaan ehdotustasi esimerkiksi saatuasi syövän vuoksi potkut yt-neuvotteluissa. :) 

Mulla oli kymmeniä tuhansia euroja säästössä. Kuuluin kassaan. Pidin huolta terveydestäni. Tein kaiken oikein. Varauduin.

Mutta sitten tuli syöpä, tuli syöpä uudestaan ja vielä kolmannenkin kerran. Tässä nyt odotellaan, että mitä seuraavaksi. Kaikki on mennyt. Terveys, työ, säästöt. Tulis nyt jumalauta neljännenkin kerran se vitun syöpä niin pääsis tästä kaikesta paskasta.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli kymmeniä tuhansia euroja säästössä. Kuuluin kassaan. Pidin huolta terveydestäni. Tein kaiken oikein. Varauduin.

Mutta sitten tuli syöpä, tuli syöpä uudestaan ja vielä kolmannenkin kerran. Tässä nyt odotellaan, että mitä seuraavaksi. Kaikki on mennyt. Terveys, työ, säästöt. Tulis nyt jumalauta neljännenkin kerran se vitun syöpä niin pääsis tästä kaikesta paskasta.

Tuo on kyllä väärin että joillekin sattuu niin huonot kortit. Ja sitten jotkut vielä kuittailevat että oma syy, olisit ollut neuvokkaampi. Jooh.

Mulla on lähipiirissä ihminen, joka on sitä mieltä että kaikkien kaikki on niiden oma vika, hänen onnensa on hänen ansiota, jos kaikki eläisivät niinkuin hän, kaikilla menisi hyvin. Hän ei auta ketään, tietenkään, koska jokaisen pitää pärjätä omillaan, aina. Hän halveksuu köyhyttä, pakolaisia, erilaisia, heikkoutta jne. Hän on kuin yllättävän moni tällä palstalla toisia paheksuja ja tuomitseva kirjoittaja. 

Ja, hän on lähes empatiakyvytön, rakkaudeton, yksinäinen, narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä ihminen. JOka kerta kun tällä palstalla joku väheksyy toisen ahdinkoa, minulle tule mieleen tämä läheiseni ja ajattelen että vio raukkaa, kun ei tiedä mitä on tekemässä. En ole onnettomampaa, henkisesti köyhempää typerystä tavannut kuin tämä läheiseni. Että eipä ole kuvitelmat kovinkaan korkealla näistä tämänkään palstan kirjoittelijoista. Kammottavaa on se, että täällähän kirjoittaa aika paljon äitejä- siis todella moni lapsi kasvaa narsistisesti häiriintyneen, empatiakyvyttömän äidin lapsena. 

Ja juu, kaikki alkaa lapsuudesta. MIllaiset eväät saa vai saako mitään, ja mitä se on suhteessa omiin lahjoihin ja temperamenttiin. Moni saa lapsuudenperinnöksi todella huonot kortit. Usein ne huonot kortit kutsuvat luokseen lisää huonoja asioita kun omanarvontunto ja ihmissuhdetaidot ovat huonot. Jotta lapsuudessa alkaneen huonon ketjun saisi katki, tarvitsisi sattua monta hyvää sattumaa, kohdata oikeita ihmsiä, osata itse hakeutua oikeisiin paikkoihin, saada hyvää terapiaa, taloudellista apua jne. No näitä kaikkia heikennetään kiihtyvää tahtia, jotta ne jotka ovat sinne pohjalle syntyneet, siellä myös pysyvät. Toinen asia on se, että hyvinkin alkaneen elämän voi raunioittaa sairaus, lapsen sairaus, ero, eroa seuranneet ongelmat ja huoltajuusriidat, lainoihin ja omistusasuntoihin liittyvät ongelmat, työttömyys (ja niitä työpaikkoja EI OLE KAIKILLE, jonka lisäåksi työssäoloehdot ja palkat heikkenevät koko ajan). Muutama tuollainen päällekäin, niin ihminen voi olla syvästi masentunut ja työkyvytön. Kaikkien vanhemmat eivät auta, kaikilla ei ole turvaverkkoa, toisiin ihmisiin ei voi vaikuttaa, eikä kaikilla ole varaa vakuutuksiin, kaikilla ei ole kuukausipalkkaa, ei kesälomia, ei työterveyttä. Itsestäänselvää hyvinvointia on tarjolla yhtä harvemmalle. 

MIelikuvat siitä, että huonoon osaan joutunut ihminen olisi alkoholiongelmainen, mielenterveyshäiriöinen typerys kertovat vain kuvittelijan surkean suppeasta ymmärryksestä. Ikävä kyllä tänä päivänä kun kaikki saavat äänensä kuuluviin, nämä typerykset pitävät isointa ääntä. 

Survivalisti kirjoitti:

Miten tuo tapahtuu, jos kuuluu kassaan, vakuutukset on kummossa, on säästäväinen eikä takaa muiden lainoja?

Tuttavaperheelle kosahti samaan aikaan hometalo, työttömyys, vakava sairastuminen ja erinäisiä pienempiä ongelmia. Kyllä siinä äkkiä olivat helisemässä kun lähti yhtä aikaa alta koti, työ ja terveys. Säästöt kului äkkiä, vaikka tulikin kelakorvauksia yms.

Minäpä kerron.

Olin lapsena kaltoinkohdeltu. Jatluvaa lyttäämistä, pienempänä aivan perusasioiden laiminlyömistä, muistuttamista siitä että minua ei ollut haluttu.

Jouduin lähtemään alaikäisenä kotoa, koska Pohjanmaane bible beltillä asuvat vanhempani eivät hyväksyneet minua. Tuolloin ei tunnettu lastensuojelua sellaisena kuin nyt, joten jäin omilleni ja hankin opintolainaa huonekalut jne. Eipä ollut ymmärrystä vakuutusten ottamiseen siinä tilanteessa.

Minut pahoinpideltiin kotiin kävellessäni (tein töitä lukion ohella). Opinnot viivästyivät vuosilla sekä fyysisten että henkisten vammojen korjailin ollessa hidasta. Lapsuuden jättämiä henkisiä arpia korjailin psykoterapiaa, jonka kela-korvauksen ylittävän osan maksoin lainalla. Kärsin siis myös masennuksesta ja opinnot jäivät vuosiksi. Tein mitä töitä jaksoin ja sain.

Lopulta valmistuin ja pääsin koulutusta vastaaviin töihin. Melkein 10 vuotta ikäluokkaa jäljessä. En omista mitään eikä ole mahdollista omistaakaan, koska yllättäen en sairastellessa säästänyt.

Opintolainan lisäksi ei ole lainaa. Toisaalta olen ikuisesti siinä tilanteessa, että jos sairastun tai jään työttömäksi, olen heti köyhä.

Eniten vituttaa se, että normaalin lapsuuden eläneet kaveritkin eivät tunnu ymmärtävän, että olen olut jo 18-vuotiaana velkaneuvonta ja totaalisen yksin. Turvattomuuden tunne ei koskaan mene ohitse ja turhasta se olisikin, koska minulla ei ole mitään turvaa.

Vierailija kirjoitti:

Minäpä kerron.

Olin lapsena kaltoinkohdeltu. Jatluvaa lyttäämistä, pienempänä aivan perusasioiden laiminlyömistä, muistuttamista siitä että minua ei ollut haluttu.

Jouduin lähtemään alaikäisenä kotoa, koska Pohjanmaane bible beltillä asuvat vanhempani eivät hyväksyneet minua. Tuolloin ei tunnettu lastensuojelua sellaisena kuin nyt, joten jäin omilleni ja hankin opintolainaa huonekalut jne. Eipä ollut ymmärrystä vakuutusten ottamiseen siinä tilanteessa.

Minut pahoinpideltiin kotiin kävellessäni (tein töitä lukion ohella). Opinnot viivästyivät vuosilla sekä fyysisten että henkisten vammojen korjailin ollessa hidasta. Lapsuuden jättämiä henkisiä arpia korjailin psykoterapiaa, jonka kela-korvauksen ylittävän osan maksoin lainalla. Kärsin siis myös masennuksesta ja opinnot jäivät vuosiksi. Tein mitä töitä jaksoin ja sain.

Lopulta valmistuin ja pääsin koulutusta vastaaviin töihin. Melkein 10 vuotta ikäluokkaa jäljessä. En omista mitään eikä ole mahdollista omistaakaan, koska yllättäen en sairastellessa säästänyt.

Opintolainan lisäksi ei ole lainaa. Toisaalta olen ikuisesti siinä tilanteessa, että jos sairastun tai jään työttömäksi, olen heti köyhä.

Eniten vituttaa se, että normaalin lapsuuden eläneet kaveritkin eivät tunnu ymmärtävän, että olen olut jo 18-vuotiaana velkaneuvonta ja totaalisen yksin. Turvattomuuden tunne ei koskaan mene ohitse ja turhasta se olisikin, koska minulla ei ole mitään turvaa.

Halaus! Et ole yksin kokemustesi kanssa. Olet jaksanut ottaa hienosti vastuun elämästäsi, sitä voi vain ihailla. Juuri tuli tv;stä sen karhuista kirjan tehneen miehen haastattelu ja hän ja pari muuta kertoivat lapsuutensa kaltoinkohteluista. Itkin melkoin koko ohjelman ajan, kun ajattelin kaikkia heitä ja kaikkia muita kaltoinkohdeltuja lapsia, jotka ovat yksin taivaltaneet eteenpäin. Jopa niin, että pimeä metsä ja karhut ovat olleet turvallisempia kuin oma koti ja vanhemmat. Joskus luin jostain tytöstä jota käytettiin hyväksi ja hän koki turvaa viemärissä rottien kanssa.  Ihmiset joilla ei ole kokemusta siitä mitä tarkoittaa kun kielletään olemasta olemassa, eivät voi mitenkään ymmärtää mistä on kyse. Ja kaltoinkohtelu voi olla todella syvää, vaikka ulospäin ei näkyisikään kovin dramaattista. Arvosta itseäsi ja sitä soturin taivalta mitä olet kulkenut. Ja itseäsi, kuinka valtavat voimavarat ja sydän sulla on kun olet sen tien kulkenut. 

Huonot kortit voi saada kuka vain, en pidä sitä ongelmana. Mutta jos niitä kortteja käyttää holtittoman rahankäytön perusteena, se on eri asia. Esim. luottotiedoton jolla kymmeniä lemmikkejä eikä rahaa hoitaa niitä kuin tilaamalla kaikki velaksi, jota ei koskaan pysty maksamaan.

Vierailija kirjoitti:

Huonot kortit voi saada kuka vain, en pidä sitä ongelmana. Mutta jos niitä kortteja käyttää holtittoman rahankäytön perusteena, se on eri asia. Esim. luottotiedoton jolla kymmeniä lemmikkejä eikä rahaa hoitaa niitä kuin tilaamalla kaikki velaksi, jota ei koskaan pysty maksamaan.

Voi rakas. Holtittoman käytöksen takana on usein just ne huonot kortit. Holtittomuus ja moni muukin tie syrjäytymiseen ovat mekanismeja, riippuvuuksia yms, joille ihminen ei mahda yhtään mitään, ei usein ole edes tietoinen mistään. Se se ongelma juuri on.  Ihminen joka on saanut riittävän hyvät kortit, pääsee pitkälle ihan itse, ja elämä sitten yllättää jos yllättää. Huonot kortit on kokonaisvaltainen ongelma. Ihminen ei osaa, tiedä, kykene, tunnista. Niinkuin peliriippuvainen, alkoholiriippuvainen, mikä tahansa riippuvanen. Empatian alku on miettiä vaikka itseltä joku tapa tai reagointitapa, jonka haluaisi olevan toinen, mutta se ei ole, koska vaatii valtavasti työtä muuttaa yhtään mitään. Saati koko persoonallisuutta, kokemuksia identiteettiä, maailmankuvaa. Hyvät kortit= sujuvanpi, helpompi elämä. Huonommat kortit=paljon haasteita, ongelmia, avun tarvetta, siis vaikeampi, raskaampi elämä

Vierailija kirjoitti:

Joissain tapauksissa syynä tuntuu olevan pelko. Pelko siitä, että itselle tapahtuu samalla tavalla. Silloin tuntuu lohdulliselta ajatella, että tekee kaiken kunnollisten ihmisten tavoin eikä silloin voi joutua huonoon tilanteeseen.

Tämä vaikuttaisi olevan takana varsinkin niillä korkeakouluopiskelijoilla, jotka ennen valmistumistaan vakuuttelevat (itselleen?), että kyllä ahkeralle aina riittää jotain töitä. Koska entä jos ahkeralle hyvälle opiskelijalle ei valmistumisen jälkeen kerta kaikkiaan löydykään töitä? Pelkkä ajatus on niin ahdistava ja lannistava, että sitä ei kannata päästää päähänsä. Joidenkin tapa torjua se on tuo ajattelu, että vain huonoille käy huonosti.

Mielenterveyspuolelle kasaantuu juuri opiskelumaailmassa suoritusyhteiskuntamme traumatisoimia tapauksia, jotka eivät vain voi käsittää miksi eivät onnistu tavoitteissaan esimerkiksi työllistymään vaikka tekivät kaikki tunnollisesti ja ahkerasti aivan niin kuin piti ja varoiksi vielä enemmänkin.

Vierailija kirjoitti:

Jostain syystä tietyt ihmiset vaan joutuvat muita helpommin aina vaan uusiin ahdinkoihin, aina ilman omaa syytä.

Aivan uskomatonta. Mulle tapahtui pahoja asioita lyhyellä aikavälillä. Pomo kehtasi syyttää, että miten sulla koko ajan on jotain kriisiä. Jep. Tuli niin kannustava olo.

Niin, en ole enää siellä töissä.